Kirjoitukset avainsanalla vaivat

Olen käyttänyt verenpainelääke amlodipiiniä nyt neljä viikkoa, ja olen enemmän kuin tyytyväinen. Lääke näyttää parantaneen minua pitkään vaivanneen, terveyteen ja jaksamiseen olennaisesti vaikuttavan ongelman, joka ei ole korkea verenpaine.

Kyseessä on pieni, valkoinen pilleri, joka otetaan kerran päivässä. Minua ohjeistettiin nappaamaan se aamuisin veden kanssa. Ruuan suhteen en saanut muita ohjeita kuin että greippejä ja greippimehua pitäisi välttää. Muuten on se ja sama, ottaako pillerin ruuan kanssa vai ilman. 5 milligrammaa on normaali aloitusannos.

Lääke määrättiin minulle korkean verenpaineen hoidoksi, ja se näyttää toimivan aivan odotetusti. Kun yläpaineeni huiteli aikaisemmin yli 160:n, se on nyt asettunut lukemiin 110-140, keskimäärin 121:een. Se on normaali verenpaine. Alapaineeni on alentunut vain hivenen, mutta se ei ollut vaarallisen korkea aikaisemminkaan.

Amlodipiini on selektiivinen kalsiumkanavan salpaaja, jota käytetään usein parantamaan muiden verenpainelääkkeiden vaikutusta. Minulla se kuitenkin riittää yksinään. Verenpaine lähti laskemaan välittömästi. Mittasin paineet kolmen päivän kuluttua aloituksesta, ja yläpaine oli jo silloin alle 125.

Lääke toimii rentouttamalla verisuonten sileää lihasta. Tällöin veri pääsee virtaamaan verisuonissa vapaammin, ja verenpaine laskee. Amlodipiini auttaa myös sepelvaltimotaudissa vähentämällä sydämen kuormaa, energiankulutusta ja hapentarvetta.

Kuinka ihanaa kokonaisten öiden nukkuminen on, sen ymmärtänee täysin vain toinen uneton.

Pharmaca Fennican mukaan amlodipiinin yleisimmin raportoituja sivuvaikutuksia ovat uneliaisuus, heitehuimaus, päänsärky, sydämentykytys, punoitus, vatsakipu, pahoinvointi, nilkkojen turvotus, turvotus ja väsymys. Lääkärikin varoitti, että jos nilkat alkavat kovasti turvota, pitäisi heti ottaa yhteys häneen.

Mutta ei, nilkkani eivät ole ihmeemmin turvonneet. Sen sijaan saan nukutuksi öisin!

Olen nukkunut huonosti jo vuodesta 2013, jolloin repivä särky olkapäässä esti tehokkaasti nukkumisen. Kun olkapää jäätyi seuraavana vuonna kivuttomaksi, alkoivatkin pakarakivut, jotka kroonistuivat väärän diagnoosin ansiosta hamstring-syndroomaksi. Pääsin pari vuotta sitten Sakari Oravan leikkauspöydälle, mutta kivut eivät valitettavasti loppuneet siihenkään. Pakara- ja reisikivut ilmaantuvat edelleen hanakasti öisin, jos liikun ja/tai istun päivällä liikaa.

Minulle on ollut normaalia, että en saa unen päästä kiinni edes melatoniinin voimalla, vaan valvon useita kertoja viikossa noin kolmeen ja muutaman kerran vuodessa läpi koko yön. Ja jos olenkin nukahtanut ennen puoltayötä, olen tyypillisesti herännyt viiden-puoli kuuden aikaan.

Unettomuuteeni ei ole tehonnut kunnolla mikään lääke. Kaikkea mahdollista olen kokeillut, mutta lääkkeet ovat olleet joko tehottomia tai tahmanneet aivot niin pahasti, etten ole pystynyt tekemään töitä. En minä sellaisia tabuja syö. Mieluummin valvon.

Nyt olen kuitenkin nukkunut neljän viikon ajan lähes pelkästään kokonaisia öitä, 7,5-8,5 tuntia yössä. Mahtavaa! Kuinka ihanaa se on, sen ymmärtänee täysin vain toinen uneton. Kun takana on seitsemän unetonta vuotta, tätä osaa todella arvostaa. Jos nyt välillä yhä onkin jokin levottomampi yö, kokonaiskuva on kuitenkin täysin muuttunut.

