Kirjoitukset avainsanalla kauneus

Näytän yllättävän paljon äidiltäni, ajattelin, kun näin uuden kampaukseni ensimmäisen kerran kampaamon peilissä. Kampaajani Loretta Svennevig oli leikannut polkkani lyhyeksi ja tehnyt minulle laineilevat kiharat suoristusraudalla. Äidilläni on ollut usein juhlissa aika samanlainen, takaraivolta täyteläinen ja sivuilta siro pää. En toki ollut yhdennäköisyydestä pahoillani, päinvastoin, äitinihän on aivan eri luokan kaunotar kuin minä.

Kohottava vaikutelma kuitenkin katosi heti seuraavana aamuna, kun pesin hiukseni. En osaa käytellä suoristusrautaa ammattilaisen tavoin, joten tyydyin kuivaamaan ja hiukan föönaamaan harjan kanssa. Nyt näytin ihan tavalliselta eläkeläiseltä. Harventuneet hiukset, oma maantienväri ja hiukan epämääräinen, lyhyt kampaus.

Melko pitkiksi jätetyt sivuhiukset laskeutuivat korvan päälle. Pulisongitkin olivat pitkät. Tarkemmin katsoen vaikutelma oli kuitenkin yllättävän hyvä. Hiuksissa oli edelleen hieman volyymiä, ja kampaus oli pehmeä ja naisellinen verrattuna aivan lyhyeksi leikattuun malliin, jollainen minulla oli takavuosina.

Lyhyt tukka ei tosiaan ole minulle uutta. Minulla oli melkein koko 1990-luvun erittäin lyhyet hiukset. Jos silloin olisi käytetty sanaa pixie niin sellainen minulla olisi ollut. Olen kuitenkin vaihtelunhaluinen hiusteni suhteen, joten kasvatin itselleni polkan noin 20 vuotta sitten. Välillä se on ollut pidempi, välillä lyhyempi. Ensin blondi, sitten ruskea ja lopulta oman värinen.

Lyhyt tukka on käytännön kannalta ihan eri asia kuin huoleton polkka. Tasapitkän tukan voi antaa kasvaa vaikka puoli vuotta käymättä kampaajalla, mutta lyhyt tukka alkaa nopeasti muistuttaa pientä heinäkasaa. Minäkin leikkautin tukkani tähän malliin viime perjantaina jo kolmannen kerran. Olin kyllä ihan vähällä laitattaa tällä kertaa viiden millin sängen.

Olin nimittäin 20 vuodessa täysin unohtanut, että hiukseni kasvusuunta on kaukaa takaraivolta asti suoraan eteen. Juuri tämän takia minulla oli lyhyt otsatukka pixie-aikoinani. Nykyinen, ylipitkä otsatukkani ei yllä korvien taakse, vaan putoaa roikkumaan silmien eteen, jos sitä ei pane kuriin vahvalla hiuslakalla, pannalla tai pinneillä. Pahimmillaan minulla on kaksi pinniä: ensimmäisellä vedän otsahiukset suoraan taakse ja toisella sivuhiukset kohti korvaa. Se on ankean näköistä.

Googlasin juuri ennen kampaajalle lähtöä syksyn kampaustrendit nähdäkseni, mitä vaihtoehtoja minulla olisi. Ja siellähän tämä minunkin ylipitkä, pehmeä poikatukkani oli. Sen nimi on – tadaa – long pixie. On kuulemma yksi muuntautumiskykyisimmistä hiustyyleistä koskaan. Kauniita kuvia oli paljon, ja melkein kaikissa kuvissa mallin massiivinen otsa/sivutukka oli silmillä.

Olen tietämättäni ollut jo melkein kolme kuukautta hiustrendien huipulla.

Päätin antaa pitkälle pixielle vielä yhden mahdollisuuden. Leikkautin sen entiseen malliinsa, mutta kävelin kampaajalta suoraan Glitteriin pinniostoksille. Ankeat pinnit saavat nyt antaa tilaa timanteille, helmille, värikkäälle emalille ja muoviselle marmorille. Hiuskorut olivat 50 prosentin alennuksessa, joten en kitsastellut yhtään, vaan poimin sopivat bling-bling-pinnit joka asua varten.

En tiennytkään, kuinka kivoja pinnejä nykyään on. Pinnit ratkaisivat hiusongelmani tältä erää.

--

Päivän kuvat: Kampaajani onnistui salakuljettamaan päähäni syksyn trendikampauksen. Muut kuvat paitsi ylimmäinen on otettu lauantaina. Hiukseni ovat niissä edelleen kampaajan jäljiltä hieman tavallista laitetummat, mutta kun välissä on nukuttu yö, ne eivät ole täysin tip top. Pinni ei olisi ollut välttämätön, koska hiuksissa on lakkaa. Ylimmässä, elokuussa otetussa kuvassa otsatukka on ehkä hivenen muhkeampi, ja tukka on vastapesty.

