Kirjoitukset avainsanalla paino

Käsittääkseni aika monelle käy vaihdevuosien jälkeen samoin kuin minulle: rintojen alle pullahtaa kuin tyhjästä pallomaha. Entiset, slimmatut yläosat eivät enää istu hyvin, jos edes mahtuvat kiinni. Pikku pakko lähteä ostoksille.

Mutta mitä pitäisi ostaa? Ensimmäinen refleksi kehottaa hankkimaan jotakin peittävää, koska iso maha hävettää. Raskaana oleva voi esitellä pömppömahaa ylpeänä, mutta tietyssä iässä vatsa kertoo huonoista geeneistä, liiasta istumisesta ja sekaisin menneestä nälänsäätelystä. (Ei, minun mielestäni se ei kerro yhtään mitään itsekurin puutteesta tai epäterveellisistä ruokailutottumuksista. Maha kasvaa kyllä ilman niitäkin.)

Olen viime vuosina tehnyt ahkerasti vaatekokeiluja selvittääkseni, millainen paidan malli on pallomahan kanssa pukevin. Paljastan tässä tulokset kuvien kanssa. Muistutan kuitenkin, että otoksen koko on yksi. 

Isot kuviot vievät huomion pois vartalon ääriviivoista.

TOTTA, mutta ei se aina auta. Minulla on kuvissa H&M:n ja William Morrisin yhteistyömalliston mekko, jonka olen lyhentänyt tunikapituiseksi. Koko on 46, tosin muistaakseni plus-kokojen puolelta. Pidän paidasta, koska sen värit ovat pukevat ja Pimpernel-tapettimallista vohkittu kuosi kaunis. Viskoosikangas on paksuhkoa ja pehmeää iholla.

Mutta mutta. A-linjainen paita peittää kyllä mahan, kuten pitääkin, mutta onko se liiankin peittävä? Suoraan edestä katsottuna minulla on yhä jotakin vyötärön tapaista, mikä ei nyt näy ollenkaan. Eli kyllähän kuviot kätkevät vartalon ääriviivat, mutta näyttäisin paremmalta, jos ne näkyisivät. On minulla imartelevampiakin vaatteita.

Jos vaate on vähänkin liian väljä, se näyttää teltalta ja isontaa. Jos se on vähänkin liian tiukka, vatsa näkyy liian selvästi. Suo siellä, vetelä täällä.

Yksivärinen tumma asu hoikentaa.

TARUA. Näissä kuvissa minulla on Bodenin silkkinen paitapusero kokoa 18. Asu on periaatteessa täysin oikeaoppinen: housut ja paita ovat tummat ja yksiväriset, jolloin katse kiinnittyy kuviolliseen huiviin eikä pömppömahaan. Miksen sitten näytä tämän paremmalta?

Paita on liian laatikkomainen ja lyhyt. Se on myös hartioilta liian iso ja hihat ovat turhan pitkät. Muut kuvat olivat vielä pahempia kuin nämä. Siirsin paidan välittömästi kuvat nähtyäni aluspaidaksi, josta kukaan ei tule enää näkemään muuta kuin kauluksen ja hihansuut.

Johtopäätös: Tumma värikään ei pelasta, jos vaate ei istu hyvin eivätkä sen mittasuhteet ole oikeat. Tunikapituinen näyttää useimmiten reitevän ja vatsakkaan yllä paremmalta kuin normaalipituinen paita. Hieman harmillista, mutta totta se on. Pitkän paidan päällä voi kyllä olla lyhyempikin kerros.

Täysvinoon leikattu kangas imartelee kurveja.

TOTTA. Masailla on jatkuvasti valikoimassaan muutama täysvinoon leikattu paita, tunika ja mekko. Merkin verkkosivuilla kerrotaan, että nämä vaatteet kietoutuvat vartalon ympärille kauniisti ja elegantisti ja sopivat kaikille, jotka pyrkivät naiselliseen siluettiin. Kun kangas on leikattu täysvinoon, se on yhtä joustavaa kuin trikoo, muttei tartu ihoon.

Pitihän sitä kokeilla. Ja on siinä paljon perää. Masain koko L joustaa, muttei pingota rintojen kohdalta, ja kyljen kaaren voi aavistaa. Ei huono! Itse asiassa aika hyvä. Tähän sopii mainiosti päälle lyhyt neuletakki.

Muotolaskokset luovat kauniin siluetin myös XL-koossa

TOTTA. Tässä Masain paidassa on mielestäni kaikki kohdallaan: siro yläosa ja hartiat paikoillaan, ohut ja laskeutuva kangas ja pukeva pituus. Se, että yläosa on kuviollinen ja lantion kohta tumma ja yksivärinen, on kuin suoraan päärynävartaloisten pukeutumisoppaasta.

En tilatessani edes huomannut, että paidassa on muotolaskoset, mutta siinä on! Se on kevyesti slimmattu niin, että vartalon kaaret tulevat esiin. En olisi ikinä uskonut, mutta paras paita pallomahalle on sama kuin tiimalasille. Sille, joka joskus kauan sitten olin. Paidan pitää vain olla täsmälleen oikean kokoinen, eikä se saa kiristää vatsan päältä. Tämän koko on L, eikä se saisi kutistua milliäkään! XL:kin olisi luultavasti ihan hyvä.

Mistähän saisin toisen samanlaisen paidan? Ehkä pitää ryhtyä korjausompelijaksi ja slimmata kaikki suorat paidat ja tunikat.

Mikä paita teidän silmäänne näyttä parhailta? Ja millaisiin paitoihin olette itse päätyneet?

