Jalkafysioterapia lähtee siitä oletuksesta, että kaikki, mikä tapahtuu nilkan alapuolella, vaikuttaa kaikkeen, mitä tapahtuu sen yläpuolella. Ovathan nivelet toinen toistensa päällä siten, että suurinta painoa kannattelevat nilkan ja jalkaterän luut, jänteet ja faskiat. Jalkapöytä on siis kehon kivijalka.

En ollut edes tiennyt, että jalkafysioterapeutteja on olemassa. Minulle osui terapeutiksi introvertti, jolta onnistui mainiosti puolitoista tuntia kestänyt jalkojeni tutkiminen ilman juuri minkäänlaista kommentointia. Koska itse olen myöskin introvertti, en halunnut häiritä häntä kyselemällä. Niinpä en tiedä, miksi hän mitäkin teki ja mitä tuloksia hän sai tutkimuksesta, josta maksoin 72 euroa miinus pienen Kela-korvauksen.

Hän pani minut kävelemään edes takaisin, nousemaan varpailleni ja laskeutumaan kyykkyyn. Hän väänteli ja käänteli jalkateriäni moneen suuntaan, kun istuin tutkimuspöydällä.

Mikäli ymmärsin oikein, kävelyssäni ei ollut mitään isompaa vikaa. Hän totesi, että ylipäätään kävelyyn puuttuminen on riski, koska kävelyn pitäisi olla refleksi. Kävely voi mennä vain hullumpaan suuntaan, jos sitä lähdetään muokkaamaan rajusti. Kävely muuttuisi itsestään jonkin verran, kun jalkaterän ongelmat korjattaisiin. Samalla pakarakivut saattaisivat kadota.

Hän tuntui varsin varmalta asiastaan ja sai minutkin uskomaan, tai ainakin toivomaan, että harjoittamalla oikeaa jalkaterää kipu väistyisi vasemmasta(kin) pakarasta. Toki tarkoitus oli harjoittaa myös vasenta jalkaterää, vaikkei siinä ollut mitään varsinaista vikaa.

Jalkapöytäni luut tosin rutisivat ja naksuivat, kun kävelin, mutta mitäs pienistä.

Oikea isovarpaani kääntyi hiukan muiden varpaiden suuntaan oikealle, ja sen tyvinivel oli kipeytynyt. Tämä oli se alkava vaivaisenluu, jonka takia minut oli sinne lähetetty. Vasen jalka oli ok sellaisenaan, eikä minulla ollut tukipohjallisten tarvetta. Pystyisin todennäköisesti hoitamaan ongelman tekemällä harjoitteita.

Harjoitteista yhdessä kiskottiin käsin isovarvasta eteen- ja ylöspäin. Tarkoituksena oli väljentää niveltä, joka oli ”ahtautunut” ja kipeytynyt oikealle kääntyessään. Kun alussa pidin jalkapohjan lattiassa ja nostin nilkkaa suoraan ylös, kantapääni nousi alustasta vain pari senttiä ilman kipua. En yksinkertaisesti pystynyt nostamaan sitä enempää. Olin tietämättäni tottunut astumaan jalkapöydän ulkoreunalla, koska suoraan isovarpaan yli astuminen teki kipeää.

Lisäksi aktivoitiin useilla ei harjoitteilla pieniä lihaksia, jotka ylläpitävät jalkapöydän poikittaiskaarta.

Koska kaikki muu liikunta oli käytännöllisesti katsoen kielletty, keskityin jalkapöydän harjoittamiseen. Sainkin peukalovarpaan nivelen väljentymään siten, että kipu loppui ja pystyin suoristamaan askellukseni. Kuten fysiatrini myöhemmin kommentoi, kävelyni oli nyt eleganttia. Jalkapöytäni luut tosin rutisivat ja naksuivat, kun kävelin, mutta mitäs pienistä.

