Kirjoitukset avainsanalla tuftaus

Kotini on boheemin värikäs, ja siellä on aika paljon esillä käsitöitä. Osa on omia tuotoksiani, osa lahjoja, ja olen myös ostanut joitain hienoja käsitöitä. Tämän rantakivellä seisovan torson tein pari kesää sitten Kankaanpään opiston kierrätyskäsityökurssilla. Torson muoto kiinnostaa minua.

Näkymä olohuoneessani on sekalainen seurakunta erilaisia käsitöitä. Vasemmalla on paperilla päällystetty pikkutorso. Sen vieressä on iso torso, jolle tein yhdellä kurssilla hullut vaatteet ja nimesin sen Malmin kansallispuvuksi oman kotilähiöni mukaan. Sen takana on upea puinen lapio, jonka ostin kirpputorilta Isojoella viidellä eurolla. Kiinnitin siihen huovutustaiteilija Tupu Mentun huovutustyön.

Nappitaulun ostin tekstiilitaiteilija Eija Pöyryltä ja värikäs taulu on murmanskilaisen taiteilijan tekemä. Virittelin siihen virkatut reunukset, jotka ovat vähän väsähtäneet. Raskaana olevan torson ostin Malmöstä, tekijä on puolalnen. Sen takana oleva rakusavustettu naamio on poikani lapsuudenaikainen tuotos. Ja huom, keskellä oleva turkoosi 50-luvun imuri kuuluu myös taideinstallaatiooni. Ostin sen vitosella kirpparilta. Ajatuksissa oli kiinniittää siihen torso, mutta olkoon toistaiseksi noin.

Ruosteinen maitotonkka mahtui juuri ja juuri matkalaukkuuni, kun ostin sen Ahvenanmaalla. Sen päällä on vanha lesti, jonka päälle olen virkannut kuparilangasta sukan.

Pyöreään punasävyiseen tuftattuun työhön on hienosti yhdistetty repalaisen kansallispuvun ehjiä osia, tasku ja solkia. Se on ystäväni Saija Flinkkilän tekemä.

Tuftaus on nopea ja hauska menetelmä tehdä ryijymäistä pintaa. Sain 50-vuotislahjaksi ystävältäni Saija Flinkkilältä tämän upean valkoisen tuftaustyön. Vanhan runkopatja sisus on täydellinen tausta pehmeälle lankatyölle.

Tamperelainen käsityöläinen Annariikka Qvist virkkaa niin upeita nukkeja, että minulle tuli ensimmäistä kertaa sitten lapsuuden halua leikkiä nukeilla. Ne ovat ihania, persoonallisia, ja tukat ovat mahtavat. Niissä on sekä selkeää muotokieltä että runsaita, lähes barokkimaisia yksityiskohtia. Kaikki virkatut nuket ja eläimet ovat uniikkeja yksilöitä. Kahta samanlaista ei ole.

Ostin tämän nuken Annariikalta Tampereen käsityömessuilla ja se keinuu keittiössäni. Annariikka kertoo, että nuket syntyvät hänen omien mieltymystensä mukaan, mutta Annariikka myy niitä sopivan ostajan löytyessä. Ostajat ovat usein aikuisia naisia, sillä nuket eivät sovellu leikittäviksi. Niitä ihaillaan! Nuket ovat ovat kampauksineen 30-40 cm kokoisia. Hinta on alkaen 150 euroa.

 

Vanha ikkunanpoka on sekä kaunis esine että kätevä teline ompelulangoille. Kauniit kaakelit ostin Lissabonista. Lasteni kasvoista tehdyt naamiot ja enkelin sain ystävältäni kuvanveistäjä Anne Alholta, joka valitettavasti menehtyi muutama vuosi sitten.

Tykkään ruosteesta. Parvekkeellani on ruosteseinä, joka elää ja muuttuu.