--

Päivän kuvat: Kuvasin Pimpernel-paidan, kun se oli tuulettumassa parvekkeella.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (1)

Vierailija
1/1 | 

Tosi hyvä kuvasarja. Pitäisi kuvata omat vaatteet näin niin näkisi paremmin mitkä istuvat ja miten. Ehdoton voittaja on mielestäni Masain täysvinoon leikattu tunika, joka mielestäni päihittää muut mennen tullen. Vyötärösi korostuu kauniisti ja kapeana. Kakkosena tulee Masain toinen vaate.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Epäröin pitkään ennen kuin ilmoittauduin Patrik Borgin puoli vuotta kestävälle Jäähyväiset jojoilulle -verkkokurssille. Luotin kyllä Patrikiin. Hän on yksi Suomen tunnetuimmista ja arvostetuimmista ravitsemustieteilijöistä, Pöperöproffa, jonka neuvot perustuvat tutkimustietoon ja asiakastyössä kerättyyn kokemukseen. Hän on kirjoittanut useita painonhallintaan ja syömiseen liittyviä kirjoja ja pitänyt aiheesta myös blogia. Paremmissa käsissä ei tässä maassa voisi laihduttaa.

Olin silti alusta lähtien epävarma, auttaisiko valmennus juuri minua. Mielestäni tiesin paljon painonhallinnasta ja syömiseni oli jo ennestään melko hyvässä kunnossa. En ole koskaan ollut kurssin markkinointimateriaalissa mainittu ”loputon ahmatti, karkkihiiri tai sokeriaddikti” eikä minulla mielestäni ollut syömiseen liittyviä solmuja.

(Tarkennus 7.5. klo 9.23: En myöskään ole jojolaihduttaja eikä minulla ole ollut syömishäiriöitä, jotka aiheuttavat noita syömisen solmuja, joita kurssilla oli tarkoitus aukoa.)

Minä yksinkertaisesti syön liian paljon. Ruokahaluni on suurempi kuin kulutukseni, minkä seurauksena painan tällä hetkellä jo lähes 90 kiloa. Olen lihonut reilusti yli 20 kiloa sen jälkeen, kun jouduin lopettamaan aktiivisen liikkumisen jännevaivojen takia. 

Olen mielestäni ihan hyvä tällaisena enkä haluaisi laihduttaa - sehän on aika vanhanaikaistakin näinä kehopositiivisuuden aikoina. Minulle on kuitenkin kehittynyt ylipainoon liittyviä vaivoja kuten refluksitauti, olen alkanut kuorsata ja minulla saattaa olla uniapnea. Lisäksi suren sitä, että joudun koko ajan ostamaan aina vain isompia vaatteita. Pari kertaa vuodessa (eli aina, kun löydän kaapista liian pieniä vaatteita) mietin, pitäisikö painonnousu pysäyttää.

Kaksi vuotta sitten tein laihdutuksen suuntaan pienen yrityksen, josta kerroin täällä, täällä ja täällä. Viime kesänä tartuin lomapäivien ratoksi 5 viikon verkkovalmennukseen, jossa luvattiin 5-7 kilon laihtumista pelkästään korjaamalla syömistä. Painon nousu tosiaan pysähtyi ja laihduinkin muutaman kilon. Kerroin dieetistä tarkemmin postauksessani täällä.

En kuitenkaan onnistunut siirtämään uusia ruokailutottumuksia arkeen. Arvelin tarvitsevani pidemmän kurssin, jotta muutokset ehtisivät sementoitua painoa laskeviksi rutiineiksi, ja ajattelin, että Patrikin valmennus olisi sopiva jatko jo alkaneelle kehitykselle. Niinpä lopulta ilmoittauduin kurssille.

Onnistuin lihomaan sen aikana noin kuusi kiloa.

Miksei kurssi toiminut minulla, vaikka 93,1 prosenttia sen käyneistä suosittelee sitä muillekin?

Ruokailurytmin peukaloiminen johti siihen, että söin entistä enemmän.

Valmennuksen tarkoitus ei ollut laihduttaminen, vaan syömiseen liittyvien solmujen aukaiseminen ja nälänsäätelyn normalisoiminen. Nämä johtaisivat sitten ajan myötä laihtumiseen, jos ylipainoa olisi kertynyt. Tämähän on moderni tapa laihduttaa - laihdutaan, vaikkei laihduteta.

Patrik selitti, että kalorivajetta alkaisi lähes kaikille syntyä kurssin aikana ilman syömisen rajoittamista, kun tietyt asiat pantaisiin kuntoon. Näitä olivat ateriarytmin parantaminen, syömisen parempi laatu, parempi uni ja jaksaminen, aktiivisuuden lisääminen ja salliva syöminen. Tavoitteena olisi intuitiivinen syöminen, jossa ihminen osaa syödä juuri sopivasti kuulostelemalla nälkäänsä ja kylläisyyttään.

Ruokailurytmin ja ruuan määrän korjaamisessa kantavana ajatuksena oli, että kun syödään säännöllisesti ja tarpeeksi paljon, nälänsäätely alkaa toimia oikein. Kun aamiainen ja lounas ovat tarpeeksi isot, illalla ei tule mielitekoja, ja näin päivittäinen kalorimäärä jää kulutuksen mukaiseksi tai sen alle. Ruokailurytmiä, ruuan määrää ja laatua alettiin korjata systemaattisesti  kotitehtävien ja tarkistuslistojen avulla.

Valmennuksen alkaessa aamiaiseni ja lounaani olivat kesän kurssin jäljiltä jo oikein koostetut ja niin isot, että olin pystynyt jättämään välipalat kokonaan pois. Nyt palautin vakio-ohjelmaan iltapäivävälipalan, jossa oli hedelmä ja juotava jogurtti tai vastaava. Töiden jälkeen söin lämmintä ruokaa niin paljon kuin teki mieli. Lisäksi nautin pienen iltapalan ennen nukkumaanmenoa.

