
Ajan mutkittelevaa tietä Kankaanpäästä kohti Siikaisten Leväsjoen kylää. Idylliset peltomaisemat ja maalaistalojen pihapiirit vilisevät ohi. Kolmen tien risteyksessä on vanha kyläkauppa, joka on saanut uuden elämän sympaattisena lankakauppakahvilana, kun Pauliina Lilja perusti sen vuonna 2014.
Porilainen kaupunkilaistyttö päätyi parikymmmentä vuotta sitten Liljan tilalle maajussin morsiameksi, mutta ajan mittaan maa- ja metsätyöt vähenivät. Ikänsä käsitöitä harrastanut Pauliina toteutti haaveensa oman lankakaupan perustamisesta ja itsensä työllistämisestä.
– Ensimmäisen vuoden olin vuokralla Leväsjoen koululla, kunnes hankin kyläkaupan omakseni. Leväsjoen vanha kyläkauppa sulki ovensa kauppiaan jäätyä eläkkeelle. Remontoimme ja tapetoimme sen yhdessä mieheni Karin kanssa kauniiksi. Kahvila piti tietysti rakentaa mukaan, jotta kyläläisillä on kokoontumispaikka.
Leväsjoen kylässä on vakituisia asukkaita vain 190. Mutta heillä on Satakunnan upein lankakauppa! Vaikkei lankojen päälle ymmärtäisikään, saa kaupan kahvilanurkkauksessa väkisinkin niiden tarjoamaa väriterapiaa.
Liljan lankakauppa on täynnä kauniita lanka-asetelmia. Siellä tulee jännän kupliva olo, tekisi mieli koskea kaikkiin lankoihin. Kaikki on niin tyylikkään kauniisti esillä, että karkkikauppa on ainoa sopiva vertaus. On ihan pakko saada jokin lanka mukaan.
Kulkiessani eri huoneissa ihailemassa lanka-asetelmia en voinut taas kuin huokailla, että miksi pääkaupunkiseudulla ei ole tämmöisiä kauppoja. Pauliina toteaa, että kalliit vuokrat ovat se syy. Mutta jotenkin surullista, että vaikka siellä asuu valtavasti potentiaalisia asiakkaita, niin heille ei ole varaa tarjoa Liljan lankakaupan tapaista liikettä. Mutta 190 asukkaan Leväsjoella se kannattaa. Verkkokauppa ja liike ovat tasaveroisia tuottajia Pauliinan mukaan.
– Tällä hetkellä myynti jakaantuu aikalailla puoliksi verkkokaupan ja myymälän välillä. Ne eivät missään nimessä sulje pois toisiaan. Ihmistä tarvitaan aina.
Kaupassa käy monenmoisia ryhmiä, marttoja, käsityöporukoita ja vaikkapa ystäväpoppoita.
Pauliina leipoo joka aamu tuoretta pullaa lankakahvilaansa.
Lankakauppias Lilja kehuu työnsä olevan älyttömän kivaa.
- Aikaa ei tarvitse kuluttaa autossa istuen työn ja kodin väliä matkustaessa. Kotini on hyvin lähellä puotia. Aamun ensimmäiset asiakkaat ovat yleensä miehiä. He juovat kahvinsa ja vaihtavat kuulumisensa kahvilapöydissä. Neljän aikaan on iltapäiväkäsityökerhon vuoro.
Mikä hauska tapa kutsua keittiötä! Pauliinan mukaan tämä on normaalia Porin murretta.
Kaupassa on myynnissä myös omia Leväsjoki-tuotteita sukista rätteihin. Syrjäisen Leväsjoen kylän asukkaat ovat erityisen ylpeitä lankakaupasta, koska se on herättänyt kyläraitin eloon.
Satakunnassa järjestetään joka toinen vuosi Vuoden Kyläteko -kilpailu. Liljan lankakauppa on voittanut tämän palkinnon, sillä se on elävöittänyt kylää ja tuonut paljon hyvää ympärilleen. Liljan lankakauppa on kyläläisten tärkeä kohtaamispaikka.
Kaupassa on tietenkin myös alennuskoreja, ja näistä kaikki lankahamsterit tykkäävät! Löytämisen ilo ja pieni kaivelu on ihanaa, ja kymmenien eurojen lankalasku tuntuu puhtaalta säästöltä. Mutta vakavasti puhuen, lankakerä on terveystuote, joka piristää kuin vitamiinipilleri.
