Toimin taloyhtiössäni salapuutarhurina. Häärin siis yhteisellä pihalla ilman lupaa. Saisin varmaan luvan, jos vain pyytäisin hallituksen puheenjohtajalta, mutta en ole viitsinyt. Taitaa kuulua länsisuomalaiseen luonteenlaatuun, että ketään ei häiritä, ellei ole ihan pakko. Oletus on, ettei kanssaihminen voi ilahtua yhteydenotosta. Olenkin onnistunut asumaan täällä jo yli 15 vuotta hankkimatta yhtään paikallista ystävää, eikä muutosta liene näköpiirissä.

Kuunliljat kuuluvat suosikkiperennoihini, ja olen usein hamstrannut keväällä taimen tai pari kesäkissaksi. Erityisesti tykkään raitalehtisistä lajikkeista. Ne kasvavat ruukussa ihan hyvin, mutta eivät selviydy talvesta parvekkeella. Lisäksi ne tykkäisivät luonnostaan levitä, mikä ei ruukussa ole mahdollista. Yhdet liljat palellutin, toiset vein kasvamaan äitini kukkamaahan maalle, mutta viime syksynä päätin kokeilla jotakin muuta.

 

 

Kävin eräänä iltana istuttamassa kuunliljani talon kukkapenkkiin. Hipsin pihalle ison Ikean kassin kanssa, jotta kukaan ei epäilisi mitään, jos näkisi minut rappukäytävässä. Puhdistin paikan maanpeitekasveista ja rikkaruohoista, kaivoin kuopan ja humpsautin taimen sinne. Litra vettä perään. Pieni ja sievä kasvini näytti kotikissalta isojen, arpisten kujakollien rinnalla. Viereiset kuunliljat olivat kookasta lajiketta ja ties minkä etanoiden syömiä.

 

 

Kaikki liljat lakastuivat talveksi täysin. Keväällä kävin harva se viikko katsomassa, eikö jo jokin pieni verso pilkahtaisi maasta. Lopulta pikku taimeni ponnisti kuin ponnistikin esiin - vain joutuakseen osaksi tuholaisen ruokavaliota. Nähtävästi ape oli sen verran kitkerää, ettei sentään koko kasvi kadonnut parempiin suihin.

Parvekkeellani kuunliljat kukkivat yleensä jo juhannusviikolla. Ulkona asiat ovat toisin: kuunliljani keräsi rohkeutta koko kesän, ja kasvatti kukkavanat vasta elokuun alussa. Ensimmäiset kukat aukesivat tällä viikolla.

 

 

Kaiken kaikkiaan kasvi näyttää hyvinvoivalta, vaikka lehtiä onkin vähän syöty. Kuunliljan kannalta salapuutarhurointi siis oli hyvä ratkaisu, enkä usko, että siitä olisi ihmisillekään ollut haittaa.

Nyt minulla olisi parvekkeella kielo, joka ei kukkinut ollenkaan tänä kesänä. Nähtävästi ansarissani on liian kuuma. Muistaakseni pihassamme ei kuitenkaan ole ennestään kasvanut kieloja, joten salapuutarhuroinnin tulos olisi pihasuunnitelman vastainen.

Saako tietyssä iässä tehdä mitä tykkää, vai pitäisiköhän sittenkin laittaa hallituksen puheenjohtajalle sähköpostia?

--

Päivän kuvat: kuunliljani kukkii taloyhtiön pihalla.

 

 

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (3)

MarjattaP
1/3 | 

Ketä se nyt voisi haitata, jos kuunliljasi talvehtii talon kukkapenkissä?  Ja kyllä,  tietyssä iässä voi tehdä aika paljon asioita, joita ei aikaisemmin  voinut, uskaltanut, kehdannut tai osannut.   Jatka vaan samalla tavalla, ja voithan joskus sitten hallituksen puheenjohtajan tavatessasi sanoa hänelle, että ai niin, on ollutkin mielessäni kertoa sulle, että.......

Lilian
Liittynyt24.8.2015
2/3 | 

Tykkään kuunliljoista.Kuunliljat kukkivat melko vaatimattomin kukkasin loppukesästä. Minulla on niitä puutarhassani useampaa lajiketta. Niiden kauneus perustuu näyttäviin ja kirjaviin lehtiin. Keväisin ne nousevat melko myöhään kuin"tyhjästä". Ovat ihanan helppohoitoisia, sopii minulle laiskalle puutarhurille. Hautausmaan puutarhuri sanoi niiden olevan ei toivottuja, sillä ne leviävät niin runsaasti. Vaativat siis kitkemistä.

Maija
Liittynyt15.10.2015
3/3 | 

Kiitos kommenteista, MarjattaP ja Lilian. Kyllä minä sen kielonkin taidan pihaan vielä viedä. Saa siellä sitten levitä ihan rauhassa. Kuunliljan lehdet ovat tosiaan ihania. Vaikea uskoa, että olisivat ei-toivottuja, vaikka voipa kai sellainenkin paikka olla, johon ei enempää kuunliljoja kaivata.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Tietyssä iässä olet, kun tiedät menettäneesi jotakin tärkeää ikääntymisen takia. Itse en enää pysty esimerkiksi kävelemään pitkiä matkoja. Olen krooninen kipupotilas ja minulla on juuri todettu verenpainetauti. Blogin vakioaiheita ovatkin krempat ja niiden hoidot sekä kaikenlainen haikailu ja kiukuttelu. Erityisesti minua harmittaa, kun liikuntaa pidetään ratkaisuna vähän kaikkeen, vaikka minulle se toi elinikäiset vammat. Iloa minulle tuottavat kaunis koti ja vaatteet sekä parvekepuutahan hoito ja kukat. Nämä aiheet näkyvät myös blogissani.

Olen Maija Rauha, 59. Kirjoittaminen on minulle sekä ammatti että harrastus. Tervetuloa tiettyyn ikään!

--

Oletko Facebookissa? Käy tykkäämässä Tietyssä iässä -sivusta, niin saat uutisvirtaasi tiedon uusista blogikirjoituksista!

--

Tavoitat minut osoitteesta maijarauha@gmail.com

--

Hae blogista

Blogiarkisto

2018
2017
2016