Takareisileikkauksesta on nyt tasan neljä kuukautta, ja tämän kirjoittaminen on hivenen kivuliasta. Olen kuin varis tervatulla aidalla: Jos ei satu takapuoleen, sattuu ranteeseen. Uuden diagnoosin sain jo pari viikkoa sitten. Minulla on jännetupen tulehdus ranteessa. Pitää etsiytyä ergonomisempaan kirjoituspaikkaan, jotta ei satu.
Käytin leikkauksen jälkeen niin pitkään niin voimakkaita lääkkeitä, että mikään ei tuntunut missään. Niinpä uusi vamma pääsi kehittymään kaikessa rauhassa. Kun pystyin jättämään lääkkeet pois, huomasin, että olin kipeä aika monesta paikasta.
Minullahan olivat myös kaikki sorminivelet, olkapäät ja oikean pottuvarpaan nivel kipeänä, kun pakaravaivojen syitä alettiin toden teolla selvittää. Lääkitys ja etenkin kortisonipistokset veivät vaivat pois, mutta nyt ne ovat tulleet korkojen kanssa takaisin.
Meni seuraavaan päivään, kun vasta oivalsin, mistä se oli tullut.
Luulin, että peukalonivelen nivelrikko vain säteilisi ranteeseen päin. Lääkäri oikaisi käsitykseni nopeasti. Hän paineli ja liikutteli kämmentä ja rannetta hivenen, kysyi, onko ranteesta kuulunut rahinaa (ei ollut) ja kertoi, mistä on kysymys. Hoidoksi hän määräsi tulehduskipulääkegeeliä ja kylmähoitoa sekä kehotti lopettamaan välittömästi sen, mistä tulehdus oli tullut.
Meni seuraavaan päivään, kun vasta oivalsin, mistä se oli tullut. Tietenkin siitä, kun makasin rahilla tai vuoteella peppu pystyssä ja naama alaspäin ja käytin lattialla olevaa läppäriä. Toki myös söin ja luin samassa asennossa. Joka kerta, kun käänsin lehden sivua, otin ruokaa lusikkaan tai painoin näppäintä, ranne taipui ylöspäin hankalaan asentoon.
Koska en pystynyt kuukausiin istumaan yhtään, vaihtoehtoja ei kauheasti ollut. Tämä sama asento oli ollut suosikkini ihan siitä asti, kun pakaravaivat alkoivat. Vietin kotona lähes kaiken aikani rahilla, koska takapuoleni ei työpäivän jälkeen enää kestänyt istumista.
Jos erehdyn tarttumaan peittoon pinsettiotteella yöllä, herään omaan huutooni.
Ranne ei ole kipeä koko ajan, vaan ainoastaan, kun yritän tehdä sillä jotakin hankalaa. Jos erehdyn tarttumaan peittoon pinsettiotteella yöllä, herään takuuvarmasti omaan huutooni. Pukeutuminen ja riisuutuminen ovat haasteellisia. Ruoanlaitossa ja peseytymisessä pitää hieman varoa. Mutta jos pidän rannetta suorana, ei satu yhtään.
Ostin apteekista rannetuen, jossa on kämmenen puolella metallilasta. Se auttaa muistamaan, että ranne tosiaan täytyy pitää suorana, jos haluaa välttää vihlovaa kipua. Kipu on aivan samantyyppistä kuin olkapäässä ennen sen jäätymistä, mutta erona on se, että rannevaiva ei estä nukkumasta nyt, kun minulla on rannetuki.
Aikamoista tasapainottelua tämä kyllä on. Takapuoleni kestää jo istumista melko hyvin, muttei vielä rajattomasti. Ranne ei oikein kestä työskentelyä muuten kuin pöydän ääressä istuen.
Olen silti paremmassa kunnossa kuin moneen vuoteen. Feldenkrais kuntouttaa ja opettaa parempia liikeratoja. Nukun yöni, ainakin enimmäkseen, ja kivut ovat pieniä ja hallittavissa tavallisilla lääkkeillä. Panacodia tarvitsen vain, jos olen erehtynyt tekemään jotakin takareisiä rasittavaa kuten kävelemään yli 15 minuuttia kerralla.
Aloitan täysipäiväisen työnteon maanantaina, eli osa-aikasairauslomani on ohi. Lääkäri ja minä olimme yhtä mieltä siitä, että voin tarpeeksi hyvin. Aika näyttää, pitääkö se paikkansa.
--
Päivän kuvat: Vähän ennen ensilunta.
