Kirjoitukset avainsanalla Lohjan käsityömessut

 

 

 

 

 

Mia Taimio, 42, on pitkään haaveillut järjestävänsä Lohjalle käsityömessut. Niillä pitäisi olla edulliset pöydät, jotta tavallisilla käsityöharrastajillakin olisi varaa tulla myymään. Myös sisäänpääsymaksun täytyisi olla nimellinen, jotta myös työttömillä ja pienituloisilla olisi varaa tulla messuille ostoksille.

- En muutenkaan ymmärrä sitä, että kun ihmiset tulevat messuilla ostamaan, heidän pitäisi maksaa sisäänpääsy! Eihän kukaan kauppaankaan maksa sisäänpääsymaksua, Mia vertaa.

Mia Taimio on toiminnan naisia, ja hän lähti toteuttamaan Lohjan käsityömessuja vuosi sitten. Mia ei anna senkään häiritä, että hän kulkee kepin kanssa, ja joskus täytyy turvautua pyörätuoliinkin. Hän on työkyvyttömyyseläkkeellä pahan reuman takia. Toiset pohtivat mutta Mia toimii!

- Olen järjestänyt kaikenlaisia tapahtumia koulun vanhempainyhdistyksen piirissä ja esimerkiksi siivouspäivän kirppareita Lohjalla, joten ihan untuvikko en ole tapahtumatuottajana. Laitoin paikallislehden tekstaripalstalle vuosi sitten ilmoituksen, että kokoonnutaan yhdessä suunnittelemaan messuja. En ollut varma tuleeko sinne ketään itseni ja äitini lisäksi, mutta 11 ihmistä tuli mukaan suunnittelemaan, Mia muistelee.

Alusta pitäen oli selvää, että myyntipaikkojen pitää olla niin halpoja, että kaikilla halukkailla näpertäjillä olisi varaa paikkaan. Jos paikka maksaa useampia satasia tai vaikkapa satasenkin, se rajaa suurimman osan harrastajista pois. Paikan pitäisi olla iso, ainakin 100 myyntipaikkaa. Sen pitäisi myös olla esteetön, jotta huonosti kulkevatkin pääsisivät messuille.

- Kaikki olivat samoilla linjoilla tuossa kokouksessa, ja totesimme, että myös myytävien tuotteiden pitää olla kohtuuhintaisia. Paikan pitäisi olla iso, ainakin 100 myyntipaikkaa. Sen pitäisi myös olla esteetön, jotta huonosti kulkevatkin pääsisivät messuille. Sovimme, että viikonlopun paikkamaksu pikkupöydälle olisi 10 euroa ja isolle paikalle 70 euroa. Tapasimme muutamia kertoja talven mittaan suunnittelun merkeissä, mutta järjestävä porukka alkoi pienetä. Ihmiset eivät halua vastuuta, ja lopulta huomasin olevani oikeastaan yksin organisoimassa messuja. Myyntipaikat kyllä varattiin pikaisesti. Messuilla on 82 pikkupöytää ja 14 isoa myyntipaikkaa.

Mia varasi messuja varten Lohjalta sporttikeskus Tennarista suuren salin. Sen vuokra ja lattioiden suojaus viiikonlopuksi maksaa 4000 euroa. Lyhyelläkin matikalla ymmärtää, että kympin pöytämaksuilla ei kateta edes vuokraa. Mia oli kuvitellut saavansa tukea tapahtumalle, sillä hakemuksia lähetettiin niin säätiöille, yhdistyksille kuin kaupungillekin. 

- Aika sinisilmäisesti ja naiivisti ajattelin, että saisimme tukea kaupungilta tapahtumaa, joka kuitenkin nostaa Lohjaa esille. Olin todella pettynyt, että kaupungin kulttuuri- ja vapaa-ajan lautakunnalta saimme vain 300 euroa eli käytännössä ei mitään. Haimme 2000 euroa. Yritämme nyt raapia rahaa arpajaisista, mainosmyynnistä, narikasta ja myös tapahtumaan tuleva kahvila antaa myynnistään tietyn provision.  Riski on lopulta minun, eikä työkyvyttömyyseläkeläisellä ole mitään sukanvarressa! Tässä loppuvaiheessa minun oli pakko nöyrtyä sen verran,että avasin Facebookiin varainkeruukampanjan kulujen kattamiseen. Lisäksi tuon messuille rahankeräyslippaita, joihin saa halutessaan laittaa lahjoituksen kulujen kattamiseen. Muutama on maksanut vapaaehtoisesti paikastaan kaksi kertaa, Mia kiittää.

Lohjan seudun kuvataidekoulu pitää molempina messupäivinä lapsille työpajaa.

