Villa Palasen kukkapenkit osa 4: Ruusupenkki vai risukasa?

Peltolan siirtolapuutarhan hiekkatiellä kulkevat näkevät Villa Palasen ruusupenkin kokonaan, jos vain osaavat katsoa risukasaan. Pieni istutusalue on esimerkki siitä, mitä tapahtuu, kun kokematon puutarhuri lähtee rakentamaan pihaa lajeja ja lajikkeita tuntematta ja ilman kunnollista kokonaissuunnitelmaa. Siis yrittää kiivetä kankku edellä puuhun. Toisaalta väliäkös sillä sitten on. Sitä vartenhan minulla on oma puutarha, että saan tehdä virheitä ja oppia niistä.

Palasen ensimmäisestä daaliapenkistä on vain vähän kuvia, koska se näytti niin rujolta. Gold Crown sentään kukki kunnolla loppukesästä. Hassua, etten enää edes muistanut tuota taustalla näkyvää kultapallopöheikköä. Sitä ei enää ole.

Ensimmäinen vuosi: No dig -daaliapenkki ei toimi

Kun otin Palasen haltuuni, ruusupenkin paikalla oli nurmikkoa. Juuri tuossa omenapuun vierellä oli kuitenkin ollut edellisen puutarhuriperheen teltan paikka, joten käytännössä siinä ei kasvanut juuri mitään. Se oli siis oiva paikka uudelle istutusalueelle.

Siitä tuli aluksi daaliapenkki, koska en ollut vielä valmis koskemaan vanhoihin kukkapenkkeihin, ja daaliat piti tunkea jonnekin. Minulla oli ennestään iso Gold Crown -daalian juurakko ja lisäksi olin hankkinut puutarhamyymälästä kolme juurakkoa. Ne olivat Strawberry Cream, Creme de Cassis ja Ambassador.

No dig -kukkapenkit olivat muodissa, joten ladoin nurmikon päälle kerroksen pahvia ja sanomalehtiä. Seuraavaksi levitin alueelle juuri sen verran ostomultaa, että sain daaliat istutettua eli en kovin paljon, mutta silti useita säkillisiä. Jos muistan oikein, en esikasvattanut vaan istutin juurakot suoraan multaan.

Daaliapenkki ei ollut erityinen menestys. Kirvat vaivasivat kukkia niin pahasti, etten ottanut niistä juurikaan kuvia ennen loppusyksyä, eikä Ambassador ehtinyt kukkaan lainkaan. Syksyllä juurakoita nostaessani havaitsin, että daalioiden juuret eivät olleet jaksaneet tunkeutua lehti- ja pahvikerroksen läpi. En osaa sanoa, miten se vaikutti kukintaan, jos vaikutti. Luulen, että kasviparat käsivät pääasiassa veden puutteesta.

Sävel ja Sointu on juuri istutettu. Ajankohta on toukokuu 2022.

Ruusupenkki elokuussa. Taustalla näkyy naapurin vadelma-aita ja edessä rikkaruohoja. Kitkeminen ei ollut Palasen alkuvuosina prioriteetti. Pensaiden väliin olen näköjään istuttanut kiinanastereiden taimia.

Sävel kukki näin nätisti jo ensimmäisenä syksynään. Soinnusta en saanut yhtään niin kaunista kukkakuvaa, että viitsisin julkaista.

Toinen vuosi: Älä osta ruusua näkemättä sitä

Seuraavana talvena paneuduin pihan kokonaissuunnitteluun. Tämä istutusalue on tontin rajalla, joten mietin, että siihen sopisi hyvin pensasruusuaidanne. Googlasin lajikkeita vimmatusti, mutta pelkkien kuvien ja lyhyiden tekstien perusteella oli vaikeaa tietää, millaisia ruusut olisivat oikeasti. Eikä niitä voinut mennä minnekään katsomaan, koska maassa oli lunta.

OmaKassu-pihasuunnitelmassa, jonka olin tilannut Puutarha Auringontähdeltä, ehdotettiin punalehtiruusua. Halusin kuitenkin jotakin hempeämpää ja lisäksi vierastin perinteisimpiä lajikkeita, koska ne kukkivat niin lyhyesti. Laskeskelin, että alueelle mahtuisi kolme pienehköä pensasruusua. Mieluiten eri lajikkeita, koska tykkään vaihtelusta.

Ihastuin ajatukseen Suomessa jalostetuista, kestävistä pensasruusulajikkeista, jotka kukkivat ensin edellisen vuoden versoilla ja sitten myöhemmin vielä uusilla versoilla. Päädyin valokuvien perusteella noin metrin korkuisiksi kasvaviin tarhakurtturuusuihin Sävel ja Sointu, joiden sanottiin sopivan hyvin yhteen. Kolmanneksi mielittelin supersuloista, matalakasvuista ruusua nimeltä Marzipan.