Ruokailurytmin korjaaminen ei johtanut siihen, että olisin syönyt illalla entistä vähemmän. Sen sijaan söin päivän mittaan entistä enemmän. Kurssin alussa seurattiin muutaman viikon ajan, että energiaa kertyy kulutuksen verran. Kulutukseni on kuitenkin niin pieni, että kun monipuolisia aterioita oli näin monta, kalorit ylittyvät käytännössä joka päivä.

Ruuan koostumuksen parantaminen ei auttanut, koska siinä ei ollut tarpeeksi vikaa.

Valmennuksessa ohjattiin syömään joka aterialla jotakin proteiinipitoista sekä paljon kasviksia, marjoja ja hedelmiä. Tässä ei ollut mitään uutta. Totuin jo painonhallintavuosina syömään rutiininomaisesti vähintään kilon kasviksia, marjoja ja hedelmiä joka päivä. Kesän valmennuksessa olin lisäksi oppinut käyttämään heraproteiinia apuna, jos välipala tai ateria ei muuten olisi sisältänyt tarpeeksi proteiinia. 

Tavoitteena oli lautasmalli, jossa vähintään kolmasosa ateriasta koostuu kasviksista. Ihan jokainen ilta-ateriani ei täyttänyt tätä kriteeriä, koska en jaksanut töiden jälkeen ryhtyä pesemään multaporkkanoita ja hauduttamaan uunijuureksia, etenkin kun päivän muut ruokailut olivat jo olleet kasvisvoittoisia. Onneksi kurssilla ei ollutkaan tavoitteena täydellisyys vaan syöminen 80-prosenttisesti oikein. 

Kurssilla kerättiin ehjiä syömispäiviä, joita piti saada kokoon 20 kuukaudessa. Se kyllä toteutui minulla, mutta se ei vaikuttanut painoa laskevasti. Joko minun pitäisi laihtuakseni alkaa syödä 100 % oikein tai sitten ongelma on jossakin muualla.

Salliva syöminen ei laihduttanut, koska syömiseni oli sallivaa jo alunperinkin.

Kielletyistä herkuista tehtiin valmennuksessa hallitusti sallittuja, jolloin niihin liittyvä palkintoarvo heikkeni ja annoskoot pienenivät. Minulla ei kuitenkaan ole koskaan ollut hillittömiä mielitekoja. Kun kurssilla piti listata herkut, joiden syömistä olin rajoittanut, mainitsin muun muassa tuoreet taatelit, pullan ja muut itse tehdyt leivonnaiset sekä nakit ja makkarat.

Ostin työpaikan jääkaappiin itselleni paketin taateleita ja söin siitä jälkiruuaksi pari taatelia joka päivä (herkut piti syödä ennen kello kolmea iltapäivällä). Lopputulemana puoli pakettia taateleita unohtui jääkaappiin syömättä. Pääsin taatelinhimostani eroon ja tiedän, että pystyn nyt huoletta hankkimaan niitä kotiin, jos haluan.

Sallivampi suhtautuminen herkkuihin ei kuitenkaan laihduttanut, koska suhteeni herkkuihin oli jo ihan hyvässä kunnossa. Laihdutusvuosinakin uskalsin syödä pienen annoksen jotakin hyvää joka päivä. Silti en uskoakseni ole lihottanut itseäni herkuilla, vaan syömällä liian paljon tavallista ruokaa.

Taateleita olen syönyt vain yhden paketillisen vuodessa. Tykkään kyllä ryynimakkarasta ja syön sitä aina kun huvittaa, mutta ei se silti ole edes kerran kuussa. Jos ahmin puoli pellillistä pullaa joka toinen vuosi, siitä ei ole paljon vähennettävää. Ongelmani on jossakin muualla.

Juu ei, en käytä liikaa edes alkoholia.

En pystynyt lisäämään aktiivisuuttani, koska liikkuminen aiheuttaa kipua.

Ruokaan liittymättömistä kurssitavoitteista aktiivisuuden lisääminen ei minulta onnistunut, koska en pysty lisäämään liikuntaa ilman kipuja. Patrik ohjeisti seuraamaan, kertyykö askelia yli 10 000 päivässä ja tarvittaessa etsimään itselle sopivan tavan liikkua enemmän. Minulla ei ole askelmittaria enkä hankkinut sellaista. Tiedän, etten pääse 10 000 askeleeseen päivässä enää tässä elämässä.

Voisin liikkua hieman nykyistä enemmän. Yritys on kuitenkin tähän asti aina kilpistynyt siihen, että olen rehkinyt yli jänteideni kestokyvyn, mistä on seurannut kivuliaita öitä ja särkylääkekuuri. Voin polkea kuntopyörää kevyellä vastuksella 8 minuuttia kerralla, mutta en voi enää luottaa liikunnan apuun painonhallinnassa.

Unettomuus ja jaksamisvaje ovat ehkä suistaneet nälänsäätelyni raiteiltaan.

Pahimmin epäonnistuin unen ja jaksamisen korjaamisessa.

Riittävän pitkä yöuni johtaa tutkitusti pienempään nälän tunteeseen ja vähempiin mielitekoihin, jolloin fiksu ruoka maistuu ja laihtumisessa tärkeä rasvakudoksen sulaminen tehostuu. Minun yöuneni olivat kuitenkin lyhyitä ja pätkittäisiä, enkä jaksanut juuri muuta kuin hoitaa työni. Kaikki vapaa-aika kului palautumiseen. Vuorokausirytmikin oli vähän miten sattuu. 

Tulkitsin, että kivuista ja stressistä johtuva unettomuus on aiheuttanut jaksamisvajeen ja suistanut vuorokausirytmini ohella myös nälänsäätelyni raiteiltaan. En saisi painonnousua päättymään ennen kuin jaksamisen ongelmat olisi ratkaistu.

