Kirjoitukset avainsanalla kauneus

Ulkonäön pilkkaamisen sietäisi olevan seuraava #metoo. Idean ulkonäköelämäkertaan sain Helsingin Sanomien kuukausiliitteen jutusta, joka kertoi Galleria Lapinlahdessa Helsingissä avoinna olevasta valokuvanäyttelystä. Valokuvaaja Outi Törmälä on ottanut muotokuvia naisista, jotka ovat omasta mielestään rumia, ja Venla Rossi on haastatellut heitä ja kirjoittanut ulkonäköelämäkerrat. 

Huomasin jo alle kouluikäisenä, etten ole yhtä viehättävä kuin muut. Valokuvausta harrastava tätini otti joka kerta rullakaupalla filmiruutuja rasavilleistä veljistäni, jotka virnistelivät kuvauksellisesti poikamaisissa puuhissaan. Minun touhujani hän tallensi huomattavasti harvemmin. Ja kun hän sitten otti minusta kuvan, hän otti sen juuri silloin, kun olin sotkenut paitani mustikkaan ja seisoin nyreissäni mattolaiturilla pelkissä sortseissa. Inhosin sitä kuvaa. Olisin halunnut olla edes vaatteet päällä.

En muista, että olisin kotona kuullut yhtään hyvää sanaa ulkonäöstäni, päinvastoin. Isoveljet tekivät kyllä selväksi, kuinka vastenmieliseltä näytin ja kuinka hävettävä pelkkä olemassaoloni oli. Nuorempi sisareni toivoi, ettei hänestä vain tulisi samannäköistä kuin minä ja pettyi karvaasti, kun alkoikin murrosiässä näyttää ihan liikaa minulta.

Äitini on kaunis ja isäni oli nuorena komea.  Miten minulle kasaantuivatkin molempien sukujen vähiten viehättävät piirteet? Väritön olemus, leveä nenänselkä, matala otsa, kapeat sirrisilmät, paksut kulmakarvat, jotka kasvoivat keskeltä yhteen, albiinonvaalea, huono iho, paljon luomia, iso suu, yläleuassa valtavan isot ja alaleuassa ristiin kasvaneet hampaat, liian pieni leuka, olematon kaula ja hörökorvat sekä helposti rasvoittuvat, epämääräisen väriset hiukset, jotka matoivat pitkin päätä. Lisäksi ymmärsin, mitä peilistä näin. En olisi tarvinnut ilkeitä veljiä sitä kertomaan.

Minulla oli kova kaipaus kauneuteen. Mitään en olisi halunnut niin paljon kuin sitä, että olisin seuraavana aamuna herännyt kauniina. Jos olisi ollut mahdollista liikkua paperipussi päässä, olisin sen mieluusti tehnyt.

Ihastukseni kohde välitti enemmän naapurintytöstä, jolla oli paksu letti ja säännölliset kasvonpiirteet.

Paikkani kylän tyttöjen ranking-listalla tuli selväksi heti ensimmäisellä luokalla kansakoulussa. Yhdistetyssä eka- ja tokaluokassamme oli vain yksi poika, joka ei ollut minulle sukua. Ihastuin häneen, koska en tiennyt paremmasta. Hän välitti kuitenkin enemmän naapurintytöstä, jolla oli paksu, vaalea letti ja säännölliset kasvonpiirteet. Sain silti kulkea mukana kolmantena pyöränä, koska naapurintyttö ei halunnut jäädä pojan kanssa kahden.

Sama asetelma toistui myöhemmin monta kertaa. Minä olin se kauniin tytön vaatimattomamman näköinen kaveri, joka kulki aina mukana. Lukioaikainen paras ystäväni oli tavattoman suloinen, hauska, itsevarma ja vallaton tyttö. Olin häneen verrattuna kolho tapaus. Kadehdin hänen ulkonäköään, vaaleita, kuohkeita hiuksiaan, muodikkaita vaatteitaan ja poikaystäviään, mutta pääsin hänen siivellään mukaan moneen mukavaan, jota ilman olisin muuten jäänyt.

Harmitti, etten ollut kaunis. Kokemukseni viittasivat siihen, että hyvännäköisillä on helpompaa, koska heille tarjoutuu enemmän ja parempia mahdollisuuksia.  Uskoin silti, että elämässä voi menestyä muillakin avuilla kuin ulkonäöllä, joten panostin koulumenestykseen ja itseni kehittämiseen. Valinta, jota ei ole tarvinnut katua.

