Kirjoitukset avainsanalla neulominen

   Sastamalalainen Eija Rajala päätti pitää omien 50-vuotisjuhlien sijaan yhteisen juhlan miehensä kanssa. Niistä kuoriutui luontevasti 30-vuotishääjuhla, johon Eija halusi tehdä itselleen hääasun omin käsin.

- Löysin tämän kivan mallin kirjastoon juuri tulleesta uutuuskirjasta. Se on sopivan yksinkertainen, aina oikein -neuletta ja kaksi samanlaista kappaletta. Lanka on paksua, kutittamatonta akryylilankaa. Ompelin vain sivu- ja olkasaumat yhteen. Ja kaulukseen tein taitto-ompeleet. Olen hyvin viluinen ja juhlat pidettiin marraskuun toinen päivä, joten jonkinlaiset hihat oli keksittävä, Eija kertoo.

Hän neuloi samasta langasta "hihattimet" ja niiden suihin vähän röyhelöä. Vaikutelma on juhlava!  Pääkoriste ja kukat on virkattu puuvillalangasta.             

Eija Rajala neuloo joka päivä. Käsityöt ovat henkireikä ja terapiamuoto pyörätuolissa istuvalle kädentaitajalle. Neulominen vie ajatukset pois kaikesta kivuista, joita ei voi lääkkeillä taltuttaa. Syy tähän eli diagnoosi on mysteeri.

- Ensimmäiset oireet ilmestyivät 2009, mutta vuonna 2013 tuntui, etteivät jalat enää kanna ja jouduin jäämään pois työelämästä. Onneksi minulla on käsityöharrastus, joihin saan laittaa aikaa ja luovuutta.

Neuletöitä onkin syntynyt melkein liukuhihnalta. Suurin osa on eläimiä, joista osa syntyy yhdessä päivässä. Toisaalta joutsenen ja enkelin neulomiseen meni kumpaankin seitsemän päivää. Eija täyttää veikeät hahmonsa vanulla. Ilmeitä ja eleitä hän hakee niille helmiä, rautalankaa, grillitikkuja ja vaahtomuovia käyttämällä.

- Kiinnostus käsitöihin lähti lapsenlapsen synnyttyä. Osasin virkata isoäidin neliöitä ja sain kuin sainkin aikaiseksi niistä peiton. Seuravaksi halusin tehdä vauvalle sukat ja tyttäreni opetti niiden neulomisen minulle. Käsityöinnostus vain paheni, hyvä sinänsä, sillä myös sairauteni paheni. Nykyisin teen käsitöitä tuntikaupalla.  

Eija neuloo lepotuolissa puoli-istuvassa asennossa.

- Kerran tunnissa pyrin pitämään tauon mutta neuloessa saattaa mennä jopa 5-8 tuntia päivässä. Käsityöt ovat minulle kaikki kaikessa, vievät ajatukset pois sairauksistani.

 

 

 

- Neulominen tuottaa hyvää oloa minulle, ja nautin siitä että hahmot saavat ihmiset hymyilemään. Kutsun eläimiäni möllyköiksi. Niiden tärkein tehtävä on ilahduttaa. Meillä oli täällä kylällä elävä joulukalenteri, johon minäkin osallistuin. Möllykkä-kammarini kotini yhteydessä avasi  ovensa 5. joulukuuta. Siellä oli näytillä 50 möllykkää. Ensimmäinen ja viimeinen kävijä sai matkaansa oman möllykän.

 

Omalla pienellä lammellaan uiskenteleva valkoposkihanhi on ollut Eija Rajalan neulehahmoista suuritöisin. Sen neulomiseen meni 80 tuntia.

 

Neulominen on Eija Rajalalle terapiaa. Puikkojen heiluttaminen sujuu mainiosti olohuoneen lepotuolissa, jossa käsille saa hyvän asennon.

 

Kammarissa kävijää odottivat muun muassa ikkunalle lennähtäneet pikkulinnut.

 

 

 

Kommentit (0)

Kajaanilainen Edith Saastamoinen-Torvi, 30, sai äidiltään joululahjaksi ihanan satsin käsinvärjättyjä lankoja. 