Kurssin lopulla saimme luvan kokeilla syömisen vähentämistä, jos sille tuntui olevan tarvetta. Patrikin mukaan on yksilöllistä, mistä kohdasta vähentäminen on mahdollista ilman takapakkia, joten jokaisen pitää kokeilla tämä itse. Jaksamiseni ei riittänyt kokeiluun, kun samaan aikaan oli meneillään vuoden vaativin kahden kuukauden työrupeama. Heitin pyyhkeen kehään.

Patrikin mukaan juuri jaksamisen hallinta on useimmiten kompastuskivi silloin, kun tämä menetelmä ei tuota toivottuja tuloksia. Unen laadun ja jaksamisen parantaminen voi edellyttää pitkäaikaista työstämistä ja ammattilaisten apua.

Entä jos lihomiseni liittyykin kilpirauhasen toiminnan hiipumiseen?

Aivan kurssin viime metreillä sain huonoja uutisia, jotka osoittautuivat laihtumisen kannalta lupaaviksi. Minulla todettiin stressiin liittyvä verenpainetauti, jonka hoidoksi määrättiin lääke. Hoito toimi. Verenpaineeni on nyt normaali ja kaupanpäällisiksi sain paremmat yöunet.

Käytän edelleen melatoniinia nukahtamisen tukena joka ilta, mutten enää juurikaan valvo pikkutunneille tai herää viideltä. En tiedä, millä mekanismilla alhaisempi verenpaine parantaa unen laatua, mutta ajallinen yhteys on aivan selvä. Minua ehkä valvottivatkin ahtaat verisuonet eivätkä pelkästään tekemättömät työt. Myös kivut ovat tällä hetkellä niin hyvin hallinnassa, että valvon niiden takia vain harvoin.

Lisäksi laboratoriokokeissa selvisi, että minulla saattaa olla kilpirauhasen vajaatoiminta. Mikäli näin on ja se korjataan lääkityksellä, elintoimintojeni pitäisi vilkastua. Ehkä lihomiseni liittyykin kilpirauhasen toiminnan hiipumiseen eikä pelkästään unettomuuteen, stressiin, liikunnan lopettamiseen, geneettiseen alttiuteen ja liian hyvään ruokahaluun. Minullahan on myös geenit, jotka tekevät laihana pysymisestä vaikeaa, kuten kerroin täällä.

Jos siirryn ensi vuodenvaihteessa tekemään nelipäivistä työviikkoa, jaksamisen ongelmien pitäisi helpottaa ja levolle sekä oikeaoppisen ruokavalion koostamiselle (lue: porkkanoiden pilkkomiselle) jäädä enemmän aikaa. Tuolloin voi olla myös hyvä hetki palata kurssimateriaalin pariin.

En edelleenkään pidä painoa tärkeimpänä ihmisen mittana enkä aio ottaa normaalipainosta itselleni elämäntehtävää, mutta en panisi pahakseni, vaikka painoni lopulta kääntyisi laskuun. Jos se kuorsaaminenkin sitten vähenisi eikä kehittyisi uniapneaksi.

Kurssipalautteessa en suositellut Patrikin kurssia, koska muotoiluna oli "voin suositella kurssia kaikille". En voi suositella sitä kaikille, vaan ainoastaan niille, joiden ylipainon taustalla on syömisen ongelmia. Kannattaa osallistua vasta, kun terveydelliset ongelmat on havaittu ja hoidettu, unen määrä ja laatu ovat suunnilleen kunnossa ja jaksamista riittää muuhunkin kuin työntekoon.

Lisätietoja kursseista löytyy Hyvinvointiverkosta eli täältä

--

Päivän kuvat: Tulppaaneja parvekkeellani.

 

Kommentit (3)

Vierailija
1/3 | 

Tuot esiin itsekin koko kurssin ytimen: "valmennuksen tarkoitus ei ollut laihduttaminen". Myytiin vihreää, toteutettiin vihreää ja sinä etsit ja odotit koko ajan keltaista, ei kai siinä nyt silloin odotukset täyty.

Maija
Liittynyt15.10.2015

Kiitos palautteesta, Vierailija! Itse asiassa arvasin alusta asti, että menetelmä ei toimi minulla, koska sitä markkinoitiin jojolaihduttajille ja syömishäiriötaustaisille. Aivan, kuten kirjoitukseni kahdessa ensimmäisessä kappaleessa kerroin. Odotukseni siis täyttyivät. Joku voisi jopa sanoa, ettei menetelmä toiminut, koska en luottanut siihen tarpeeksi.

K
2/3 | 

Kiitos kiinnostavasta blogista!
Tässä blogissa parasta on että on oikeasti mukavaa ajanvietettä lukea monta postausta putkeen. Sen jälkeen voi unohtaa blogin joksikin aikaa ja taas palata sen äärelle silloin kun on sopiva hetki lukemiseen. Useat blogit kun vaativat lähes reaaliaikaista seurantaa, jotta niissä pysyy mukana!

Evogenomin geenitestipaletti sisältää paljon hyvinvointiin liittyvää pikkutietoa, jota on kiinnostavaa lukea, vaikkei sitä voi ihan tosissaan ottaakaan. Tietyt asiat, jotka olen aina tiennyt itsestäni, saivat tuloksista geneettisen vahvistuksen. Muutamat hellimäni ”faktat” taas paljastuivat luuloiksi – tai paremminkin ympäristön vaikutuksiksi tai omien valintojen seurauksiksi.

1. Olen geneettisesti illanvirkku ja huonouninen.

TARUA. Geenitestin tuloksista päätellen olen hankkinut unihäiriöni ihan itse eikä niihin ole erityistä perinnöllistä alttiutta. Tieto antaa toivoa, että voisin vielä joskus saada unirytmini kuntoon.