Tyttäreni päiväkotipiirros on päässyt kunnon kehyksiin seinälle. Taiteilija on jo aikuinen, mutta lapsuus säilyy ikuisesti tässä lumiukossa.

Postimerkit ovat kauniita, ja teen niistä milloin mitäkin. Tämä kranssi on välillä ovessa, toisinaan seinällä.

Tässä lapsen kasvot vielä lähempää.

Vessani on niin sanottu "taidevessa" eli siellä on vähän kaikenlaista.

Tykkään isoista kartoista. Harmi kun seinät ovat loppuneet kesken enkä saa mihinkään isoa maailman karttaa.

Kommentit (3)

earn to die

Wow! This can be one particular of the most useful blogs We’love ever arrive across on this subject. Actually Excellent. I am also a specialist in this topic therefore I can understand your effort.

Sain jo pari vuotta sitten vanhoja lankoja erään sukulaisen kuolinpesästä. Ompelijaystäväni kertoi, että vuosikausia vanhat langat eivät enää ole hyviä koneella ompeluun. Niinpä olen säästellyt niitä muita tarkoituksia varten. Netissä aina silloin tällöin pyörii kuva komeasta lankarullakranssista. Joku sellainen oli mielessäni, mutta tajusin pian, että lankarullani ovat siihen liian isoja ja painavia. 

Mietiskelin lankojen kerimistä pienempään rullaan. Aluksi idea tuntui mahdottomalta, mutta päätin kokeilla. Olin säästänyt pitkään kiinalaisia puisia syömäpuikkoja, joita tulee kotiin tilatun ruuan kanssa. Sahasin ne leipäveitsellä noin 6 cm palasiksi ja aloin rullata lankaa niiden ympäri. Otin kolme lankaa yhteen , jolloin rullaaminen oli nopeampaa ja sävy muuttui kiinnostavasti eri lankoja yhdistellessä. Tämä puuha oli todella mukavaa ja rauhoittavaa. Lopuksi kiinnitin langanpään liimalla ja sivelin sitä koko lankarullan päälle kevyesti.

 

Ensin ajattelin virkata styroksisen kranssipohjan päälle oranssilla langalla pohjan. Tuumin, että lankarullat saa siihen kivasti kiinni. Virkkasinkin päällyksen, mutta hylkäsin sen lankarullien alustana. Nappikranssiksi se sopi hyvin. Lankarullat kaipasivat mielestäni jotain karkeampaa alustaa. Kaivoin taas pussukoitani. Olin vuosia sitten tuftauskurssilla. Tuftaus on nopea ryijytekniikka, joten keskeneräisiä säkkikankaalle tehtyjä "ryijyjä" on runsaasti. Ompelin sitä käsin styroksipohjan ympärille. Halusin vieläkin epäsymmetrisemmän pohjan, ja siksi päällystin osan kranssipohjaa virkkaamalla.

 

Virkkasin ripustimen kranssipohjan ympäri. Taustan olisi tietysti voinut jättää huolittelematta, mutta ompelin käsin siihen pellavaa. Rumat saumat jäivät sen alle.

Sitten alkoin ommella lankarullia kiinni kankaiseen kranssipohjaan. Se sujui yllättävän hyvin. En kaivannut yhtään kuumaliimapistoolia, jonka kanssa työskentely on mielestäni epämiellyttävää. Vein tämän kranssin lahjaksi ystävälle, joka oli juuri julkaissut keittokirjan.

Odotan jo innolla, että pääsen kerimään lisää näitä lankarullia. Syömäpuikkoja ei ole enää, täytyy katsoa josko vaikka mökillä olisi sopivia risuja tähän materiaaliksi.

Kommentit (1)

bloxorz

Your article reflects the issue people are concerned about. The article provides timely information that reflects multi-dimensional views from multiple perspectives. I look forward to reading quality articles that contain timely information from you.