- Kaikki on luonnon aineksilla itse värjättyjä. Siis vau mitä värejä! Värjäykseen on käytetty muun muassa mustapapuja, punajuuria, koristeomenapuun omenoiden kuoria, sinisarjan varsia, marja-aronioita ja kahvia. Meinasin lentää pyllylleni, kun näin joululahjalankani. Nuo oikein heleät värit (turkoosi, pinkki, siniset ja sinivioletti) on tehty kylmävärjäyksellä. Olen aivan lääpälläni, Edith hehkuttaa.

Edith ja äitinsä Päivi Purola-Saastamoinen, 60, opettelivat yhdessä viime syksynä värjäämään lankoja netin ja kirjojen avulla. Sitten vaan ryhdyttiin hommiin! Edith yllättyi siitä, että se ei ollutkaan vaikeaa.

- Joululahjalangat äiti on värjännyt nyt talvella, eli värjäysaika ei rajoitukaan vain kesään niinkuin olimme aiemmin luulleet. Vihreitä sävyjä on vaikea saada muulloin kuin kesällä, koska monet vaativat tuoreita kasveja. 


Edith neuloi joululahjoiksi 16 paria kirjoneulelapasia, kaikille läheisille omannäköiset lapaset. Mallit löytyivät netistä, muutamaa mallia hän muokkasi mieleisekseen ja mustikanvarpulapaset hän suunnitteli kokonaan itsekin. Ne menivät parhaalle ystävälle.

- Tyttärelleni neuloin Belle-prinsessalapaset hänen tarkkojen toiveidensa mukaisesti. Käytin yhden lapasparin neulomiseen aina yhden viikon. Projekti alkoi elokuun lopussa. Laskin silloin, että jos mielin ehtiä kaikille neuloa, niin lapaset per viikko olisi tahti.  Lahjansaajat olivat kovasti kiitollisia ja huomasivat miten lapaset olivat juuri heitä ajatellen tehdyt. Käytin heidän lempivärejään ja aiheitaan. 

Edith on luokanopettaja, mutta tällä hetkellä hoitovapaalla 4-vuotiaan ja 11 kuukauden ikäisten tytärten kanssa. ‎Edith on harrastanut käsitöitä parikymppisestä lähtien.

- Luokaopettajakoulutuksen aikana ensimmäinen yhden päivän sijaisuuteni oli käsityönopettajan sijaisuus ja tajusin, että haluan opetella tätä lisää. Sillä tiellä tässä ollaan. Tykkään erityisesti neulomisesta ja virkkaamisesta, mutta myös muusta käsillä tekemisestä. Ompelen, valmistan vanhoista lusikoista, pannuista ja helmistä tuulikelloja. Lapset otan usein käsitöiden tekemiseen mukaan.  Esikoiselle olen opettanut sormivirkkausta. 

Edith tekee paljon käsitöitä ja innostuu helposti uusista projekteista. 

- Syksyisin virkkaan ja neulon.  Lasten synttärit ovat tammikuussa ja huhtikuussa, joten kevätpuoli on yleensä leipomisen ja koristeiden muovailun aikaa. Kesäaskartelut (tuulikellot ja puutarhaan koristeiden tekeminen sekä lankojen värjäys) alkavat kiinnostaa taas, kun kesä on tuloillaan.  Käsillä tekemisestä tulee hyvä mieli, ja mukavinta on värien sommittelu ja töiden suunnittelu. Monesti neuloessani ja leivoksiani koristellessani mietin edesmennyttä mummuani, miten hän olisi ollut minun ja perheeni tekemisistä innoissaan. 

Myös Edithin vanhemmat ovat tekijäihmisiä ja whatsapp-viestit ja kuvat valmiista ja keskeneräisistä töistä sinkoilevat molempiin suuntiin päivittäin.

- Toisinaan teemme myös yhteisiä projekteja. Isä oli vahvasti mukana uuden asuntomme remontoinnissa. Hän teki meille toiveidemme mukaiset keittiön kaapin ovet, kellon, akvaarion jalustan ja pöydän. Isä innostuu helposti, niinkuin me kaikki taidetaan tehdä. Viimeisin yhteinen projekti oli äidin kanssa lankojen kasvivärjäyksen opettelu. Villasekoitelanka oli paras, sillä niihin värit tarttuvat paremmin kuin täysvillaisiin. Käytimme marketeissa myytävää  7 veljestä- sekä nalle-lankaa.  Kylmävärjäystä voi tehdä sisälläkin, keittovärjäys tapahtuu useimmiten pihalla.