Yliopistossa ulkonäköpaineet hellittivätkin selvästi. Sain paljon ystäviä, joille kelpasin sellaisena kuin olin. Liikuin edelleen usein itseäni kauniimman kaverin kanssa, mutta opiskelijapojat malttoivat välillä myös kuunnella, mitä sanottavaa sillä toisella tytöllä oli. Aloin saada korjaavia kokemuksia. Löytyi nuoria miehiä, joiden mielestä vikanikin olivat viehättäviä, puhumattakaan parhaista puolistani, joita oli kaksi. Kelpasin sittenkin.

En ole enää pitkään aikaan pitänyt itseäni rumana.

Jos ihminen on oikeasti  ruma, se näkyy kyllä peilissä, mutta usein rumuus elää vielä voimakkaammin uskomuksissa. Jos sopivalla hetkellä kuulee ohi kävelevien poikien kommentoivan toisilleen, että kato kuinka ruma ämmä, sen saattaa helposti uskoa loppuikänsä.

En usko väitettä, että jos käyttäydyt kuin kaunis, olet kaunis. On siinä kuitenkin pientä perää. Pääsin rajoittavimmista ulkonäköäni koskevista uskomuksista eroon 1990-luvulla NLP-kursseilla. Uskomus, että olen ruma, istuu nyt pienenä patsaana kansallismuseon varaston pölyisimmässä nurkassa, jonne sen eräällä kurssilla passitin. Se on kansanperinnettä, josta minun ei tarvitse välittää.

Sen jälkeen minusta luultavasti tuli hieman itsevarmempi, enkä ole enää pitkään aikaan pitänyt itseäni rumana. Kun katson peiliin, näen aina jotakin kaunista. Minulle on tärkeää myös, että puolisoni muistaa tämän tästä sanoa, että olen kaunis. En haluaisi elää ihmisen kanssa, joka ei ala hymyillä minut nähdessään.

Koen, että olin kauneimmillani hieman alle 50-vuotiaana. Olin silloin hoikka ja hyväkuntoinen, kiikutin kampaajalle kaksi euroa päivää kohti ja pukeuduin värianalyysin ja vartalotyyppini mukaisesti. Huomasin, että minua katsottiin joskus jopa ihaillen, ja nautin siitä. Se oli palsamia vanhoille haavoille.

Ylipäätään ikääntyminen on tehnyt ulkonäölleni pelkästään hyvää. Minulla on yhä huulet ja kulmakarvat toisin kuin niillä ikätovereilla, joiden ei tarvinnut nuorena tuskailla paksuja huuliaan ja rehottavia kulmiaan. Rasvoittuva ihoni ei ole rypistynyt yhtä pahasti kuin monen muun. Olen omasta mielestäni ulkoisesti paljon lähempänä ikäisteni keskiarvoa kuin nuorena.

Ikääntyminen voi olla tragedia kaunottarelle, jolle nuorena olivat kaikki ovet ja sylit avoinna. Minä en ole menettänyt mitään, kun minulla ei nuorena mitään ollutkaan.

Ai katkera? Vahingoniloinen jopa? Minäkö!

Painaessani Julkaise-nappia toivon usein, että näyttäisin paremmalta.

Turhamaisuudestani en ole päässyt, joten meikkaan yhä päivittäin. En mielelläni lähde edes lähikauppaan ilman ihon väriä tasoittavaa voidetta. En kuitenkaan tarvitse rasvaimua, silareita, kestopigmentointeja, hiustenpidennyksiä enkä ripsilisäkkeitä. En myöskään photoshoppaa valokuviani 20 vuotta nuoremman näköisiksi. Sellaistakin kyllä näkee.

Sen myönnän, että valitsen julkaisemani kuvat erittäin huolellisesti. Kymmenien kuvien satsista kelpaa usein vain yksi tai kaksi julkisesti näytettäväksi. Tosi monissa kuvissa hapan perusluonteeni paljastuu samaan tapaan kuin tuossa  yllä. Painaessani Julkaise-nappia toivon usein, että näyttäisin paremmalta.

Blogin pitäminen ja kuvien julkaiseminen on siedätyshoitoa sekä minulle että digitaaliselle yhteisölle. Kuten olen jo aiemmikin sanonut, en halua jättää blogimaailmaa ja sosiaalista mediaa pelkästään nuorten ja kauniiden käsiin. Toivon, että joku ajattelee kuvani nähdessään, että jos tuo ylipainoinen, arkisen näköinen täti uskaltaa niin kyllä minäkin voin. Ja taas internetin naiskuva muuttuu yhden piirun realistisempaan suuntaan.

En ole tässä käsitellyt lainkaan ulkonäön merkitystä työelämässä. Totean vain, että olin siitäkin nuorena huolissani, vaikkei olisi tarvinnut. Olen saanut ne työpaikat, jotka olen ansainnut. Olen kyllä ollut se rumempi tyttö, mutta minulla on ollut muita lahjoja, joiden varaan olen voinut rakentaa niin yksityis- kuin työelämässäkin. Saan olla paljosta kiitollinen.