Että joku voi olla näin onnellinen mahdollisuudesta, että saattaa olla sairas!

Nähtävästi kävi niin, että kehossani aukesi yksi ja toinen perinnöllinen salpa ikääntymisen edetessä, mutta oireille löytyi helppo selitys jännevaivojen kautta. Kaikki muu jäi pitkäksi aikaa tutkimatta.

Minulta otettiin kohonneen verenpainen takia sarja verikokeita ja EKG. Kävi ilmi, että hypertensio ei todennäköisesti ole ainoa krooninen sairaus, joka minulle on kehittynyt viiden viime vuoden aikana. Nyt aletaan seurata myös kilpirauhasarvoja, jotka olivat punaisella.

Että joku voi olla näin onnellinen mahdollisuudesta, että saattaa olla sairas! Kilpirauhasen vajaatoimintahan on helppo hoitaa, ja hoidon avulla saatan saada kadonneet voimani takaisin. Luulin, että voimattomuus johtui lihaskadosta, kun jouduin lopettamaan liikunnan. Mutta koko elimistöni onkin ehkä säästöliekillä.

Hetki vielä pitää odottaa seurannassa, ja sitten kuulkaa hanaa. Siis tyroksiinia, toivottavasti.

--

Päivän kuva: EKG-käyräni. Ihan nätti minusta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Verenpainetautia sanotaan hiljaiseksi tappajaksi, koska se tappaa kaikista tunnetuista terveyden riskitekijöistä eniten ihmisiä maailmassa. Se vie manan majalle noin seitsemän miljoonaa ihmistä joka vuosi. Heistä noin puolet menehtyy sydänkohtaukseen ja puolet aivoinfarktiin.

Olen tietenkin tiennyt pitkään, että kuulun riskiryhmään. Olen joutunut seuraamaan verenpainettani kotona jo noin 30 vuoden ajan joka kerta sen jälkeen, kun se on kertaalleen mitattu lääkärin vastaanotolla. Verenpaineeni reagoi herkästi valkoisiin takkeihin, mutta ennen tätä vuotta se ei ole koskaan ollut pysyvästi normaalirajojen (140/90) yläpuolella – käväissyt vain.

Korkea verenpaine on hiljainen siinä mielessä, että se ei yleensä aiheuta oireita. Useimmiten se ei tunnu missään. Sanotaan, että jos yläpaine on yli 200 ja alapaine yli 130, voi vähän huimata ja särkeä päätä.

Minun kohdallani tuo ei kyllä pidä paikkaansa. Tappaja koputti oveen sen verran selvästi, ettei sitä voinut jättää huomiotta.

Kaivoin verenpainemittarin esille ja kiinnitin mansetin.

Havahduin toissa viikolla siihen, että minulla oli ollut jo jonkin aikaa outo olo etenkin aamuisin. Päätäni särki lievästi mutta laajalta alueelta, korvissa humisi ja asentoa vaihtaessa pyörrytti. Kognitiiviset kyvyt eivät olleet normaalilla tasolla: ymmärsin aivan selviä viestejä väärin, ja tavaroita putoili kädestä. Syytin alkavaa flunssaa tai vatsavirusta, mutta kumpikaan ei tullut kunnolla päälle.

Sitten muistin, että kohonnut verenpaine ja päänsärky ovat minulla ennekin liittyneet yhteen. Kaivoin verenpainemittarin esille ja kiinnitin mansetin. Pröööt, töräytti laite ja puristi kipeäasti olkavarttani. Ja lukemat: 164/97. Hälyttävää! Toinen mittaus toi suunnilleen samat luvut. Olin kuitenkin syönyt edellisenä iltana lakua, joten päätin seurata tilannetta hieman pidempään. Ehkä se olikin väärä hälytys?