--

Lue lisää: Ulkonäköelämänkertani, joka on samalla hiuselämänkertani. Kuvissa näkyy, millainen aikaisempi pixie-kampaukseni oli.

Lue lisää: Tämä blogipostaus kertoo siitä, kun kaksi vuotta sitten luovuin hiusten vaalentamisesta ja värjäämisestä.

Kommentit (5)

Vierailija
1/5 | 

Hei,

On tosi kivan näköiset hiukset sulla ja sopii  sinulle tosi hyvin.

terv, Tupuna

Irja
2/5 | 

Hyvä leikkaus on tukassasi. Minulla on polkkatukka, jonka haluaisin leikkauttaa ihan lyhyeksi, mutta en uskalla. Nuorena minulla oli hyvin lyhyt poikatukka ja tykkäsin siitä paljon.

Ihailen vanhempia naisia joilla on lyhyt tukka. Jolle se sopii, niin on persoonallisen näköinen. Minulla on nyt hieman ylikasvanut polkkatukka, mutta se on koronatukka nyt.

Olen eläkkeellä ja ulkonäköseikat eivät ole ylinnä, kunhan on siistin näköinen vanha nainen.

Lukijasi
3/5 | 

Hei, kuvailit ulkonäköäsi "tavallinen eläkeläinen";. Minusta sinä näytät kauniilta, onnelliselta ja terveeltä ihmiseltä, jolla on pilkettä silmäkulmassa! Muistathan ajatella ja sanoittaa itseäsi arvostaen -olet nimittäin ainutlaatuinen sinä. Ja kirjoitat kiinnostavia juttuja meidän lukijoittesi iloksi, kiitos siitä!

Vierailija
4/5 | 

Hei ja kiitos jälleen mukavasta ja meille naisille keskeisestä asiasta, ulkonäöstä, erityisesti hiustenleikkuusta.
Mutta mieleeni jäi tuo sininen neule joka päälläsi on, niin piti tulla uudelleen tänne kysymään mikä malli ja lanka ?

Maija
Liittynyt15.10.2015
5/5 | 

Kiitos kaikille kommentoijille lämpimistä sanoistanne!  Mitä siniseen neuleeseen tulee, esittelen sen täällä  tarkemmin viimeistään ensi vuoden alussa. Lanka on 7 veljestä ja malli Novitan.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Ulkonäön pilkkaamisen sietäisi olevan seuraava #metoo. Idean ulkonäköelämäkertaan sain Helsingin Sanomien kuukausiliitteen jutusta, joka kertoi Galleria Lapinlahdessa Helsingissä avoinna olevasta valokuvanäyttelystä. Valokuvaaja Outi Törmälä on ottanut muotokuvia naisista, jotka ovat omasta mielestään rumia, ja Venla Rossi on haastatellut heitä ja kirjoittanut ulkonäköelämäkerrat. 

Huomasin jo alle kouluikäisenä, etten ole yhtä viehättävä kuin muut. Valokuvausta harrastava tätini otti joka kerta rullakaupalla filmiruutuja rasavilleistä veljistäni, jotka virnistelivät kuvauksellisesti poikamaisissa puuhissaan. Minun touhujani hän tallensi huomattavasti harvemmin. Ja kun hän sitten otti minusta kuvan, hän otti sen juuri silloin, kun olin sotkenut paitani mustikkaan ja seisoin nyreissäni mattolaiturilla pelkissä sortseissa. Inhosin sitä kuvaa. Olisin halunnut olla edes vaatteet päällä.

En muista, että olisin kotona kuullut yhtään hyvää sanaa ulkonäöstäni, päinvastoin. Isoveljet tekivät kyllä selväksi, kuinka vastenmieliseltä näytin ja kuinka hävettävä pelkkä olemassaoloni oli. Nuorempi sisareni toivoi, ettei hänestä vain tulisi samannäköistä kuin minä ja pettyi karvaasti, kun alkoikin murrosiässä näyttää ihan liikaa minulta.

Äitini on kaunis ja isäni oli nuorena komea.  Miten minulle kasaantuivatkin molempien sukujen vähiten viehättävät piirteet? Väritön olemus, leveä nenänselkä, matala otsa, kapeat sirrisilmät, paksut kulmakarvat, jotka kasvoivat keskeltä yhteen, albiinonvaalea, huono iho, paljon luomia, iso suu, yläleuassa valtavan isot ja alaleuassa ristiin kasvaneet hampaat, liian pieni leuka, olematon kaula ja hörökorvat sekä helposti rasvoittuvat, epämääräisen väriset hiukset, jotka matoivat pitkin päätä. Lisäksi ymmärsin, mitä peilistä näin. En olisi tarvinnut ilkeitä veljiä sitä kertomaan.

