Kirjoitukset avainsanalla tikke tuura

Romu tai roska ei maailmasta lopu, mutta joillekin tuo loputon jätekuorma on myös inspiraation ja luovuuden lähde. Kristiina "Tikke" Tuura , 63, viettää päivät pitkät erilaisten tilataideteosten parissa, joskus joenpohjia ruopaten, joskus roskalavoja peraten. Työhuoneella on niin sampoopulloja, pääsiäismunien sisäkuplia, piilolinssipakkauksia kuin jugurttipurkkejakin.

- Neljä vuotta sitten aloin keräillä muovia ja tehdä niistä töitä. Asuin Meksikossa, hoidin lapsenlapsiani ja tein heidän kanssaan muovista koristeita. Tultuani takaisin Suomeen tein ison, halkaisijaltaan kolmimetrisen kattokruunun erääseen kesänäyttelyyn. Siinä on esimerkiksi pesuainepulloja ja isoja leluja.  Värikkään ja kauniin muovin lisäksi käytän likaista ja haisevaa muovia. Tein esimerkiksi esimerkiksi merestä sukelletusta roskasta installaatioita.

Muoviroskaa on helppo hankkia. Ystävät ja sukulaiset säästelevät Tikelle niin pesuainepulloja kuin elintarvikepakkauksia. Lisäksi Tikellä on hovihankkijoita, esimerkiksi eräältä kirpparilta hän hakee aina silloin tällöin ison kassillisen muoviesineitä, jotka eivät kelpaa myyntiin.

- Saan sairaalan synnytysosastolta välineitä, joita ei voi enää käyttää. Esimerkiksi letkua ja ruiskuja.

Muovi on myös kaunista

Itäkeskuksen monitoimitalo Stoan näyttelytilassa on vielä tämä viikon esillä mahtava muovipuutarha. Se on arkisista muovitavaroista rakennettu muovitaiteellinen puutarha. Teoksen materiaali on peräisin kodeista ja työpaikoilta.

- Muovipuutarha on minun kommenttini maailmanlaajuiseen ongelmaan, jonka ratkaisut ovat kuitenkin meidän ihmisten arjen ulottuvilla. Puutarhaan on rakennettu koululaisten kanssa uusia, muovitieteellisiä kasvilajeja. Apulaispuutarhureina toimivat Metropolia ammattikorkeakoulun teollisen muotoilun opiskelijat Saara Ollila ja Tiia Westerholm, joka myös rakensi Kasvitieteellisen puutarhan pienoismallin, Tikke Tuura kertoo.

Muovipuutarha kannattaa käydä katsomassa pikaisesti, sillä se on esillä  5.11. asti Itäkeskuksen Stoassa.

- Ensin tein perusnäyttelyn yhdessä Saaran ja Tiian kanssa. Sitten täällä järjestettiin seitsemän koululaisten työpajaa ja myös taiteiden yönä pääsi poramaan muovia ja kokoamaan niistä uusia kasveja puutarhaan. Näen värikkäissä muoviroskissa myös kauneutta, niistä saa helposti kasveja. Esimerkiksi värilliset Skyr-purkin kannet ovat käteviä moneen askarteluun. Kun niitä keittää, ne muuttavat muotoaan! Tikke sanoo.

- Olen onnellisessa asemassa, saan taiteilijaeläkettä. Siksi minun on mahdollista tehdä kaikenlaista kiinnostavaa omaan tahtiini, stressittä. Muovi on loistava materiaali moneen! Minä en tee mitään hyödyllistä, vaan teokseni ovat kuin kommentteja maailmantilanteeseen tai milloin mihinkin. Kun on paljon muovia ja isolla skaalalla tavaraa edessä, niin onhan se inspiroivaa!

Iso kasa muovia inspiroi

Tiia kertoo tehneensä Kaisaniemen kasvitieteellisen puutarhan vain googlettamalla kuvia. Hän ei ole edes käynyt rakennuksessa!

- Tämä ei ole tarkasti mittakaavassa. Opiskelen teollista muotoilua, mutta olen myös puuseppä. Joten tein aluksi rungon kalustelevystä, jonkan maalasin valkoiseksi. Seinissä on kontaktimuovia, joihin kiinnitin lääkkeiden läpipainopakkaukset kuumaliimalla. Kasvitieteellliseen puutarhaan meni ainakin 100 pakkausta. Ja tekeminen vei pari viikkoa. Se on saanut kyllä paljon huomiota Stoassa, Tiia kertoo.

Tiia on ollut Tiken työpajassa 10 viikon työharjoittelussa, joka liittyy opintoihin.

- Kaikki Stoan näyttelyn isot kasvit ovat minun ja toisen harjoittelijan Saaran tekemiä. Eniten innostuin Skyr-purkin kansista ja capsulo-kapseleista. Kun niitä on paljon, sai aikaiseksi hienoja ja runsaita kasveja. Inspiraatio syntyy isosta määrästä materiaalia! Muovistakin on helppoa saada esteettisesti miellyttäviä kokonaisuuksia, mikä oikeastaan yllätti minua. Volyymista eli isosta määrästä syntyy näyttävyys. Työskentelin puualustalla ja kiinnitin muoviosia toisiinsa kiinni rautalangalla.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Tällä hetkellä Tikke tekee pieniä asetelmia muovisista Kinder-munien sisuksista. Niistä tulee pieniä asetelmia laatikoihin tallinnalaiseen galleriaan.

 

- Nyt minulla on työn alla kerätä litteitä muovikorkkeja, joista kokoan rautalangan avulla kaksi metriä korkean talon. Sen voi viedä peräkärryllä näyttely- tai tapahtumapaikalle.

 

Muovipuutarha – Plastic Garden, Stoa-galleria, 5.11.2016 saakka.

Käyntiosoite:
Turunlinnantie 1, 00900 Helsinki, Itäkeskus

Kommentit (3)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Reijan räsymaton raidat on kudottu innostuksesta, kekseliäistä käsitöistä, kirpparilöydöistä, tilpehööripussukoista ja käsillä tekemisen hurmasta.

Reija Ypyä, 56-vuotias ET-lehden toimittaja sukeltaa blogissaan käsityön ja luovuuden värikkääseen maailmaan.

Blogiarkisto

2018
2017
2016
2015

Kategoriat