Vuosi 2018 oli vakaa ja rauhallinen. Elin tavallista työssäkäyvän kipukroonikon elämää, tein lyhyitä retkiä Suomessa ja Euroopassa, kokosin täydellisesti yhteensopivaa puvustoa koossa 46-48 ja väkersin vähän käsitöitä. Ammatilliset asiat jäävät tämän blogin ulkopuolelle, mutta sen verran voin sanoa, että vuosi oli työntäyteinen ja sisälsi myös innostavia uusia alkuja. Vuoden pahin vastoinkäyminen oli pitkä, kuuma kesä.

Blogi ilmestyi tiistaisin säännöllisesti kuin kello. Tämä oli ensimmäinen kokonainen vuosi, kun kirjoitin kerran viikossa. Liekö lukijat tuosta harmistuneet, kun lukijamäärät jäivät hiukkasen pienemmiksi kuin edellisvuonna. Silloin parhaalla kirjoituksella oli yli 8 000 lukijaa, ja yli kymmenen postausta ylsi yli tuhannen lukijan. Vuonna 2018 kirjoitetuista postauksista vain kolme ylitti tuhannen lukijan rajan.

Peräti neljää edellisvuotista tai sitä vanhempaa kirjoitusta luettiin vuoden aikana enemmän kuin mitään, mitä kirjoitin vuonna 2018. Kaksi postausta erottuu aivan erityisesti: Arcoxia-kipulääkkeen esittely, joka on kaikkien aikojen luetuin blogitekstini, ja toukokuussa 2016 julkaistu teksti, jonka aiheena ovat kuoleman lähestymisen merkit. Sitä luettiin vuoden mittaan 2 500 kertaa.

Diginatiivi neuvonantajani on ollut jo pitkään sitä mieltä, että minun pitäisi keskittyä blogissani - ja etenkin Instagram-tililläni -  muotiin ja jättää muut aiheet sivuun. Vaatteista kertovat kirjoitukset saivat kuluneena vuonna kyllä keskimäärin selvästi enemmän lukijoita kuin muut. Tämän blogin kantava teema ei kuitenkaan ole tyyli vaan ikääntyminen, johon liittyy myös paljon muuta. Missä minä kremppojani valittelisin, jos en täällä? Ja kuka muu suostuisi katselemaan kukkakuviani edes silloin tällöin?

Vaikka olen kiinnostunut lukijamääristä, en pidä blogia, jotta saisin paljon tai lisää lukijoita. Pidän sitä viihdyttääkseni itseäni ja muita. Tässä vuoden 2018 luetuimmat jutut ja mitä asioille nyt kuuluu (otsikot ovat samalla linkkejä teksteihin):

Päivät hehkeänä blondina ovat ohi, ja ihan hyvä niin – 1 500 lukijaa

Enpä nyt tiedä, olenko koskaan ollut nimenomaan hehkeä blondi, mutta päätös palata omaan hiusväriin tuntuu kyllä edelleen oikealta. Juuri nyt minulla on ihan superlyhyt polkka, kun unohdin sanoa kampaajalle, että minulle on tärkeää saada hiukset korvan taakse. Mutta kyllä se pian kasvaa!

Olen myös yhtä hyvässä lihassa kuin vuosi sitten. Kesälomalla kevennyin tilapäisesti muutaman kilon, kun kokeilin Alku-valmennuksen viiden viikon tehostarttia. Järkyttävät määrät kasviksia ja marjoja sisältävä ruokavalio osoittautui vaikeaksi soveltaa arkeen. En keksinyt, miten pystyisin syömään ohjelman mukaiset 2-4 monipuolista lämmintä ateriaa päivässä viettämättä tuntitolkulla aikaa keittiössä joka päivä. Maidottomuus ja gluteenittomuus eivät myöskään napanneet, koska en saanut niistä mitään hyötyjä.