Ei valitettavasti ollut. Puolentoista viikon seurannan aikana verenpaineeni nousi noita ensimmäisiäkin lukuja korkeammalle. Välissä oli myös muutamia hyviä päiviä; ne osuivat viikonloppuihin ja etätyöpäiviin. Keskiarvolukemat olivat 148/88. Viime kesänä lomalla tekemässäni seurannassa keskiarvolukemat olivat olleet 135/86 eli ihan ok.

Lukemani eivät ole superhyperkorkeat, mutta koska minulla on oireita, ne pitää saada heti alas.

Lääkärillä löin faktat pöytään, ja hän vastasi diagnoosilla ja lääkereseptillä. Minulla on ensimmäisen asteen hypertensio. Lukemani eivät ole superhyperkorkeat, mutta koska minulla on oireita, ne pitää saada heti alas eikä tilannetta jäädä seuraamaan. Lääkkeellä homma onnistuu nopeimmin ja helpoimmin. Lääkkeeksi valittiin amlodipiini, joka on kalsiumkanavan salpaaja.

Nappaan nyt yhden tabletin aamuisin. Sovimme, että varaan soittoajan lääkärille noin kolmen viikon päähän, jolloin kerron, miten hoito on toiminut. Tällä välin mittaan verenpaineen pari kertaa viikossa. Sain myös lähetteen laboratorioon, jossa minulta mitataan joitakin perusjuttua sekä kilpirauhasarvot ja otetaan EKG. Käyn siellä vasta lähempänä soittoaikaa.

Amlodipiinin yleisimpiin haittavaikutuksiin kuuluu kuulemma nilkkojen turvotus. Jos nilkkani turpoavat ylen määrin, pitää soittaa lääkärille. Kasvojen punoitusta voi kaiketi myös ilmaantua. Toistaiseksi mitään epäilyttävää ei ole tullut esiin.

Kaltaiseni potilaat pystyvät usein jättämään verenpainelääkkeet pois siirryttyään eläkkeelle.

Lääkäri totesi, että verenpaineeni näyttäisi olevan stressiin reagoivaa laatua. Minun ei tarvitsisi jatkossa välttämättä ottaa lääkettä viikonloppuisin tai lomilla, jos olo olisi hyvä. Hän kertoi myös, että minun kaltaiseni potilaat pystyvät usein jättämään verenpainelääkkeet pois siirryttyään eläkkeelle. Ihan kiva, mutta alin sallittu eläkeikäni on 64 vuotta 3 kuukautta, ja siihen on vielä viisi vuotta aikaa. Infarkti voi hyvinkin tulla ennen kuin eläke.

Työn määrää ja siitä johtuvaa stressiä voi toki pyrkiä vähentämään jo ennen eläkeikääkin. Keskustelimme lääkärin kanssa muun muassa ylitöiden vähentämisestä, viikonloppujen pitämisestä vapaana ja osa-aikatyöhön siirtymisestä. Nähtäväksi jää, mitä näistä pystyn toteuttamaan ja missä aikataulussa. Työ kun sattuu olemaan myös rakkain harrastukseni.

Muilta osin lääkäri jätti palopuheet väliin. Hän varmisti, etten polta, otti selvää sukurasitteesta (Verenpainetauti lähiomaisella, kyllä. Sydäninfarkteja lähiomaisella, kyllä. Diabetes lähiomaisella, kyllä.) ja kysyi nukkumisestani. Unihäiriöt estävät painon pudottamisen ja jänneongelmat sabotoivat kestävyysliikunnan lisäämisen, joten aika vähissä elämäntapoihin liittyvät keinot ovatkin.  Eikä 20 minuutin vastaanottoaika tietenkään riittänyt ihan kaikkeen.

Jos olisin jättänyt juoksematta, minulla olisi nyt vain yksi krooninen sairaus eikä kahta.

Nyt minulla on sitten sekä tuki- ja liikuntaelinvaivoja että sydän- ja verisuonitautien ryhmään laskettava sairaus siitä huolimatta, että olen koko ikäni noudattanut terveellisiä elämäntapoja vähintään 80-prosenttisesti eli liikaa nipottamatta, kuten nykyään suositellaan. Ei terveys sittenkään ole ihmisen omista valinnoista kiinni.