Myös Edithin mies tukee vaimon touhuja. Hän kerää materiaaleja, jakaa löytämiään ideoita vaimonsa kanssa ja monesti intoutuu mukaan itsekin.

- Toissa joulun joululahjoiksi suunnittelin tekeväni säilykkeitä ja hilloja herkkukoreihin, mutta mieheni intoutui mukaan varhain ja teimmekin lahjat sitten kokonaan yhdessä. Hän myös osti  anoppilleen joululahjaksi ison pussin valkoisia värjäyslankoja. 

 

Päivi Purola-Saastamoinen, 60, ja Johannes Saastamoinen, 55, asuvat Haapaveden Tötteröperällä.

- Olen eläkkeellä sydänsairauden vuoksi. Se tarjoaa mahdollisuuden tehdä kaikenlaista kivaa, mutta luonnollisesti rajoittaa tahtia: yksi päivä puuhataan ja kaksi levätään. Harrastin nuorena käsitöitä ja löysin ne uudelleen eläkkeelle jäännin jälkeen, kun toivuin sydänleikkauksesta. Kaikennäköiset askartelut, ompelut, neulomiset ovat minun juttuni, erityisesti kaikenlainen värien kanssa värkkääminen on nautittavaa. Onnistumisen ilo on mahtava tunne. Tekemisen jakaminen tyttäreni Edithin ja mieheni Johanneksen kanssa on suuri ilo. Askartelu lastenlasten kanssa on myös ihanaa! Päivi toteaa. 

Päivi sai 60-vuotislahjaksi ompelukoneen, ja se on ahkerassa käytössä. Myös lankojen värjääminen tuo kokea löytämisen iloa ja yllätyksiä.

- Neulominen on myös lähellä sydäntä, suunnittelen itselleni elämäni villatakkia. Tulen käyttämään siihen värjäämiäni lankoja. Käsitöissä rentouttavinta on se, että saa rauhassa keskittyä tekemään, eikä ole kiire tekemisen kanssa. Kun innostun jostakin, teen sitä antaumuksella ja pitkään, kuten edesmennyt äitinikin teki. Materiaalien etsiminen kirppareilta, kierrätyksestä ja luonnosta on hauskaa!

 

Johannes Saastamoinen, 55, on innostunut veistämään puusta koristeellisia käyttöesineitä ja patsaita. 

- Nautin tekemisestä eniten, lopputulos on joskus toissijainen. Tykkään kaivertaa puuta, ja usein kuuntelen musiikkia samalla. 

Osallistun yhteisiin projekteihin keräämällä perheen kanssa värjäysmateriaaleja esimerkiksi sieniä sekä hankin muita tarvikkeita, myös kierrätysmateriaaleja. Tuunaan ja entisöin myös huonekaluja. Osallistuin Edithin perheen remonttiin muun muassa tekemällä uudet keittiökaappien ovet mahongista. Arkipäiväinen käsillä tekeminen ja töitten suunnittelu on mukavaa. 

 

Edithin äiti sai pihlajalapaset joululahjaksi sekä ison pussillisen valkoisia lankoja tulevia värjäyksiä varten.

 

Edith neuloi kettulapaset isälle, miehelle, ystävälle ja kälylle. Kaikki saivat oman värisensä.

 

Kommentit (2)

Vierailija

Edith, sinusta on tullut upea nainen, äiti , opettaja,käsityöläinen ja taiteilija! Voi miten ikävöin teitä ja näen unia Päivistä ja Johanneksesta ynnä Sinusta. Ystävyys loppui totaaliseen väärinkäsitykseen.. Vieläkin toivon, että voisin tavata teitä!! Kummitätisi pirkko

Nämä kaksi kirjaa,  Neulo nostetuin silmukoin  ja Upeat, helpot metallilankakorut, tuovat haasteita ja uusia tavoitteita erityisesti kokeneille käsillä tekijöille. Mutta koska kummassakin kirjassa on erittäin paljon työvaihekuvia ja tarkat ohjeet, aloittelijakin pääsee alkuun, jos on tarkan työn tekijä. Minä olisin liian suurpiirteinen ja hutilus näihin. Mutta onkin tosi hyvä, että käsityökirjoja on eri tasoisille tekijöille.