Kulttuuriretki Keravalle kannattaa.  En ole pitkään aikaan nähnyt yhtä kiinnostavaa näyttelyä kuin Näkyväksi neulottu - yarn visions Taide- ja museokeskus Sinkassa Keravalla. Tämä setti kiinnostaa niin käsityöntekijöitä, lapsia, aikuisia, vanhuksia kuin epäkulturellejakin. Näyttelyssä on kolmessa kerroksessa virkattuja miehiä, graffitiksi puhjenneita ryijyä, kirjottuja seteleitä ja jopa K18-kanavatöitä!

Kuvataiteilijat puhaltavat vanhoihin työtapoihin uuden hengen. Virkattu poliisiauto, tuftatut graffitit, elävän oloiset kyläläiset ja näkyväksi virkatut matemaattiset mallit tekevät pehmeäksi mielletystä käsityöstä räiskyvää ja kantaaottavaa. Käsintehty tulee iholle, henkilökohtaisen alueelle ja tunkeutuu tunnemuistiimme. Kaikki työt on tehty perinteisistä käsityömateriaaleista, langasta, kankaasta ja kierrätysmateriaaleista.

Samaan aikaan kun kuvataide ja taideteollisuus ovat lähentyneet toisiaan, käsityö harrastuksena on noussut aivan uudelle tasolle. Sosiaalisessa mediassa käsitöistä on tullut yksi voimauttavan tee-se itse-kulttuurin muoto, johon liittyy taitojen jakaminen ja yhdessä tekemisen synnyttämä jaettu ilo. Näyttelyn teokset innostavat tarttumaan puikkoihin ja koukkuihin, mutta antavat myös paikan pysähtymiselle.

Tekstiilitaiteilija Sonja Salomäkeä inspiroi urbaani ympäristö rakennuksineen, ihmisineen ja ilmiöineen. Hän on myös kiinnostunut taiteen mahdollisuuksista kansalaisaktivismissa, erityisestri ilmastonmuutoksen yhteydessä. Kriittisestä näkökulmasta huolimatta hänen käsin tuftatut ryijynsä eivät lietso tuomiopäivän tunnelmia, vaan pikemminkin vahvistavat uskoa tulevaan. Ja ovat jotenkin lämpimän humoristisiakin.

  Ylempänä Talven ihmemaa - Forumin kauppakeskus. Alempana Jono Myllypurossa. Näyttelyssä on muitakin Sonja Salomäen ryijyjä.

 

Venäläinen kuvataiteilija Tanya Akhmetgalieva maalaa neulalla ja ompelee viivat. Taiteilijaa kiehtoo sairaalaympäristö laitteineen, hajuineen ja äänineen, sekä siellä tapahtuvat kamppailut elämän ja kuoleman välissä. Syntyvä lapsi on arvoitus. Miten hänen elämänlankansa kietoutuvat? Tämän teoksen nimi on The Chrysalis phase.

 

Minna Soraluoma: ikonostaasi, virkkaus, eri liikeketjujen muovikasseja.

Ikonostaasi koostuu hajotetuista muovipusseista virkatuista miniatyyripusseista, tai oikeastaan muovipussien pienistä muotokuvista. Pussien kuviot ja mainokset ovat vielä selkeästi erotettavissa. Tutut tuotemerkit ovat niin selkeästi piirtyneet kuluttajan tajuntaan, että ne tunnistaa vaikka osiin hajotettuna ja miniatyyrikoossa. Materiaalina muovi ja erityisesti erilaiset muovipakkaukset assosioituvat heti roskaan ja kertakäyttökulttuuriin. Soraluoman käsissä lähes arvottomat ruokapakkaukset ovat kuitenkin muuttaneet selkeästi muotoaan ja muuttuneet samalla jopa jollain tapaa arvokkaan tuntuiseksi materiaaliksi.