En päässyt juoksemalla perimääni karkuun. Jos olisin jättänyt juoksematta, minulla olisi nyt vain yksi krooninen sairaus (tai ehkä jopa nolla) eikä kahta. Mutta kun luulin, että pitää harrastaa liikuntaa, enkä saanut hyvää oloa mistään muusta liikunnasta kuin juoksemisesta. Kestävyysliikunnanhan sanotaan olevan ihan parasta korkean verenpaineenkin ehkäisyä. Katin kontit! Minulla sattuikin olemaan myös syntymässä saatu taipumus takareisijänteiden tendinoosiin, mikä tila hoidon viivästyessä kroonistui hamstring-syndroomaksi ja aiheuttaa nyt kipuja ja rajoituksia liikuntaan.

Mutta eipä surra. Kolmen päivän lääkehoidon jälkeen yläpaineeni oli 124 eli alempi kuin ikinä. Ei kuitenkaan liian alhainen, koska ihanteellinen yläpaine on alle 120. Olen varsinainen lääketehtaiden ihannepotilas: lääkkeet tehoavat melkein aina juuri niin kuin pitäisikin ja vieläpä nopeasti. Eiköhän tämä tästä.

Muuten olen sitä mieltä, että lääkkeet ovat järkyttävän halpoja. Melkein 100 tablettia maksoi kahdeksan euroa.

--

Päivän kuvat: Kieloja.

Kommentit (2)

Vierailija
1/2 | 

Tuli mieleen, että ilman juoksemista kuntohan voisi olla vielä huonompi. Tiedä sitä... Ainoa tiedossa oleva asia on, että monipuolinen liikunta on paras vaihtoehti, vaikka voi tuntua puulta. Välillä terveyden takia pitää kuitenkin tehdä asioita jotka eivät ole mieleisiä.
Onnistuisiko uinti? Se on aika lempeää ja helpottaa useampaa ongelmaa. Toivottavasti vyyhti alkaa purkaantua ja elo tasoittuu.

Maija
Liittynyt15.10.2015

Niinpä. Monipuolinen liikunta on varmasti paras vaihtoehto, jos tavoitteena on pitkä elämä ja hyväkuntoinen ruumis. Itse en enää tavoittele kumpaakaan, joten  en ole ajatellut kuluttaa vähäisiä jäljellä olevia vuosiani tekemään asioita, jotka maistuvat puulta. En suosittele muillekaan asioita, jotka eivät ole mieleisiä.  Tykkäisin kyllä liikkua, jos pystyisin, mutta koen, että nykyisessä tilanteessani minun on parempi etsiä hyvinvoinnin lähteitä muualta. Tutkitusti esimerkiksi lukeminen pidentää ikää ja lisää hyvinvointia yhtä paljon kuin liikunta.  Lisätietoja lukemisen vaikutuksista löytyy esimerkiksi tästä esseestä, joka on ilmestynyt Suomen Kuvalehdessä  viime vuonna. Huomatkaa myös kuvitus, joka on taiteilija Pauliina Mäkelän käsialaa. Veikkaan, että myös kaikenlainen taiteen tekeminen lisää reilusti hyvinvointia ikävuosiin. 

Krempoista on yllättävää iloa ja samanlaista haittaa. Amos Rex -taidemuseon upeaksi kehuttu avajaisnäyttely jäi minulta kokematta, koska jänteeni eivät salli minun töröttää tuntikausia jonossa samana päivänä, kun pitäisi toimittaa muutakin tähdellistä pääkaupunkiseudulla sekä istua junassa edes takaisin. Mutta pääsinpä sentään Oodiin! Jos ymmärsin oikein, edes ihan kaikki helsinkiläiset tuttuni eivät olleet vielä käyneet siellä.

Oodi-käynti onnistui joulua edeltävänä viikonloppuna kipeiden silmien ansiosta. Ohjelmassa piti olla perusteellista perheenjäsenen merkkipäivän juhlintaa (lue: lahjaostoksia), mutta jouduinkin terveysasemalle. Oikea silmäni oli aristanut hiukan jo parin päivän ajan, mutta ajattelin, että hylauronaattia sisältävät Opthim Eye Hydra -tipat riittäisivät hoidoksi. Eikö mitä, heräsin kalliolaisessa hotellihuoneessa keskellä yötä silmä umpeen muurautuneena ja särkevänä.