Minulla oli kova kaipaus kauneuteen. Mitään en olisi halunnut niin paljon kuin sitä, että olisin seuraavana aamuna herännyt kauniina. Jos olisi ollut mahdollista liikkua paperipussi päässä, olisin sen mieluusti tehnyt.

Ihastukseni kohde välitti enemmän naapurintytöstä, jolla oli paksu letti ja säännölliset kasvonpiirteet.

Paikkani kylän tyttöjen ranking-listalla tuli selväksi heti ensimmäisellä luokalla kansakoulussa. Yhdistetyssä eka- ja tokaluokassamme oli vain yksi poika, joka ei ollut minulle sukua. Ihastuin häneen, koska en tiennyt paremmasta. Hän välitti kuitenkin enemmän naapurintytöstä, jolla oli paksu, vaalea letti ja säännölliset kasvonpiirteet. Sain silti kulkea mukana kolmantena pyöränä, koska naapurintyttö ei halunnut jäädä pojan kanssa kahden.

Sama asetelma toistui myöhemmin monta kertaa. Minä olin se kauniin tytön vaatimattomamman näköinen kaveri, joka kulki aina mukana. Lukioaikainen paras ystäväni oli tavattoman suloinen, hauska, itsevarma ja vallaton tyttö. Olin häneen verrattuna kolho tapaus. Kadehdin hänen ulkonäköään, vaaleita, kuohkeita hiuksiaan, muodikkaita vaatteitaan ja poikaystäviään, mutta pääsin hänen siivellään mukaan moneen mukavaan, jota ilman olisin muuten jäänyt.

Harmitti, etten ollut kaunis. Kokemukseni viittasivat siihen, että hyvännäköisillä on helpompaa, koska heille tarjoutuu enemmän ja parempia mahdollisuuksia.  Uskoin silti, että elämässä voi menestyä muillakin avuilla kuin ulkonäöllä, joten panostin koulumenestykseen ja itseni kehittämiseen. Valinta, jota ei ole tarvinnut katua.

Yliopistossa ulkonäköpaineet hellittivätkin selvästi. Sain paljon ystäviä, joille kelpasin sellaisena kuin olin. Liikuin edelleen usein itseäni kauniimman kaverin kanssa, mutta opiskelijapojat malttoivat välillä myös kuunnella, mitä sanottavaa sillä toisella tytöllä oli. Aloin saada korjaavia kokemuksia. Löytyi nuoria miehiä, joiden mielestä vikanikin olivat viehättäviä, puhumattakaan parhaista puolistani, joita oli kaksi. Kelpasin sittenkin.

En ole enää pitkään aikaan pitänyt itseäni rumana.

Jos ihminen on oikeasti  ruma, se näkyy kyllä peilissä, mutta usein rumuus elää vielä voimakkaammin uskomuksissa. Jos sopivalla hetkellä kuulee ohi kävelevien poikien kommentoivan toisilleen, että kato kuinka ruma ämmä, sen saattaa helposti uskoa loppuikänsä.

En usko väitettä, että jos käyttäydyt kuin kaunis, olet kaunis. On siinä kuitenkin pientä perää. Pääsin rajoittavimmista ulkonäköäni koskevista uskomuksista eroon 1990-luvulla NLP-kursseilla. Uskomus, että olen ruma, istuu nyt pienenä patsaana kansallismuseon varaston pölyisimmässä nurkassa, jonne sen eräällä kurssilla passitin. Se on kansanperinnettä, josta minun ei tarvitse välittää.

Sen jälkeen minusta luultavasti tuli hieman itsevarmempi, enkä ole enää pitkään aikaan pitänyt itseäni rumana. Kun katson peiliin, näen aina jotakin kaunista. Minulle on tärkeää myös, että puolisoni muistaa tämän tästä sanoa, että olen kaunis. En haluaisi elää ihmisen kanssa, joka ei ala hymyillä minut nähdessään.

Koen, että olin kauneimmillani hieman alle 50-vuotiaana. Olin silloin hoikka ja hyväkuntoinen, kiikutin kampaajalle kaksi euroa päivää kohti ja pukeuduin värianalyysin ja vartalotyyppini mukaisesti. Huomasin, että minua katsottiin joskus jopa ihaillen, ja nautin siitä. Se oli palsamia vanhoille haavoille.

