Vintageharrastaja, toimittaja ja tietokirjailija Elina Teerijoki esittelee ihanimmat 1950-1970-lukujen joulukoristeensa, painokankaansa ja lahjapaperinsa Hopeapeilin joulu -kirjassa. Kansikuva kertoo, mitä tuleman pitää: muovisista saumapalloista koottu kranssi on yhtä aikaa retro, täysin moderni, kierrätyshenkinen ja syötävän suloinen. Tekee heti mieli rynnätä kirpputorille metsästämään takavuosien jouluaarteita.

Nostalgia valtaa mielen, kun luen joulun kulttuurihistoriasta, eri vuosikymmenten tavoista ja tavaroista sekä kirjailijan joulumuistoista. Kirjassa kuvataan pääasiassa kaupunkilaisjoulua midcentury modern -hengessä. Vietin lapsuuteni joulut maaseudulla, ja olen nähnyt kirjan ihanuuksista valtaosan vain aikakauslehtien kuvissa. Mutta oli meilläkin sentään iso muovinen saumapallo, joka soitti Jouluyötä, kun veti narusta. Joku kaupunkilaistäti sen varmaan lahjoitti. Teininä valmistin joka jouluksi koristeita. Joitakin tinapapereista taittelemiani kuusenkoristeita on minulla vieläkin jäljellä.

Voin kuvitella, että Hopeapeilin joulusta nauttivat monen sukupolven naiset. Ne, jotka kuvatuilla vuosikymmenillä rakensivat perheelleen jouluja, ja ne, jotka olivat tuolloin lapsia. Kolmantena sukupolvena vielä ne, joilla ei ole noista ajoista omia kokemuksia, mutta jotka ihailevat vintagetyyliä.

Kierrätys- ja vintagelahjojen hankintaan saadaan pätevät ohjeet.

Kirjailija ei kuitenkaan jää menneisyyteen, vaan näyttää, miten vintage-esineet ja tekstiilit tuodaan tähän päivään. Esimerkiksi vanhoille joululiinoille löytyy uusia käyttötarkoituksia. Askartelu- ja ruokaohjeita on muutama, ja myös kierrätys- ja vintagelahjojen hankintaan saadaan pätevät ohjeet.

Kirjan muoto ja sisältö ovat hyvässä harmoniassa. Olisin mielelläni katsellut Niina Tanskasen ottamia valokuvia isompinakin, mutta kirjan pienehkö koko on oikea ratkaisu pienkustantamo Helmivyöltä. Siro muoto sopii paremmin retroiluun.

Hopeapeili-sana kirjan nimessä tulee kirjailijan vintageblogin nimestä. Sinne se päätyi tietenkin vuonna 1971 lopetetun aikakauslehden kannesta. Vanhat naistenlehdet ovat toimineet myös kirjan tärkeinä lähteinä.

Vain yhdessä kohdassa tekee  mieli väittää vastaan (ja se on minulle vähän): toisin kuin kirjailija vihjaa, joulukuusen kuljettaminen ulos talosta onnistuu oikein hyvin kietomalla se vanhaan lakanaan. Olen tehnyt sen monta kertaa. Käytän parisängyn lakanaa. Levitän sen lattialle, kaadan kuusen sen päälle, sidon lakanan kulmat yhteen ja tartun solmuihin. Meiltä on viisi kerrosta ulos, ja vain yhden kerran on tarvinnut siivota neulasia jälkeenpäin rapusta. Oikein iso kuusi pitää pilkkoa ennen kuljetusta, pienempi menee sellaisenaan.

P.S.

Elina Teerijoen blogi löytyy täältä: Hopeapeili

Hopeapeilin joulu -kirjaa voi ostaa ainakin Pienestä Kirjapuodista Turusta sekä täältä: Booky

--

Päivän kuvat: Hopeapeilin joulu -kirja ja 1970-luvulla askarrellut kuusenkoristeeni ovat väreiltään ja tunnelmaltaan eri maailmasta, mutta on niissä jotakin samaakin. Punotun sydämen ohje annetaan kirjassa.

Kommentit (2)

Maija
Liittynyt15.10.2015

Juuh, kuusivastuu on ollut meillä minulla, ja manöövereihin on pitänyt kehittää keinoja, jotka tarvittaessa onnistuvat myös yksin. Kuusen kotiin kantamiseen on aina ollut helpompaa saada apua kuin sen hävittämiseen. Kerran meillä kyllä oli niin valtava tukkipuu, etten olisi millään pärjännyt sen kanssa omin päin. En osaa käyttää kirvestä tai sahaa - tasapuolisuuden vuoksi meillä asuu myös ihmisiä, jotka eivät osaa leikata leipää.

Seuraa 

Tietyssä iässä olet, kun tiedät menettäneesi jotakin tärkeää ikääntymisen takia, eikä se jokin tule enää koskaan takaisin. Minä menetin nelisen vuotta sitten terveyteni, yöuneni, juoksemisen, joogan, 7 pahvilaatikollista huolellisesti kerättyjä vaatteita ja identiteettini.

Vastalahjaksi sain hermokivut ja 15 kiloa massaa sekä vakaumuksen, että ikä on kaikkea muuta kuin numero. Nukun jo paremmin enkä tarvitse kipulääkkeitä päivittäin, mutta pitkille kävelyretkille en enää tässä elämässä pääse. Identiteettini sain takaisin erilaisena.

Blogi kertoo kaikesta, mitä tietty ikä mukanaan tuo: ainakin krempoista ja niiden hoitamisesta lääkkeellisin ja lääkkeettömin keinoin, uuden vaatevaraston keräämisestä, kodinhoidosta ja parvekepuutarhan vaalimisesta. Vähän myös kiukusta, joka herää, kun joka puolella kehotetaan ikääntyviä liikkumaan. Ikään kuin se olisi ratkaisu kaikkeen.

Tietyssä iässä -blogi jatkaa  Dementin omainen -blogini ja Parveke länteen -blogini jalanjäljillä, mutta aihepiiri on laajempi. Olen Maija Rauha, 58-vuotias brunetti. Kirjoittaminen on minulle sekä ammatti että harrastus. Tervetuloa tiettyyn ikään!

--

Oletko Facebookissa? Käy tykkäämässä Tietyssä iässä -sivusta, niin saat uutisvirtaasi tiedon uusista blogikirjoituksista!

--

Tavoitat minut osoitteesta maijarauha@gmail.com

--

Hae blogista

Blogiarkisto

2018
2017
2016