Kirjoitukset avainsanalla Juva

Juvalla Etelä-Savossa rakennettiin aikoinaan jugend-tyylinen puutalo 1910-luvun alussa kunnanlääkärin taloksi. Talo on saanut nimensä Juvan pitkäaikaisen kunnanlääkärin Joel Nuutisen aviopuolison Hildur Nuutisen mukaan. Hilduri toimi lääkäritalona vuoteen 1970 saakka, sittemmin toimistotiloina ja kansalaisopiston käsityöopetuksen tiloina. Nyt siellä on alakerrassa käsityömyymälä ja kahvio.

Yläkerran vinttigalleriassa on upea Tarinaryijyt-näyttely, jonne on koottu erikokoisia ryijyjä Juvan käsityöläiset ry:n jäsenten omilta seiniltä ja varastoista. Lisäksi on saatu täydennystä joiltakin yksityishenkilöiltä. Viime kevättalven aikana tehtiin talkoilla 100 nukan miniryijyjä, jotka myös nähdään näyttelyssä.

Aloituskuvassa olevan keltaisen nukkamaton on valmistanut Terttu Häkkinen ompelemalla trikookuteen pohjakankaaseen ompelukoneella.
Liisa Tarkiainen toi näyttelyyn pienen valkoisen kiikkutuolin , jonka hänen Katri-tyttärensä sai Eino-kummilta 1980-luvulla. Kummi on sorvannut sen itse.

 

Peiliryijyn on suunnitellut ja kutonut Kaija Huhtinen 1999. Kaija on Juvan käsityöläiset ry:n puheenjohtaja ja tehnyt ansiokkaan uran Juvan ja Sulkavan kansalaisopistoissa tekstiilityön opettajana.

Kuvassa vasemmalla Liisa Tarkiaisen Hääpäivä-ryijy. Se on ostettu kulkukauppiaalta 1972 tai 1973. Liisan äiti oli sanonut sen olleen hyvä ostos. Hinta oli noin 500 markkaa.

Keskimmäisenä on Kaija Huhtisen ryijy, joka on myös ostettu kulkukauppiaalta 1970-luvulla.

Oikealla oleva ryijy on Marjo Kaatisen.

- Appeni osti kirpputorilta 2000-luvun alussa vuokramökin somistukseksi. Muistelen sen maksaneen 40 euroa, Marjo kertoo.

Marjo Kaartinen kertoo ostaneensa tämän keinutuolin 1990-luvulla Satu Kopralta.

- Hän muutti Suomesta Keski-Eurooppaan ja joutui luopumaan kaikesta, mikä ei sopinut äidin varastoihin tai mukaan rättisitikkaan. Keinua korjattiin Nuorten työpajalla Antti Kilkin johdolla. Annoin keinun joululahjaksi miehelleni.

 

- Tarinaryijyt-näyttelyn syntysanat lausuttiin jo viime syksynä. Halusimme juhlistaa Suomen 100- ja Juvan 575-vuotista taivalta. Joulun tienoilla tuli ajatus lisätä näyttelyä miniryijyillä, joissa kaikissa olisi 100 nukkaa ja niissä kokeiltaisiin erilaisia nukkamateriaaleja. Pidin opiskeluihini liittyvän ohjausnäytön ryijystä ja sen tekemisestä maaliskuun alussa ja sen jälkeen miniryijyt valmistettiin talkoilla, Marjo Kaartinen kertoo.

Kuvassa näkyy ylimpänä tuohinukitusta. Nukitus on tehty metalliverkolle ja nukat on kasteltu kuumassa vedessä. Tuohelle on tyypillistä, että se kihartuu tässä käsittelyssä. Keskimmäisenä on miniryijy, jonka nukka on tehty turkispaloista.  Alimpana on perinteisempi miniryijy villanukalla. Tälle seinälle valittiin 10 sellaista 100 nukan miniryijyä, joiden materiaalit ja/värit kertovat käsityöperinnöstä sadan vuoden ajalta.

 

Tuohi on ikiaikainen materiaali: kontit, tuokkoset, korit, katot... Tämä kyseinen tuohityö on Irma Karvisen käsialaa. Hän on kansalaisopiston tuohityökurssien aktiivinen osallistuja.

Tämä Aurinkotyttö on Terttu Häkkisen tekemä miniryijy vanhan shaalin hapsuista.

 

Kuvassa näkyvän miniryijyn nukkakude on järvikaislaa. Siitä löytyy tietoja ja kuvia netistä. Miniryijyn taustakangas on vanhasta liinasta, jonka kuviokude on järvikaislaa. Liinan kutoi aikoinaan Pohjanmaalta Juvalle muuttanut Jalo Kultalahti. Tämä miniryijy on yksi ohjausnäyttöni esimerkeistä, kertoo kuvassa oleva Marjo Kaartinen.

Keinutuolissa on matto, jonka kutoja ja ensimmäinen omistaja oli Tilda Valkonen. Hän oli syntynyt vuosisadan alussa ja kutoi keinutuolinmaton 1930- tai 1940-luvulla. Hän lahjoitti maton Raili Summaselle, joka puolestaan antoi sen allergiansa takia nykyiselle omistajalle Terttu Summaselle. Nukkakude on luonnonväreillä värjättyä lankaa.

Keinutuolin alla tasolla Marja Taskisen kutoma nukkamatto vuodelta 1960.

Kuvan keskellä Hulda Potilan suunnittelema Jäärä. Sen omistaa Eeva Huhtisen perikunta.

Kuvan oikeassa reunassa osittain näkyvissä Eliel Saarisen suunnittelema Ruusu. Tämä kyseinen ryijy on Kaija Huhtisen kutoma sisarelleen 50-vuotis lahjaksi. Ruusu esiteltiin Suomen Käsityön Ystävien 25-vuotis näyttelyssä 1904. Tästä ryijystä löytyy tietoja ja kuvia netistä.

 

Tämä moderni kolmiosainen ryijy on Marika Tarkiaisen oppilastyö Mikkelin käsi- ja taideteollisuusoppilaitoksessa vuodelta 1996. Perinteistä ryijyä ei saanut tehdä - oli suunniteltava jotain modernia koulun niukasta lankavarastosta.

Hilduri, Juvantie 2, Juva.

Kesällä 2017 Hildurin vinttigalleriassa on käsityöläisten juhlavuodeksi kokoama näyttely "Tarinaryijyt". Tarinaryijyt-näyttelyssä on kaikkiaan reilut 50 tuotetta. Näyttely on avoinna 1.7.-12.8. ma-pe 12-18 ja la 10-14. Näyttelyn ohessa Vinttigalleriassa toimii kirpputori, lisäksi alakerrassa käsityömyymälä ja kahvio.

Kommentit (0)

Seuraa 

Reijan räsymaton raidat on kudottu innostuksesta, kekseliäistä käsitöistä, kirpparilöydöistä, tilpehööripussukoista ja käsillä tekemisen hurmasta.

Reija Ypyä, 56-vuotias ET-lehden toimittaja sukeltaa blogissaan käsityön ja luovuuden värikkääseen maailmaan.

Blogiarkisto

2018
2017
2016
2015

Kategoriat