Ylipäätään ikääntyminen on tehnyt ulkonäölleni pelkästään hyvää. Minulla on yhä huulet ja kulmakarvat toisin kuin niillä ikätovereilla, joiden ei tarvinnut nuorena tuskailla paksuja huuliaan ja rehottavia kulmiaan. Rasvoittuva ihoni ei ole rypistynyt yhtä pahasti kuin monen muun. Olen omasta mielestäni ulkoisesti paljon lähempänä ikäisteni keskiarvoa kuin nuorena.

Ikääntyminen voi olla tragedia kaunottarelle, jolle nuorena olivat kaikki ovet ja sylit avoinna. Minä en ole menettänyt mitään, kun minulla ei nuorena mitään ollutkaan.

Ai katkera? Vahingoniloinen jopa? Minäkö!

Painaessani Julkaise-nappia toivon usein, että näyttäisin paremmalta.

Turhamaisuudestani en ole päässyt, joten meikkaan yhä päivittäin. En mielelläni lähde edes lähikauppaan ilman ihon väriä tasoittavaa voidetta. En kuitenkaan tarvitse rasvaimua, silareita, kestopigmentointeja, hiustenpidennyksiä enkä ripsilisäkkeitä. En myöskään photoshoppaa valokuviani 20 vuotta nuoremman näköisiksi. Sellaistakin kyllä näkee.

Sen myönnän, että valitsen julkaisemani kuvat erittäin huolellisesti. Kymmenien kuvien satsista kelpaa usein vain yksi tai kaksi julkisesti näytettäväksi. Tosi monissa kuvissa hapan perusluonteeni paljastuu samaan tapaan kuin tuossa  yllä. Painaessani Julkaise-nappia toivon usein, että näyttäisin paremmalta.

Blogin pitäminen ja kuvien julkaiseminen on siedätyshoitoa sekä minulle että digitaaliselle yhteisölle. Kuten olen jo aiemmikin sanonut, en halua jättää blogimaailmaa ja sosiaalista mediaa pelkästään nuorten ja kauniiden käsiin. Toivon, että joku ajattelee kuvani nähdessään, että jos tuo ylipainoinen, arkisen näköinen täti uskaltaa niin kyllä minäkin voin. Ja taas internetin naiskuva muuttuu yhden piirun realistisempaan suuntaan.

En ole tässä käsitellyt lainkaan ulkonäön merkitystä työelämässä. Totean vain, että olin siitäkin nuorena huolissani, vaikkei olisi tarvinnut. Olen saanut ne työpaikat, jotka olen ansainnut. Olen kyllä ollut se rumempi tyttö, mutta minulla on ollut muita lahjoja, joiden varaan olen voinut rakentaa niin yksityis- kuin työelämässäkin. Saan olla paljosta kiitollinen.

--

Lisätietoja Outi Törmälän valokuvista täältä: https://www.hs.fi/kuukausiliite/art-2000005807982.html

Anu Silfverbergin essee, jossa Outi Törmälän kuvat ja kuvattavat ovat mukana: https://www.apu.fi/artikkelit/miksi-toteuttaa-kauneusihanteita-joita-inhoaa-anu-silfverbergin-hieno-essee

Lisätietoja ulkonäköpääomasta: https://www.kauppalehti.fi/uutiset/suomalaiset-ovat-uudessa-tilanteessa--sanoo-ulkonaon-yhteytta-palkkaan-ja-tyottomyysriskiin-tutkiva-outi-sarpila/bXsK9vt8

--

Päivän kuvat: Enemmän ja vähemmän onnistuneita kuvia takavuosilta ja lähempääkin.

Kommentit (5)

Maija-Liisa
1/5 | 

Sanotaan että kauneus on katsojan silmässä. Tunsin erään miehen,  joka ei ollut komea eikä edes tavallisen näköinen, vaan ruma. Mutta sydän oli puhdasta kultaa ja sisäinen kauneus muuttui myös ulkoiseksi hyvin nopeasti.  Minusta hän oli komea mies ja aivan ihana. Hän oli työtoverini.

Vierailija
2/5 | 

En ole koskaan kokenut olevani ruma mutta en kauniskaan. Kiinnitin vasta teini-iässä ja sen jälkeen huomiota siihen, että pojat/miehet olivat kiinnostuneita kauniista likkakaveristani eivätkä niinkään minusta. Esimerkiksi kun mentiin yhdessä jammailemaan niin kavereitani haettiin tanssiin ja minä jäin usein seinäruusuksi. Vasta silloin ymmärsin kuinka paljon kaunis ulkonäkö merkitsee ensivaikutelmassa. Näin oli ennen ja kaunis ulkonäkö on vain korostunut nykyaikana. En sano tätä katkerana mutta kyllä kauniin ihmisen elämä on helpompaa jopa työpaikkaa hakiessa. Jos kaksi saman koulutuksen saanutta ja yhtä pätevää henkilöä hakee samaa työpaikkaa niin yleensä vaakakuppi kääntyy silloin sen kauniimman ja miellyttävämmän näköisen eduksi. 