Otin yhteyttä ruusuihin ja raparpereihin erikoistuneeseen taimistoon ja sain tietää, että Marzipanin taimet eivät vielä olleet myyntikokoisia, mutta Sävelen ja Soinnun kyllä voisin varata. Varasin ja maksoin.

Taimien tultua selvisi, että Sävel ja Sointu ovat aivan täynnä pieniä, teräviä piikkejä. Molempien kukat olivat kyllä kauniita läheltä katsottuna, mutta ne olivat moniin näkemiini pensasruusuihin verrattuna pieniä ja niitä oli vain vähän.

Ostos alkoi kaduttaa. Olisi kannattanut miettiä vielä ja käydä puutarhamyymälässä katsomassa tarjolla olevia lajikkeita. Mutta taimet piti välttämättä saada maahan heti maan sulettua!

Raitalehtitulppaani Toronto ja lummetulppaani The First kukkivat Sävelen ja Soinnun välissä.

Kanttasin penkin ensimmäisen kerran vuonna 2023. Olen näihin päiviin asti käyttänyt sitä myös ylijäämätaimien kaatopaikkana - tässä matalia auringonkukkia.

Koristeporkkana Dara, jonka siementaimia olen ensikukinnasta lähtien saanut siirtää ruusupenkistä muihin kukkapenkkeihin joka kevät.

Sain yksinäisen iisopin taimen siirtolapuutarhan taimitorilta vaihdossa. Jaoin juurakon kolmeen osaan tänä keväänä.

Syyshortensia Whitelight. Siirsin sen tänä keväänä keskipihan kaarevaan kukkapenkkiin muiden hortensioiden seuraan.

Sävel.

Sointu ei kukkinut edelleenkään kovin runsaasti tai sievästi.

Kolmas vuosi: Myös pensasruusuja pitää kastella

Olin syksyllä istuttanut Sävelen ja Soinnun väliin kaksi pussillista raitalehtitulppaaneja, mutta kukkien avautuessa paljastui, että toisessa pussissa olikin ollut lummetulppaani The Firstin sipuleja.  Se ei haitannut, oikeastaan päinvastoin. The Firstin ja Toronton yhdistelmä näytti tosi raikkaalta risukasaruusujen välissä.

Marzipanin taimia ei keväällä enää ollut mahdollista saada, koska taimisto oli tällä välin lopettanut toimintansa. Istutin kolmannen ruusun paikalle tilapäisratkaisuna sormustinkukan ja koristeporkkana Daran taimia. Siirsin siihen myös kaksivuotiaan syyshortensia Whitelightin, joka ei viihtynyt edellisessä sijainnissaan eikä ollut kukkinut vielä kertaakaan. Ruusupenkki on vain parin metrin päässä sen entisestä paikasta, mutta siinä hortensia puhkesikin hienosti kukkaan. Miellyttävä yllätys.

Annoin Sävelen ja Soinnun enimmäkseen olla rauhassa, koska olin lukenut, että pensasruusut olisivat helppohoitoisia ja vähään tyytyviä.  Se oli virhe, koska alkukesä oli erittäin kuiva. Molemmat taimet kärsivät tästä ja jättivät ensimmäisen kukinnan käytännössä kokonaan väliin. Huomasin mokan vasta heinäkuun lopulla ja aloitin kastelun. Kesän toinen kukinta olikin jo selvästi parempi.

Katselin kesän aikana, millaisia pensasruusuja naapureilla oli. Monilla näytti olevan kookasta, vaaleanpunaisena kukkivaa ruusua, jonka päättelin olevan Mustialanruusu eli Minette. Niinpä hankin elokuun alennusmyynnistä oman Mineten, vaikka se on juuri sellainen lyhyen aikaa kukkiva ruusu, jota en alun perin halunnut. Taimi kukki kauniisti istutushetkellä.

Lisäksi istutin syyskuussa ruusujen ympärille muutamia kesäpikkusydämiä. Muistaakseni kymmenkunta.

Kolmantena vuonnaan pensasruusut kukkivat jo niin, että sen saattoi huomata aidan takaakin. Aita näkyy tässä olevan leikkaamatta, mutta leikkasin sen kyllä.

Sointu kukki runsaasti, mutta onnistui silti näyttämään rähjäiseltä.

Yksittäin ja pienissä ryhmissä Soinnun kukka on kaunis ja herkkä.