Silmukoiden nostaminen neulomatta on yksinkertainen mutta monipuolinen neuletekniikka. Sillä voi toteuttaa sekä kauniita kirjoneuleita että upeita neulepintojakin. Silmukan voi nostaa lanka työn edessä tai työn takana, ja nostotapa vaikuttaa lopputulokseen.

Kirjassa on ohjeet neljäänkymmeneen erilaiseen nostetuin silmukoin neulottavaan neulepintaan, joista moni on käännettävä. Tekniikalla syntyy näyttäviä monivärisiä neuleita, jotka ovat perinteistä kirjoneuletta yksinkertaisempia toteuttaa.

Neulepinnat kerrotaan sekä sanallisesti että ruutupiirroksin. Melkein jokaisen neulemallin kohdalla näytetään myös, miltä neule näyttää takaa. Kirja sopii varsinkin konkarineulojille, jotka etsivät uusia ideoita.

 

 

Saapassäärystimet eli saapastimet ovat mainio asuste. Ne näyttävät käsin neulotuilta sukilta, mutta niiden neulominen on sukkia nopeampaa. Neulepinta leikittelee nostetuilla silmukoilla, lankajuoksulla, oikeilla ja nurjilla silmukoilla sekä värinvaihtolla.

 

 

Tämä huivi neulotaan poikittain kolmella värillä. Huomion keskipisteenä oleva Kudotut aallot -pintaneule muistuttaa vähän aaltoilevaan järvenselkää!

 

Makee kassi, eikö! Mutta ei syntyisi ihan aloittelijalta. Pohjan pieni kalanruoto-pintaneule on neulottu hyvin tiukasti, jotta saadaan tukeva pohja. Sitten pohjan ympärille on virkattu kerros kiinteitä silmukoita, joista laukun silmukat poimitaan.

Pintaneuleessa vuorottelevat kirjoneule- ja nostetuin silmukoin neulotut siksak-raidat, joita toistetaan eri väriyhdistelmin. Laukun yläreunan pintaneule on monelle tuttu sukan kantapäästä.

 

Hupparin vartalo neulotaan yksivärisenä sileänä neuleena. Hihansuita ja hupparin etureunoja koristaa kaksivärinen nostetuin silmukoin neulottava pintaneule. Helmaa kiertää toinen samoin värein neulottu pintaneulekuvio. Kirjassa on tästä erittäin tarkat teko-ohjeet: 10 sivua tekstiä, piirroksia ja kuvia.

Kaikki neulekuvat ovat tästä kirjasta:

Simona Merchant-Dest ja Faina Goberstein: Neulo nostetuin silmukoin. Klassisen tekniikan uusi ilme. Minerva 2015.  Suomentanut Kristel Nyberg.

Kokeilisitko metallilankakorujen tekemistä?

Metallilanka on koruntekijän unelma: se on monipuolinen, helposti työstettävä materiaali, johon voi liittää melkein mitä vain helmistä ja korukivistä erilaisiin nauhoihin ja nyöreihin. Metallilankaa voi neuloa, punoa, vääntää ja taittaa, ja lopputuloksena on häikäiseviä, omaperäisiä koruja. Kristalleja sädehtivän sormuksen tai herkän linnunpesäkaulakorun tekemiseen tarvitaan hyvin vähän välineitä, ja työmenetelmät on helppo oppia.

Upeat, helpot metallilankakorut - kirjassa on erittäin havainnolliset ohjeet ja runsaat kuvat työvaiheista etenevät perustekniikoista vaativampiin. Kirjassa on yhdentoista projektin yksityiskohtaiset ohjeet. Kun tekniikat tulevat tutuiksi, vain oma mielikuvitus on rajana ja voit suunnitella oman, ainutlaatuisen korumallistosi.

Sanoisin, että korujen teko sopii parhaiten aika tarkalle ja taitavalle tyypille. Jos on suurpiireisen käsityön ystävä, niin tarkka nysvääminen ei ehkä ole hänen juttunsa.