Maija
Liittynyt15.10.2015
4/5 | 

Kiitos kommenteista! Ulkonäöllä on tosiaan merkitystä juuri ensivaikutelmassa, mikä johtaa siihen, että ruma lähtee kaikkiin ihmissuhteisiin takamatkalta. Meillä ihmisillä on taipumusta olettaa, että kaunis on myös mukava ja  osaava, eikä ruma välttämättä saa mahdollisuutta osoittaa, millainen on.  Tiedän kyllä, että myös virallisesti kauniilla on ulkonäköpaineita ja kauneudesta voi olla myös haittaa. Vähän samalla tavoin kuin rikkaudesta.  Mutta kyllä minäkin mieluummin itkisin kauniina loistoauton takapenkillä kuin rumana ruosteisessa Ladassa.

Katkerat vievät kalatkin vedestä
5/5 | 

"Ikääntyminen voi olla tragedia kaunottarelle, jolle nuorena olivat kaikki ovet ja sylit avoinna. Minä en ole menettänyt mitään, kun minulla ei nuorena mitään ollutkaan. Ai katkera? Vahingoniloinen jopa? Minäkö!"

Ikääntyminen ei ole kaunottarelle tragedia vaan kaunis osa luonnollista elämän kiertokulkua.

Mikään ei ole niin kaunista kuin naururypyt silmieni ympärillä. Parempi ilon, surun ja naurun rypyt silmien ympärillä, kuin suupielissä jotka ovat suuntaavat alaspäin aina kyynisesti ja katkerana kommentoiden ympärillä olevaa maailmaa.

Olen havainnoinut jo lapsesta kauneuden paineita äitini kautta ja olen tullut siihen tulokseen että vain harva tietää kauneuden oikean hinnan.

Kaunis ei kerro ilkeistä kommenteista, jotka kohdistuvat esim ulkonököön, vaatteisiin.

Kaunis ei kerro kuinka alentuvia kommentteja voi saada miehiltä ja naisilta.

Kaunis ei kerro kuinka naiset kohtelevat häntä vain koska toiset kokevat ulkonäön uhaksi ja ovat kateellisia/katkeria.

Kaunis ei ole samalla lähtöviivalla koskaan, vaan aina on ennakkokäsitys.

Kaunis saa tehdä paljon töitä  sen eteen, että hänen ammatillinen taitonsa huomataan.

Kaunis saa tehdä kymmenen kertaa enemmän töitä miehisellä alalla, että voit saada tunnustusta ahkeruudesta ja olet "hyvä jätkä" ja voit kuulua joukkoon.  Samaisessa porukassa kaunis joutuu kuuntelemaan sovinistisia kommentteja, ja jos inahdat saat kahta kauheammin kuraa niskaan. 

Kauniilla on harvoin oikeita ystäviä. On aina niitä jotka haluavat hyötyä, tulla mukana siivellä ja

kun ovat saavuttaneet jotain kauniin suhteilla, kaunis heitetään kuin halkokoppaan pois kaveripiiristä. 

Kauniilla on ympärillään aina ihmisiä (sukulaiset, tuttavat, naapurit, harrastusyhteisöt jne) jotka kommentoivat hänelle ilkeästi. Ihmisillä ei ole oikeasti mitään suodatusta turpakopassaan. Olen useat kerrat tuntenut syvää surua kuullessani ilkeitä, kyynisiä ja katkeria kommentointeja.

Onko se kauniin vika että hän on saanut geenit että on ulkoisesti kaunis ja sopusuhtainen?

Onko se kauniin vika että hän on myös miellyttävän ulkomuotonsa lisäksi ystävällinen ja muut huomioonottava?

Ruma lähtee elämään takamatkalta vain koska käyttäytyy muita kohtaan rumasti. 

Ja rumalla tarkoitan käytöstä.

En välitä henkilökohtaisesti ihmisten ulkonäöstä. Vähemmän minua tuntevat ihmiset pitävät minua jotenkin ulkonäkökeskeisenä koska äitini on jumalallinen kaunotar ja olen myös saanut kehuja ulkonäöstä.

Voi olla että olen kaunis, omasta näkökulmasta en kiinnitä siihen paljoakaan huomiota.

Ympärillä olevat ihmiset kyllä. Liikaakin. 

Onko se minun vikani? Ei.