Googlasin puhelimella paikalliset pörriäiset. Päivystysaikoja oli aamuksi vielä hyvin vapaana, mutta en ymmärtänyt, että olisi kannattanut varata. Olin aina ennen mennyt äkillisen hädän sattuessa paikan päälle jonottamaan ja päässyt nopeasti sisään. Niin aioin tehdä nytkin. Terveysasemaksi valitsin sen, joka hoitaa työnantajani Helsingin-konttorin työterveyshuollon.

Pääsin perille heti kymmenen jälkeen. Jono näytti ihmeen lyhyeltä. Arvelin, että kaikki sairaatkin olivat lähteneet joululomalle maaseudulle, mutta oikea syy selvisi palvelutiskillä: päivystys todellakin toimi vain ajanvarauksella. Seuraavaan vapaaseen aikaan oli reilu tunti. Koska Oodi oli melkein kulman takana, olisi erinomainen tilaisuus poiketa siellä.

Sen verran 20 vuotta poissa Helsingistä oli rapauttanut paikallistuntemustani, että hyppäsin tyhmästi raitiovaunuun Sokoksen edessä (tai no, eihän Oodia ollut 20 vuotta sitten). Olisi kannattanut kävellä Postitalon edestä, Kiasman takaa ja Sanomatalon vieritse kirjaston etelänpuoleiselle ovelle. Kävelymatka Kansallismuseon luota oli selvästi pidempi. Se etu huonosta reittivalinnasta oli, että lähestyin Oodin eduskuntatalon puoleista julkisivua suoraan edestä. Se oli hieno kokemus, josta yllä olevat kuvat kertovat enemmän kuin sata sanaa.

Luomitulehdus on pohjimmiltaan Meibomin rauhasten toimintahäiriö, joka liittyy ikääntymiseen.

Palaan siis kremppa-aiheeseen. Diagnoosikseni tuli luomitulehdus eli blefariitti, ja hoidoksi sain kahdenlaisia silmätippoja. Lääkäri tähdensi, että ennen silmätippojen laittoa luomea pitäisi hautoa lämpimään veteen kastetulla froteepyyhkeellä. Näin saataisiin rähmä helpommin pois ja Meibomin rauhasten kanavat auki. Lääke ujuttautuisi sitten kanavien kautta luomen sisälle hoitamaan tulehdusta. Lääkettä ei tiputettaisi silmään tai luomelle vaan sormelle, josta se hierottaisiin ripsien tyveen.

Luomitulehdus on pohjimmiltaan Meibomin rauhasten toimintahäiriö, joka liittyy ikääntymiseen. Rauhaset erittävät öljyä, joka levittyy kerrokseksi kyynelnesteen pinnalle ja estää sen haihtumista. Kun rauhasten toiminta iän myötä laiskistuu, niiden erite muuttuu paksummaksi ja tukkii rauhasten suuaukot. Kun öljy ei levity silmän pinnalle, seuraa kuivasilmäisyyden oireita. Kun rauhanen tukkeutuu pahemmin, syntyy kysta ja/tai luomitulehdus. 

Kehittymässä olevan Meibomin rauhasten toimintahäiriön tunnistaa kuulemma usein silmien vuotamisesta. Olenkin tosiaan saanut jatkuvasti pyyhkiä vettä silmistäni. Olen ihmetellyt, missä vika on, kun sisäänpäin kääntyneet ripsetkin jo kiskottiin pois häiritsemästä.

Joulupäivään mennessä silmä oli jälleen muurautunut melkein umpeen ja jokainen silmänräpäys sattui.

Apteekissa oli pitkähkö jono, mutta ehdin sieltä juuri sopivasti syntymäpäivälounaalle. Hoidon päätin aloittaa vasta illalla kotona, koska lääkärin mukaani tulostamassa Lääkärin käsikirjan otteessa luki, että silmää hoidetaan aluksi joka ilta.