Kristallikoristeisen punossormuksen runko syntyy kiertämällä metallilankaa pyöreän tangon ympärille. Langan päihin pujotetaan itselle mieleisiä helmiä. Tämä sopii hyvin ensimmäiseksi metallilankatyöksi, sillä siihen tarvitaan vain muutama väline ja materiaali. Tekeminen on melko nopeaa.

Helmikorvakoruissa on kolme rakenneosaa, jotka on liitetty toisiinsa. Erillisistä, toisiinsa kiinnitetyistä osista tehty korvakoru liikkuu luonnollisesti käyttäjän kävellessä.  Eri väreillä korun luonne muuttuu täysin.

Kierreputkikorvakorut ovat makeet! Yksittäistä kierreputkea voi muotoilla ja putkia voi yhdistellä  monimutkaisiksikin elementeiksi. Kierreputki tehdään tietysti itse kietomalla metallilankaa tangon tai vaikkapa neulomispuikon ympärille.

Kierreputkikaulakoru on upea! On vaikea uskoa, että se on tehty vain kahdesta eri paksuisesta langasta ja muutamasta helmestä. Tämänkin teosta on kirjassa tarkat ohjeet, ja kymmenen tekovaihekuvaa.

Linnunpesäkaulakoru on upea lahja sellaiselle, joka arvostaa koruja. Korun keskeisen elementin muodostavat viisi ”linnunpesää” eli eli pesäksi kierrettyjä metallilankoja, joiden sisällä on helmiä. Erittäin kaunis koru, ja tästäkin on tarkat kuvalliset ohjeet.

 

Kaikki korukuvat ovat tästä kirjasta:

Wing Mun Devenney: Upeat, helpot metallilankakorut . Atena 2016. Suomentanut Heli Mäntyranta.

 

Kommentit (0)

Susanna Kuorikoski aloittelee bambupuikoilla villapaidan hihaa ja kuvailee itseään syntymämummuksi. Kotina on Hilkka-mummun vanha talo. Kahvinkeitin porisee keittiössä ja uunista leviää joulutorttujen tuoksu. Käsityöiltamiin kokoontuneiden naisten puikot kilisevät ja kielet laulavat. Kokoontumisille on monta nimeä: tikkailuilta, kässäkerho ja ompeluseurat. Tikkaaminen on keskipohjalainen synonyymi neulomiselle. Tunnelma on kuin mummojen ompeluseurassa paitsi että nämä naiset ovat kolmekymppisiä ja lankakerien välissä sukeltelee pieniä lapsia.

Mummoiluksi kutsuttu elämätapa lähti aluksi nousuun mummosukupolven astioiden ja kankaiden arvostuksesta sisustuksessa. Pääkaupunkilaiseen ilmiöön leivottiin vielä elämän hidastaminen, itse tekemisen arvostaminen ja ripaus luomuruokaa. Sitten ollaankin jo perinteisen mummoilun ytimessä: kotikeskeistä elämää, ruuanlaittoa, säilömistä, käsitöitä ja kukkien hoitoa.

– Maalla tämä ei ole välttämättä koskaan mennytkään pois muodista, toteaa Susannan serkku Noora Piispanen, 37, ja antaa itselleen kyytiä keinutuolissa. – Jos jotain pitää hankkia, mietin ensimmäisenä, voiko sen tehdä itse. Olen tehnyt kenkiä, lasi- ja metallikoruja ja takonut puukkoja. Parhaillaan teen vaatekaappia koivusta. Kangas ja lanka ovat rakkaita. Ompelen omat ja 4- ja 6-vuotiaiden poikieni vaatteet.

Paluu kotimaisemiin

Susannan kodissa näkyy käsitöitä joka puolella. Yläkerrassa on ompeluhuone runsaine kangasvarastoineen. Ninni, 8, Elsa, 4, ja Aaron, 1, pukeutuvat äidin tekemiin vaatteisiin. Olohuoneessa langat pursuilevat vanhasta tiinusta ja lasipurkit ovat pullollaan jämänöttösiä. Puikot majailevat papan puisessa ruuvilaatikossa. Sohvaa koristaa isoäidin neliöistä virkattu peite. Vanhat matkalaukut ovat täynnä lankoja.

– Niitä ei voi koskaan olla liikaa, naiset nauravat.

