Kirjoitukset avainsanalla lankarullakranssi

Sain jo pari vuotta sitten vanhoja lankoja erään sukulaisen kuolinpesästä. Ompelijaystäväni kertoi, että vuosikausia vanhat langat eivät enää ole hyviä koneella ompeluun. Niinpä olen säästellyt niitä muita tarkoituksia varten. Netissä aina silloin tällöin pyörii kuva komeasta lankarullakranssista. Joku sellainen oli mielessäni, mutta tajusin pian, että lankarullani ovat siihen liian isoja ja painavia. 

Mietiskelin lankojen kerimistä pienempään rullaan. Aluksi idea tuntui mahdottomalta, mutta päätin kokeilla. Olin säästänyt pitkään kiinalaisia puisia syömäpuikkoja, joita tulee kotiin tilatun ruuan kanssa. Sahasin ne leipäveitsellä noin 6 cm palasiksi ja aloin rullata lankaa niiden ympäri. Otin kolme lankaa yhteen , jolloin rullaaminen oli nopeampaa ja sävy muuttui kiinnostavasti eri lankoja yhdistellessä. Tämä puuha oli todella mukavaa ja rauhoittavaa. Lopuksi kiinnitin langanpään liimalla ja sivelin sitä koko lankarullan päälle kevyesti.

 

Ensin ajattelin virkata styroksisen kranssipohjan päälle oranssilla langalla pohjan. Tuumin, että lankarullat saa siihen kivasti kiinni. Virkkasinkin päällyksen, mutta hylkäsin sen lankarullien alustana. Nappikranssiksi se sopi hyvin. Lankarullat kaipasivat mielestäni jotain karkeampaa alustaa. Kaivoin taas pussukoitani. Olin vuosia sitten tuftauskurssilla. Tuftaus on nopea ryijytekniikka, joten keskeneräisiä säkkikankaalle tehtyjä "ryijyjä" on runsaasti. Ompelin sitä käsin styroksipohjan ympärille. Halusin vieläkin epäsymmetrisemmän pohjan, ja siksi päällystin osan kranssipohjaa virkkaamalla.

 

Virkkasin ripustimen kranssipohjan ympäri. Taustan olisi tietysti voinut jättää huolittelematta, mutta ompelin käsin siihen pellavaa. Rumat saumat jäivät sen alle.

Sitten alkoin ommella lankarullia kiinni kankaiseen kranssipohjaan. Se sujui yllättävän hyvin. En kaivannut yhtään kuumaliimapistoolia, jonka kanssa työskentely on mielestäni epämiellyttävää. Vein tämän kranssin lahjaksi ystävälle, joka oli juuri julkaissut keittokirjan.

Odotan jo innolla, että pääsen kerimään lisää näitä lankarullia. Syömäpuikkoja ei ole enää, täytyy katsoa josko vaikka mökillä olisi sopivia risuja tähän materiaaliksi.

Kommentit (1)

bloxorz

Your article reflects the issue people are concerned about. The article provides timely information that reflects multi-dimensional views from multiple perspectives. I look forward to reading quality articles that contain timely information from you.

Seuraa 

Reijan räsymaton raidat on kudottu innostuksesta, kekseliäistä käsitöistä, kirpparilöydöistä, tilpehööripussukoista ja käsillä tekemisen hurmasta.

Reija Ypyä, 56-vuotias ET-lehden toimittaja sukeltaa blogissaan käsityön ja luovuuden värikkääseen maailmaan.

Blogiarkisto

2018
2017
2016
2015

Kategoriat