Minulla on nykyään myöhästynyt tai herkästi myöhästyvä unirytmi, mutta se on luullakseni tullut vasta hamstring-kipujen myötä. Totuin valvomaan kipeänä pikkutunneille, eikä nukahtaminen enää tahdo onnistua mitenkään ennen puolta yötä. Geneettisesti sopeudun tarvittaessa nousemaan varhain tai valvomaan myöhään.

Olen aina ollut herkkäuninen. Geenitestin mukaan minulla ei kuitekaan ole geenimuunnosta, joka tekisi unirytmistäni tavallista lyhytsyklisempää. Se, että heräilen yöllä enkä saa helposti uudelleen unta, ei johdu ainakaan tuosta geenistä.

2. Vuorotyö sopisi minulle.

TOTTA. Minulla on vuorotyöläisen geeni. Ei tiedetä, miksi tämän geenimuodon omaavat päätyvät muita useammin tekemään ilta- tai kolmivuorotyötä, mutta niin vain on. Tunnistan tästä kyllä itseni. Olen ollut vuorotyössä ja tykkäsin siitä. Päivätyöhön siirtyminen tuntui silloin tosi rajoittavalta. Voi tosin olla, että tuo joustavuus kuului vain nuoruuteen, sillä nyt tuntuu, että mikä tahansa epäsäännöllisyys suistaa unirytmini raiteiltaan.

3. Elimistöni on erityisen energiapihi.

TARUA. Olin kuvitellut, että kehoni on erityisen energiapihiä mallia, mutta geneettisesti aineenvaihduntani on ihan normaalia tasoa. Energiapihejäkin kyllä on. Heillä on tavallista pienempi lämmöntuotanto ja heille tulee muita herkemmin kylmä. He myös varastoivat lämmöntuotannosta yli jäänyttä energiaa valkoisiin rasvasoluihin enemmän kuin muut. Minä en kuulu heihin, vaan elimistöni varastoi energiaa ihan normaalisti. Vaikka minulla onkin usein kylmä.

4. Proteiinit ovat laihdutuksen avain ja lukko.

TARUA. Siinä on perinnöllisiä eroja, mitkä ruoka-aineet ketäkin parhaiten lihottavat ja laihduttavat. Jotkut pysyvät helposti hoikkana runsaasti valkuaisaineita sisältävällä ruokavaliolla, toisten painonhallintaa runsas proteiini vaikeuttaa. Itse kuulun jälkimmäiseen ryhmään. Perimän perusteella minulle sopisi ruokavalio, jossa ravinnon kokonaisenergiasta vain noin 15 prosenttia tulisi proteiineista. Olen kyllä itse kokenut, että proteiinien syöminen joka aterialla pitää tehokkaasti nälkää poissa, joten luulenpa, ettei tämä ole koko totuus.

5. Muut laihtuvat helpommin kuin minä.

TOTTA. On ihmisiä, jotka hitaiden hiilihydraattien eli kasvisten ja kokojyväviljan syöminen pitää hoikkana ilman isompaa vaivannäköä. He siis hyötyvät hitaista hiilareista muita enemmän. Valitettavasti en kuulu heihin. On myös ihmisiä, jotka saavat syödä tavallista enemmän rasvaa lihomatta, kunhan rasva on hyvälaatuista eli monityydyttämätöntä. Valitettavasti en kuulu heihinkään. En myöskään kuulu niihin, joiden laihtumista kuidun lisääminen ruokavalioon vauhdittaa. Minulta puuttuu siis ainakin kolme lihomiselta suojaavaa geenimuunnosta.

6. En ole erityisen makeanhimoinen.

TOTTA. Otan mielelläni  jälkiruokaa, pidän leivonnaisista ja saatan napata kourallisen karkkia, kun sitä on tarjolla, mutta en tunne varsinaista makeanhimoa. Geenitesti vahvistaa tämän, sillä minulla ei ole geenimuunnosta, joka kasvattaisi makean tarvetta tavallista isommaksi. Lenkkimakkaranhimoni ei ilmennyt tuloksista.

7. Minulla on erittäin hyvä ruokahalu.

TARUA. Omasta mielestäni ruokahaluni on lähes kyltymätön, mutta geenitestin mukaan se on keskitasoa. Saan kuitenkin syömisestä keskimääräistä vähemmän mielihyvää, minkä takia joudun syömään muita enemmän saavuttaakseni saman mielihyvän. Tuon kyllä tunnistan. En ole täysin tyytyväinen ennen kuin vatsani on aivan pinkeänä. Kaikeksi onneksi täytän mahalaukkuni ihan mieluusti kasviksilla, sillä minulla on geenimuunnos, joka saa kasvikset maistumaan hyviltä. Kuulun myös geneettisesti kitkerän maistajiin ja minussa saattaa olla rippunen supermaistajan vikaa. Totta. Esimerkiksi kahvi ja humaloidut oluet maistuvat suussani epämiellyttäviltä, mille löytyi nyt geneettinen perusta.

8. Olen tyypiltäni pitkänmatkanjuoksija.

TOTTA. Olin koulussa aivan surkea kaikessa muussa urheilussa paitsi maastojuoksussa, joka oli ainoa kestävyyslaji, jota siellä kokeiltiin. Ei ole ihme, että jäin varhaiskeski-iässä koukkuun nimenomaan juoksemiseen, sillä minulla on  tavallista vahvempi perinnöllinen taipumus kestävyysurheiluun. Valitettavasti minulla on kuitenkin myös geenit, jotka sijoittavat hamstring-jänteiden kiinnityskohdan hieman tavallisuudesta poikkeavaan paikkaan, jossa ne ovat tavallista alttiimmat ärtymään ja tulehtumaan. Tämä ei näkynyt geenitestissä, vaan sen kertoi maan paras jännekirurgi muutama vuosi sitten. Kestävyyslajit jäivät historiaan samoin kuin useimmat muutkin liikuntamuodot.