Sulo-kissa hyppää lankakoriin ja Aaron käy innokkaana kissan kimppuun. Susanna houkuttelee poikansa katsomaan kynttilöiden sytyttämistä. Jutellessa käy ilmi, että Susanna ja Noora ovat molemmat palanneet lapsuusmaisemiinsa. Annina Mustonen, 30, ja Suvi Riihimäki, 31, taas asuvat miestensä kotipaikoilla. Jotain vetoa on pienessä 800 asukkaan Lestijärvessä Keski-Pohjanmaalla. Kun Noora muutti Tampereelta Lestille, monet kauhistelivat, että miten sinä sinne jumalan selän taakse muutat!

Susanna kritisoi sanontaa, että joku on jämähtänyt kotipaikkakunnalleen maaseudulle.

– Voiko helsinkiläisen todeta jämähtäneen Helsinkiin? Törmään ilmaisuun usein, ja aina se suututtaa. On ihan oma valintani asettua tänne. Kuka vain voi muuttaa kaupunkiin vuokralle, enemmän vaatii rohkeutta jäädä paikkakunnalle, jonka tulevaisuudesta ei ole varmuutta. Minulla on täällä kaikki mitä tarvitsen. Viihdyn hyvin itsekseni, eikä minulla ole koskaan tylsää. Jos saisin lottovoiton, jättäisin työni ja kävisin yksinäisten mummujen luona turisemassa ja kutomassa sukkia.

Ohrarieskaa ja sienipiirakkaa

Porukka siirtyy keittiöön kahville, mutta kädet eivät herpaannu käsityöltä. Pöydässä on värikäs liina, ruusukupit ja itse leivottuja herkkuja. Pohdimme yhdessä mummoilun ydintä. Susanna muistelee Hilkka-mummuaan. Mummun elämä ei koskaan ollut luksusta, mutta hän löysi iloa pienistä asioista oli tyytyväinen niihin.

Susannan mielestä mummoilu tarkoittaa yksinkertaista elämää, jossa yritetään elää luontoa ja toisia kunnioittaen ja pitää elossa vanhoja perinteitä, tapoja ja taitoja. Nämä tavalliset asiat ovat joiltain unohtuneet parissa sukupolvessa. Hyvän olon tunne tulee tekemisestä ja onnistumisesta, ei kuluttamisesta.

Oikea mummu eli Venlan isoäiti Laila Ala-Korpi,74, lisää, että mummun elämässä nautitaan pienistä ja arkisista asioista.

– Uunituore leipä tai valmistunut sukkapari voi tuoda valtavasti mielihyvää. Ja näitä hetkiä saa mahtumaan elämään paljon enemmän kuin vaikkapa ulkomaanmatkoja. Kun löytää ilon arjesta, voi olla lähes aina onnellinen.

Naiset ryhtyvät kilvan kehumaan Lailan tuomaa ohrarieskaa. Kaikilla on sen resepti, mutta ihan samanlaista ei kukaan saa aikaiseksi.

Susannan serkku Venla Kiviniemi, 18, asuu Kokkolassa, mutta hän käy Lestillä ainakin kerran kuussa Susannan tai Laila-mummunsa luona. Venla ei ihan nielaise mummoilu-sanaa, vaikka tekee itse kaikki vaatteensa takeista lähtien ja on himomarjastaja.

– Olisiko pirkkoilu parempi termi? Puhumme usein pirkkoiluhetkistä ja whatsappissa on oma ryhmäkin pirkoille, Susanna nauraa.

Venla myöntää, että viikonloppu Lestillä ajaa usein baariin menon ohi. Hänellä ja Susannalla on 12 vuoden ikäero ja he ovat vasta hiljattain löytäneet toisensa.

– Sussu saattaa soittaa, että tule viikonlopuksi. Aika kuluu mukavasti, kun on samat intressit. Tehdään käsitöitä, kokkaillaan, käydään marjassa ja suolla kävelemässä. Langat ovat ihania, ja käsityö on aina mukanani. Neulon villatakkeja ja neuleita, ja jouluksi tehtailen kaikille sukat tai lapaset.

Mummokana on kingi

Vaativa kitinä täyttää keittiön. Suvi nappaa kymmenkuisen Pate-poikansa imetettäväksi. Suvi muutti Tampereelta Lestille vuonna 2011miehensä isovanhempien taloon.

