K. A. Weiste Oy on Helsingin Pukinmäessä vuodesta 1924 toiminut joulukoristeisiin erikoistunut yritys. Se on Euroopan vanhimpia joulukoristevalmistajia ja nykyisin Pohjoismaiden ainoa. Weiste valmistaa muun muassa palloja, kelloja, punoksia, köynnöksiä, lameita, latvatähtiä, kransseja, kynttilämansetteja ja pieniä tekokuusia tuotemerkillä Christmas Legend.

Weiste Wanha Villa -putiikki on avautunut täksi joulukaudeksi, myynti jatkuu helmikuulle asti. Kuluttajat ovat kuulemma vuosikymmeniä toivoneet joulumyymälää tehtaan pihapiiriin. Nyt se on avattu joulukoristetehtaan pihapiirissä sijaitsevaan 1900-luvun alun suojeltuun taloon, joka oli tehtaan perustajan Kalle Weisteen kotitalo.

Putiikissa on esillä sekä Weisteen oman tehtaan valmistamia kotimaisia joulukoristeita että muualta ostettuja joulu- ja sisustustuotteita. Sesonkihuone, valkoinen kulmahuone, sali, punainen jouluhuone, pikkuhuone ja wanha keittiö ihastuttavat joulu- ja sisustusmaailmallaan.

Weisteen koristetuotannosta yli 80 prosenttia menee vientiin, erityisesti Isoon-Britanniaan, Ranskaan ja Venäjälle. Vientimaita on yhteensä yli 30. Weisteen tuotanto-ohjelmassa on yli tuhat artikkelia, joista 800 on vakiotuotteita ja 400–500 asiakaskohtaisia erikoistuotteita. Joulukoristemallistosta noin kolmannes uudistuu vuosittain.

Suomi 100 -pallot ovat kuulemma tämän joulun hitti. Nämä ovat kyllä kauniin rauhallisia, jotenkin ajattoman tyylikkäitä.

Myös lahjat voi paketoida kivalla Suomi-nauhalla.

En ollut koskaan kuullutkaan vauvan ensimmäisistä joulupalloista, mutta sellaisiakin on!

Ja jos piltin sukupuoli ei ole tiedossa, niin neutraalin valkoisiakin ensipalloja on.

Oman valmistuksen lisäksi Weiste tuo maahan muun muassa jouluvaloja, lyhtyjä, soivia jouluhahmoja, koristekeramiikkaa sekä tonttu- ja pukkiasuja. Joulusesongin tasaamiseksi tuontivalikoimaan kuuluu myös laaja valikoima erilaisia sisustustuotteita ja koriste-esineitä. Näistä lumisade-eläimistä tulee lapsuus mieleen.

Pyörittelen joulupalloja käsissäni ja ihmettelen niissä olevaa made in Europe -lappua. Kun myyjä kuitenkin kertoo, että ne on tehty Suomessa. Yleensä suomalaisuus on niin suuri myyntivaltti, että se ilman muuta mainitaan. Me kuluttajat olemme tottuneet siihen, että made in Europe kertoo sen, että sitä ei varmasti ole tehty Suomessa.

Kilautus tuotepäällikkö Helena Frimanille selventää asiaa.

Helsingin Pukinmäessä valmistetaan pääasiassa kuusenkoristepunoksia ja erilaisia havuköynnöksiä. Joulupallot valmistetaan Hangon tehtaalla.

- Kotimainen myynti on tärkeää meille, sillä se omissa valmisteissamme viidennes kokonaismyynnistä. Mutta käytämme samoja pakkauksia kaikkiin maihin ja säästämme näin kustannuksissa. Suurin osa tuotteistamme menee vientiin, pääasiassa Eurooppaan. Eurooppalainen joulukoristeiden valmistus on hiipunut ja hävinnyt kilpailussa Aasiassa valmistetuille koristeille. Koska Suomi on eurooppalaisten kuluttajien keskuudessa suhteellisen huonosti tunnettu, eurooppalaiset suuret jälleenmyyjämme ovat halunneet korostaa mieluummin Euroopassa kuin Suomessa valmistamista. Heidän asiakkailleen eurooppalaisuus on suomalaisuutta tärkeämpi, Helena Friman kertoo.

 

Putiikki avoinna

Ti-Pe | 11 – 19

La | 10 – 16

Su | 12 – 16

Ma | Suljettu

Yhteystiedot

Kalle Weisteen katu 4, 00720 Helsinki

wanhavilla@weiste.fi

+358 50 351 8110

Kommentit (0)

Seuraa 

Reijan räsymaton raidat on kudottu innostuksesta, kekseliäistä käsitöistä, kirpparilöydöistä, tilpehööripussukoista ja käsillä tekemisen hurmasta.

Reija Ypyä, 56-vuotias ET-lehden toimittaja sukeltaa blogissaan käsityön ja luovuuden värikkääseen maailmaan.

Hae blogista

Blogiarkisto

2018
2017
2016
2015

Kategoriat