Liljan lankakaupassa on laaja perusvalikoima lankoja – saatavilla on yli 40 lankalaatua ja yli 1000 eri sävyä. Kyläläisten ja kesäasukkaiden lisäksi asiakkaita käy säännöllisesti 150 kilometrin säteeltä − vaikka yrityksellä on nettikauppakin. Laadukkaan ja edullisen tuotevalikoiman lisäksi osa kaupan viehätystä on sen kodikkuus ja sijainti maaseudun rauhassa. Vastaavaa tunnelmaa ei saa kauppakeskuksissa. Vaikka verkkokaupat jyräävät kivijalkaliikkeitä alleen, on lankakaupan tilanne hyvä. Neulojat ja virkkaajat haluavat hypistellä lankoja, ja sitä ei verkkokaupassa voi tehdä.
Liljan lankakauppa on yksi Suomen neljästä Drops superstoresta, jossa on koko valikoima esillä. Muut ovat Tapion kauppa Kauhajoella, Kippovalimo Böök Simonniemellä ja Menita Helsingissä.
Pauliina haluaa tarjota asiakkailleen hyvää mieltä.
– Tänne saa tulla hakemaan inspiraatiota ja hypistelemään. Tärkeintä on, että asiakkaalla on lähtiessä hyvä fiilis.
Liljan lankakaupan menestysresepti on Pauliinan mukaan yksinkertainen – lankaa, kahvia ja vessa. Resepti tuntuu toimivan, sillä asiakkaita tulee ympäri Suomea, bussilasteittain.
Pauliina on koko ajan läsnä asiakkaille, ja kiireettömyys huokuu hänestä.
– Ihmiset ovat aina tärkeimpiä. Moni ihan villiintyy täällä kaupassa kauniiden lankojen keskellä. Aika yleinen toive on, että saisinko tulla tänne joskus illalla vaikka järjestelemään lankoja. Olisi ihanaa olla täällä yöpaita päällä, juoda lasi viiniä ja katsella lankoja, Pauliina nauraa.
Hän tekee käsitöitä niin paljon kuin ehtii.
– Kun uusi lankakuorma tulee, niin olen viikon sekaisin. Tykkään eniten huivien neulomisesta. Se on hyvä lahja, kuin halaus, johon lahjan saaja voi kietoutua. Mieheni mummu aikoinaan neuvoi ajattelemaan joka silmukalla ihmistä, jolle kudon.
Liljan lankakauppa
Leväsjoentie 1212, 29880 Leväsjoki
Aukioloajat: ma-pe 10-16 sekä kk:n ensimmäinen lauantai klo 10-16
Puh: 040 9111066
https://www.facebook.com/liljanlankakauppa/
Toimittaja voisi tutustua seuraavaksi pääkaupunkiseudun tunnelmallisiin puoteihin. Näyttää olevan virheellinen käsitys niiden olemassaolosta. Tunnelmallisia lankakauppoja löytyy myös, sekä kahviloita ja vanhoja, kauniita rakennuksia. Vaikka Weisteeltä ja Kässäkammarista voit aloittaa.
Hahahah! Se oli hyvin sanottu! www.doulassandiego.com
Tämä on mielenkiintoista! Hmm www.kitchenremodelingspokane.com
Thank you so much for sharing this amazing blog.
https://www.crediblebh.vip/
https://shopmagicmushroomaustralia.com/index.php/product-category/buy-dr...
https://shopmagicmushroomaustralia.com/index.php/product-category/buy-ma...
https://shopmagicmushroomaustralia.com/index.php/product-category/buy-mu...
https://shopmagicmushroomaustralia.com/index.php/product-category/magic-...
https://shopmagicmushroomaustralia.com/index.php/product-category/magic-...
https://shopmagicmushroomaustralia.com/index.php/product-category/mushro...
https://shopmagicmushroomaustralia.com/index.php/product-category/buy-ma...
https://glocarts.net//product/buy-glo-extract-dolato
https://glocarts.net//produc/glo-extract-blue-diamond-2
https://glocarts.net//product/cookies-carts
https://glocarts.net//product-/exotic-carts
https://glocarts.net//product/glo-extracts-master-box
https://glocarts.net//product/glo-extract-blue-dream
https://glocarts.net//product/glo-extract-black-mamba-24
https://glocarts.net/product/glo-extract-buddha-haze
https://glocarts.net/product/glo-extract-gelonade-3
https://glocarts.net/product/glo-extract-martian-muffin
https://glocarts.net/product/glo-extract-purple-punchhttps://glocarts.ne...