--

Lisätietoja Outi Törmälän valokuvista täältä: https://www.hs.fi/kuukausiliite/art-2000005807982.html

Anu Silfverbergin essee, jossa Outi Törmälän kuvat ja kuvattavat ovat mukana: https://www.apu.fi/artikkelit/miksi-toteuttaa-kauneusihanteita-joita-inhoaa-anu-silfverbergin-hieno-essee

Lisätietoja ulkonäköpääomasta: https://www.kauppalehti.fi/uutiset/suomalaiset-ovat-uudessa-tilanteessa--sanoo-ulkonaon-yhteytta-palkkaan-ja-tyottomyysriskiin-tutkiva-outi-sarpila/bXsK9vt8

--

Päivän kuvat: Enemmän ja vähemmän onnistuneita kuvia takavuosilta ja lähempääkin.

Kommentit (5)

Maija-Liisa
1/5 | 

Sanotaan että kauneus on katsojan silmässä. Tunsin erään miehen,  joka ei ollut komea eikä edes tavallisen näköinen, vaan ruma. Mutta sydän oli puhdasta kultaa ja sisäinen kauneus muuttui myös ulkoiseksi hyvin nopeasti.  Minusta hän oli komea mies ja aivan ihana. Hän oli työtoverini.

Vierailija
2/5 | 

En ole koskaan kokenut olevani ruma mutta en kauniskaan. Kiinnitin vasta teini-iässä ja sen jälkeen huomiota siihen, että pojat/miehet olivat kiinnostuneita kauniista likkakaveristani eivätkä niinkään minusta. Esimerkiksi kun mentiin yhdessä jammailemaan niin kavereitani haettiin tanssiin ja minä jäin usein seinäruusuksi. Vasta silloin ymmärsin kuinka paljon kaunis ulkonäkö merkitsee ensivaikutelmassa. Näin oli ennen ja kaunis ulkonäkö on vain korostunut nykyaikana. En sano tätä katkerana mutta kyllä kauniin ihmisen elämä on helpompaa jopa työpaikkaa hakiessa. Jos kaksi saman koulutuksen saanutta ja yhtä pätevää henkilöä hakee samaa työpaikkaa niin yleensä vaakakuppi kääntyy silloin sen kauniimman ja miellyttävämmän näköisen eduksi. 

Maija
Liittynyt15.10.2015
4/5 | 

Kiitos kommenteista! Ulkonäöllä on tosiaan merkitystä juuri ensivaikutelmassa, mikä johtaa siihen, että ruma lähtee kaikkiin ihmissuhteisiin takamatkalta. Meillä ihmisillä on taipumusta olettaa, että kaunis on myös mukava ja  osaava, eikä ruma välttämättä saa mahdollisuutta osoittaa, millainen on.  Tiedän kyllä, että myös virallisesti kauniilla on ulkonäköpaineita ja kauneudesta voi olla myös haittaa. Vähän samalla tavoin kuin rikkaudesta.  Mutta kyllä minäkin mieluummin itkisin kauniina loistoauton takapenkillä kuin rumana ruosteisessa Ladassa.

Katkerat vievät kalatkin vedestä
5/5 | 

"Ikääntyminen voi olla tragedia kaunottarelle, jolle nuorena olivat kaikki ovet ja sylit avoinna. Minä en ole menettänyt mitään, kun minulla ei nuorena mitään ollutkaan. Ai katkera? Vahingoniloinen jopa? Minäkö!"

Ikääntyminen ei ole kaunottarelle tragedia vaan kaunis osa luonnollista elämän kiertokulkua.

Mikään ei ole niin kaunista kuin naururypyt silmieni ympärillä. Parempi ilon, surun ja naurun rypyt silmien ympärillä, kuin suupielissä jotka ovat suuntaavat alaspäin aina kyynisesti ja katkerana kommentoiden ympärillä olevaa maailmaa.

Olen havainnoinut jo lapsesta kauneuden paineita äitini kautta ja olen tullut siihen tulokseen että vain harva tietää kauneuden oikean hinnan.

Kaunis ei kerro ilkeistä kommenteista, jotka kohdistuvat esim ulkonököön, vaatteisiin.

Kaunis ei kerro kuinka alentuvia kommentteja voi saada miehiltä ja naisilta.

Kaunis ei kerro kuinka naiset kohtelevat häntä vain koska toiset kokevat ulkonäön uhaksi ja ovat kateellisia/katkeria.