Kotona huomasin kuitenkin, että Oftan Akvakolia piti tiputtaa silmään kolme kertaa päivässä ja Oftan C-C:tä käyttää 1-3 kertaa päivässä. Reseptien tiedot olivat ristiriidassa hoito-ohjeen kanssa, kun siinähän neuvottiin hoitamaan silmää vain iltaisin. Päätin ottaa varman päälle ja hautoa silmää aamuin illoin. Lisäksi laitoin tippoja keskellä päivää.

Ohjeissa suositeltu hierominen on minun mielestäni melko voimallista ja pitkäkestoista toimintaa, joten hieroin lääkettä ripsien tyveen oikein kunnolla. Ettei ainakaan jäisi siitä kiinni.

Aluksi hoito näytti toimivan, mutta joulupäivään mennessä silmä oli jälleen muurautunut melkein umpeen ja jokainen silmänräpäys sattui. En ollut taaskaan tajunnut kysyä lääkäriltä, miten nopeasti hoidon pitäisi tehota ja mitä pitäisi tehdä, ellei silmä lähtisi paranemaan.

Googlaamalla löytyi kaikenlaista kamalaa: silmää pitäisi muka hoitaa boorivedellä, ja ”toisinaan paraneminen onnistuu vasta, kun Meibomin rauhaset tyhjennetään painamalla kerran viikossa. Tämä on tavallisesti silmälääkärin tehtävä, koska toimenpide vaatii sarveiskalvomikroskoopin”. Hui kauhia!

Ja tulehduksen parannuttua pitäisi vaihtaa kaikki silmämeikit. Eikä! Olin juuri avannut uuden pakkauksen hävyttömän kallista rajausväriä, ja ripsivärikin oli tuliterä.

Lääkärin luomitulehdus oli kestänyt neljä viikkoa ja näkyi yhä silmäluomen punoituksena.

Tapaninpäivänä raahustin jälleen vastaanotolle, tällä kertaa Turussa. Nyt sattui lääkäri, joka tunnisti tilanteeni oitis. Hän oli ihmetellyt samoja hoito-ohjeita aivan vastikään itse, sillä hänen blefariittinsa oli neljä viikkoa vanha ja näkyi yhä silmäluomen punoituksena.

Hän myönsi, että oli itse hautonut silmäänsä aluksi kolme kertaa päivässä, mutta päädyimme yksissä tuumin siihen, että voisin harventaa hautomiskertoja yhteen päivässä. Myöskin hieromisen saisin lopettaa ja siirtyä hellempään sivelyyn. 

Olin luullut, että silmäluomen tulehdus paranee parissa päivässä kuten tavallisempi silmän sidekalvon tulehdus, mutta tämä lääkäri todisti, että eipä vainenkaan. Kyllä se viikkoja vie. Niinpä tärkein ohje, jonka sain, oli kärsivällinen odottaminen.

Silmäni rähmivät tänäkin päivänä, mutta luomet eivät ole enää yhtä turvoksissa eivätkä punoita tavallista enempää. En ole vielä uskaltanut laittaa luomille edes väriä tasoittavaa peitevoidetta, mutten kyllä aio heittää meikkejä menemäänkään.

Hoito-ohjeessa lukee, että kun luomen reuna on siisti, hoitoa jatketaan kerran viikossa niin kauan kuin potilas jaksaa. Onkohan kukaan jaksanut silmätippapulloa loppuun saakka?

--

Päivän kuvat: Helsingin keskustakirjasto Oodi.

Kommentit (2)

Tuulikki
1/2 | 

"Tietyssä iässä " nainen voi jättää silmä- ja kaiken muukin meikkaamisen sikseen! Säästyy aikaa ja rahaa. Minä meikkasin "nuorena" melkoisesti. "Tietyssä iässä" puolisoni sanoi minulle, että olet kyllä kauniimpi ilman noita meikkejäsi. Sen jälkeen en ole meikannut moneen vuoteen. Suosittelen kokeilemaan.

