Ajatelkaa kulunutta mustaa nahkalaukkua. Harmaantuneet nurkat, näkyviä naarmuja. Asettakaa se nyt keski-ikäisen, ylipainoisen tantan olalle. Miltä näyttää? Raukalla ei ole ollut varaa ostaa kunnollista laukkua vuosikymmeniin? Aika rupsahtanut tapaus jo muutenkin. Säälittävää!

Sitten sama laukku pitkän ja hoikan, isotukkaisen nuoren hipsterin olalla Kallion kujilla. Todella elegantti kissa, jolla on aito vintageasuste! Vau!

Niinpä. Ihan sama juttu kuin mummonmekkojenkin kanssa: alle 30-vuotiailla ne näyttävät raikkailta ja seksikkäiltä, yli 50-vuotiailla pelkästään mummonmekoilta.

Vaikka nahka kuluu kauniisti, olen itse liian kuluneen näköinen voidakseni kantaa paljon käytettyä laukkua katu-uskottavasti. Priimakuntoinen laukku viestittää paljon paremmin pätevyyttä ja kertoo, että olen korkeasta iästäni huolimatta vielä täysillä mukana työelämässä (huomaa ironia).

Ja nyt seuraava sukupolvi on varttunut siihen ikään ja elämänvaiheeseen, että laukut alkavat kiinnostaa. Minulla olikin viikonloppuna ilo ja kunnia luovuttaa vanhat, kuluneet merkkilaukkuni eteenpäin. Ne kaikki kaksi.

Ostin molemmat 1990-luvulla, jolloin harva oli vielä kuullutkaan merkkilaukuista. Kenekään alle 25-vuotiaan mieleen ei olisi tullut hankkia sellaista, eikä laukkuja keräilty.

Halusin silloin hyvin tehdyn, kestävän ja käytännöllisesti suunnitellun työlaukun, eikä niitä kasvanut joka oksalla. Minkäs mahdoin, jos mukana tuli merkki. Hinta kirpaisi, vaikkei ollut mitään verrattuna nykyisiin merkkilaukkujen hintoihin.

Työlaukkuun mahtui joko mapillinen paperia tai viisi litraa maitoa. Käteviin sivutaskuihin sopivat avaimet, bussikortit, junaliput ja muut tärkeät pikkuesineet. Päädyn kännykkätasku oli mitoitettu silloisille Nokian bisnesmalleille, jollainen minullakin oli. Nykyinen puhelimeni ei siihen mahtuisi, mutta silloin se tuntui huisin hienolta. Käytin laukkua vuosikaudet joka päivä.

Toinen on kainalossa kulkeva pikkulaukku, joka erottui siihen aikaan - ja vielä nytkin - selkeän muotonsa takia. Käytin sitä aina matkoilla ja iltamenoissa, sillä se sopi joka paikkaan. Ei se nyt ehkä iltapuvun kanssa olisi sopinut, mutta eipä minulla ollut iltapukuakaan.

Kumpikaan laukku ei näytä huomiota herättävältä, mutta jos tietää mitä katsoo, ne tunnistaa helposti merkkinsä edustajiksi. Yhden kerran huomasin, että tuntematon tunnisti laukkuni ja ymmärsi, mitä merkityksiä sen kantamiseen liittyi.

Vaikka en silloin olisi myöntänyt sitä kenellekään, niihin todella liittyi muutakin arvoa kuin käyttöarvo. Tiesin, että ne olivat hyviä ja kalliita, ja salaa pidin siitä paljon. Koin olevani niiden arvoinen, vaikka mainoslause tuostakin tuli vasta paljon myöhemmin.

Sitten aloin löytää riittävän hyviä laukkuja ilman merkkiäkin. Sitä paitsi tämäkin merkki alkoi valmistaa järkevien käyttölaukkujen sijasta paljolti hölmöjä keräilyesineitä ja nosti hinnat pilviin. En ole aikoihin edes harkinnut merkkilaukun hankintaa.

Vanhat laukut käsiteltiin nyt nahkaöljyllä ja vahalla. Ja kas, ne saivat uuden elämän! Kulumat ja naarmut ovat yhtäkkiä pelkkää plussaa.

Mielelläni annoin ne pois. Luopuminen tuntui oikealta.

Merkkilaukku ei ole sijoitus, eihän se sentään korkoa kasva. Pitkäikäinen se kuitenkin voi olla. Uskon, että laukut kestävät käyttöä vielä kymmenisen vuotta. Polvesta polveen, olalta olalle!

--

Päivän kuvat: Takapihan ruskaa.

Kommentit (2)

hortensia

Tämä.oli osuva. Itselläni on 1 ennen merkkilaukuvimmaa hankittu hyvä.iso nahkalaukku. Maksoin siitä silloin järjettömilyä tuntuneet 1000 markkaa. Käytin tuota isoa,.kaunista vihreää nahkalaukkuabpitkään ja lahjoitin sen lopulta tyttärelleni, jonka mielestä se on myös ihana. Nyt laukulla on taas uusi innokas käyttäjä. Ei se silti sijoitus ollut. Hyvä.ostos kylläkin.

hortensia

Kylläpä älypuhelin taas näppäili omiaan. Anteeksi virheet. Lisäksi minun piti lisätä, että minulla "oli" tuo hyvä.laukku - nythän se on tyttärelläni...

Seuraa 

Tietyssä iässä olet, kun tiedät menettäneesi jotakin tärkeää ikääntymisen takia, eikä se jokin tule enää koskaan takaisin. Minä menetin terveyteni, yöuneni, juoksemisen, joogan, 7 pahvilaatikollista huolellisesti kerättyjä vaatteita ja identiteettini.

Vastalahjaksi sain krooniset kivut ja 15 kiloa läskiä sekä vakaumuksen, että ikä on kaikkea muuta kuin numero. Nukun jo paremmin enkä enää tarvitse kipulääkkeitä päivittäin, mutta toivon, että pystyn vielä joskus kävelemään yli puoli tuntia kerralla.

Blogi kertoo kaikesta, mitä tietty ikä mukanaan tuo: ainakin krempoista ja niiden hoitamisesta lääkkeellisin ja lääkkeettömin keinoin, uuden vaatevaraston keräämisestä, kodinhoidosta ja parvekepuutarhan vaalimisesta. Vähän myös kiukusta, joka herää, kun joka puolella kehotetaan ikääntyviä liikkumaan. Ikään kuin se olisi ratkaisu kaikkeen.

Tietyssä iässä -blogi jatkaa  Dementin omainen -blogini ja Parveke länteen -blogini jalanjäljillä, mutta aihepiiri on laajempi. Olen Maija Rauha, 57-vuotias brunetti. Kirjoittaminen on minulle sekä ammatti että harrastus. Tervetuloa tiettyyn ikään!

--

Oletko Facebookissa? Käy tykkäämässä Tietyssä iässä -sivusta, niin saat uutisvirtaasi tiedon uusista blogikirjoituksista!

--

Tavoitat minut osoitteesta maijarauha@gmail.com

--

Blogiarkisto

2017
2016

Instagram