Kaunis ei ole samalla lähtöviivalla koskaan, vaan aina on ennakkokäsitys.

Kaunis saa tehdä paljon töitä  sen eteen, että hänen ammatillinen taitonsa huomataan.

Kaunis saa tehdä kymmenen kertaa enemmän töitä miehisellä alalla, että voit saada tunnustusta ahkeruudesta ja olet "hyvä jätkä" ja voit kuulua joukkoon.  Samaisessa porukassa kaunis joutuu kuuntelemaan sovinistisia kommentteja, ja jos inahdat saat kahta kauheammin kuraa niskaan. 

Kauniilla on harvoin oikeita ystäviä. On aina niitä jotka haluavat hyötyä, tulla mukana siivellä ja

kun ovat saavuttaneet jotain kauniin suhteilla, kaunis heitetään kuin halkokoppaan pois kaveripiiristä. 

Kauniilla on ympärillään aina ihmisiä (sukulaiset, tuttavat, naapurit, harrastusyhteisöt jne) jotka kommentoivat hänelle ilkeästi. Ihmisillä ei ole oikeasti mitään suodatusta turpakopassaan. Olen useat kerrat tuntenut syvää surua kuullessani ilkeitä, kyynisiä ja katkeria kommentointeja.

Onko se kauniin vika että hän on saanut geenit että on ulkoisesti kaunis ja sopusuhtainen?

Onko se kauniin vika että hän on myös miellyttävän ulkomuotonsa lisäksi ystävällinen ja muut huomioonottava?

Ruma lähtee elämään takamatkalta vain koska käyttäytyy muita kohtaan rumasti. 

Ja rumalla tarkoitan käytöstä.

En välitä henkilökohtaisesti ihmisten ulkonäöstä. Vähemmän minua tuntevat ihmiset pitävät minua jotenkin ulkonäkökeskeisenä koska äitini on jumalallinen kaunotar ja olen myös saanut kehuja ulkonäöstä.

Voi olla että olen kaunis, omasta näkökulmasta en kiinnitä siihen paljoakaan huomiota.

Ympärillä olevat ihmiset kyllä. Liikaakin. 

Onko se minun vikani? Ei.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Identiteettityöni on nyt edennyt siihen vaiheeseen, että vuodet hehkeänä ja hoikkana, urheilullisena blondina tuntuvat kuin unelta ja sen aikaisissa kuvissa keekoileva henkilö vieraalta. Kyllähän tämä oma hiusväri on paljon parempi. Tulee tietysti paljon halvemmaksikin, kun ei tarvitse vaalentaa hiuksia kampaajalla. Raidathan minulla on aina ollut omasta takaa.

Oman värin palautusprojekti vei kaikkiaan vajaat kaksi vuotta. Hiuksissani on mielestäni nyt kauttaaltaan hivenen teräksenharmaata hohdetta, mutta on ollut yllätys, miten vähän varsinaista harmaata vielä on. Ohimoilla on hieman vaaleaa, siinä kaikki. En koe tarvetta peittää sitä värillä. Luomuna mennään.

Ehkä hieman pidemmäksi taas kasvatan, että hiukset saa paremmin kiinni, mutta olen aika tyytyväinen tähän polkkaankin. Se tuntuu vaihteeksi tosi helppohoitoiselta. Ei mene takkuun eikä tarvitse lotrata niin paljon hoitoaineiden kanssa. Pitkät hiukset nielivät litroittain Repair Rescueta.

Mitä kokooni tulee niin alan hyväksyä, että juuri tämä on tässä iässä ja elämäntilanteessa oikea kokoni.

Laihduttajia neuvotaan joskus syömään ennen laihdutuksen aloittamista jonkin aikaa mahdollisimman luonnollisesti eli sen verran kuin tekee mieli, jotta nähdään, mihin paino luonnollisesti asettuu. Vasta sen jälkeen asetetaan painotavoite.

Tällä liikunnalla ja ruokailulla painoni asettui luonnollisesti 83 kiloon, jossa se on pysynyt nyt jo melkein vuoden. Painoindeksini on 29,4 eli ylipainon ja lihavuuden rajalla.

Lääkärini mukaan voisin todennäköisesti paremmin, jos laihduttaisin muutaman kilon. Voi olla, että sen vielä teenkin, mutta ensin haluan hoitaa muutaman muun asian kuntoon. Unirytmin vakiinnuttamisessa olen jo aika pitkällä. Huonosti nukkuvan laihduttamisesta ei tunnetusti tule muuta kuin paha mieli.

Juuri tämä koko (kaikkea 44:n ja 48:n väliltä) on siitäkin mukava, että minulle sopivat monien normaalikokoisten naisten vaatemallistojen isoimmat vaatteet, mutta myös plus-kokoisten mallistojen pienimmät vaatteet. Koen, että valinnan varaa on paljon.