Avaa ovi Iso-Puolalan jouluun – 1 200 lukijaa

Turun palolta säästynyt Iso-Puolalan talo oli jouluasussaan niin hurmaava, että olen iloinen kirjoituksen suosiosta. Luulin olevani nokkela, kun ostin sieltä joulupöydän keskipisteeksi kauniin koristeen, joka taisi alun perin olla tarkoitettu ruutuikkunan alalaidan somisteeksi. Se muistutti kuulemma erehdyttävästi salaattivatia. Pienet katajan oksat näyttivät hämärässä friseesalaatilta ja valkoiset pallot minimozzarelloilta. Myös kanelitangot veivät ajatukset ruokaan.

Olen lääkkeiden väärinkäyttäjä – entä sinä? 1 000 lukijaa

Tämän postauksen lukijat löysivät vasta hiljalleen. Käsittelen siinä oikeaa tapaa säilyttää lääkkeitä ja tunnustan, että itse teen kaikki mahdolliset virheet. Kuljetan matkoilla edelleen lääkkeitä mukana pienessä rasiassa, jossa ovat melatoniinit, mielialalääkkeet ja särkylääkkeet iloisesti sekaisin. Kotona olen parantanut tapojani, enkä enää tyhjennä lääkepurkkeja snapsilaseihin. Lääkkeethän pitäisi säilyttää omissa pakkauksissaan, jotta olosuhdetekijät eivät vaikuttaisi niihin.

Kauristytön lempimekko – 900 lukijaa

Neulevalmistaja Kainon tunikat ja mekot ovat sekä minun että lukijoiden suosikkeja. Peura on yksi kainottarien ihanimmista kuoseista ja edelleen mallistossa. Tässä esiteltyjen mekon ja tunikan lisäksi minulla on sini-musta tunika. Nämä vaatteet ovat pääsyy siihen, että musta on hiipinyt takaisin vaatekaappiini. Mustan invaasio huipentui loppusyksyllä mustan nahkatakin hankintaan. Maltan tuskin odottaa, että säät lämpenevät ja pääsen taas käyttämään sitä.

Uusi mekko! Tervetuloa kesä kukkaviidakossa – 900 lukijaa

Kainon ennennäkemättömän runsas Paratiisi-kuosi pääsi vaatekaappiini pitkähihaisena mekkona. Se oli mielestäni aluksi vähän väljä, joten runtelin sen pesukoneessa pienemmäksi ja sitten harmittelin, kun mittasuhteet muuttuivat ja mekosta tuli liiankin lyhyt. Puuvillaneulemekko on tosi helppo tapa pukeutua, joten käytin sitä arki- ja kotivaatteena keväästä kesän ennätyshelteisiin saakka. Ja tietysti taas uudelleen syksymmällä.

Mainio matkapuvustoni ja miten se toimi kohteessa – 900 lukijaa

Matkapuvustoni ei ollut oikeasti ihan niin kätevä kuin annoin ymmärtää. Lantiolta piukat kuviolliset housut olisivat tarvinneet parikseen pidempiä paitoja ja tunikoita, joita minulla ei tuolloin vielä ollut. Sittemmin hankin Masain verkkokaupasta pitkä- ja lyhythihaisen valkoisen pitkän paitapuseron/tunikan, jotka ratkaisivat ongelman. Toinen noista tunikoista esiintyy vuoden suosituimmassa postauksessa farkkujen ja sinisen bukleejakun kanssa.

Seuraavalle matkalle pakkasin mustat neuloshousut ja tummanharmaat villaneulehousut, valkoisen ison paitapuseron, sini-mustan Peura-tunikan ja harmaan kasmirneuleen. Paljon parempi yhdistelmä.