Identiteettityöni on nyt edennyt siihen vaiheeseen, että vuodet hehkeänä ja hoikkana, urheilullisena blondina tuntuvat kuin unelta ja sen aikaisissa kuvissa keekoileva henkilö vieraalta. Kyllähän tämä oma hiusväri on paljon parempi. Tulee tietysti paljon halvemmaksikin, kun ei tarvitse vaalentaa hiuksia kampaajalla. Raidathan minulla on aina ollut omasta takaa.

Oman värin palautusprojekti vei kaikkiaan vajaat kaksi vuotta. Hiuksissani on mielestäni nyt kauttaaltaan hivenen teräksenharmaata hohdetta, mutta on ollut yllätys, miten vähän varsinaista harmaata vielä on. Ohimoilla on hieman vaaleaa, siinä kaikki. En koe tarvetta peittää sitä värillä. Luomuna mennään.

Ehkä hieman pidemmäksi taas kasvatan, että hiukset saa paremmin kiinni, mutta olen aika tyytyväinen tähän polkkaankin. Se tuntuu vaihteeksi tosi helppohoitoiselta. Ei mene takkuun eikä tarvitse lotrata niin paljon hoitoaineiden kanssa. Pitkät hiukset nielivät litroittain Repair Rescueta.

Mitä kokooni tulee niin alan hyväksyä, että juuri tämä on tässä iässä ja elämäntilanteessa oikea kokoni.

Laihduttajia neuvotaan joskus syömään ennen laihdutuksen aloittamista jonkin aikaa mahdollisimman luonnollisesti eli sen verran kuin tekee mieli, jotta nähdään, mihin paino luonnollisesti asettuu. Vasta sen jälkeen asetetaan painotavoite.

Tällä liikunnalla ja ruokailulla painoni asettui luonnollisesti 83 kiloon, jossa se on pysynyt nyt jo melkein vuoden. Painoindeksini on 29,4 eli ylipainon ja lihavuuden rajalla.

Lääkärini mukaan voisin todennäköisesti paremmin, jos laihduttaisin muutaman kilon. Voi olla, että sen vielä teenkin, mutta ensin haluan hoitaa muutaman muun asian kuntoon. Unirytmin vakiinnuttamisessa olen jo aika pitkällä. Huonosti nukkuvan laihduttamisesta ei tunnetusti tule muuta kuin paha mieli.

Juuri tämä koko (kaikkea 44:n ja 48:n väliltä) on siitäkin mukava, että minulle sopivat monien normaalikokoisten naisten vaatemallistojen isoimmat vaatteet, mutta myös plus-kokoisten mallistojen pienimmät vaatteet. Koen, että valinnan varaa on paljon.

Kokoni hyväksymisen merkiksi olen hankkinut entistä väljemmin istuvia vaatteita. Miksi kiusaisin itseäni kiristävillä kuteilla, kun joka tapauksessa peilistä näkyy vähintään XL-koon leidi? Neuleita ja etenkin neulemekkoja käytän edelleen tyköistuvinakin, ne kun eivät kiristä.

Uusimmat vaatteeni eivät edes pyri hoikentavaan vaikutelmaan. Tämäkin valkoinen paita on reilusti iso: lepakkohihat korostavat vaatteen leveyttä, ja on se ylipitkäkin. Takaosan laskos on hauskasti tavallista alempana. Kangas on rypistettyä sataprosenttista puuvillaa.

Jakku taas on yläosasta kyllä sirohko, mutta levenee peittämään vatsan, takapuolen ja reisien yläosan. Sen leikkaus on mainio: takaa hieman pidempi ja edestä kevennetty. Pituus on täsmälleen minulle sopiva eikä värikään aivan huono, vaikka pidän enemmän murretummista sävyistä. Jakku on vuoriton, mistä miinus, mutta toisaalta juuri vuorittomuuden takia se on kätevä tavallisen bleiserin ja villatakin välimuoto.

Ajattelin aikaisemmin, että koska työskentelen mielikuva-alalla, minun pitää näyttää niin nuorekkaalta kuin suinkin. En ole enää vähään aikaan ajatellut niin. Myös kokeneita tekijöitä tarvitaan eikä haittaa, vaikka kokemus näkyy myös päältä.

Ihmisiin saa joskus jopa paremman kontaktin, kun näyttää tavalliselta, ylipainoiselta keski-ikäiseltä naiselta eikä miltään viulunkielen kireältä viestintäkonsultilta, vaikka tuo titteli lukeekin käyntikortissa.

Yhden nuoruuden merkin ottaisin mielelläni: valkoiset hampaat. Hammasluuni ei ollut valkoista nuorenakaan, mutta kyllä se aika ikävältä näyttää, kun hymy paljasta suussa lähinnä tumman aukon. Siksi en julkaise blogissakaan kovin paljon hammasnaurukuvia. Valkaisemaan en rupea, koska kiilteeni on muutenkin kulunutta ja paikkoja paljon.