9. Haavani parantuvat tavallista nopeammin.

TOTTA. Äitini tiesi tämän jo, kun olin alakoulussa. Muistan hänen kertoneen, että isälläni haavat paranevat tosi nopeasti, ja minä olen samanlainen. Tällä tosiaan on geneettinen perusta: veressäni kiertää tavallista enemmän kasvutekijöitä, jotka nopeuttavat haavojen paranemista ja kasvattavat voimaharjoittelijan lihaksia tavallista nopeammin. Myös luutuminen tapahtuu minulla ripeästi.

10. Minulla on korkea kipukynnys.

TARUA. Olen kuvitellut kipukynnykseni olevan korkea, koska kestin tulehtuneen hampaan juurihoidon ilman puudutusta. Myös muuan fysioterapeutti on kommentoinut kipukynnystäni, koska kestin kuulemma rentona käsittelyä, jonka kourissa useimmat voihkivat kivusta. Tämä ei kuitenkaan taida pitää paikkaansa. Jotkut geenimuunnokset vähentävät kivuntunnetta ja jotkut lisäävät sitä, mutta minulla ei ole kumpaakaan.

11. Elimistöni kestää hyvin paastoamista.

TOTTA. Kun kokeilin pätkäpaastoa, minun oli helppoa sopeutua päiviin, jolloin söin vain noin 500 kcal. Geenitesti kertookin, että verensokerini on perinnöllisesti hieman tavallista korkeampi. Se voi vaikuttaa niin, että paastotessa ei tule helposti nälkä. Myös triglyseridejä on minulla paaston aikana veressä tavallista enemmän, mikä pitää toimintakyvyn tavallista parempana. Minulta ei veto lopu, vaikka ruoka loppuisi, mutta erittäin äreä minusta kyllä tulee. Kannattaa ruokkia pikaisesti, kun niin käy.

12. En voi vastustaa miehen tuoksua.

TOTTA. Miehen ihon luontainen tuoksu on minulle tärkeä vetovoimatekijä. Geenitesti vahvistaa tämän. Androsteroni on feromoni, jota jotkut eivät kykene haistamaan ollenkaan, joidenkin mielestä se haisee pahalta ja toiset kokevat sen makeana tai vaniljaisena. Minä kuulun jälkimmäiseen ryhmään. Puolisoni ei käytä mitään hajusteita, ja hän on minusta parhaan tuoksuinen ihminen ikinä. Oma tuoksuni on geenitestin mukaan tavallista vaimeampi, joten en kuulemma tarvitsisi välttämättä deodoranttia joka päivä. Noh, riippuu siitä, mitä puuhailen ja miten usein käyn suihkussa, mutta saattaa tuossakin jotakin perää olla. Vai mitä, työkaverit?

--

Päivän kuvat: Daalioita.

Kommentit (0)

Arvelin tietäväni paljon terveellisestä ravitsemuksesta ja painonhallinnasta. Niinpä tuntui aika uskomattomalta, kun Reilu miinus -verkkovalmennuksen mainoksessa väitettiin, että voisin laihtua ehkä jopa viisi kiloa viidessä viikossa pelkästään syömällä vatsani täyteen ja katsomalla, mitä tapahtuu. Moni oli kuulemma laihtunut seitsemänkin kiloa.

No tuonhan nyt osoittaisin valeeksi ihan omakätisesti, joten eikun tilaamaan valmennusta. Sain vieläpä maksettua sen  virikekortilla, joten se oli käytännössä ilmainen. Miksipä en olisi kokeillut? Kesähän on mitä mainiointa aikaa keventää ruokavaliota, kun voi ahmia tuoreita marjoja ja uuden sadon kasviksia. Toista se on talvella, kun kaikki kiva pitää onkia pakastimesta jäisenä.

Reilu miinus on laajemman Alku-valmennuksen pikkusisko, jossa pudotetaan painoa vain ja ainoastaan syömällä. Ohjelmaan liittyi kahden viikon valmis ruokalista, joka tutustutti tehokkaasti menetelmään. Sen jälkeen jokaisen piti suunnitella ruokailunsa itse noudattaen ohjelman periaatteita.

Hintaan kuului tulostettava opas, joka sisälsi ruokavalion periaatteet, ruokalistan ja siihen liittyvät ruokaohjeet. Lisäksi oli erillinen reseptikirja, vetäjien viikkokirjeet sekä suljettu Facebook-ryhmä keskusteluja ja keskinäistä tsemppausta varten.

Laajempi Alku-valmennus sisältää näiden lisäksi ainakin tehtäväkirjan ja videoluentoja. Reseptivihkosiakin taitaa olla useampia. Alku-valmennus kestää kahdeksan viikkoa. Täältä voit lukea siitä lisää: https://alku.fi/alku-valmennus/

Tämä ei ole maksettu mainos. Kerron valmennuksesta, koska arvaan, että näinä kehopositiivisuuden aikoinakin moni tietyssä iässä oleva haluaisi päästä eroon muutamasta kilosta. Terveyssyistä, ellei muuten. Jos joku olisi kehittänyt siihen helpon tavan niin olisihan se hienoa.

Samantyyppisiä virtuaalivalmennuksia on liikkeellä useita muitakin, joten olin myös ihan yksinkertaisesti utelias: miten tällainen valmennus toteutetaan ja miten se toimii?

Laihduttajalla on aina nälkä. Totta vai tarua?

Tarua se on. Ensimmäinen havaintoni oli, että tässähän joutuu syömään ihan hillittömän paljon! Ohjelmassa syödään neljä keskenään samankokoista ateriaa päivässä säännöllisin väliajoin. Jokaiseen ateriaan kuuluu runsaasti marjoja tai kasviksia, annos proteiinia ja annos hyvälaatuista rasvaa. Paljonko tuo annos on, jääköön valmentajien salaisuudeksi. Liikunnan takia kohoava energiantarve hoidetaan hiilihydraateilla: leipää, riisiä, pastaa tai perunaa kuuluu päivän ruokalistalle sitä enemmän, mitä enemmän liikutaan. Kaltaiseni sohvaperuna ei niitä juuri lautasellaan näe.

