Kirjoitukset avainsanalla peruskoulu

Kansakoulun uskontokirjan kansikuva vuodelta 1967.

Suomalainen peruskoulu on ihmeellinen laitos. Sitä huudetaan apuun, kun joku asia yhteiskunnassa kaipaa korjausta. Sen odotetaan korjaavan puutteet ja virheet, joita yhteiskunnassa on tehty. Peruskoulun pitäisi hoitaa perheiden tilanteet ja pelastaa lasten tulevaisuus.

Peruskoulun oletetaan tekevän ihmeitä kaikilla elämän alueilla. Ihmeellinen, kaiken osaava, kaiken hallitseva ja kaiken pelastava peruskoulu, yhteiskunta pienoiskoossa.

Noin 150 vuotta sitten koulun tehtävä oli opettaa lukemaan ja laskemaan, se riitti suurelle osalle kansaa. Sitten tuli yleinen oppivelvollisuus, kaikille tasa-arvoinen peruskoulu, pidennetty oppivelvollisuus. Lisää tehtäviä koululle ja lisää oppivelvollisuusvuosia.

Ja nyt ollaan tässä: peruskoulun pitäisi antaa akateemiset valmiudet jatko-opiskeluun, opettaa käden taitoja ja taideaineita. Koulun odotetaan opettavan vuorovaikutus-, tunne-elämä- ja työelämätaitoja. Koulun tehtävä on antaa seksuaali-, terveys-, talous-, yhteiskunta-, liikenne-, elämäntaito-, tasa-arvo- ja yhdenvertaisuuskasvatusta.

Koulun tehtävä on tarjota lapsille ja nuorille liikuntamahdollisuuksia, harrastuksia, kouluateria, mielellään myös aamupala ja välipala sekä mahdollisuus läksyjen tekemiseen. Koulu on monitoimilaitos, jonka tulee tarjota kaikki, mitä lapset ja nuoret elämässään tarvitsevat ja tietenkin maksuttomana.

Ja jotta voidaan hoitaa kaikki nämä tehtävät, tarvitaan työntekijöitä, moniammatillista yhteistyötä. Oppilaiden hyväksi tekevät töitä opettajat (luokan-, aineen- ja erityisopettajat sekä opinto-ohjaajat), koulunkäynninohjaajat, kouluvalmentajat, lukutaitovalmentajat, kuraattorit, psykologit, terveydenhoitajat, lääkärit, nuorisotyöntekijät, poliisit, sairaanhoitajat, eli lukuisa joukko eri ammattialojen asiantuntijoita.

Suomalaisen peruskoulun tehtävä on siis hoitaa lasten ja nuorten elämässä kaikki muu paitsi uskontokasvatus. Peruskouluun ovat tervetulleita monien ammattialojen edustajat, mutta pappeja siellä ei kaivata. Uskontokasvatuksesta on tullut suorastaan rikollista toimintaa, vaiettu puheenaihe.

Näitä nykyajan hämmentyneitä, ahdistuneita ja monella tavalla käyttäytymisellään oireilevia lapsia ja nuoria pitää kaikin mahdollisin tavoin varjella uskonnolliselta toiminnalta. Pitää varjella, vaikka juuri uskonnot voisivat tuoda elämään turvaa ja antaa sille tarkoituksen.

Uskonnot ja ihmisen tarve uskonnolliseen ajatteluun ei ole maailmasta häipynyt, päinvastoin. Tässä maailmassa, jossa vallitsee uskontojen ja ideologioiden sekamelska, koulu ei saisi tarjota turvallista mahdollisuutta tutustua uskonnolliseen maailmaan ja harjoitella kriittistä uskonnollista ajattelua.

Jos koulu ei tarjoa mahdollisuutta tutustua uskontoihin ja ideologioihin, se tehtävä jää uskonnollisille yhteisöille, ja monet niistä eivät tarjoa mahdollisuutta kriittiseen ajatteluun. Uskonnolliset, fundamentalistiset yhteisöt opettavat, miten kuuluu elää ja ajatella, ne eivät tarjoa vaihtoehtoja, ne tarjoavat kasvualustan radikalisoitumiselle.

Onko siis niin kovin paha asia, jos koulussa rukoillaan ruokarukous, ei siihen ketään pakoteta? Onko niin paha, jos koulussa järjestetään uskonnollisia tilaisuuksia, ei niihin ketään pakoteta osallistumaan? Onko niin vaarallista, että kouluissa opetetaan uskontoa, sillä se on oman uskonnon mukaista, tunnustuksetonta opettamista?