Kävinkö Fiskarsissa vai Fifth Avenuella – 800 lukijaa

Kesäinen Fiskarin kylä eli tutummin Fiskars yllätti ostosmahdollisuuksillaan. Ostin Fiskarsin tehtaanmyymälästä sakset (tietenkin!) ja raastimen. Mieluisin retkituliainen oli kuitenkin Kainon Paratiisi-paita lempeän sinisävyisenä. Jos tämä väritys tulisi uudestaan tuotantoon, ostaisin, vaikka kuvio ja malli olisi mikä. Valkoinen pellavapaita sen sijaan oli virheostos – sittenkin liian pieni.

Kävin teellä Tampereella – 800 lukijaa

Helmikuussa poikkesin teellä Viinikan Lillanissa ja esittelin muitakin mukavia Tampereen kahviloita. Tampere on nuoruuteni kaupunki, jonka kadut kantavat nostalgisia muistoja. Jostakin syystä en osaa vetelehtiä kahviloissa missään muualla. Muuttaisin varmaan Tampereelle ennen pitkää, ellei Turun-kotini sijainti olisi niin ihanteellinen.

Kudoin tätä pitsineuletta yli vuoden – 700 lukijaa

Neulemalli oli niin vaikea, ettei sitä tehdessä voinut katsella televisiota tai ylipäätään keskittyä mihinkään muuhun. Ihme, että sain sen valmiiksi. Nyt minulla on tekeillä samasta lankayhdistelmästä pitkähkö villatakki, josta puuttuu enää hihat ja puolet toisesta etukappaleesta. Sitä olen kutonut pääasiassa telkkarin edessä, mutta kivoja ohjelmia tulee niin harvoin, ettei neule etene. Tällä hetkellä katson vain Nelikkoa ja Tuntematonta sotilasta, eikä niillä pitkälle pötkitä.

Kesän kehutuin asu – 700 lukijaa

Kesäisiä vaatekuvia selatessa tulee kova ikävä kesää ja kesävaatteita. Tuokin yhdistelmä on niin kiva, että haluaisin pukeutua siihen heti! Ei näytä myöskään olevan mitään tarvetta ostaa uusia vaatteita tänä keväänä. Korkeintaan uudet pellavasortsit saatan tarvita entisten, kauhtuneiden tilalle. Vaan annas olla, kun kevät koittaa. Kyllä varmaan posti taas polkee paketteja ovelle. Kun ei se puvusto vaan millään tule täydelliseksi!

Siitä huolimatta tai juuri siksi minusta tuntuu, että vuodesta 2019 on tulossa oikein hyvä vuosi. Mainiota uutta vuotta myös sinulle, arvoisa lukijani!

Nyt saa uuden vuoden kunniaksi jälleen myös toivoa. Mistä aiheesta haluaisit minun kirjoittavan alkavana vuonna? Kerro kommenttikentässä! 

--

Päivän kuvat: Joulunajan tunnelmia.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Tietyssä iässä olet, kun tiedät menettäneesi jotakin tärkeää ikääntymisen takia. Itse en enää pysty esimerkiksi kävelemään pitkiä matkoja. Olen krooninen kipupotilas ja minulla on juuri todettu verenpainetauti. Blogin vakioaiheita ovatkin krempat ja niiden hoidot sekä kaikenlainen haikailu ja kiukuttelu. Erityisesti minua harmittaa, kun liikuntaa pidetään ratkaisuna vähän kaikkeen, vaikka minulle se toi elinikäiset vammat. Iloa minulle tuottavat kaunis koti ja vaatteet sekä parvekepuutahan hoito ja kukat. Nämä aiheet näkyvät myös blogissani.

Olen Maija Rauha, 59. Kirjoittaminen on minulle sekä ammatti että harrastus. Tervetuloa tiettyyn ikään!

--

Oletko Facebookissa? Käy tykkäämässä Tietyssä iässä -sivusta, niin saat uutisvirtaasi tiedon uusista blogikirjoituksista!

--

Tavoitat minut osoitteesta maijarauha@gmail.com

--

Hae blogista

Blogiarkisto

2018
2017
2016