Mökillämme Puumalassa on iso ikkuna, josta näkyy tämä kaunis Saimaan maisema. Makuuhuoneessa on myös iso ikkuna, josta hohkaa talvella tosi paljon kylmää. Pikkuruisessa mökissä ei ole muuta lämmityslaitetta kuin puuhella. Viime talvena roikotin täkkiä makuuhuoneen ikkunassa, mutta täksi kaudeksi päätin ommella siihen paksun talviverhon. 

 

Minulla on ollut varmaan kymmenen vuotta turkoosi villakangas odottamassa takiksi valmistumista. Nyt päätin, että se jatkaa elämäänsä verhona. Sellaisenaan se olisi makuuni liian yksinkertainen, joten päätin applikoida siihen käsin muuta villaa. Vihreä iso pyörylä on kirpparilta ostetusta viltistä, jonka huovutin pesukoneessa. Pienemmät villapalat ovat vähän sieltä sun täältä.

 

Käsin ompelu ja kirjominen on erittäin rentouttavaa. Tässä yhdistetään pienen pieniä huopapalasia yhteen.

Kirjontatyö on mainio matkakäsityö, sillä se mahtuu vaikka käsilaukkuun.

Kävin työväenopiston kirjontakurssilla pari vuotta sitten. Siellä tehdyt koetilkut pääsivät nekin mökkiverhoon.

Sängyn päällä on helppo suunnitella, mihin paikkoihin pallurat ompelisi.

Verhon täyttämistä olisi voinut jatkaa loputtomiin, mutta pidetään nyt ainakin tämä talvi taukoa. Ehkä ensi talveksi tyhjiin kohtiin keksitään jotain uutta täytettä.

OK

Kommentit (15)

impossible game
18/15 | 

This is a great little post with some valuable tips. I totally agree. The way you bring passion and engagement into the things you do can really change your outlook on live.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Reijan räsymaton raidat on kudottu innostuksesta, kekseliäistä käsitöistä, kirpparilöydöistä, tilpehööripussukoista ja käsillä tekemisen hurmasta.

Reija Ypyä, 56-vuotias ET-lehden toimittaja sukeltaa blogissaan käsityön ja luovuuden värikkääseen maailmaan.

Hae blogista

Blogiarkisto

2018
2017
2016
2015

Kategoriat

Sisältö jatkuu mainoksen alla