Kävin jalkafysioterapeutilla kaikkiaan kolme kertaa kevään aikana, ja sain uusia harjoitteita sitä mukaa kun tilanne eteni. Teen harjoitteita vieläkin, vaikken kahdesti päivässä, kuten terapeutti määräsi. Käveleminen on nyt helpompaa ja kivuttomampaa nilkan alapuolelta, mutta en ole huomannut, että ukkovarvas olisi kääntynyt yhtään suorempaan. On joka tapauksessa hyvä tietää, että vaivaisenluun kehittyminen on mahdollista pysäyttää.

Minusta on väärin, että aina, kun vaivaisenluusta puhutaan, aletaan heti ensimmäiseksi syyllistää naisia vääristä kenkävalinnoista.

Joku saattaisi nyt luulla, että olen kävellyt liikaa korkokengillä. Hän olisi kuitenkin väärässä. En ole koskaan edes omistanut varsinaisia korkokenkiä (10 cm:n korot), enkä ole milloinkaan kävellyt edes 7 cm:n koroilla, vaikka minulla on yhdet. Avokkaideni korot ovat 5 cm, eikä niitä voi vielä varsinaisina korkokenkinä pitää. Pääasiassa olen käyttänyt leveälestisiä matalia kenkiä, ja mukavuus on aina ollut kengän tärkein ominaisuus. Minusta on väärin, että aina, kun vaivaisenluusta puhutaan, aletaan heti ensimmäiseksi syyllistää naisia vääristä kenkävalinnoista. En usko, että se on ainoa syy.

Minun mielestäni vaivaisenluu johtui juoksemisesta. Minulla ei ollut mitään sen suuntaisia oireita ennen kuin aloitin säännöllisen lenkkeilyn. Jo muutaman kuukauden lenkkeilyn jälkeen kuitenkin ukkovarpaani oli kääntynyt sen verran, että uudet (ensimmäiset) talvilenkkarit saivat aikaan kipua ja kovettuman päkiään vaivaisenluun lähelle. Siitä tilanne vielä paheni hiljalleen, kunnes niveltä alkoi särkeä.

Varvasjumpalla ei ole ollut minkäänlaista vaikutusta pakarakipuihin.

--

Päivän kuvat: kuihtuneita helmililjoja.

Kommentit (0)

Seuraa 

Tietyssä iässä olet, kun tiedät menettäneesi jotakin tärkeää ikääntymisen takia, eikä se jokin tule enää koskaan takaisin. Minä menetin terveyteni, yöuneni, juoksemisen, joogan, 7 pahvilaatikollista huolellisesti kerättyjä vaatteita ja identiteettini.

Vastalahjaksi sain krooniset kivut ja 15 kiloa läskiä sekä vakaumuksen, että ikä on kaikkea muuta kuin numero. Nukun jo paremmin enkä enää tarvitse kipulääkkeitä päivittäin, mutta toivon, että pystyn vielä joskus kävelemään yli puoli tuntia kerralla.

Blogi kertoo kaikesta, mitä tietty ikä mukanaan tuo: ainakin krempoista ja niiden hoitamisesta lääkkeellisin ja lääkkeettömin keinoin, uuden vaatevaraston keräämisestä, kodinhoidosta ja parvekepuutarhan vaalimisesta. Vähän myös kiukusta, joka herää, kun joka puolella kehotetaan ikääntyviä liikkumaan. Ikään kuin se olisi ratkaisu kaikkeen.

Tietyssä iässä -blogi jatkaa  Dementin omainen -blogini ja Parveke länteen -blogini jalanjäljillä, mutta aihepiiri on laajempi. Olen Maija Rauha, 57-vuotias brunetti. Kirjoittaminen on minulle sekä ammatti että harrastus. Tervetuloa tiettyyn ikään!

--

Oletko Facebookissa? Käy tykkäämässä Tietyssä iässä -sivusta, niin saat uutisvirtaasi tiedon uusista blogikirjoituksista!

--

Tavoitat minut osoitteesta maijarauha@gmail.com

--

Blogiarkisto

2017
2016

Instagram