Kokoni hyväksymisen merkiksi olen hankkinut entistä väljemmin istuvia vaatteita. Miksi kiusaisin itseäni kiristävillä kuteilla, kun joka tapauksessa peilistä näkyy vähintään XL-koon leidi? Neuleita ja etenkin neulemekkoja käytän edelleen tyköistuvinakin, ne kun eivät kiristä.

Uusimmat vaatteeni eivät edes pyri hoikentavaan vaikutelmaan. Tämäkin valkoinen paita on reilusti iso: lepakkohihat korostavat vaatteen leveyttä, ja on se ylipitkäkin. Takaosan laskos on hauskasti tavallista alempana. Kangas on rypistettyä sataprosenttista puuvillaa.

Jakku taas on yläosasta kyllä sirohko, mutta levenee peittämään vatsan, takapuolen ja reisien yläosan. Sen leikkaus on mainio: takaa hieman pidempi ja edestä kevennetty. Pituus on täsmälleen minulle sopiva eikä värikään aivan huono, vaikka pidän enemmän murretummista sävyistä. Jakku on vuoriton, mistä miinus, mutta toisaalta juuri vuorittomuuden takia se on kätevä tavallisen bleiserin ja villatakin välimuoto.

Ajattelin aikaisemmin, että koska työskentelen mielikuva-alalla, minun pitää näyttää niin nuorekkaalta kuin suinkin. En ole enää vähään aikaan ajatellut niin. Myös kokeneita tekijöitä tarvitaan eikä haittaa, vaikka kokemus näkyy myös päältä.

Ihmisiin saa joskus jopa paremman kontaktin, kun näyttää tavalliselta, ylipainoiselta keski-ikäiseltä naiselta eikä miltään viulunkielen kireältä viestintäkonsultilta, vaikka tuo titteli lukeekin käyntikortissa.

Yhden nuoruuden merkin ottaisin mielelläni: valkoiset hampaat. Hammasluuni ei ollut valkoista nuorenakaan, mutta kyllä se aika ikävältä näyttää, kun hymy paljasta suussa lähinnä tumman aukon. Siksi en julkaise blogissakaan kovin paljon hammasnaurukuvia. Valkaisemaan en rupea, koska kiilteeni on muutenkin kulunutta ja paikkoja paljon.

Ikäännyn myös sikäli luomuna, etten käytä hormonikorvaushoitoa. Voi olla, että sain osan jännevaivoistani juuri sen takia, mutta en enää jaksa harmitella sitäkään. Kaikki on ihan hyvin, kun en vain kuvittele olevani kaikkivoipa ja riehaannu kävelemään liikaa. Minulle tuli rajoja vastaan ehkä vähän nuorempana kuin monilla, mutta paljon huonomminkin voisi olla.

--

Päivän kuvat: Paidan ja bukleejakun merkki on Masai. Kaulaan kiedoin pikkukirjavan mekkoni silkkivyön. Harmittaa, etten asetellut sitä kuviin hieman huolellisemmin eli huolettomammin. Pitikö niiden päiden noin tasan olla? Jakkuakin olisi voinut hieman ryhdistää vetämällä olkasaumat oikeille paikoilleen. Stailausta pitää vielä hieman harjoitella.

Kommentit (4)

Pelmis
1/4 | 

Luonnolisen kaunis nainenhan sinä oletkin. Mitä vatsaa tai peppua sinä muka peität? Ei tarvita mitään vippaskonsteja tai ns parannuksia. Ainakin minulle kelpaa.

PIPSA-MUMMI
3/4 | 

Ihanaa sunnuntaita täältä Espanjasta:) Kuvittelen olevani ns. normaali (mitä ikinä se onkaan), mutta avattuani sun blogin täällä kaiken kaaoksen keskellä (täytän hoito- yms. testamentteja) tajusin paljon uusia, voimaa antavia ajatuksia! Kiitän ja liitän blogisi "suosikkeihini":)))) Elämäni ehtoopuolella olen, mutta asenteeni monista sairauksistani huolimatta kohtalaisen positiivinen ja blogi-juttusi antaa lisää voimia toimia edelleen! Kiitän sydämestäni lukien ILOLLA kuulumisiasi<3

En ole kovin paljon kirjoittanut ihonhoidosta, koska valitsen taisteluni, ja tämän luovutin jo kauan sitten. Uskon geeneihin, en ihmeisiin. Silloin tällöin sitä kuitenkin tarvitsee kosteusvoiteen, ja jollakin perusteella se on valittava. Tässä kauneusteesini:

1. Mikään tuote ei tee ihmeitä ikääntyvälle huonolle iholle.

Ihonhoitoon ei kannata panna perustasoa enempää paukkuja, jos lähtökohdat ja ennuste ovat huonot. Minulla on hyvin vaalea, läpikuultava, erittäin herkkä, rasvoittuva sekaiho, jossa on suuret ihohuokoset, monenlaisia luomia, finnien kraatereita, juonteita, ryppyjä, ajoittain kuivia kohtia ja aina velttoutta. En usko ihmetuotteeseen, joka tekisi ihostani tasaisen ja kauniin. Jos minulla olisi hyvä iho, tekisin varmaan kaikkeni säilyttääkseni sen. Mutta kun ei ole koskaan ollut, vähempikin riittää. Paljon vähempi.

2. Saan rahoilleni paremman vastineen ostamalla vaatteita.

Ihotautilääkärien mielestä mikä tahansa naamarasva käy, eikä kosteusvoiteen käyttö ylipäätään ole pakollista. Saattaisin ihan hyvin pärjätä ilmankin suurimman osan vuotta. En ole silti ainakaan vielä lopettanut kosteusvoiteen käyttöä, vaan ainoastaan vaihtanut halvempaan. Nuorempana ja paremmin palkattuna käytin jonkin aikaa Diorin päivävoidetta ja Estée Lauderin silottavaa superseerumia, mutta siitä on kauan. Ei minulla olisi enää varaa. Hyötysuhdekin on parempi, kun panen vähät roposeni vaatteisiin ja kampaajalle.

3. Testien mukaan monet halvat tuotteet ovat ihan hyviä.

Kun jokin kuluttajajärjestö testaa kasvovoiteita, voittaja on melkein aina Nivean kaltainen ison valmistajan edullinen perustuote. Uskon, että apteekeissa myytävät perusvoiteetkin menestyisivät testeissä, jos olisivat mukana. Testit tuskin ovat järin luotettavia, mutta näyttävät silti suunnan: halpakin voi olla riittävän hyvää. Halpaa ja kallista ei enää aina erota edes pakkauksesta. Myös edullinen tuote voi olla yksivärisessä purkissa, jossa on vain vähän tekstiä. Kyllä sellaista kehtaa näkyvillä pitää.

4. Mieluiten valitsen herkän ihon tuotteen.

En ole muuten mitenkään eritysherkkä, mutta ihoni kyllä tuntuu reagoivan aika nopeasti ympäristön vaikutteisiin. Keväisin koivuallergian aikaan ihoni näyttää ärtyneeltä, punoittaa ja hilseilee, ja silmäluomet turpoavat prinssinnakeiksi. Silloin käytän usein Avènen erittäin herkän ihon voiteita, jotka tuntuvat rauhoittavan ihoa. Niiden pakkaukset vain ovat nykyään tosi hankalat. Hygieenisyyden nimissä käyttöön otetun massiivisen korkin takia tuubiin jää paljon tuotetta, jonka saa pois vain avaamalla saksilla koko tuubin. Vähemmän hygieenistä minusta. Muina vuodenaikoina käytän useimmiten Nivean herkän ihon rasvoja. Ne ovat edullisempia, ja uskon, että vaihtelu on hyväksi.

5. Ei voimakkaita hajusteita, kiitos!

Ostin kesän alussa kokeeksi Lidlistä Cien-merkkistä, erittäin edullista ryppyvoidetta, koska merkki on voittanut ainakin kaksi testiä ulkomailla. Ajattelin, että jos se kerran on hyvää niin mikä ettei. Purnukasta tuli kuitenkin yksi harvoista, joita en ole käyttänyt loppuun. Syynä on voiteen voimakas haju. En vain pysty enää sivelemään sitä kasvoilleni. Sääriin ehkä voisi ajatella. Muistin taas, että tykkään eniten hajuttomista tuotteista.

6. Kylpyrutiiniin kuuluu kasvonaamio.

Sanomattakin on kai selvää, etten käy ammattilaisten tekemissä ihonhoidoissa, koska pidän niitä kalliina ja turhina. En myöskään tykkää siitä, että vieraat ihmiset koskettelevat minua. En silti ole täysin puritaani. Valmistan itselleni vaahtokylvyn noin kerran viikossa, ja aika usein kylven kosteuttava tai virkistävä naamio kasvoilla.  Yritän niissäkin pysytellä suhteellisen edullisissa tuotteissa, mutta hyviä on vaikea löytää ja hutiostokset harmittavat. Tänä kesänä hankin risteilyltä peräti kaksi purnukkaa. The Body Shopin kirkastava ginseng- ja riisinaamio toimii samalla kuorintana, ja kosteuttavan ruusunaamion on tarkoitus pehmentää ja kiinteyttää ihoa. Aion käyttää ne loppuun, mutta kumpaakaan tuskin ostan toista kertaa: kuorinta on herkälle iholleni hivenen turhan voimakasta. Ruusunaamio taas ei tunnu vaikuttavan oikein mihinkään suuntaan. Viime vuosien paras ostos on ollut Avènen kosteuttava ja rauhoittava naamio, joten se on varmaan taas seuraavaksi listalla. Onko sinulla käytössä hyvä naamio, jota voit suositella?