– Kaikki tiet vievät mummolaan, Suvi nauraa.

Hänellä on hevosia, kanoja ja kissoja. Vauvakin ottaa osansa, joten käsityö on hänelle vasta pilke silmäkulmassa.

– Olen tilannut netistä langat. Haluaisin opetella neulomaan villapaidan. Susanna on luvannut auttaa kivan ohjeen etsimisessä.

Anninaa, Suvia ja Susannaa yhdistää mummomainen kanaharrastus ja rakkaus vanhoihin tavaroihin. Susannan kuusi kesäkanaa ja kukko ovat talvihoidossa Anninalla.

– Kolme niistä on jo kanamummoja, jotka vain syövät ja kakkaavat. Mutta Vappu on vielä reipas munija, Susanna nauraa.

Talvihoidossa kanamummot lähinnä lepäilevät ja vievät vanhimpina parhaat paikat kanalassa. Ne ovat kanalan kingejä.

Anninan käsityöharrastuksena on juuri nyt remontti miehen lapsuudenkodissa. Perhe muutti paikkakunnalle Tikkakoskelta.

– Minulla on aina ollut polte maalle. Tykkään kalastaa, marjastaa ja liikkua luonnossa. Viime vuonna laitoin Lestijärven Facebook-ryhmään kyselyn, että onko täällä lapsiperheitä. Halusin, että 4-vuotiaalla Mealla olisi kavereita. Ja sitä kautta löysin Susannan ja tämän porukan! Meidät on otettu avosylin vastaan Lestille.

Milloin on pappailun aika?

Ulko-ovi kolahtaa, Ninni tulee koulusta. Välipalan jälkeen hän haluaa leipoa pipareita Elsan kanssa. Taikina on valmiina, ja tytöt ryhtyvät touhuun äitien jatkaessa jutustelua.

Heidi Torkkeli, 36, paljastaa, että hänelläpä vasta onkin mummomainen harrastus.

– Käyn maanantaisin Yli-Lestin työväentalolla pelaamassa bingoa . Piha on silloin ihan täynnä autoja.

Bingo on toiminut jo 40 vuotta. Heidi harrastaa myös intohimoisesti skräppäilyä ja kaikkea paperi- ja korttiaskartelua. Joskus karataan kavereiden kanssa askartelemaan koko illaksi. Samuli, 5, ja Artturi, 2,5, jäävät isän hoiviin.

Naiset pohtivat, että pappailu ei taida koskaan nousta ilmiöksi mummoilun tapaan. Reino-tohvelit ja pappa-Tunturit toki kiinnostavat, mutta tuskin nuoret miehet lähtevät sankoin joukoin vaikkapa kalastamaan ja tuohitöitä tekemään.
Susannalla on paljon pappaystäviäkin kylällä, sillä hän on kotiseutuyhdistyksen johtokunnassa.

– Asun keskeisellä paikalla, ja koko ajan joku pistäytyy, vaikka mitään ei sovita etukäteen. Sekin on mukavaa mummoilua, kun tuijottelen lintulautaani ja ohikulkevia ihmisiä, autoja ja pyöräilijöitä!
Pikkukylällä on kulkijoita niin harvoin, että mielenkiinto säilyy. Talo on sopivasti risteyksessä, jossa poliiseilla on aika usein ratsia. Susanna ja hänen äitinsä, joka asuu samassa pihapiirissä, vievät usein poliiseille pipareita.

– Aluksi he ihmettelivät, mutta eivät enää. Hulluttelu on halpaa hupia, Susanna nauraa.

Hyvää yksinkertaista ruokaa

Susanna lusikoi mamman marjapiirasta ja muistelee, että mummulla oli sitä aina, mustikoista tehtynä. Uusi piirakka meni uuniin aina heti, kun edellisestä oli viimeinen pala syöty.

– Minäkin leivon sitä usein. On paljon palkitsevampaa tehdä omenahillo itse kuin ostaa purkki kaupasta. Meillä syödään itse tehtyä ruokaa. En lakkaa ihmettelemästä, kuinka syömisestä on tullut niin vaikeaa nykyihmiselle.

Susanna sanoo perineensä mummunsa marjastushimon, entisestään voimistuneena.

