Kirjoitukset avainsanalla työ

Hoidettavaksi syntynyt

Synnyin hoidettavaksi,

vailla mahdollisuutta selvitä itse.

Joku hoiti ja huolehti,

otti syliin ja rakasti.

Joku sanoi, olet kaunis ja ihana.

 

Kasvoin hoitajaksi,

oman elämäni selviytyjäksi.

Hoidin ja huolehdin,

tein työtä ja rakastin.

Sanoin, olet kaunis ja ihana.

 

Olen tulossa hoidettavaksi,

pala palalta avuttomaksi.

Kuka hoitaa ja huolehtii,

tarttuu käteeni ja rakastaa.

Kuka sanoo, olet kaunis ja ihana.

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hitsaajapatsas Hyvinkäällä

Olen koko ikäni tehnyt paskaduunia,

niin hän sanoi.

 

Olet siis tehnyt aidointa ja luonnollisinta työtä.

Työtä, jolla on oleellinen merkitys joka päivä,

jota ilman emme pärjää ja

jonka puuttuminen näkyy välittömästi.

Sitä on paskaduuni.

 

Ei!

Olen tehnyt työtä, jolla ei ole arvostusta.

Katsos, palkka on huono ja kroppa rikki.

Työtä, josta lähdetään eläkkeelle hiljaa hipsien,

Ilman suuria juhlia ja lahjuksia.

Työtä, josta vanhat haluaa pois ja

johon nuoret ei halua tulla.

 

En väitä vastaan.

Sitä vain kyselen,

että miksi emme arvosta sitä,

mikä on elintärkeää ja

arvostamme sitä,

mitä ilman voisimme hyvin elää.

Keväiset kukat kaikille työntekijöille.

Aamulla ajellessani töihin radiouutisissa kerrottiin suomalaisten työurien pidentyneen hitaasti ja lähinnä vanhimman työväestön keskuudessa. Keskimääräisen työuran pituus on nyt 35 − 40 vuotta. Oma työurani täyttää tällä viikolla 40 vuotta ja jatkuu edelleen.

Katsellessani aamuista työmatkaliikennettä mieleni täyttää lähinnä kiitollisuus. Kiitollisuus jokaisesta töihin matkaavasta kanssakulkijasta. Kiitollisuus siksi, että saamme rauhassa olla rakentamassa tätä yhteiskuntaa.

Rakentaminen vaatii aikaa ja kärsivällisyyttä. Rakennustyömaita ja niillä viliseviä kelta-asuisia työntekijöitä katsellessa tuntuu hyvältä. Jokaisella rakennustyömaalla rakennetaan tulevaisuutta.

Olen kiitollinen maan hallitukselle siitä, että he pyrkivät turvaamaan maamme tulevaisuuden. Tavoitteena on, että saamme tulevaisuudessakin rauhassa rakentaa ja hoitaa tätä pohjoista isänmaatamme. Saamme elää demokraattisessa ja ihmisoikeuksia kunnioittavassa valtiossa.

Yksittäisten työmatkalaisten lisäksi tiellä liikkuu paljon yrittäjiä ja yritysten työntekijöitä pakettiautoineen ja yhdistelmäajoneuvoineen. Jokainen heistä on tarpeellinen omalla paikallaan. Olen kiitollinen heidän olemassaolostaan.

Ohitseni vilahtaa ambulanssi hätävilkut päällä. Turvallinen yhteiskunta tarvitsee toimivan terveydenhuollon. Tarvitsemme ihmisiä, jotka pitävät huolta sairaista ja vanhuksista, heistä, jotka ovat jo oman työuransa päättäneet.

Suuri osa matkan varrella näkyvästä maisemasta on suomalaista peltomaisemaa. Näin toukokuussa mikään ei ole kauniimpi näky kuin pellollaan työtä tekevä maanviljelijä. Ilman toimivaa maataloutta ja ruokahuoltoa loppuu jokaisen työura lyhyeen.

Saapuessani työpaikkakunnalle ajan kirkon ohi. Olen kiitollinen maassamme vallitsevasta uskonnonvapaudesta. Kirkko muistuttaa siitä, että tämän näkyvän maailman lisäksi saamme rakentaa myös henkisiä ja hengellisiä arvoja.

Listaan voisi lisätä koko turvallisuus-, teollisuus-, kulttuuri- ja palvelualan. Niin paljon tärkeitä työntekijöitä, jotka omalla työllään rakentavat hyvinvointiamme.

Saavun omalle työpaikalleni koulutuksen pariin. Koulutus luo hyvinvointia ja turvallisuutta, vähentää köyhyyttä ja eriarvoisuutta. Jokainen kasvatuksen ja koulutuksen alalla työtä tekevä henkilö rakentaa maamme tulevaisuutta.

Ja kuinka hyvältä tuntuukaan katsella kouluihin kulkevia lapsia ja nuoria. Heidän työuransa on tulevaisuudessa. Me tämän päivän eri alojen työntekijät olemme turvaamassa heidän matkaansa kohti omaansa ja maamme tulevaisuutta.