--

Päivän kuvat: Tämän kesän ihonhoito-ostokset.

Kommentit (0)

Aina välillä kuulee kerrottavan karmeista kampaajakokemuksista. Kampaaja leikkaa oman mielensä  mukaan, uusi väri paljastuu hirveäksi ja kampauksesta tulee täysin väärän tyylinen. Besserwisserinä en malta olla päsmäröimättä. Siispä: nainen, näin käyt kampaajalla:

 

1. Älä sorru tarjoukseen. Jos kampaaja pyydystää asiakkaita tarjouksen voimalla, hän on epätoivoinen. Hyvillä ammattilaisilla riittää asiakkaita täydelläkin hinnalla.

 

2. Kysy suositteluja. Jos ihailet jonkun hiuksia, kysy, kenellä hän käy. Myös sosiaalisessa mediassa on helppo pyytää ja saada suosituksia. Jos haluat nuorekkaat hiukset, kysy itseäsi nuoremmilta.

 

3. Älä anna uuden kampaajan tehdä hiuksillesi isoja muutoksia. Kampaajan pitää tuntea hiustesi laatu ja niiden kasvusuunta (pyörtyväiset) hyvin, jotta hän osaa leikata oikein. Etenkin lyhyissä hiuksissa tämä on tärkeää.

 

4. Anna vain tutun kampaajan vaihtaa hiustesi väriä. Värit käyttäytyvät eri tavoin riippuen siitä, mitä hiuksille on aikaisemmin tehty ja miten paljon niissä on luonnostaan punaista pigmenttiä. Kokeneillekin kampaajille voi tulla yllätyksiä.

 

5. Kun löydät mieluisan kampaajan, pidä hänestä kiinni kynsin hampain ja hinnalla millä hyvänsä, mikäli ulkonäköasioilla on sinulle merkitystä.

 

6. Jos et ole valmis maksamaan säännöllisestä kampaajasuhteesta, pysyttele luonnollisessa värissä ja erittäin yksinkertaisessa mallissa, jota on vaikea pilata. Suosittelen keskipitkiä tai pitkiä hiuksia.

 

7. Jos kävi vain lievästi hullusti, älä panikoi. Kastele hiukset heti kotona ja muotoile ne uudestaan. Jos vika on värissä, pese hiuksia ahkerasti. Etenkin punainen väri haalistuu nopeasti. Täyskatastrofin sattuessa valita siitä heti tai mahdollisimman pian. Virhe voi olla korjattavissa.

 

8. Jos hiuksista ei tullut sellaiset kuin sovittiin tai työn jälki ei ole ammattitaitoista ja huolella tehtyä, palvelussa on virhe, josta voi valittaa. Kampaajalla on oikeus ehdottaa työn uusimista tai korjaamista. Jos on vaikkapa leikattu enemmän kuin sovittiin, voi pyytää hinnanalennusta.

--

Päivän kuva: Olen vuosikymmenet käynyt kampaajalla noin joka kuudes viikko, koska hiukseni ovat olleet joko lyhyet tai blondatut. Nyt kasvatan blondausta pois, ja siksi olen viimeksi käynyt kampaajalla elokuussa, jolloin laitettiin kevytväri. Tämä kuva otettiin marraskuussa.

Kommentit (3)