Lasten ja nuorten elämässä on paljon vahingollisempia asioita kuin ruokarukous tai koulun uskonnolliset tilaisuudet. Parhaimmillaan usko voi pelastaa elämän ja pahimmillaan tuhota sen. Koulu ei ole se paikka, jossa uskonnolla tuhotaan elämää, siellä tarjotaan rakennusaineita, jotta osataan pysyä erossa tuhoavalta uskonnollisuudelta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vanha kansakoulu

Koulujen lukuvuosi on alkanut. Kaksi vuotta sitten tuli voimaan laajennettu oppivelvollisuus ja nyt meillä ovat ensimmäistä kertaa kaikki alle 18-vuotiaat oppivelvollisuuden piirissä.

Ensimmäinen lukuvuosi laajennetun oppivelvollisuuden parissa meni ihmettelyyn. Laki polkaistiin käyttöön melko raakileena ja monta asiaa jouduimme ihmettelemään käytännössä.

Toisen lukuvuoden aikana alkoi olla jonkinlainen käsitys siitä, mihin olemme ryhtyneet. Tämän lukuvuoden aikana tai jälkeen voimme jo odottaa tutkimuksia ja faktatietoa lain vaikutuksista.

Kaksi vuotta sitten työ laajennetun oppivelvollisuuden parissa oli minulle hyppy tuntemattomaan. On asioita, jotka ovat yllättäneet ja asioita, jotka eivät ole yllättäneet. Verkostoitumalla valtakunnallisesti eri kuntien työntekijöiden kanssa olemme yhdessä ihmetelleet samoja asioita.

Yksi yllättävä asia on ollut vaikeasti kehitysvammaisten oppivelvollisuus. Päivätoimintakeskuksissa ei voi suorittaa oppivelvollisuutta, joten erityisammattioppilaitoksiin on perustettu useita uusia ryhmiä, jotta kaikille sellaista ryhmää tarvitseville on saatu järjestettyä opiskelupaikka.

Kaikki eivät myöskään pysty suorittamaan oppivelvollisuuttaan oppilaitoksissa, joten koulut ja hoitolaitokset ovat ryhtyneet yhteistyöhön. Erityisammattioppilaitoksen opettajia käy päivätoimintakeskuksissa tai hoitolaitoksissa antamassa opetusta muutaman tunnin viikossa, toimintaa kutsutaan satelliittiopetukseksi.

Toinen yllättävä asia on ollut suomen kieltä taitamattomien maahanmuuttajien oppivelvollisuus. Tätä yllätystä on lisännyt Ukrainan sota, ja sen myötä lisääntynyt oppivelvollisten määrä. Kunnissa on perustettu erilaisia valmentavan opetuksen ryhmiä kaiken ikäisille ja tasoisille maahanmuuttajille.

Maahanmuuttajat eivät ole heterogeeninen ryhmä, vaan jokaisen oppivelvollisen tilanne pitää arvioida tapauskohtaisesti. Heillä on jokaisella oma taustansa ja oppimiskykynsä, omat taitonsa ja toiveensa.

Kolmas yllättävä asia ovat olleet oppivelvolliset, joilta puuttuu peruskoulun päättötodistus. Olemme järjestäneet opiskelupaikkoja 17 vuotta täyttäneille, joilla ei ole peruskoulun päättötodistusta. Ensimmäinen askel on peruskoulun päättötodistus, joillakin koko laajennettu oppivelvollisuus menee sen suorittamiseen.

Se ei yllättänyt, että peruskoulussa esiintyneet haasteet ja kouluvaikeudet siirtyvät eteenpäin. Peruskoululaisten koulupoissaolot, käytöshäiriöt ja mielenterveysongelmat ovat riski jatko-opintojen suhteen. Mitä useampia lapsia ja nuoria kyetään auttamaan peruskouluikäisinä, sitä varmemmin he tulevat saamaan päättötodistuksen ja myös toisen asteen tutkintotodistuksen.

Meillä laajennetun oppivelvollisuuden valvojilla on kirjoilla nuoria, joiden oppivelvollisuus päättyy tämän lukuvuoden aikana. Osa on kulkenut kanssamme kaksi lukuvuotta kiinnittymättä yhteenkään heille osoitettuun opiskelupaikkaan. Väkisin on vaikea auttaa ketään.

