Olen tehnyt onnistuneen ihmiskokeen. Kimmokkeen sille antoi torstaina Helsingin Sanomissa julkaistu lääkäri, kipututkija Helena Mirandan haastattelu, joka löytyy täältä.

Miranda on kohtalotoverini siinä mielessä, että myös hänellä on pitkittyneitä iskias- ja muita kipuja. Hänkään ei pysty patikoimaan eikä kävelemään kaupunkilomilla. Hänkin ihmettelee, miksi elämä kohtelee juuri häntä näin. Häneltä vei 20 vuotta tajuta olevansa kipupotilas. Minä selvisin häneen verrattuna vähemmällä.

Miranda kehottaa käyttämään lääkkeiden tukena mielen voimaa. Hän sanoo, että lääkkeettömien kivunhallintakeinojen ottaminen haltuun vie aikaa, mutta se kannattaa. Saman olen itsekin kokenut.

Ehkä muistattekin, että kävin ensimmäisen mindfulness-kurssini jo ennen kuin pakarakipuni alkoivat. Silloin minua vaivasivat kipeät olkapäät, jotka tekivät nukkumisen vaikeaksi. Otin harjoitteet heti jokapäiväiseen käyttöön ja sain niistä apua. Kaksi vuotta säännöllistä harjoitusta on tehnyt tärkeimmästä harjoitteesta jo automaation: kehon ja mielen rentouttaminen onnistuu yleensä muutamassa minuutissa.

Viime kesästä alkaen olen pitänyt joka päivä töissä mindfulness-breikin. Menen sohvalle selälleni makaamaan ja teen rentoutus- ja kivunhallintaharjoituksen. Tämä ja nykyinen kipulääkitykseni toimivat niin hyvin, että olen päivisin lähes kivuton.

En ole kokeillut mindfulnessia öisiin iskiaskipuihin, koska on tuntunut mahdottomalta kestää kipuja riittävän pitkään rauhallisena.

Kipuni ovat aina olleet pahimmat öisin. Saatan illalla aavistella, tuleeko tästä vaikea vai helppo yö, mutta arvaan usein väärin. Silloin havahdun noin yhden-kahden maissa yöllä siihen, että en ole saanut vielä nukutuksi, vaikka olen jo lisännyt kipugeeliäkin, ja nyt iskiaskipu yltyy. En kestä sitä juilintaa kuin muutaman minuutin, kun jo nousen ottamaan Panacod-tabletin. Sen kodeiini muuntuu maksassa morfiiniksi, joka poistaa kivut tehokkaasti. Vaikutuksen alkaminen kestää reilun puoli tuntia, jonka jälkeen yleensä nukahdan nopeasti. Yöuni jää silti usein viiteen tuntiin.

En ole koskaan edes ajatellut, että voisin yrittää mindfulnessia myös öisiin iskiaskipuihin. Tuntui mahdottomalta kestää niitä riittävän pitkään rauhallisena.

Helena Mirandan ajatuksista rohkaistuneena päätin kokeilla. En lähtenytkään lääkepurkille, vaan aloitin kipujen alettua rentoutusharjoituksen. Normaali 15 minuutin harjoitus vei kivut pois reisistä, mutta ei pakaroista. Jatkoin, vaikka juili inhottavasti. Ajattelin kipukohtia myötätuntoisesti ja annoin niille luvan olla niin kipeitä kuin niiden tarvitsee olla. Annoin luvan myös hellittää. Hellitä, hellitä, hellitä. Keskityin rauhalliseen hengitykseen, mikä tiettävästi on keino vaikuttaa tahdosta riippumattomaan hermostoon. Huomioni oli lopulta siinä, miltä hengitys tuntuu sieraimissani.

Ja ihme tapahtui: kaikki kivut katosivat. Jäljelle jäi kuitenkin outo tunne. Aivan kuin minulla olisi ollut levottomat jalat koko kehossa: minun oli pakko vaihdella asentoa ja tajusin, etten pystyisi nukkumaan, ellei tämä tila vaihtuisi johonkin toiseen. Oli kuin hermoni olisivat niin kireällä, että ne värähtelivät ja soivat hiljaa koko kehossa.

Tein samoin kuin levottomien jalkojen häiritessä: nousin vuoteesta ja tein noin 10 minuuttia kävelymeditaatiota. Askelsin hitaasti olohuonetta päästä päähän ja keskityin jalkapohjien tuntemuksiin. Aina käännöksen yhteydessä tarkistin asentoni. Tämän jälkeen tuntui jo melkein oikealta, mutta ei ihan.