Ikäännyn myös sikäli luomuna, etten käytä hormonikorvaushoitoa. Voi olla, että sain osan jännevaivoistani juuri sen takia, mutta en enää jaksa harmitella sitäkään. Kaikki on ihan hyvin, kun en vain kuvittele olevani kaikkivoipa ja riehaannu kävelemään liikaa. Minulle tuli rajoja vastaan ehkä vähän nuorempana kuin monilla, mutta paljon huonomminkin voisi olla.

--

Päivän kuvat: Paidan ja bukleejakun merkki on Masai. Kaulaan kiedoin pikkukirjavan mekkoni silkkivyön. Harmittaa, etten asetellut sitä kuviin hieman huolellisemmin eli huolettomammin. Pitikö niiden päiden noin tasan olla? Jakkuakin olisi voinut hieman ryhdistää vetämällä olkasaumat oikeille paikoilleen. Stailausta pitää vielä hieman harjoitella.

Kommentit (4)

Pelmis
1/4 | 

Luonnolisen kaunis nainenhan sinä oletkin. Mitä vatsaa tai peppua sinä muka peität? Ei tarvita mitään vippaskonsteja tai ns parannuksia. Ainakin minulle kelpaa.

PIPSA-MUMMI
2/4 | 

Ihanaa sunnuntaita täältä Espanjasta:) Kuvittelen olevani ns. normaali (mitä ikinä se onkaan), mutta avattuani sun blogin täällä kaiken kaaoksen keskellä (täytän hoito- yms. testamentteja) tajusin paljon uusia, voimaa antavia ajatuksia! Kiitän ja liitän blogisi "suosikkeihini":)))) Elämäni ehtoopuolella olen, mutta asenteeni monista sairauksistani huolimatta kohtalaisen positiivinen ja blogi-juttusi antaa lisää voimia toimia edelleen! Kiitän sydämestäni lukien ILOLLA kuulumisiasi<3

En ole kovin paljon kirjoittanut ihonhoidosta, koska valitsen taisteluni, ja tämän luovutin jo kauan sitten. Uskon geeneihin, en ihmeisiin. Silloin tällöin sitä kuitenkin tarvitsee kosteusvoiteen, ja jollakin perusteella se on valittava. Tässä kauneusteesini:

1. Mikään tuote ei tee ihmeitä ikääntyvälle huonolle iholle.

Ihonhoitoon ei kannata panna perustasoa enempää paukkuja, jos lähtökohdat ja ennuste ovat huonot. Minulla on hyvin vaalea, läpikuultava, erittäin herkkä, rasvoittuva sekaiho, jossa on suuret ihohuokoset, monenlaisia luomia, finnien kraatereita, juonteita, ryppyjä, ajoittain kuivia kohtia ja aina velttoutta. En usko ihmetuotteeseen, joka tekisi ihostani tasaisen ja kauniin. Jos minulla olisi hyvä iho, tekisin varmaan kaikkeni säilyttääkseni sen. Mutta kun ei ole koskaan ollut, vähempikin riittää. Paljon vähempi.

2. Saan rahoilleni paremman vastineen ostamalla vaatteita.

Ihotautilääkärien mielestä mikä tahansa naamarasva käy, eikä kosteusvoiteen käyttö ylipäätään ole pakollista. Saattaisin ihan hyvin pärjätä ilmankin suurimman osan vuotta. En ole silti ainakaan vielä lopettanut kosteusvoiteen käyttöä, vaan ainoastaan vaihtanut halvempaan. Nuorempana ja paremmin palkattuna käytin jonkin aikaa Diorin päivävoidetta ja Estée Lauderin silottavaa superseerumia, mutta siitä on kauan. Ei minulla olisi enää varaa. Hyötysuhdekin on parempi, kun panen vähät roposeni vaatteisiin ja kampaajalle.

3. Testien mukaan monet halvat tuotteet ovat ihan hyviä.

Kun jokin kuluttajajärjestö testaa kasvovoiteita, voittaja on melkein aina Nivean kaltainen ison valmistajan edullinen perustuote. Uskon, että apteekeissa myytävät perusvoiteetkin menestyisivät testeissä, jos olisivat mukana. Testit tuskin ovat järin luotettavia, mutta näyttävät silti suunnan: halpakin voi olla riittävän hyvää. Halpaa ja kallista ei enää aina erota edes pakkauksesta. Myös edullinen tuote voi olla yksivärisessä purkissa, jossa on vain vähän tekstiä. Kyllä sellaista kehtaa näkyvillä pitää.