Maija
Liittynyt15.10.2015

Kiitos kommentista, Tuulikki!  Minäkin tunnen  sekä nuoria että ikääntyneempiä ihmisiä, jotka ovat yhtä kauniita tai kauniimpia ilman meikkiä, mutta itse en kuulu heihin - en siltikään, vaikka  mieheni sanoi jo 20 vuotta sitten, ettei minun tarvitsisi meikata ollenkaan. Aion meikata ainakin niin kauan kuin huoliteltu ulkoinen olemus on osa ammattini vaatimuksia.  Ilman silmämeikkiä kuljen noin puolet vuodesta, koska siitepölyallergiat tulehduttavat silmäni poikkeuksetta. Jokainen ratkaiskoon nämä kysymykset tykönään - ainoaa oikeaa vastausta tuskin on.

Sain vuosi sitten työpaikalla käyttööni sähköpöydän, mutta olen hyödyntänyt sitä aika vähän. Jouduin elokuussa työfysioterapeutilla käydessäni tunnustamaan, etten tykkää seistä, koska se rasittaa. Yllättäen hän ei ruvennutkaan saarnaamaan vaan myönsi, että kovalla betonilattialla seisominen tosiaan väsyttää jalkoja. Mitä jos kokeilisin tällaista pehmentävää seisonta-alustaa. 

Toinen uusi suositus oli aktivointilauta. Se on muovinen kaareva levy, jolla voi seistä paikoillaan tai keinutella puolelta toiselle, ja se taipuu hieman myös eteen ja taakse. Se on melko jäykkä, joten keinuttelu panee pakaralihakset töihin. Pelkkä seisominen laudalla aktivoi syviä vatsalihaksia ja selkälihaksia eli kehon korsettia. Gymba-niminen lauta on suomalainen keksintö.

Mikäpäs siinä sitten. Sain välineet ripeästi tilatuiksi alan liikkeestä, ja ne tuotiin minulle suoraan työpaikalle. Lasku oli yhteensä noin 250 euroa.

Aktivointilaudan pakkauksessa luvattiin reippaasti, että tämä saa sinut nousemaan tuolistasi. Vähän epäilin, mutta sepä toimikin! Tykästyin heti keinuttelemaan kirjoitustyötä tehdessä ja oikolukiessa. Ensimmäisenä päivänä taisin temppuilla laudalla vain puolisen tuntia, kun pakaroissa alkoi tuntua siltä, että parasta lopettaa.

Pakaralihakset ja jänteet väsyivät selvästi, mutta rohkeana tyttönä kävelin vielä töistä kotiin. Illalla pakarat tuntuivat rennoilta enkä tarvinnut särkylääkettä ollenkaan! Sama toistui seuraavana päivänä, jolloin keinuttelin jo kaksi puolen tunnin jaksoa.

Lautaani käyttävät ihan huvikseen myös työkaverit, joilla ei ole minkäänlaisia vaivoja.

Parin viikon käytön jälkeen voin todeta, että väline on erittäin hyvä. Se ei ole vienyt pakarakipujani kokonaan pois, mutta se on vähentänyt niitä selvästi. Ilmeisesti tuo takapuolen keikuttelu on täsmäliikuntaa jänteilleni. Veri kiertää oikeassa paikassa ja panee kuona-aineet liikkeelle. Viikonloppuna, kun en voinut keinutella, olin selvästi kipeämpi.

Minun pitäisi kai nostaa pöytäni yläasentoon vähintään kerran tunnissa, mutta ihan siihen en ole päässyt. Jos en käyttäisi aktivointilautaa, minun pitäisi seistä seisonta-alustalla. Sillä ei kuitenkaan ole ollut paljonkaan käyttöä, koska melkein aina kun nousen, haluan gymbailla.

Jos olisin tajunnut hankkia keinulaudan jo kolme vuotta sitten, olisinko välttynyt jännetulehduksen kroonistumiselta ja pysynyt poissa leikkauspöydältä? Kenpä tietää. Mahtoiko sellaista olla silloin markkinoillakaan? Nyt tekee mieli hankkia lauta myös kotiin.

Suosittelen aktivointilautaa lämpimästi kaikille, joilla on hamstring-syndrooma tai muuten kipeytyneet takareisilihasten jänteet. Mikseipä se voisi muihinkin pakaravaivoihin auttaa. Lautaani käyttävät ihan huvikseen myös työkaverit, joilla ei ole minkäänlaisia vaivoja. Se vaan on niin kiva seisten työskentelyn apuväline. Ja minähän en sitä pysty koko aikaa käyttämään, joten siitä riittää useammalle.