Sen voin silti sanoa, etten tuntenut kertaakaan nälkää. Päinvastoin usein kävi niin, etten millään jaksanut syödä kaikkea, mitä päivän mittaan olisi pitänyt. Ruoka oli enimmäkseen ihan tavallista. Oli esimerkiksi jauhelihapihvejä, minestronekeittoa, uunilohta, kanawokkia, munakkaita ja salaatin tapaisia kulhoja.

En varmasti ole koskaan ennen syönyt 50 grammaa vihreää salaattia tai 75 grammaa lehtikaalia kerralla. En suoraan sanoen ollut pitänyt salaattia kovin olennaisena aineksena salaateissa, mutta tämä ohjelma nosti sen uuteen kunniaan. Kurkun kulutuksen mittasin nyt kymmenissä senteissä enkä millin viipaleissa. Ja niin edelleen. Mansikoita olen ennenkin syönyt kesäisin litratolkulla, ja sitä jatkoin.

Ohjelmaan kuului reilusti enemmän kasviksia kuin perinteinen lautasmalli määrää. Niillähän se vatsa sitten täyttyikin näppärästi. Viiden viikon jälkeen uunijuureksia pursui melkein korvistakin.

Kahden lämpimän ja kahden kylmän aterian valmistaminen joka päivä olisi tuskin onnistunut muuten kuin lomalla, ja ajatukset ja päiväohjelma pyörivät valmennuksen aikana pitkälle ruuanlaiton ympärillä. Niinhän ei tietenkään voi pysyvästi olla. Uskon, että jos ohjelmaa noudattaa pidempään, oppii varaamaan kaappiin sopivia aineksia ja laittamaan ruokia etukäteen niin, ettei tarvitse olla koko ajan kauha kourassa. Myös ulkona syödessä oppii vähitellen katsomaan, mitä syö.

Ei voi laihtua ilman kalorien laskemista ja isoa kalorivajetta. Totta vai tarua?

Taruksi osoittautui tämäkin, yllätys yllätys. Yleensähän sanotaan, että syömällä 7 000 kcal vähemmän kuin kuluttaa laihtuu kilon, ja laihdutusohjelmissa pyritään usein ylläpitämään noin 400 kcal:n päivittäistä kalorivajetta. Tämä on kuitenkin aivan liian yksinkertaista ollakseen totta. Olen aiemmin laihduttaessani onnistunut ylläpitämään tasaista 400 kcal:n kalorivajetta kahdenkin kuukauden ajan laihtumatta grammaakaan. Laihtumisnopeuteni on yleensä ollut murto-osa siitä, mitä sen olisi periaatteessa pitänyt olla, vaikka pystyn yleensä noudattamaan dieettejä ihan hyvin. Tahdonvoimasta minulla ei ole pulaa. Motivaatiosta saattaa olla, koska tykkään peilikuvastani ylipainoisenakin.

Onnistuin vuosituhannen alussa silti laihduttamaan Kalorilaskurin (nyt Sulamo) ja liikunnan avulla normaalipainon sisällä 10 kiloa kahden vuoden aikana ja ylläpitämään saavutettua painoa useiden vuosien ajan, kunnes liikuntavammat pysäyttivät. Sain kuitenkin tarkkailla syömisiäni ihan koko ajan, ja painoni saattoi heilahtaa yhden pizzan puolikkaan takia kaksikin kiloa ylöspäin ja pysyä siellä pari viikkoa. Kävin tietenkin vaa’alla vähintään kerran päivässä. Sulaa hulluutta.

No niin, entäs Reilu miinus sitten? Syötin huvikseni kaikkien aterioideni tiedot Sulamoon ja sain selville, että söin usein yli kulutukseni! En joka päivä, mutta pari kertaa viikossa. Eri päivien kalorikertymä vaihteli aika paljon, millä varmaankin haluttiin estää elimistön vetäytyminen säästöliekille. Keskimäärin kalorivajeeksi jäi noin 100-200 kcal päivässä. Rasvan, proteiinin ja hiilihydraattien suhde oli noin 30/30/40, ja kuitua kertyi joka päivä yli suositeltujen 25 gramman. Sain ruoastani myös yllin kyllin kaikkia tarvittavia ravintoaineita paitsi D-vitamiinia.

Sulamon laskureiden mukaan söin niin paljon, että minun olisi pitänyt laihtua viiden viikon ohjelman aikana vain 900 grammaa. Tosiasiassa laihduin 2,5 kiloa. Se on toki puolet vähemmän kuin viisi kiloa, mutta silti noilla ruokamäärillä ja erittäin huonoilla yöunilla oikeinkin hyvä tulos. Puntarilla kävin kerran viikossa.

Konkarillakin voi olla opittavaa painonhallinnassa. Totta vai tarua?

Tottahan se. Vasta Reilu miinus -ohjelman myötä ymmärsin, miten paljon enemmän kasviksia on mahdollista syödä päivittäin ja miten se tehdään. Tajusin myös, että aamupalani oli ollut liian pieni. Kun aamiainen ja lounas olivat täyttävät, en ihan oikeasti jaksanut syödä enää illalla paljon mitään. Olin kuullut siitä, mutta nyt pääsin kokemaan väitteen todeksi.

Olen ollut kova napostelemaan - melkein koko ajan on pitänyt olla suussa jotakin, minkä työkaverini voivat todistaa. Reilu miinus -ohjelman ateriat olivat kuitenkin niin isoja, että välipalojen mieliteko katosi lähes kokonaan. Siitäkin olin aikaisemmin vain lukenut, mutta nyt koin sen.

