Kirjoitukset avainsanalla vanhuus

Ilta-auringon aikaan

Siellä on sellainen vanha nainen,

sanoi minulle nuorukainen.

Niin lähdin tapaamaan elon illassa olevaa naista,

en elon keväässä kukoistavaa kaunokaista.

Kohtasin ikätoverin,

kauniin kuin iltaisin laskevan auringon.

Jaoimme yhdessä menneen elämän muistoja,

ja nauroimme silmät vesissä.

Kun on paljon yhteistä jaettavaa,

ei huomaa ryppyjä katsella.

Nuori näkee vanhoja kaikkialla,

vanha näkee ihmisen ikävuosien alla.

Kunpa tietäisit nuorukainen,

elon keväässä kukoistava kaunokainen,

kuinka ihanaa on kohdata sellainen vanha nainen,

kilpaa ilta-auringon kanssa nauravainen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Olen ihmeissäni kuin lapsi,

kun tuli ensipakkanen.

Vaikka olen jo harmaahapsi,

elää sisälläni lapsonen.

 

Sinä, enkeli kultasiipi,

ota syliisi lapsonen,

jota elämä kovin riipi,

riisui pois kaiken ylimääräisen.

 

Sinä, enkeli kultasiipi,

ihmettele kanssa lapsosen,

mihin kaikki tuo aika kulki

ja minusta tuli harmaahapsinen.

 

On muistissa aika lapsuuden,

tuo aika monien ihmeiden.

Nyt on poissa kaikki ylimääräinen,

olen jälleen lapsenkaltainen.

Rautatien ylitys koulutiellä.

Tästä lähdin joka aamu,

kohta joukkoon liittyi kavereita,

naapureita,

kylän lapsia koulutielle.

 

Missä on Niskasen talo,

mistä tulee mukaan Niskasen lapset?

Ei näy taloa, ei lapsia.

Äiti, talo on purettu kauan sitten.

Lapset ovat maailmalla.

 

Miksi tämä tie tästä kulkee?

Mistä nyt tulee mukaan Sirkka?

Äiti, tämä tie on tehty kauan sitten.

Sirkka lepää hautausmaalla.

 

Tässä pitäisi olla mummula.

Mummulan vintti on paras leikkipaikka ja

Sirkka on paras leikkikaveri.

Äiti, mummula on purettu kauan sitten.

 

Mihin on kadonnut maitolaituri?

On kadonnut maitolaituri,

ovat kadonneet lehmät ja tyhjentyneet navetat.

On lopetettu maitolaiturin paikalta kioski.

 

Niin paljon kaikkea.

En minä muista.

Pitääkö minun muistaa?

Äiti, sinähän muistat paljon,

välistä on vain kadonnut muutama vuosikymmen.

 

Äidin kanssa yhteisellä koulutiellä.

Tälle koulutielle äiti minut talutti.

Pimeinä syysaamuina saatteli,

talvipäivinä vastaan hiihteli.

 

Äiti, ei sinun tarvitse muistaa,

minä muistan.

Minä kuljen kanssasi takaisin kotiin.

Yhdessä, niinkuin silloin kauan sitten.

Kommentit (1)

Auringonlasku

Suomi ikääntyy.

Meillä on iso haaste, sillä Suomi ikääntyy,

kansallinen hätätila, sillä Suomi ikääntyy,

kaikkia ei pystytä hoitamaan, sillä Suomi ikääntyy.

Ovathan kaikki varmasti kuulleet, että Suomi ikääntyy.

Suomi ikääntyy.

Sehän olen minä.

Minä olen ikääntyvä suomalainen.

Minä ja vanhempani, me olemme iso haaste.

Minä ja ikätoverini, me olemme kansallinen hätätila.

Minä ja puolisoni, meitä ei pystytä hoitamaan.

Meitä on aivan liikaa ja me elämme aivan liian kauan.

Miten siinä niin pääsi käymään?

Miten minusta, joka aivan vasta olin Suomen toivo, tuli ongelma?

Miten vanhemmistani, jotka aivan vasta toimivat aktiivisina kansalaisina,

tuli hoitotaakka?

Eihän siinä niin pitänyt käydä.

Me, jotka olemme vastanneet Suomen haasteisiin vuosikymmenten ajan,

me, jotka olemme tehneet työtä ja rakentaneet Suomea,

me, jotka olemme hoitaneet vanhempia ja nuorempia sukupolvia,

me emme ole ongelma,

olemme arvokas osa ikääntyvää Suomea.

Kaikille teille ikuisille nuorille, terveille ja tehokkaille haluaisin sanoa, että

yllättävän nopeasti tulee aika, jolloin huomaa olevansa osa katoavaa maailmaa.

Seuraa 

Olen Kaarina Peuraniemi, vuonna 1960 syntynyt peruskoulun opo. Koko työurani olen tehnyt nuorten parissa, mutta minua kiinnostavat kaiken ikäiset ihmiset ja se, miten sukupolvet vaikuttavat toinen toisiinsa. Olen yksi lenkki sukupolvien ketjussa, minua vanhemmat sukupolvet ovat jättäneet jälkensä elämääni ja minä jätän jälkeni nuorempien sukupolvien elämään. Millaisen henkisen perinnön olen saanut ja millaisen perinnön haluan jättää lapsilleni? Joka tapauksessa elämä kulkee eteenpäin.

Blogiarkisto

Kategoriat