https://glocarts.net/product/glo-extract-slurricane
https://glocarts.net/product/glo-extract-strawberry-shortcake
https://glocarts.net/product/glo-extract-strawberry-amnesia
https://glocarts.net/product/glo-extract-yumboldt
https://glocarts.net/product/glo-extract-white-cookies
https://glocarts.net/product/glo-extracts-gushers
https://glocarts.net/product/buy-glo-extract-gods-gift-online
https://glocarts.net/product/glo-extracts-la-ultra
https://glocarts.net/product/glo-extracts-merlot-og
https://glocarts.net/product/glo-extracts-master-kush
https://glocarts.net/product/glo-extracts-wedding-cakehttps://glocarts.n...
https://glocarts.net/product/glo-extracts-box
https://glocarts.net/product/glo-extracts-master-kush
https://glocarts.net/product/glo-extracts-master-box
https://dogsofcannabis.com/
https://420marijuanathrives.com/
https://buymushroomonlineus.com/
https://www.annarborshrooms.net/
https://oregonmushroomstore.co/
https://psilocybinworld.net/
https://legalpsychedelicshop.net/
https://www.annarbormushrooms.co/
https://www.alphashrooms.net/
https://runtzdispensary.us/
https://buymarijuanaonlineus.com/
https://cannablaze-weed.com/
https://hippiestore.org/
https://vape-shop.us/
https://hippieshomes.com/
https://weedipensarynearme.com/
https://weedbudispensary.com/
https://buyweedonlineus.com/
https://thcbulksupplies.com/
https://trippychems.com/
https://trippystore.org/
https://thcvapes.org/
https://buypsychedelicsusa.com/
https://dogsofcannabis.online/
https://tkocarts.us/
https://glocarts.net/
https://talkingparrotsforsale.net/
https://bulldogshelterhomes.com/
https://kittenshelterhomes.com/
https://securitydogs.online/
https://exoticbirdsforsale.net/
http://hemelapotheek.de/
https://www.alphawigshop.com/
https://albertpillshop.com/
https://skypharmacypills.com/
https://buygunsonlineus.com/
https://citychems.com/
https://armstore.net/
https://nembutal.org/
https://citychems.com/product/buy-25-nbome-online-in-usa-shipping-discre...
https://citychems.com/product/buy-2c-e-4-ethyl-25-dimethoxy/
https://citychems.com/product/buy-mmc-mephedrone-powder/
https://citychems.com/product/buy-4-aco-dmt/
https://citychems.com/product/buy-4fea/
https://citychems.com/product/buy-4-fma/
https://citychems.com/product/buy-5-mapb/
https://citychems.com/product/buy-5-meo-dmt-research-chemical-online/
https://citychems.com/product/buy-a-ppp-powder/
https://citychems.com/product/buy-alpha-pvp-crystal-powder-online/
https://citychems.com/product/buy-alpha-pvp-crystal-powder-online/
https://citychems.com/product/buy-a-pvp-powder/
https://citychems.com/product/buy-acetaminophen-powder-online/
https://citychems.com/product/buy-adrafinil-powder-online/
https://citychems.com/product/buy-benzylpiperazine-bzp-powder-online/
https://citychems.com/product/buy-carfentanil-online-fast-shipping-all-usa/
https://citychems.com/product/buy-crack-cocaine-online/
https://citychems.com/product/buy-crystal-meth-online-discreet/
https://citychems.com/product/buy-diazepam-valium-powder-online/
https://citychems.com/product/buy-pure-ephedrine-powder-online/
https://citychems.com/product/buy-etizolam-powder-online/
https://citychems.com/product/buy-fentanyl-patch-online-discreet-with-bi...
https://citychems.com/product/buy-fentanyl-powder-online-discreetly-with...
https://citychems.com/product/buy-kratom-extracts-online/
https://citychems.com/product/buy-heroin-powder-online-safe/
https://citychems.com/product/buy-hydrocodone-powder-online/
https://citychems.com/product/buy-hydrocodone-powder-online/
https://citychems.com/product/buy-ketamine-online-without-prescription/
https://citychems.com/product/buy-lsd-tabs-online-at-city-chems-150ug/
https://citychems.com/product/buy-mdma-powder-crystals/
https://citychems.com/product/buy-mdpv-powder/
https://citychems.com/product/buy-pseudoephedrine-hcl-online-at-city-chems/
https://citychems.com/product/buy-psilocybin-powder-online/
https://citychems.com/product/buy-u-47700-powder-online-at-city-chems/
https://citychems.com/product/buy-lsd-liquid-online-in-vials/