Viisi viikkoa on päättynyt, mutta jatkan Reilun miinuksen viitoittamalla tiellä. En ole perillä: ohjelman sovittaminen arkeen vaatii vielä pohdintaa, mutta tiettyihin vanhoihin tapoihini en ole toistaiseksi palannut.

Olen vaihtanut köyhähkön sämpyläaamiaiseni kahteen isoon mukilliseen heraproteiinijauheella terästettyä marjasmoothieta, koska se on vastustamattoman hyvää ja pitää pidempään kylläisenä. Syön kuitenkin päivittäin vain yhden lämpimän aterian enkä kahta tai jopa kolmea, kuten pitäisi. En nyt vaan jaksa puuhata lieden ääressä niin paljon, enkä kaipaa lämmintä lounasta kesken työpäivän. Ostan kaupasta annossalaatin, mutta huolehdin, että mukana on reilusti proteiinia, enkä jätä kastiketta pois, koska siitä saan ateriaan kuuluvan rasvan. Yritän syödä myös sen salaatin enkä vain sattumia.

Reilu miinus -ohjelman laatijat Kukka Laakso ja Jussi Jaurola lähestyvät ravitsemusta liikunnan puolelta: Kukka aloitti valmentajan uransa kahvakuulakouluttajana ja Jussi voimaharjoitteluvalmentajana. Tämän voi aavistaa ohjelmasta, mutta häiritsevää se ei ole. Ruokavalio on varsin tarkasti ravitsemussuositusten mukainen - proteiinia siinä saa ehkä hieman enemmän ja kasviksia on reilusti enemmän kuin lautasmallissa.

Vertasin ruokavaliota Patrick Borgin ja Sirkka Hirvosen kirjassa Syö hyvin ja laihdu! (Otava 2008) annettuihin neuvoihin, ja ne olivat lähes identtiset. Hauskaa, että myös ravitsemustieteilijän mielestä laihduttamisen ensimmäinen askel on syödä vatsansa täyteen.

Miksen sitten vain ottanut kirjaa käteen hyllystä ja alkanut soveltaa sitä, kun periaatteet olivat samat? Niinpä. Hyvä kysymys! Valmennus kai vain vetosi enemmän.

Markkinoilla on tällä hetkellä ainakin neljä erilaista verkossa toimivaa painonhallintavalmennusta. En osaa verrata niitä, kun en ole kokeillut, mutta ainakin Alussa on paljonkin toimivaa. Viidessä viikossa se ei kuitenkaan vielä ehtinyt refleksin tasolle. Pidempi valmennus on todennäköisesti parempi. Lyhyt ohjelma on tarkoitettukin vain startiksi.

Reilu miinus (Alku) -ruokavalion plussat ja miinukset

+ Osa resepteistä on tosi herkullisia. Esimerkiksi salvialantut - nam!

+ Opin laittamaan maittavan marjasmoothien ja käyttämään heraproteiinia.

+ Valmiin viikko-ohjelman ateriat ovat taitavasti koostettuja ja ravitsemuksellisesti oikeaoppisia.

+ Ohjelmassa laihdutaan syömällä, ei liikkumalla, joten se sopii myös jänne- ja nivelvaivaisille.

+ Ohjelmassa ei tarvitse laskea kaloreita eikä vaakaakaan tarvita välttämättä.

+ Ruokavalio on joustava eikä sitä tarvitse noudattaa koko ajan täydellisesti. 80 % riittää.

 

- Ruokaa sai olla laittamassa ihan koko ajan.

- Olisi tosi rasittavaa, jos joka aamu pitäisi laittaa erilainen aamupala. En ala!

- Periaatteiden soveltaminen omaan arkeen vaatii paljon ajatustyötä.

- Ohjaajien tuki jäi melko heppoiseksi.

- Keskusteluryhmä ei ollut kovin aktiivinen.

- Raaka kaali oli liikaa ruuansulatukselleni.

- Ohjelmassa suositeltiin vahvasti laktoositonta ja gluteenitonta ruokavaliota, joka on monille tarpeeton.

- En laihtunut "reilusti", vaikka noudatin ohjeita varsin tarkasti. Se ei tosin ollut välttämättä ruokavalion vika, vaan helteen ja unettomuuden.

--

Päivän kuva: Kehitin ohjelman aikana perinteisestä kesäherkustani talkkunasta Reilu miinus -version. Sekoitin piimän ja talkkunajauhojen joukkoon annoksen heraproteiinia ja söin marjojen kanssa. Oli hyvää, uskokaa tai älkää (esimerkiksi äitini ei uskonut)!

Kommentit (0)

Seuraa 

Tietyssä iässä olet, kun tiedät menettäneesi jotakin tärkeää ikääntymisen takia. Itse en enää pysty esimerkiksi kävelemään pitkiä matkoja. Olen krooninen kipupotilas ja minulla on juuri todettu verenpainetauti. Blogin vakioaiheita ovatkin krempat ja niiden hoidot sekä kaikenlainen haikailu ja kiukuttelu. Erityisesti minua harmittaa, kun liikuntaa pidetään ratkaisuna vähän kaikkeen, vaikka minulle se toi elinikäiset vammat. Iloa minulle tuottavat kaunis koti ja vaatteet sekä parvekepuutahan hoito ja kukat. Nämä aiheet näkyvät myös blogissani.

Olen Maija Rauha, 59. Kirjoittaminen on minulle sekä ammatti että harrastus. Tervetuloa tiettyyn ikään!

--

Oletko Facebookissa? Käy tykkäämässä Tietyssä iässä -sivusta, niin saat uutisvirtaasi tiedon uusista blogikirjoituksista!

--

Tavoitat minut osoitteesta maijarauha@gmail.com

--

 

Blogiarkisto

2019
2018
2017
2016