Mira
1/3 | 

Kuka tämän on kirjoittanut ? Voisin kumota monta kohtaa ja perustella. Luulen että kokemuksesi kampaajalla käynneistä on mennyt ihan honkiin. Ammattissa löytyy kyllä niitäkin tekijöitä jotka puhuvat säästä ja kiikuttavat sinulle ensimmäisenä 7 päivää lehden ja kuuntelevat huolesi. Kaikki eivät kuitenkaan näin tee. Itse keskityn siihen miksi asiakas on tullut eli hiukset, -mitä on tehty aikaisemmin,-kuinka usein pesee miksi ja millä,-mitkä ovat ongelmat,-mitä asiakas toivoo-lähtökohdat ja mitä voidaan ja kannattaa tehdä. Oikea malli, -kasvojen ,-kaulan,-vartalon mittasuhteet ja muoto. Mikä on tyyli,-klassinen,-luonnollinen jne. Hiuksen laatu,-hento,paksu,-normaali. Suora, kihara. Kasvusuunnat. Värin valinta,-silmät,-lempivärit,-kasvojen väri,-kylmät/lämpimät,-halutaanko korostaa tai häivyttää. Painopisteet hiusmallissa ja muodin ja trendejen käyttäminen. Kenelle otsis ja kenelle ei. Aikaisemmat käsittelyt. Toivottu lopputulos -helppo pese ja käytä vai onko valmis tekemään hieman sen eteen,-suoristamaan kihartamaan. Oikeat tuotteet kotihoito ja muotoilutuotteet. Opastaminen miten onnistut kotona ja mitä tuotteita käytät. Millaisia eri tyylejä eri tuotevalinnoilla voi saavuttaa. Kysyn aina asiakkaalta mitä ei toivo missään nimessä. Saan aina vastauksen. Otan aina vastuun ja asiakas on tervetullut korjauttamaan jos niin haluaa koska niin toivon minäkin. Moni juoksee kampaamosta toiseen eikä löydä oikeaa kultaista kampaa koska joko asiakas on odottanut ihmeitä tai ei itse tiedä vielä mitä haluaa tai tyyli hukassa. Kampaajallakin on ongelma -hänellä ei ole intohimoa työhönsä eikä tee sitä oikein. Totuus on että monessa paikassa se seiska aukaistaa ensimmäisenä koska siihen on totuttu.

Maija
Liittynyt15.10.2015

Tämän on kirjoittanut minä, kampaamopalveluiden säännöllinen käyttäjä vuodesta 1978. Itselläni on lähes pelkästään hyviä kokemuksia kampaajalla käymisestä, mutta moni kanssasisar ei ole ollut yhtä onnekas. Jos lopputulos ei ole toivotunlainen, vika ei minun(kaan) mielestäni ole aina kampaajassa. En tosin ole ikinä ollut läsnä, kun kampaaja olisi tutustunut uuden asiakkaan toiveisiin yhtä perusteellisesti kuin sinä teet. Itseltänikään ei ole kukaan kampaaja moisia kysellyt. Juuri siksi suosittelen pitkiä asiakassuhteita, joissa nämä asiat tulevat luonnollisesti esiin ajan myötä. Onnittelen asiakkaitasi hyvästä valinnasta.

Mira

Kiitos Maija varstauksestasi. Kiinnostuin tietenkin heti otsikon luettuani ja jatkoin lukemista, -halusinkin kommentoida. Hyvä että kirjoitit alamme työntekijöistä ja kuten myös palvelua ostavista asiakkaista. Melkein jokainen tarvitsemme kampaamo palveluita. Laatua ja henkilökohtaista palvelua saa joskus etsiä itsekkin. Kilpailu ja tarjontaa löytyy ja montaa paikkaa, myös erillaista tekijää. Aina ei myöskään henkilökemia tai ikä, -muut..  kohtaa. Vanhat kokemukset ja luulot vaikuttavat päätöksiimme myös. Rohkaisenkin jokaista että kysyisi asiakaspalvelijalta neuvoa ja opastusta ihan jokaisella alalla  niin työmme monipuolinen koulutus olisi antoisaa ja tieto ja taito olisi enemmän käytettävissä. Ennakkoluulut romukoppaan ja kohti hyviä palvelukokonaisuuksia ja kohti  uusia tuulia.  Hyvää päivän jatkoa sinulle !

Seuraa 

Tietyssä iässä olet, kun tiedät menettäneesi jotakin tärkeää ikääntymisen takia. Itse en enää pysty esimerkiksi kävelemään pitkiä matkoja. Olen krooninen kipupotilas ja minulla on juuri todettu verenpainetauti. Blogin vakioaiheita ovatkin krempat ja niiden hoidot sekä kaikenlainen haikailu ja kiukuttelu. Erityisesti minua harmittaa, kun liikuntaa pidetään ratkaisuna vähän kaikkeen, vaikka minulle se toi elinikäiset vammat. Iloa minulle tuottavat kaunis koti ja vaatteet sekä parvekepuutahan hoito ja kukat. Nämä aiheet näkyvät myös blogissani.

Olen Maija Rauha, 59. Kirjoittaminen on minulle sekä ammatti että harrastus. Tervetuloa tiettyyn ikään!

--

Oletko Facebookissa? Käy tykkäämässä Tietyssä iässä -sivusta, niin saat uutisvirtaasi tiedon uusista blogikirjoituksista!

--

Tavoitat minut osoitteesta maijarauha@gmail.com

--

 

Blogiarkisto

2019
2018
2017
2016