
Olen aina askarrellut kaikki kortit itse ja tytärkin on kai jotain vaikutteita imenyt tästä. Kun hän suunnitteli kesähäiden kutsukortteja, itse tehdyt ja painetut olivat tasavahvat vaihtoehdot. Onneksi itse tehty alkoi sitten kutkuttaa enemmän ja minä, tytär ja käsityöaktiivinen ystäväni aloimme suunnitella kortteja. Kaasotkin tulivat myöhemmin talkoisiin mukaan.
Paperin valinta on tärkeää, halusimme jotain muuta kuin puhtaan valkoista paperia. Helsingissä on kaksi aivan ihanaa paperikauppa Putinkia, joissa myydään erilaisia papereita kappalehintaan. Monessa paikassa, esimerkiksi kirjakaupoissa ja Sinellissä joutuu ostamaan 10 pakkauksen. Ja kun meidän piti tehdä koeprinttauksia monelle paperille!
Putingin tuotteita voi tarkastella nettisivuilla www.putinki.fi. Tarkoituksenamme oli tulostaa hääparin kuva mielenkiintoisen näköiselle paperille ja ommella se korttipohjaan.
Väritulostuspalvelun ostaminen osoittautui vaikeaksi. Kaikki valokuvaamot kieltäytyivät, he tulostavat vain valokuvapaperille. Ammattimaisemmat painot Helsingissä vaikuttivat kaikki työskentelevän vain 8-16, jolloin me askartelijat olemme töissä. Koko ajan tiesimme, että vanha kunnon kirjasto pelastaa meidät. Helsingin kirjasto kympissä A4-kokoinen värituloste maksaa 40 senttiä, ja kun siihen sai aseteltua kätevästi neljä kuvaa, niin homma hoitui hyvin edullisesti.
Kirjastossa on myös hyvät leikkurit, joilla kuvat pystyi leikkaamaan tehokkaasti.
Tyttöjen askarteluillassa pitää toki skoolata tulevan hääparin onnelle.
Pala finnfoamia tai stryroksia on hyvä apuväline, kun painaa naskalilla ompelureikiä korttipohjiin.
Edullisimmat korttipohjat ja kuoret löytyivät Adlibriksestä. 50 kappaleen pakkaus maksoi vain 4,50 euroa.
Kuvat ommeltiin korttipohjaan kiiltävällä ja kestävällä langalla. Reikiä varten tehtiin ensin pahvisapluuna, jonka avulla reiät oli kätevä painaa oikeaan paikkaan kuvassa. Morsian halusi trendikästä dymotekstiä kutsuun, ja se oli yllättäen tämän projektin kallein osuus, maksoivat 4,95 euroa ja niitä meni kolme. Tulos on kiva!
Kutsuja lähetettiin 40, joten pientä puuhaa riitti.
Postimerkit ostettiin hääteemaan sopiviksi.
Seuraavakin häihin liittyvä askarteluprojekti on jo aluillaan: häätila koristellaan osin paperinarupalloilla. Tästä lisää myöhemmin. Edullisimmin paperinarut saa Lappajärven värjäämöstä.
I have read through your blog, your blog is very or very detailed it, thank you for sharing, I hope to read more of this good blog.
Eksyin hyvä asia Löysin tämän sivuston! www.hearingaidsvirginiabeach.com
Näin paljon sivuston, mutta uskon, että tämä on jotain erityistä siinä. www.financialadvisorboiseid.com
Upean näköistä :)
Hienoa on
Mahtavaa :)
Kyllä on hienoa
Upeeta
Oon niin kateellinen