Minna Soraluoman Leipäkuu-sarja on erittäin kiinnostava. Se on tehty virkkaamalla muovikasseja. 31 henkilöä keräsi taloutensa leipäpusseja kuukauden ajan. Pakkausten mukana leipää kului 94 kiloa ja pakkauksia kertyi 223, taloutta kohden 7-53 pussia.

Hän on antanut teoksille hauskat nimet. Esimerkiksi Kansanlaulu, 32-vuotiaan naisen kuukauden leipäpussit. Tai Viidakkokirja, 41-vuotiaan naisen kuukauden leipäpussit.

 

Liisa Hietasen Veijo on virkattu ja neulottu. Menin pari kertaa sen ohi luullen siinä olevan oikean työ miehen lukemassa! Vaikka olen nähnyt Liisa Hietasen virkattuja veistoksia ennenkin. Ne ovat niin sympaattisia ja arkisen oloisia ihmishahmoja. Sinkan näyttelyssä on monta Liisa Hietasen työtä. Tämän blogin aloituskuvassa on Veijo lähempää.

 

- Virkattujen ihmishahmojen lisäksi teen teoksia arjen aiheista, vaikkapa kylpyhuoneesta tai Alepan muovipussista. Yksittäiset pienet ilmiöt kertovat paljon maailmasta. Virkkaaminen on ak­tiivinen mutta hidas tapa käsitellä maailmaa. Virkkaus korostaa kurinalai­sen suorittamisen mallia, mutta siinä vähemmän ja hitaammin ei välttämättä ole huonompaa kuin enemmän ja nopeammin, Liisa Hietanen toteaa.

Cornellin yliopiston matematiikan professorina työskentelevä, latvialaissyntyinen Daina Taimina mallintaa matematiikkaa virkkaamalla.

 

Tekstiilitaiteilija Niina Mantsinen on uudistanut suomalaista ryijyperinnettä risteyttämällä sen katutaiteen kanssa. Hänen tuftatut graffitiryijynsä ovat taitavaa käsityötä, mutta niiden kuvasto on vahvasti kiinni spray-graffin ilmaisukielessä. Mantsinen on vuosia seurannut katutaidetta.

 

Kuvataiteilija Kaija Papu törmäyttää virkatussa poliisiautossaan pehmeänä ja feminiinisenä koetun käsityön ja kovana ja miehisenä koetun poliisin ammatin. Aikaa tämän pääosin kiinteillä silmukoilla käsin virkatun teoksen toteuttamiseen kului kolmisen vuotta. Villasekoitelankaa autoon tarvittiin yli 20 kiloa.

Kaija Papu on tuonut Sinkan näyttelyyn myös K18-kanavatöitä. Hän toteaa näin: "Kanavatyöt mielletään usein mummojen harrastukseksi: kirkkoja, kukkia ja kansallisromantiikkaa. Porno on kaukana romantiikasta, mutta silti nettipornoa löytyy paljon hakusanoilla romantic ja real-love ja sensual.

Papu on valinnut kanavatöidensä aiheeksi näillä hakusanoilla löytyneitä still-kuvia. Antaako hitaasti tehty käsityö pornolle lisää arvokkuutta? Näyttelyssä on erillinen K18 -osio, jonka sisäänkäynnissä lukee tämä: Kanavatöissä on erittäin yksityiskohtaista seksuaalista sisältöä. Aineisto voi loukata herkimpiä katsojia.

Noora Schroderus kirjoo seteleille. Esilä on monta hauskaa teosta.

Sanni Weckman oli suunnitellut yhteisen ryijyn tekoa Hillevi-mummonsa kanssa. Mummon kunto kuitenkin huononi ja hän menehtyi lyhyen sairauden jälkeen. Niinpä Sanni jatkoi yksin. Edesmennyttä mummoa esittävän kuvakudoksen toteutus muistuttaa räsymaton kutomista. Siinä arkinen saa ansaitsemansa arvokkuuden, vanhat lakanat ja vaatteet uuden elämän.