Lisätietoja aktivointilaudasta löytyy tämän linkin takaa: http://gymba.fi/

Tällä kertaa kävelyssäni oli vikana, etten käyttänyt riittävästi pakaralihaksiani.

Ai että kuinka on mahdollista, että pyrstöni ylipäätään on yhä kipeä, vaikka minut leikattiin jo kaksi vuotta sitten?

Hyvä kysymys. Nyt on kipeänä se peffan puolisko, jota ei leikattu. Se ärtyi hirveästi kesän helteillä, vaikken rasittanut sitä juuri ollenkaan. Sekä työterveyslääkäri että fysioterapeutti vahvistivat, että lämmin sää ihan oikeasti pahenta tulehduksia, ja tulehdushan siellä jänteen kiinnityskohdassa lienee. Minulle helteen ja kivun yhteys paljastui vasta sään viilennyttyä, kun kivut hellittivät. Ajattelin, että joku yhteys siinä täytyy olla, ja kysyin ammattilaisilta.

Työfysioterapeutti tutkaili taas myös kävelyäni. Tällä kertaa oli vikana se, etten käyttänyt kävellessä riittävästi pakaralihaksiani. Kävelyn pitäisi kuulemma tuntua joka askeleella pakaroissa, mutta minä en kyllä tuntenut kankuissani yhtään mitään. Sain pientä tuntumaa vasta lopettamalla hissuttelun ja pidentämällä askelta reilusti taaksepäin. Fyssari muistutti, että askeleen pitäisi lähteä liikkeelle rullaamalla kantapäästä suoraan päkiälle ja ponnistamalla päkiällä, jolloin askel saa voimaa ja pakaralihakset tulevat mukaan liikkeeseen.

Aikaisemmin minulle on huomautettu takakenossa kävelystä ja painotettu, että joka askeleen pitää tuntua selkälihaksissa. Nyt askelluksen siis pitäisikin tuntua pakaroissa. Sain tehtäväksi harjoitella tätä kävellessäni aina kun muistan.

Korostunut päkiän käyttö kipeytti kuitenkin välittömästi vaivaisenluuni, jota taannoin kävin näyttämässä jalkafysioterapeutillakin. Jumppaohjeilla sain silloin kivut pois ja pottuvarpaan kääntymisen pysähtymään, mutta treenaus tietenkin lopahti, kun akuutti tilanne meni ohi.

Tällä viikolla menen uudestaan fyssarille. Joudun tunnustamaan, että kävelytreenit ovat tauolla ja lihaskuntotreenejä en ole edes aloittanut. Treenaan ainoastaan jalkapyöydän pieniä lihaksia. Ei nyt sentään kaikkea kerralla.

--

Päivän kuvat: Iloisen oranssi Gymba on työpäivän piristys.

 

Kommentit (0)

Seuraa 

Tietyssä iässä olet, kun tiedät menettäneesi jotakin tärkeää ikääntymisen takia. Itse en enää pysty esimerkiksi kävelemään pitkiä matkoja. Olen krooninen kipupotilas ja minulla on juuri todettu verenpainetauti. Blogin vakioaiheita ovatkin krempat ja niiden hoidot sekä kaikenlainen haikailu ja kiukuttelu. Erityisesti minua harmittaa, kun liikuntaa pidetään ratkaisuna vähän kaikkeen, vaikka minulle se toi elinikäiset vammat. Iloa minulle tuottavat kaunis koti ja vaatteet sekä parvekepuutahan hoito ja kukat. Nämä aiheet näkyvät myös blogissani.

Olen Maija Rauha, 59. Kirjoittaminen on minulle sekä ammatti että harrastus. Tervetuloa tiettyyn ikään!

--

Oletko Facebookissa? Käy tykkäämässä Tietyssä iässä -sivusta, niin saat uutisvirtaasi tiedon uusista blogikirjoituksista!

--

Tavoitat minut osoitteesta maijarauha@gmail.com

--

Blogiarkisto

2018
2017
2016