Hätkähdyksen jälkeen piti oikein tarkistaa, toimivatko kaikki raajat vai olenko halvaantunut.

Tiedättekö sen tunteen, kun unen rajamailla tuntee yhtäkkiä putoavansa? Koko keho hätkähtää ja nytkähtää ja kuin kuuluisi humpsahdus. Kun olin juuri vaipumassa uneen, koin todella voimakkaan tällaisen hätkähdyksen yhtäaikaisesti koko kehossa. Sen jälkeen piti oikein tarkistaa, toimivatko kaikki raajat vai olenko halvaantunut. En ollut. Nähtävästi kovia kokeneet ja paljon kärsineet hermoni olivat asettuneet uudelle raiteelle kautta kehon. Oloni oli täysin rento ja kivuton. Nukahdin.

Tein saman seuraavana yönä. Nyt ei tarvittu kuin normaali kivunhallintaharjoitus. Kipu aaltoili, mutta annoin sen tulla. Kun hyväksyin sen, se väistyi ja nukahdin.

Mindfulness-harjoitteet olivat osoittaneet tehoavansa kipuun yhtä hyvin kuin morfiini.

Olisin jo ollut valmis myöntämään itselleni mustan vyön mindfulnessaajan arvon - jos siis mindfulnessissa jaettaisiin vöitä kuten budolajeissa. Mutta sitten tuli kolmas yö. Puoli kolmelta kömmin kiltisti Panacod-purkille.

--

Päivän kuvat: Kevätkukkia Turun yliopiston kasvitieteellisestä puutarhasta.

Kommentit (4)

Maija
Liittynyt15.10.2015

Täydennän sen verran, että myös neljäs ja viides yö kuluivat ilman Panacodia. Nyt onnistumisprosentti on 4/5. Enpä olisi ikinä uskonut, vaikka tiesin jo ennestään, että mindfulness tehoaa lihassärkyyn. Mutta että myös hermosärkyyn! Lääkärini kommentoi, että kyllä se toimii, kun potilas keskittyy asiaan ja on motivoitunut.

Ota kipu haltuun

Kiitos Maija tästä hienosta kirjoituksesta :) Postasin sen kirjani Ota kipu haltuun - fb-sivuilla. Yst.terv. Helena Miranda

Maija
Liittynyt15.10.2015

Kiitos kuuluu sinulle Helena! Ilman sinua en olisi uskaltanut kokeilla tätä mustan vyön mindfulnessia ollenkaan :)

Seuraa 

Tietyssä iässä olet, kun tiedät menettäneesi jotakin tärkeää ikääntymisen takia, eikä se jokin tule enää koskaan takaisin. Minä menetin terveyteni, yöuneni, juoksemisen, joogan, 7 pahvilaatikollista huolellisesti kerättyjä vaatteita ja identiteettini.

Vastalahjaksi sain krooniset kivut ja 15 kiloa läskiä sekä vakaumuksen, että ikä on kaikkea muuta kuin numero. Nukun jo paremmin enkä enää tarvitse kipulääkkeitä päivittäin, mutta toivon, että pystyn vielä joskus kävelemään yli puoli tuntia kerralla.

Blogi kertoo kaikesta, mitä tietty ikä mukanaan tuo: ainakin krempoista ja niiden hoitamisesta lääkkeellisin ja lääkkeettömin keinoin, uuden vaatevaraston keräämisestä, kodinhoidosta ja parvekepuutarhan vaalimisesta. Vähän myös kiukusta, joka herää, kun joka puolella kehotetaan ikääntyviä liikkumaan. Ikään kuin se olisi ratkaisu kaikkeen.

Tietyssä iässä -blogi jatkaa  Dementin omainen -blogini ja Parveke länteen -blogini jalanjäljillä, mutta aihepiiri on laajempi. Olen Maija Rauha, 57-vuotias brunetti. Kirjoittaminen on minulle sekä ammatti että harrastus. Tervetuloa tiettyyn ikään!

--

Oletko Facebookissa? Käy tykkäämässä Tietyssä iässä -sivusta, niin saat uutisvirtaasi tiedon uusista blogikirjoituksista!

--

Tavoitat minut osoitteesta maijarauha@gmail.com

--

Blogiarkisto

2017
2016

Instagram