Mikäli käsityöt eivät koukuta, osalliseksi pääsee muutoinkin; Elina Juopperin Perintö-teos kasvaa koko näyttelyn ajan museovieraiden lahjoittamilla raanuilla.

 

 

Jenni Haili tekee eri tekniikoilla versioita samasta kuvasta.

 

NÄKYVÄKSI NEULOTTU, 26.11.2016-5.3.2017

Taide- ja museokeskus Sinkka

Kultasepänkatu 2

04250 Kerava

www.sinkka.fi

 

Kommentit (0)

Tuftaus on nopeaa ja luovaa ryijytyötä, johon jää heti koukkuun nimenomaan sen ripeyden takia.

Puiseen tuftauskehikkoon pingotetaan harva säkkikangas, johon tehdään ryijynukkaa tuftaustyökalun avulla kankaan nurjalta puolelta. Tuftaustyökalu muistuttaa onttoa kynää, jonka läpi pujotetaan lanka tai lankanippu. Lanka muodostaa oikealle puolelle lankalenkkejä.

Työskentely on huomattavasti joutuisampaa kuin kangaspuissa ryijyn valmistus. Laitetta liikutetaan kankaan nurjalla puolelle piirretyn kuvion mukaan tai ihan vaan vapaasti ”maalaillen” pintoja eri värein ja nukan korkeutta muunnellen. Tässä tekniikassa voit käyttää mitä erilaisimpia lankoja ja hyödyntää kaappien kätköissä olevat ylijääneet lankavarastot upeiksi tuotteiksi. Nukan pituus on säädettävissä 1–2 senttiin.  

Tuftaus on kuin langoilla maalausta

Olen ollut parina kesänä Kankaanpään opistossa tuftauskurssilla, jota veti Maria Gummerus-Aho. Luokassa meni tuntikausia tuftaustyökalun parissa, sillä lankojen mallailu ja yhdistely koukutti todella.

Tuftaus on nukitustekniikka, joka on Yhdysvalloissa ollut käytössä jo 1700-luvulta. Me tilasimme kurssilla tuftauslaitteet amerikkalaisen nettihuutokaupan kautta. Sieltä niitä sai huomattavan edullisesti, mutta ostaminen vaatii hieman perehtymistä.

Tuftaaminen on nopeaa, mutta viimeistely on hidasta. Valmiissa työssä nukka liimataan maitoliimalla nurjalta puolelta ennen kankaan irrottamista kehyksestä. Nukan voi jättää silmukoille tai leikata auki. Tuftattu säkkikangas voi johtaa vaikka mihin työhön: ryijy, laukku, tyyny, pikku taulu, istuinalunen.

Taito-käsityökeskukset, kansalaisopistot ja työväenopistot ympäri maata järjestävät tuftauskursseja. Ja ainahan voi esittää toiveita, ellei kursseja ole tarjolla! Kursseilla pääsee kokeilemaan ilman omia työvälineitä.

Toijalassa oleva Toika Oy myy sekä tuftaustyökalua että tuftauskehikkoa. Käsintuftauslaite maksaa 113 euroa.  
Puinen tuftauskehikko maksaa 49 euroa ja niitä on kahta kokoa, 50 x 50 cm ja 70 x 70 cm.
www.toika.com

Kommentit (1)

Lapanen

Nämä on kivoja messuja - korjaisin juttua sen verran että Euroopan suurimmat messut nämä eivät ole. Esimerkiksi Lontoon käsityö messuilla on 50 000 kävijää ainakin.

Seuraa 

Reijan räsymaton raidat on kudottu innostuksesta, kekseliäistä käsitöistä, kirpparilöydöistä, tilpehööripussukoista ja käsillä tekemisen hurmasta.

Reija Ypyä, 56-vuotias ET-lehden toimittaja sukeltaa blogissaan käsityön ja luovuuden värikkääseen maailmaan.

Blogiarkisto

2018
2017
2016
2015

Kategoriat