
Muutama vuosi sitten vietin mahtavat viisi päivää Kankaanpään opiston kesäkurssilla. Kierrätyskäsityökurssia veti taidekäsityöläinen Jaana Tuomisto.
Innostuin ihan valtavasti tekemään vanhoista kakkuvuoista ovikoristeita. Se oli helppoa, sillä luokassa oli pystyporakone, jolla sai metalliin hyvin reikiä. Alumiiniin saattaa saada kotikonstein reiän myös paukauttamalla naulaa vasaralla.
Reikien avulla metalliin pystyy punomaan rautalangalla kiinni nappeja, leivosvuokia, pitsejä ja muuta pientä.
Syötävän söpö vuoka
Koko kurssi kolusi Kankaanpään kirpparit ja kierrätyskeskukset ja rohmusi kakkuvuokia, aterimia ja erilaisia hauskoja metallisia keittiövälineitä. Tein muuan muassa vanhasta käsikäyttöisestä raastimesta viinipullontelineen.
Pienestä alumiinikakkuvuosta tuli syötävän söpö, kun maalasin sen pinkiksi suihkemaalilla. Koululla oli hyvä tila tätä varten, mutta kotona maalaaminen onnistuu hyvin syvässä pahvilaatikossa.
Lisäsin pinkkiin vuokaan karkkimaista tunnelmaa pitsillä ja pastellin värisilliä napeilla ja helmillä. Vein tämän ovikranssin ystävälleni syntymäpäiväkortin sijaan. On aina kiva nähdä se ovessa. Ainahan ei voi olla varma, tykkääkö lahjan saaja kierrätystöistä. Niinpä itse luotuja aarteita ei kannatakaan antaa kuin sellaisille, joiden tietää arvostavan käsityötä.
Vanha vyö ja rannerengas
Yksinkertainen alumiinivuoka sai uuden ilmeen, kun kiinnitin sen päälle kolme huuto.netistä ostamaani leivosvuokaa. Uhrasin ovikoristeeseen myös muinoin Kreikasta ostetun metallivyön, jota en ollut koskaan käyttänyt... Sen metalliset pyöreät osat sopivat tosi hyvin kranssiin! Turkoosi puukukka on peräisin rannekorusta.
Kaverini lähti leikittelemään irtovuoan torviosalla: siihen pystyi pujottamaan sopivasti pellavasta ommellun ruusun. Kokonaisuus täydentyi vanhoilla ruokailuvälineillä ja pitseillä.
Kakkuvuokrakoristeiden teko on itse asiassa suhteellisen nopeaa, jos idea on valmiina ja reiät saa pystyporakoneella. Visioimme jo, kuinka näitä voisi myydä joulumyyjäisissä vaikka 15 eurolla. Mutta totuus on se, että ainakin Helsingin seudulla myyntipaikat ovat niin kalliita, että käsityömyyjä saattaa jäädä tappiolle. Usein ihmiset katselevat ja ihailevat, mutta eivät ole valmiita maksamaan edes 15 euroa, ”koska tuon voisi tehdä itsekin”.
Eräs kirpparilta ilmaiseksi saatu metalliosa innosti minut näpertämään siihen eri värisiä helmiä. Teoksen nimi voisi olla vaikka marjamätäs, sille pienet helmet tuovat mieleen marjat. Tämä on päässyt keittiön seinälle, koska astian alkuperä viittaa keittiöön. Tosi en tiedä, mikä se on alunperin ollut.
Minulla on suunnitelmissa kokeilla, miten alumiineista torvikakkuvuuasta saisi litistämällä pannunalusta. Olen jo tilannut erään ystäväni ajamaan painavalla asuntoautolla vuoan yli muutaman kerran. Jos se rusentuu kauniisti, koristelen reunat helmillä tai napeilla.
Kakkuvuokakoriste
Tarvikkeet:
vanha alumiinikakkuvuoka
leivosvuokia tai piparimuotteja
pitsiä
helmiä, nappeja, vanhoja koruja tai vöitä
puolalankaa eli ohutta metallilankaa
silkkinauhaa
1. Poraa metalliporalla kiinnitysreikiä vuuan reunoille ja päälle sekä koristeiksi kiinnitettäviin leivosvuokiin ja muihin osiin. Voit myös hakata reiät piikillä ja vasaralla.
2. Kiinnitä pitsit ja koristeet metallilangalla reikien läpi ja kierrä päät vuuan takapuolella kiinni toisiinsa.
3. Kiinnitä ripustuslenkki silkkinauhasta samaan tapaan.
Vinkki!
Maalaa alumiininen vuoka valkoisella spraymaalilla. Kaunis talvikoriste on valmis!
Hello freinds if you are confuse how to take a screen shoot on window10. then we are provided a shortcut on this website throw https://windowsclassroom.com/how-to-take-screenshot-on-windows-8 become more use of this website if you are new of the window10.
Tämä on mielenkiintoista! Hmm www.guitarlessonsbaltimoremd.com
Cuttin 'minua auki, sitten Healin' minua hieno www.privateinvestigatorrochesternewyork.com