Osa heistä on erilaisten tukitoimien kautta aloittanut tutkintoon valmistavan opiskelun. Onnea heidän opiskeluilleen. Työ jatkuu heillä ja meillä.

Merikarvian kansakoulu, osa omaa oppivelvollisuuttani.

Kouluissa ja oppilaitoksissa on päättymässä toinen lukuvuosi, jolloin on ollut voimassa ns. laajennettu oppivelvollisuus. Oppivelvollisuus päättyy 18- vuotiaana ja myös toisen asteen koulutus on oppivelvollisille maksuton.

Oppivelvollisuutta laajennettiin kattamaan peruskoulun lisäksi myös toisen asteen koulutus, siis lukio tai ammatillinen koulutus. Näin haluttiin ehkäistä nuorten syrjäytymistä.

Ajatusrakennelma on aika mustavalkoinen. Kun laki määrää, että kaikki suorittavat toisen asteen tutkinnon, niin kaikki sen myös suorittavat. Kun kaikilla on toisen asteen tutkinto, niin kukaan ei syrjäydy. Olisipa elämä niin yksiselitteistä.

Peruskoulunsa tänä keväänä päättävillä nuorilla on kaikilla ollut hakeutumisvelvollisuus toisen asteen koulutukseen. Heitä on kaikkiaan noin 62 500, joista n. 61 580 haki yhteishaussa. Hakeutumisvelvollisuus siis toteutuu hyvin, vain 920 hakeutumisvelvollista on jättänyt hakematta.

Keitä ovat nämä 920 nuorta, jotka eivät ole täyttäneet hakuvelvollisuuttaan. Heissä on esim. nuoria, jotka eivät saa peruskoulun päättötodistusta. Siis eivät saa, vaikka ovat olleet oppivelvollisia jo yhdeksän, jotkut jopa kymmenen vuoden ajan.

Syitä on monia, yksi suuri syy ovat poissaolot. Meillä on peruskoululaisia, joilla on lukuvuosi täynnä poissaoloja. Eivät he tule kouluun, vaikka ovat lain mukaan oppivelvollisia. He jatkavat edelleen peruskoulun suorittamista, joillakin siihen menee koko 12 vuoden oppivelvollisuus.

Perusopetuksen päättävistä hakijoista 94 % haki ensisijaisesti ammatilliseen koulutukseen tai lukioon. Ensisijaisesti ammatilliseen koulutukseen hakeneita oli 40 % ja lukioon 54 %.

Lukiot selviytyvät melko hyvin laajennetun oppivelvollisuuden tuomista haasteista, sillä opiskelijat valitaan edelleen keskiarvojen perusteella ja harvoissa lukioissa jää tyhjiä paikkoja. Kaikki lukiot eivät edes ota alle seiskan opiskelijoita, vaikka jäisikin tyhjiä paikkoja, lukiossa kun olisi tarkoitus myös pärjätä.

Ammatillisissa oppilaitoksissa tilanne on haasteellinen. Niissä on koulutuksia, joihin pääsee sisälle, kunhan vain jaksaa tulla paikalle. Kaikki eivät jaksa tai eivät kykene astumaan ulos edes kotiovesta. Eivät he aukaise kotiovea, vaikka laki sanoisi mitä tahansa. Siihenkin on monenlaisia syitä.

Jos koulutukseen pääsevät kaikki, jotka jollakin keinolla jaksavat raahautua paikalle, niin ovatko he opiskelu- tai työkuntoisia. Eikö ammatillisen koulutuksen tavoitteena ole kouluttaa ammattitaitoisia ja työkykyisiä työntekijöitä?

Sitten on oppivelvollisia, jotka jaksavat mennä sinne ammatilliseen oppilaitokseen, mutta into loppuu viikossa. Kun ei ole motivaatiota, niin sitä ei vain ole eikä nykyisin voi opiskella ilman motivaatiota. Oppivelvollisuuden vetovoima ei riitä ja sanktioita ei ole.

Tämä laajennetun oppivelvollisuuden parissa työskentely on tarjonnut myös helmiä. On ollut nuoria, jotka ovat olleet valmiit ottamaan vastaan apua ja ovat löytäneet paikkansa. Silti mietin, olisiko näitä nuoria pystytty auttamaan ilman näin massiivista ja kallista lakiuudistusta.