Yleisölle on messuille vapaa pääsy, mutta vapaaehtoisena sisäänpääsymaksuna on lankakerä  - jonka ei tarvitse olla edes kokonainen! Lankakerien toivotaan olevan villaa, puuvillaa tai bambua, sillä langat luovutetaan eteenpäin Keskosille käsitöitä -Facebook-ryhmälle. Ryhmäläiset tekevät langoista keskoloille ympäri maata pipoja, nuttuja ja turvalonkeroita. Langat, jotka eivät sovellu keskosten käyttöön lahjoitetaan Punaisen Ristin Etelä-Lohjan osaston käyttöön. He tekevät niistä sukkia vanhuksille. 

Mia tykkää neuloa ja virkata, mutta kun reuma on pahana, mitään käsitöitä ei voi tehdä.

- Eniten tykkää tehdä koruja ja kortteja. Minulla on kyynärsauva käytössä koko ajan, ja senkin olen tuunannut virkaten omannäköisekseni. Odottelen messuja hyvillä mielin. Jos kaikki menee putkeen, ehkä ensi vuonnakin järjestetään messut. Mutta tästä olen oppinut, että järjestäjiä pitää olla enemmän kuin yksi Mia, hän myöntää.

 

 

Länsi-Uudenmaan koristeveistäjät esittelevät messuille toimintaansa. Myynnissä on kuvassa olevia upeita juustomuotteja. Lohjan martat tulevat messuille tekemään juustoja ryhmän tekemiin juustomuotteihin. Sekä juustoja että muotteja voi ostaa messuilla.
 

 

 

 

Nettilanka tuo messuille uniikkeja käsinvärjättyjä neulelankoja.

100% suomalaisesta lampaanvillasta valmistettu, käsin huovutettu pannunalunen kestää käyttöä ja on kaunis ilman pannua tai pataakin. Löytyy Puikelon pöydästä.

Nuorisotyöpaja Tuuman Uusioverstas mukana Lohjan Käsityömessuilla. Myynnissä on esimerkiksi kierrätysmateriaalista valmistettuja koruja.

Virpi Lindqvist myy lampaanvillasta ja alpakasta käsinkudottuja ja huovutettuja pipoja.

 

Vaudevilla Tmi on tulossa käsityömessuille karkkimaisten ihanien lankojen ja käsityötarvikkeiden kanssa.

Vihtiläinen Maarit Rautio myy messuilla tekemiään koruja.

- Aloitin korujen teon hopeasavikurssilla Kankaanpään opiston kesäkurssilla vuosia sitten. Hopeasavi on vaikea materiaali, hauras ja
nopesti kuivuva. Niinpä siirryinkin tekemään hopeakoruja Hiiden Opiston kursseille. Ketjut tehdään niin, että hopealankaa kiedotaan sahauspuikon ympärille ja sitten sahataan lenkeiksi. Lenkit naksautellaan pihtien avulla halutuksi ketjumalliksi.
Levyhopeasta teen sormuksia ja riipuksia. Sitä mukaa kun taidot kehittyvät, menen pienempiin ja ohuempiin materiaaleihin, Maarit kertoo.

Maarit pitää Mia Taimion messuideaa loistavana, tarjotaan kädentaidonharrastajille edullinen tilaisuus myydä omia tuotteita.

- Mutta liikaa hommaa organisoinnissa on yhdelle naiselle. Minä menen Länsi-Uudenmaan perinne- ja koristeveistäjien opettajan Antti Kytösen
kanssa auttamaan Miaa perjantai-iltana messupaikan pöytien merkkaamisessa.  Ryhmämme hoitaa myös
narikkaa lauantaina ja sunnuntaina. Toivon todella, että tapahtuma onnistuu ja se saa jatkoa seuraavana vuonna, Maarit sanoo.

 

 

Yhteystiedot:

Sporttikeskus Tennari

 6.10. klo 10.00 - 7.10. klo 15.

Rantapuisto 45, 08100 Lohja

https://tinyurl.com/lohjankasityomessut

https://www.facebook.com/events/346610159159862/

 

 

 

 

Kommentit (1)

Sirkka
Liittynyt8.3.2016

Aivan upea idea! Toivon todella, että tapahtuma onnistuu ja Mia saisi runsaasti apuja talouden tasapainottamiseen. Onnea, iloa ja voimia sinulle.

Seuraa 

Reijan räsymaton raidat on kudottu innostuksesta, kekseliäistä käsitöistä, kirpparilöydöistä, tilpehööripussukoista ja käsillä tekemisen hurmasta.

Reija Ypyä, 56-vuotias ET-lehden toimittaja sukeltaa blogissaan käsityön ja luovuuden värikkääseen maailmaan.

Blogiarkisto

2018
2017
2016
2015

Kategoriat