4. Mieluiten valitsen herkän ihon tuotteen.

En ole muuten mitenkään eritysherkkä, mutta ihoni kyllä tuntuu reagoivan aika nopeasti ympäristön vaikutteisiin. Keväisin koivuallergian aikaan ihoni näyttää ärtyneeltä, punoittaa ja hilseilee, ja silmäluomet turpoavat prinssinnakeiksi. Silloin käytän usein Avènen erittäin herkän ihon voiteita, jotka tuntuvat rauhoittavan ihoa. Niiden pakkaukset vain ovat nykyään tosi hankalat. Hygieenisyyden nimissä käyttöön otetun massiivisen korkin takia tuubiin jää paljon tuotetta, jonka saa pois vain avaamalla saksilla koko tuubin. Vähemmän hygieenistä minusta. Muina vuodenaikoina käytän useimmiten Nivean herkän ihon rasvoja. Ne ovat edullisempia, ja uskon, että vaihtelu on hyväksi.

5. Ei voimakkaita hajusteita, kiitos!

Ostin kesän alussa kokeeksi Lidlistä Cien-merkkistä, erittäin edullista ryppyvoidetta, koska merkki on voittanut ainakin kaksi testiä ulkomailla. Ajattelin, että jos se kerran on hyvää niin mikä ettei. Purnukasta tuli kuitenkin yksi harvoista, joita en ole käyttänyt loppuun. Syynä on voiteen voimakas haju. En vain pysty enää sivelemään sitä kasvoilleni. Sääriin ehkä voisi ajatella. Muistin taas, että tykkään eniten hajuttomista tuotteista.

6. Kylpyrutiiniin kuuluu kasvonaamio.

Sanomattakin on kai selvää, etten käy ammattilaisten tekemissä ihonhoidoissa, koska pidän niitä kalliina ja turhina. En myöskään tykkää siitä, että vieraat ihmiset koskettelevat minua. En silti ole täysin puritaani. Valmistan itselleni vaahtokylvyn noin kerran viikossa, ja aika usein kylven kosteuttava tai virkistävä naamio kasvoilla.  Yritän niissäkin pysytellä suhteellisen edullisissa tuotteissa, mutta hyviä on vaikea löytää ja hutiostokset harmittavat. Tänä kesänä hankin risteilyltä peräti kaksi purnukkaa. The Body Shopin kirkastava ginseng- ja riisinaamio toimii samalla kuorintana, ja kosteuttavan ruusunaamion on tarkoitus pehmentää ja kiinteyttää ihoa. Aion käyttää ne loppuun, mutta kumpaakaan tuskin ostan toista kertaa: kuorinta on herkälle iholleni hivenen turhan voimakasta. Ruusunaamio taas ei tunnu vaikuttavan oikein mihinkään suuntaan. Viime vuosien paras ostos on ollut Avènen kosteuttava ja rauhoittava naamio, joten se on varmaan taas seuraavaksi listalla. Onko sinulla käytössä hyvä naamio, jota voit suositella?

--

Päivän kuvat: Tämän kesän ihonhoito-ostokset.

Kommentit (0)

Seuraa 

Tietyssä iässä olet, kun tiedät menettäneesi jotakin tärkeää ikääntymisen takia. Itse en enää pysty esimerkiksi kävelemään pitkiä matkoja. Olen krooninen kipupotilas ja minulla on verenpainetauti. Blogin vakioaiheita ovatkin krempat ja niiden hoidot sekä kaikenlainen kiukuttelu ja kummastelu. Erityisesti minua harmittaa, kun liikuntaa pidetään ratkaisuna vähän kaikkeen, vaikka minulle se toi elinikäiset vammat. Iloa minulle tuottavat kaunis koti ja vaatteet sekä parvekepuutahan hoito ja kukat. Kirjoitan vuorotellen näistä teemoista.

Olen Maija Rauha, 61-vuotias ja eläkkeellä perjantaisin. Kirjoittaminen on minulle sekä ammatti että harrastus. Tervetuloa tiettyyn ikään!

--

Oletko Facebookissa? Käy tykkäämässä Tietyssä iässä -sivusta, niin saat uutisvirtaasi tiedon uusista blogikirjoituksista, mikäli algoritmien jumalat ovat suosiolliset!

--

Siirtolapuutarhapalstallani on oma kanava Instagramissa. Se löytyy nimellä villa_palanen. Kerron siellä mökin ja puutarhan kuulumisia useammin kuin täällä blogissa.

--

Tavoitat minut osoitteesta maijarauha@gmail.com

--

 

Blogiarkisto

2020
2019
2018
2017
2016