Jo sadan vuoden ajan suomalaisilla lapsilla on ollut mahdollisuus käydä koulua.

Elokuussa alkoi koulu ja tuli voimaan uusi oppivelvollisuuslaki. Ensimmäinen oppivelvollisuuslaki tuli voimaan 100 vuotta sitten eli vuonna 1921, jolloin kuusivuotinen kansakoulu tuli oppivelvollisuuden piiriin. Elämme siis oppivelvollisuuden 100- vuotisjuhlavuotta.

Oppivelvollisuuslaki säädettiin, jotta kaikilla lapsilla olisi perheen varallisuudesta riippumatta mahdollisuus suorittaa kansakoulun oppimäärä. Tämän seurauksena Suomen kansasta on tullut lähes täysin lukutaitoista.

Silloin oppivelvollisuutta vastustettiin, koska koulunkäynnin uskottiin tekevän lapsista laiskoja ja työtä vieroksuvia. Kaikille maksuton kansakoulu nähtiin myös yhteiskunnalle liian kalliina toimintana.

Kului noin 50 vuotta ja tehtiin peruskoulu-uudistus samoilla perusteluilla ja vastustuksella kuin oppivelvollisuuden alkuvuosina. Kaikille lapsille haluttiin tasa-arvoinen mahdollisuus suorittaa peruskoulun oppimäärä riippumatta vanhempien varallisuudesta.

Jälleen on kulunut noin 50 vuotta ja päädyttiin pidentämään oppivelvollisuutta. Jälleen samat perustelut ja vastustukset.

Tämän vuoden 2021uuden oppivelvollisuuslain myötä minä siirryin peruskoulun opon virasta koordinoimaan laajennetun oppivelvollisuuden toteuttamista. Minunkin mielessäni ovat samat kysymykset kuin oppivelvollisuuden satavuotisen historian aikana.

Teen mielelläni työtä sen eteen, että jokaisella nuorella olisi mahdollisuus suorittaa toisen asteen tutkinto ja samalla mietin, onko oppivelvollisuuden pidentäminen ratkaisu. Muuttaako tämä lakiuudistus mitään, sillä toisen asteen tutkinto on jo pitkään ollut peruskoulun opinto-ohjauksen tavoitteena.

Uudessa työssäni pidennetyn oppivelvollisuuden käyttöönotto alkoi perustamalla ryhmä oppilaille, joilla ei ole peruskoulun päättötodistusta. Siis heille, jotka oppivelvollisuuden piiriin kuuluvan peruskoulun aikana ovat jääneet ilman peruskoulun päättötodistusta. Teoriassa heitä ei pitäisi olla yhtään, mutta käytännössä heitä on yllättävän monta.

Kaikille maksuton peruskoulu ei siis ole saavuttanut tavoitettaan, miksi maksuttoman toisen asteen koulutuksen kanssa tulos olisi parempi. Tavoite on hyvä, silti on hyväksyttävä se tosiasia, että elämä ei koskaan ole täydellistä, ei oppivelvollisuudenkaan kohdalla.

Suomessa on hyvä koulujärjestelmä ja satavuotias oppivelvollisuus. Jokaisella nuorella on mahdollisuus suorittaa maksuton toisen asteen tutkinto. Myös korkeakouluissa on maksuton opetus ja toimiva opintotukijärjestelmä.

Nyt voisimme keskittyä nostamaan oppivelvollisuuden ja opiskelun arvostusta. Oppilaitokset, opettajat ja opiskelijat tarvitsevat työrauhaa tälle alkaneelle lukuvuodelle, jotta koululaitoksemme ei tuottaisi laiskoja ja työtä vieroksuvia kansalaisia. Hyvinvointimme perustuu koulutukseen ja työntekoon.

Seuraa 

Olen Kaarina Peuraniemi, vuonna 1960 syntynyt peruskoulun opo. Koko työurani olen tehnyt nuorten parissa, mutta minua kiinnostavat kaiken ikäiset ihmiset ja se, miten sukupolvet vaikuttavat toinen toisiinsa. Olen yksi lenkki sukupolvien ketjussa, minua vanhemmat sukupolvet ovat jättäneet jälkensä elämääni ja minä jätän jälkeni nuorempien sukupolvien elämään. Millaisen henkisen perinnön olen saanut ja millaisen perinnön haluan jättää lapsilleni? Joka tapauksessa elämä kulkee eteenpäin.

Blogiarkisto

Kategoriat