Ehkä koko tämä teksti on jonkun mielestä liian pumpulinen ja imelä. Tässä maailmassa on niin paljon kovuutta, vihaisia ja tyytymättömiä sanoja, siksi haluan mieluummin olla lisäämässä kiitollisuutta kuin kiittämättömyyttä.

Toivon ja rukoilen, että myös tulevaisuudessa saisimme rauhassa tehdä työtämme itsenäisessä maassamme. Samaa toivon ja rukoilen Ukrainaan. Maailma ei tarvitse tuhoajia vaan rakentajia.

Moni työ kaipaa tekijäänsä, käsin tai koneella, etänä tai lähityönä, yksin tai yhdessä.

Eri työalojen uutisointia seuranneena olen tullut siihen tulokseen, että osaavan työvoiman saaminen alkaa olla ongelma lähes joka alalla. Ainakaan ei ihan äkkiseltään tule mieleen alaa, jolla ei puhuttaisi työvoimapulasta.

Mikäli meillä on ongelma, eli se työvoimapula, asialle pitäisi ilmeisesti tehdä jotain muutakin kuin valittaa. On kaksi tapaa lähestyä asiaa, pitkän ja lyhyen tähtäyksen suunnitelmat.

Pitkän tähtäyksen suunnitelma on ajankohtainen näin keväällä, jolloin on hakuajat eri oppilaitoksiin. Ammatillisesta koulutuksesta sekä korkeakouluista valmistuvat tulevaisuuden osaajat. Pitäisi siis saada riittävä määrä opiskelijoita näiden työvoimapulasta kärsivien alojen koulutuksiin.

Opiskelupaikkoja onkin lisätty monille aloille, kuten hoitoalalle. Mutta ei se riitä, jos koulutuksiin ei ole riittävästi hakijoita, valitut opiskelijat eivät koskaan valmistu, valmistuneet työntekijät eivät hakeudu alan töihin, tai jos hakeutuvat, niin vaihtavat alaa muutaman vuoden kuluttua.

Nuorille pitäisi siis osata antaa riittävän monipuolista, puolueetonta ja ajankohtaista tietoa erilaisista opiskeluvaihtoehdoista. Ei se houkuttele alalle, jos vain kuuntelee alan ihmisten valitusta ja lukee negatiivisia uutisia.

Ja opiskelijoista tulisi huolehtia niin, että opiskeluaikana kehittyisi ammatti-identiteetti ja -ylpeys, into lähteä alalle töihin. Tunne siitä, että on hienoa olla liittymässä tietyn alan työntekijäjoukkoon.

Nuoret voivat vastata työvoiman tarpeeseen tulevaisuudessa. Koska sitä työvoimaa tarvitaan nyt eikä vasta tulevaisuudessa, tarvitaan myös lyhyen tähtäimen suunnitelma. Työn pitäisi olla riittävän houkutteleva pitämään nykyiset työntekijät töissä ja hakeutumaan alan töihin.

Miten olisi, jos työpaikoilla alettaisiin todella miettiä, miten työntekijöistä pidetään hyvää huolta. Onko meidän työpaikallamme työhyvinvointi, johtaminen ja joustavat tavat tehdä töitä kohdillaan? Ehkä kannattaisi oikeasti kuunnella alan työntekijöitä.

Raha ei ratkaise kaikkea, mutta ilman rahaa ei kukaan lähde vieraalle töihin. Mikään ei ole surullisempaa kuin lukea uutisia, joiden mukaan Suomessa on työssäkäyviä köyhiä ihmisiä. Jos työstä saa niin huonoa palkkaa, että raha ei riitä jokapäiväiseen leipään, ei tarvitse työntekijöiden perään huudella.

Sitten on vielä se pieni ja yksinkertainen sana ”kiitos”. Kuinka hyvältä tuntuukaan saada kiitosta omasta työstään. Hyväkään palkka ei korvaa sitä, jos työpaikalla kuulee jatkuvaa haukkumista, vaatimista ja kokee riittämättömyyden tunnetta. Kun on tehnyt työnsä hyvin, pitäisi se joskus kuulla myös työn johdolta.

Onko meidän työelämästämme kadonnut ammattiylpeys? Tarvitsemme työntekijöitä, jotka haluavat tehdä työnsä niin hyvin, että siitä voi olla ylpeä. Tarvitsemme myös työnantajia, jotka julkisesti kehuvat työntekijöitään ja kertovat olevansa ylpeitä ammattitaitoisesta henkilökunnastaan.

Seuraa 

Olen Kaarina Peuraniemi, vuonna 1960 syntynyt peruskoulun opo. Koko työurani olen tehnyt nuorten parissa, mutta minua kiinnostavat kaiken ikäiset ihmiset ja se, miten sukupolvet vaikuttavat toinen toisiinsa. Olen yksi lenkki sukupolvien ketjussa, minua vanhemmat sukupolvet ovat jättäneet jälkensä elämääni ja minä jätän jälkeni nuorempien sukupolvien elämään. Millaisen henkisen perinnön olen saanut ja millaisen perinnön haluan jättää lapsilleni? Joka tapauksessa elämä kulkee eteenpäin.

Blogiarkisto

Kategoriat