Sävel voi olla vaikea kuvattava, koska voimakkaasti kerrotut kukat taipuvat melkein aina maata kohti.

Neljäs vuosi: Keskeneräistä ei pidä arvostella

En ensimmäisinä talvina suojannut pensasruusuja, vaikka tiesin, että tontilla liikkuu usein valkohäntäkauriita. Minusta alkoi kuitenkin tuntua siltä, että pensaita oli piikeistä huolimatta hieman verotettu, joten vedin niiden ympärille verkkoaidan.

Aita saattoi olla yksi, mutta tuskin ainoa syy siihen, että Sävel ja Sointu näyttivät nyt juurtuneen ja ottaneen paikkansa penkissä. Molemmat kasvoivat nopeasti kokoa ja kukkivat entistä rusaammin ja pidemmin. Kukat vaikuttivat myös aikaisempaa isommilta. Aloin ajatella pensaista uudella tavalla. Ehkä ne olivat sittenkin ihan hyvä valinta, ja olin arvostellut liian hätäisesti.

Minette ei kukkinut, mutta päätin olla kärsivällinen. Olinhan istuttanut sen vasta vajaa vuosi sitten.

Sen sijaan kesäpikkusydämien elpymiseen en uskonut. Niistä nousi talven jälkeen hyvin pienet versot, joista vain pari jaksoi kukkia hiukan. Usea juurakko oli täysin kadonnut. 

Minusta alkoi tuntua, että ruusupenkkini on liian pieni ja sitä pitäisi jatkaa hieman molemmista päistä sekä sivulta kohti omenapuuta. Minulla oli jo multaakin varattuna, mutta en ehtinyt toteuttaa laajennusta vielä viime syksynä.

Palasen ruusupenkki tällä viikolla. Kitkemättä, taaskin.

Sävel kukkii tapansa mukaan alaspäin, Sointu ylöspäin. Molemmissa on tänä vuonna erittäin paljon nuppuja.

Viides vuosi: Risukasat kuriin leikkaamalla

Silmiini osui viime talvena  ruusutarhurin haastattelu, jossa hän harmitteli, että niin harva suomalainen hoitaa pensasruusujaan. Moni antaa niiden kasvaa risukasoiksi eikä uskalla kohdella niitä samoin kuin muita pensaita. Useimpia pensaitahan voi ja pitää hoitoleikata etenkin pienissä pihoissa.

Tartuin siis rohkeasti oksasaksiin alkukeväällä. Poistin kaikki kuolleet oksat, toisten kanssa ristiin menevät oksat ja sisäänpäin kasvavat oksat. Lisäksi poistin yleistä risuisuutta karsimalla pieniä oksia. Noudatin sääntöä: jätä vain oksia, joissa haluat nähdä kukkia ensi kesänä. Lopuksi typistin viime vuoden versot poistamalla niistä noin kolmasosan.

Sävelen ja Soinnun tämän kesän ensimmäinen kukinta on juuri alkanut. Pensaat näyttävät paremmilta kuin koskaan, kukkia on enemmän ja kukat vaikuttavat jälleen edellisvuotista isommilta.  Holtitonta kasvutapaansa ne eivät toki ole hylänneet vaan tekevät uusia versoja minne sattuu. Minette ei kuki vielä, mutta siinä on paljon nuppuja. On vain ajan kysymys, että näen sen kukat.

Aiemmin istutetut tulppaanit kukkivat tänä keväänä vielä kerran Sävelen ja Soinnun välissä, mutta poistin sipulit kukinnan jälkeen, koska niihin iski kasvitauti, tulppaanipolte (tulip fire). Ei siihen enää pystyisi mitään istuttamaankaan, koska pensaat ovat kasvaneet.

Soinnun ja Minetten välissä on yhä hieman tilaa. Siirsin keväällä syyshortensia Whitelightin siitä pois ja istutin tilalle iisopin jakotaimet ja sormustinkukkaa. Ennestään siinä oli runsaasti koristeporkkana Daran siementaimia, joita siirtelin myös muihin kukkapenkkeihin. Oletan, että ruusut täyttävät ennen pitkää koko penkin.

Pensaat ovat komistuneet vuosi vuodelta enkä enää pidä nitä virhehankintana. Jos ruusuharrastajien sanaan on luottaminen, parempaa on yhä luvassa. Nämä ruusut alkavat kuulemma usein rehottaa kunnolla vasta neljännestä tai viidennestä vuodesta alkaen - eli tänä tai ensi vuonna.

Mietin edelleen penkin pientä laajentamista, mutta jos ryhdyn toimeen, teen sen vasta syksyllä. Nyt vain nautin ruusujen kauneudesta ja tuoksusta.