- Olen tehnyt käsitöitä koko ikäni, mutta lopetettuani säännölliset näyttelijäntyöt vuonna 2012 aloitin käsityöt uudella tarmolla. Luovuus ei suostu jäämään eläkkeelle. Vuokrasin kolmen teatterialalta tutun naisen kanssa työhuoneen, jossa teemme yhdessä tilkkutöitä. Kävelen työhuoneelle joskus neljäkin kertaa viikossa, sillä rakastan värejä ja käsillä tekemistä. Nautin ompelusta, sommittelusta ja erilaisista rytmeistä, jotka väreillä saa aikaan. Tilkkutöissä tykkään erityisesti hirsipuutekniikasta ja kolmioista. Tässä peitossa on 2160 tilkkua, kertoo Marja Packalén.
 

kuva: Jani Laukkanen

Tilkkutäkkinäyttelyssä Helsingin Itäkeskuksen Stoassa on myös puvustaja Tuula Kosken, näyttelijä Liisi Tandefeltin, pukusuunnittelija Kaija Räihän ja lavastaja Riina Ahosen tilkkutöitä. Valmiita töitä on yli 30.

Tämä Tuula Kosken ompelema valtavan iso tilkkutyö on ollut lavasteena Helsingin kaupunginteatterissa Auringon leivät -runoesityksessä vuonna 1984. Se oli myös Liisi Tandefeltin Lasimaalaus-kiertueella vuonna 1990.

Oranssit sävyt vaihtuvat vihreään toisessa päässä teosta. Harmaat "kivet" ovat kauniita.

Riina Ahosen Metsän peitossa ja Käpälämäki ovat keväisen vihreitä.

Kaija Räihän Tarnan täkki ja Värit soimaan.

Kaija Räihän Hyrrät ja Tähdet, tähdet.

Marja Packalénin Valon niitty.
 

Marja Packalénin huoneenjakaja on tehty kirppareilta ostetuista silkkikravateista.

Marja Packalénin Jyväskylä inspiroi.

Marja Packalénin Voimaa arkeen ja Tuula Kosken Jämät.

Kaija Räihän Orvokkeja äidille.

... ja sama lähempää!

... ja vieläkin lähempää.

Tuula Kosken Kukkia, kukkia ja Oranssit kukkaruukut.

Kukkia, kukkia vielä vähän lähempää.

 

Tilkkutäkkinäyttely

1000 + 1 tilkkua 5.5 asti. Kulttuurikeskus Stoa, Itäkeskus, Helsinki.

Turunlinnantie 1, 00900 Helsinki, www.stoa.fi

 

Kommentit (2)

eräsN1

Kerrassaan kauniita tilkkutöitä. *Tähdet, tähdet* on mun lemppari, vaikka kaikki nuo oli todella hienoja :D

happy wheels

Wow! This can be one particular of the most useful blogs We’love ever arrive across on this subject. Actually Excellent. I am also a specialist in this topic therefore I can understand your effort.

Seuraa 

Reijan räsymaton raidat on kudottu innostuksesta, kekseliäistä käsitöistä, kirpparilöydöistä, tilpehööripussukoista ja käsillä tekemisen hurmasta.

Reija Ypyä, 56-vuotias ET-lehden toimittaja sukeltaa blogissaan käsityön ja luovuuden värikkääseen maailmaan.

Hae blogista

Blogiarkisto

2018
2017
2016
2015

Kategoriat