– Rauhoitun vasta sitten, kun pakastin on ihan ääriään myöten täynnä. Mummu arvosti luontoa, ja minäkin lähden aina metsään, kun tympii. Siellä olo paranee.

Pienten asioiden arvostaminen on helppoa Lestijärvellä. Esimerkiksi kauppoja on vain yksi, pieni Sale.

– Joskus tuntuu suuressa kaupassa kymmenen metrin makkarahyllyn edessä, että eiköhän vähempikin valikoima riittäisi. Omassa elämässäni mietin ensin, tarvitsenko jotain tavaraa, osaanko tehdä sen itse tai saisinko sen käytettynä.

Susannan seuraava mummoiluprojekti on kutoa räsymatot tupaan. Hän odottaa vuoroaan kansalaisopiston puille. Siellä on kuteetkin valmiina, koska joku ahkera mummo on niitä leikellyt vanhoista vaatteista.

Langoissa naisilla on ihan omat suosikkinsa. Susanna rakastaa Dropsin lankoja. Niitä haetaan Ylivieskan Kärkkäiseltä tai Tapion kaupasta Kauhajoelta. Niissä on hyvä hinta-laatusuhde.

– Myös Jyväskylän Titityy on vaarallinen kauppa, Susanna nauraa.

Kankaat Susanna tilaa nettikaupoista ja yleensä tilauksia yhdistellään muiden kanssa. Lankaa sen sijaan pitää päästä hypistelemään, sen tuntua ja paksuutta.

Kesällä Susanna ja Noora värjäävät villalankaa pihalla. Sienet täytyy kerätä pian sitä varten. Verihelttaseitikki, samettijalka, horsma, lupiini, tammenlehti, sipulinkuoret, nokkonen, pajunlehdet ja lepän kävyt. Siinä värimaailma.
– Siinä on monta mukavaa yllätystä. Liemen väri ensinnäkin, sitten se laitetaanko lanka liemeen heti vai myöhemmin, ja kuinka pitkään pidetään siellä. Värjäämme yleensä Pirtin kehräämön tai Lankavan luonnonvalkoista lankaa. Olemme suloisia myrkynkeittäjättäriä, nauraa Noora.

– Meillä on "ompelulanit" yleensä kolmesti vuodessa. Viimeksi ompelimme 12 tuntia lasten syysvaatteita koululla, josta saamme tilat ilmaiseksi. Kokkolasta asti tulee porukkaa sinne. Yhdessä puuhaaminen on niin kivaa, että ajankulua ei edes huomaa.

Teksti: Reija Ypyä

Kuvat: Päivi Karjalainen

Kommentit (2)

mummo

Tsemppiä teidän viehättävään ja todella järkevään mummoiluun.  On ihanaa huomata, että nykyäänkin on ihmisiä, jotka arvostavat tärkeitä ja yksinkertaisia elämän perusasioita.

Mitä todennäköisimmin useiden ihmisten ahdistus,  tuska ja turhuuden tunne helpottais, kun he saisivat elää omanlaistaan elämää.....näin iäkkäänä mummona olen aivan liian usein törmännyt ankaraan rahan tavoitteluun ja kun kaikki mistä haaveili on saatu niin yllätys yllätys elämä onkin entistä tyhjempää ja olo tyytymätön!!!!

Mikä onkaan leppoisampaa kuin päästä luontoon, kerätä sieltä osa ruokapöydän antimista, kasvattaa  osa kotona, nauttia perheen ja ystävien kanssa yhteisistä hetkistä ja läheisten läsnäolosta....ja harrastaa monipuolisesti mutta edullisesti  juuri niitä itselle rakkaita ja vireyttä antavia juttuja!

Voimia ja jaksmista teille kaikille ja paljon voimaannuttavia hetkiä koko tikkuiluklaanille!

Seuraa 

Reijan räsymaton raidat on kudottu innostuksesta, kekseliäistä käsitöistä, kirpparilöydöistä, tilpehööripussukoista ja käsillä tekemisen hurmasta.

Reija Ypyä, 56-vuotias ET-lehden toimittaja sukeltaa blogissaan käsityön ja luovuuden värikkääseen maailmaan.

Blogiarkisto

2018
2017
2016
2015

Kategoriat