Joensuulainen Eija Sinkkonen, 59, on himoneuloja ja kova tekemään kaikenlaisia käsitöitä. 

- Minä neulon, virkkaan, askartelen, ompelen - olen yhdeltä koulutukseltani pukuompelija. Käsityö merkitsee minulle rentoutumista, hyvän mielen tuottamista toisille, uusien ideoiden toteuttamista ja iloa uuden oppimisesta.

Eija neuloo tai virkkaa päivittäin telkkaria katsoessaan. Kun istahtaa käsityön kanssa telkkarin ääreen katsomaan lempiohjelmia ja työ edistyy ihan kuin itsestään – ajatukset ovat jossain muualla kun ikävissä asioissa.

Hän ompelee lähes joka viikonloppu. Ompelun hermokeskuksessa on sekä ompelukone että saumuri.

- Antamani joululahjat ovat 90 %:sti käsitöitä. Villasukat ovat aina olleet mieluinen lahja. Olen tehnyt myös neulottuja tyynynpäällisiä, huovutettuja tossuja, kaulahuiveja ja rannettimia.

On ihanaa, kun saa itse tehdyllä käsityöllä toisen ihmisen vilpittömän iloiseksi.

- Viimeisin, lähes kyyneleet silmiin nostattanut tilanne oli, kun vein lapsenlapselle 1-vuotislahjaksi tekemäni Molla-Maijan ja pikku neidin kasvoille levisi hymy.

 

 

Joonas-delfiini

100 g harmaata lankaa

50 g valkoista lankaa

mustat napit silmiksi

vanua täytteeksi

 

1. Luo harmaalla 16 silmukkaa (s) ja neulo kaksi kerrosta sileää neuletta.

2. Aloita lisäykset. Lisää 1 s keskikohdan molemmin puolin yhteensä 20 kerta. Tee lisäys joka toiselle kerroksella. Nurjan puolen kerrokset neulotaan nurin.

3. Aloita lisäykset sivuilla, kun olet tehnyt keskikohdan 18. lisäyksen. Lisää molemmissa sivuissa 1 s joka neljännellä kerroksella, yhteensä 3 kertaa.

4. Puikolla on nyt 62 silmukkaa. Neulo suoraa sileää neuletta vielä 30 kerrosta.

5. Aloita kavennukset: kavenna molemmissa reunoissa 1 s joka toisella kerroksella yhteensä 3 kertaa. Kavenna samaan aikaan keskikohdassa 4 s joka toisella kerroksella kunnes jäljellä on 30 silmukkaa.

6. Neulo seuraavalla kerroksella koko ajan 2 s oikein yhteen. Neulo 3 kerrosta.

7. Kavenna molemmissa reunoissa 1 s. Neulo 3 kerrosta. Päätä.

8. Poimi aloitussilmukoista uudet 16 s ja neulo 2 kerrosta.

9. Lisää kummassakin reunassa 2 s joka toinen kerros yhteensä 8 kertaa. Neulo 2 kerrosta.

10. Vaihda työhön valkoinen lanka. Kavenna kummassakin reunassa 2 s joka toinen kerros yhteensä 8 kertaa. Neulo suoraa 4 kerrosta.

11. Lisää kummassakin reunassa 1 s joka 6. kerros yhteensä 6 kertaa. Jatka suoraan neulomista näillä 28 silmukalla kunnes valkoisen osan pituus on 37 cm.

12. Seuraavalla kerroksella neulo koko ajan 2 s oikein yhteen. Neulo 3 kerrosta sileää neuletta. 

13. Kavenna molemmista reunoista 1 s. Neulo 3 kerrosta.

14. Kavenna molemmista reunoista 1 s. Neulo 3 kerrosta. Päätä.

Näin neulot evät:

Selkäevä

1. Luo 30 s ja neulo 2 kerrosta oikealla oikein, nurjalla nurin. 

2. Kolmannella kerroksella neulo 12 s oikein, 2 s oikein yhteen, 2 s oikein, 2 s oikein yhteen ja 12 s oikein.

3. Jatka kavennuksia joka kerroksella, myös nurjalla puolella. Kavennukset tehdään aina kappaleen keskellä samalla kohtaa. Yhteensä 7 kavennusta.

4. Kahdeksannen kavennuksen kohdalla tee yhden silmukan kavennus myös molemmissa reunoissa. Samoin 9. kavennuksen kohdalla.

5. Kun jäljellä on 8 silmukkaa, päätä.

 

Sivuevät, 2 kpl

Neulo samoin kuin selkäevä, mutta tee kavennukset vain keskellä kunnes jäljellä on 4 s. Vedä lanka läpi ja kiristä.

Viimeistely:

1. Ompele valkoisen vastakappaleen toinen reuna kiinni harmaaseen reunaan. Täytä delfiini ja ompele sauma loppuun.

2. Ompele kuonon päälle silmukoihin lanka ja kiristä hieman. Saat näin kuonon terävämmin esiin.

3. Ompele evien saumat ja laita niihin hieman täytettä. Ompele evät paikoilleen.

4. Kiinnitä silmät.

 

 

 

Eija on neulonut muitakin pehmoleluja. Hänen blogistaan löytyy esimerkiksi kilpikonnan ohje.

https://eijukka.wordpress.com/2015/07/18/afrikankukka-kilpikonna/

Kommentit (0)

Seuraa 

Reijan räsymaton raidat on kudottu innostuksesta, kekseliäistä käsitöistä, kirpparilöydöistä, tilpehööripussukoista ja käsillä tekemisen hurmasta.

Reija Ypyä, 56-vuotias ET-lehden toimittaja sukeltaa blogissaan käsityön ja luovuuden värikkääseen maailmaan.

Hae blogista

Blogiarkisto

2018
2017
2016
2015

Kategoriat