Helsingin Sanomat kertoo tänään kolmesta seniorista, joita ikä ei estä nauttimasta hurjista harrastuksistaan: laskettelusta, sukeltamisesta ja laskuvarjohypystä. Onko tämä hyvä vai huono uutinen?

Onhan se hyvä uutinen, ettei ikääntyminen tarkoita toimintakyvyn menetystä ja harrastuksista luopumista. Myönteiset esimerkit hälventävät ikääntymiseen liittyviä ennakkoluuloja. Eihän siitä ole kauan, kun viisikymppisille ostettiin lahjoiksi keinutuoleja ja kävelykeppejä. Nyt tiedämme, että eläkeläisetkin pystyvät juoksemaan maratoneja ja harrastamaan extreme-lajeja.

Mutta eikö tämä nosta riman hirvittävän korkealle? Syntyykö nyt uusia ennakkoluuloja, jotka edellyttävät ikääntyviltä täydellistä toimintakykyä vähintään eläkeikään asti ja mielellään vielä pitkään sen jälkeen? On huono uutinen, jos poikkeusyksilöistä tulee ei vain esikuva vaan myös mittatikku meille kaikille.

Me tavallisethan olemme ihan tavallisia. Osa ihmisistä jää tavallisuuden alapuolellekin. Puhun nyt esimerkiksi meistä, joilla on synnynnäinen alttius tuki- ja liikuntaelimistön sairauksille ja vaivoille. Ei meistä ole laskettelijoiksi eikä laskuvarjohyppääjiksi - ei ehkä ole ollut koskaan, mutta ikääntyessä vielä vähemmän.

Nämä jutut luovat ja vahvistavat mielikuvaa, että sama on mahdollista meille kaikille, kun ikäännymme. Ja että on vain itsestä kiinni, jos emme pysty siihen.

Vaikka väestö olisi ikääntyessään entistä terveempää, ei se koske jokaista yksilöä. Kaikki eivät koskaan pääse keskiarvoon asti. Sen takiahan se on keskiarvo. Ja sen takia sankarisenioreista kerrotaan lehdessä, kun he ovat niin harvinaisia. Riippumatta toimituksen ja toimittajan tarkoitusperistä nämä jutut luovat ja vahvistavat mielikuvaa, että sama on mahdollista meille kaikille, kun ikäännymme. Ja että on vain itsestä kiinni, jos emme pysty siihen.

Joudun edelleen oikein teroittamaan tätä itselleni joka kerta, kun näen näitä juttuja: Ei, MINUSTA ei tule koskaan tuollaista, eikä TARVITSE tulla. Vähempikin riittää, paljon vähempi.

Täydellinen fyysinen toimintakyky ei ole välttämätön. Tästä voimme kiittää tekniikan vuosisataista kehitystä. On sähköt, autot, hissit ja nosturit. Kävelykyvytön voi hoitaa virastoasiansa verkossa ja tilata ruokaostokset kotiovelle. Hätäkös tässä on.

On oikein huono uutinen, jos tarinat sankarivanhuksista nostavat työnantajien ikääntyville asettaman riman entistä korkeammalle.

Jo nyt meidän pitää pystyä kaikkeen samaan kuin nuoret siitä huolimatta, että nuoret eivät pysty kaikkeen samaan kuin me, joille pitkä kokemus antaa ylivertaista harkintakykyä. Jos meillä pitää olla myös yhtä hyvä tai parempi fyysinen kunto kuin 25 vuotta nuoremmilla, ollaan totaalisen väärillä jäljillä. Pelkään, että juuri noille jäljille nämä jutut sankarivanhuksista johdattavat.

Hyvä uutinen vai huono uutinen? Päätelkää itse: löydätte uutisen täältä.

--

Päivän kuvat: Pieniä ihmeitä Turun yliopiston kasvitieteellisestä puutarhasta.

 

 

Kommentit (4)

MarjattaP

Minusta se on pelkästään hyvä uutinen.   Hienoa, että joidenkin terveys on säilynyt eikä ikä estä harrastamasta tuollaisia lajeja.  Me kaikki olemme erilaisia eikä yleistämään kannata ryhtyä.  Jokainen meistä tekee valintansa omista lähtökohdistaan.   Mukavaa Pääsiäisen aikaa!

Maija
Liittynyt15.10.2015

Niinhän me olemme tottuneet ajattelemaan, että huippukuntoisuus on ihailtavaa. Yksilöiden kohdalla niin varmasti onkin. Koetin löytää asiaan uuden näkökulman ja ajattelin sitä siltä kannalta, millaisia mielikuvia näiden yksilöiden julkinen esittely vahvistaa. Mielikuvat vaikuttavat asenteiden kautta käytökseen.   Hyvää pääsiäistä!

JattaM

Onhan se mukava lukea että ikääntyneenäkin pystyy kaikenlaiseen "jännittävään". Vähintään yhtä mielenkiintoista olisi mielestäni lukea ihan tavallisten, elämäänsä tyytyväisten ihmisten harrastuksista. Omassa tilanteessani asetan tyytyväisyyden kirkkaasti edelle kaikkia extreme-kokemuksia.

Maija
Liittynyt15.10.2015

Nuo extreme-lajit kuormittavat myös aika lailla terveydenhoitojärjestelmää. Eikös tuo laskettelijakin kertonut useista sairaalakeikoista harrastuksensa tiimoilta. Mutta toiset eivät tunne olevansa elossa, elleivät saa äärimmäisiä kokemuksia. Minäkään en heidän joukkoonsa kuulu.

Seuraa 

Tietyssä iässä olet, kun tiedät menettäneesi jotakin tärkeää ikääntymisen takia, eikä se jokin tule enää koskaan takaisin. Minä menetin terveyteni, yöuneni, juoksemisen, joogan, 7 pahvilaatikollista huolellisesti kerättyjä vaatteita ja identiteettini.

Vastalahjaksi sain krooniset kivut ja 15 kiloa läskiä sekä vakaumuksen, että ikä on kaikkea muuta kuin numero. Nukun jo paremmin enkä enää tarvitse kipulääkkeitä päivittäin, mutta toivon, että pystyn vielä joskus kävelemään yli puoli tuntia kerralla.

Blogi kertoo kaikesta, mitä tietty ikä mukanaan tuo: ainakin krempoista ja niiden hoitamisesta lääkkeellisin ja lääkkeettömin keinoin, uuden vaatevaraston keräämisestä, kodinhoidosta ja parvekepuutarhan vaalimisesta. Vähän myös kiukusta, joka herää, kun joka puolella kehotetaan ikääntyviä liikkumaan. Ikään kuin se olisi ratkaisu kaikkeen.

Tietyssä iässä -blogi jatkaa  Dementin omainen -blogini ja Parveke länteen -blogini jalanjäljillä, mutta aihepiiri on laajempi. Olen Maija Rauha, 57-vuotias brunetti. Kirjoittaminen on minulle sekä ammatti että harrastus. Tervetuloa tiettyyn ikään!

--

Oletko Facebookissa? Käy tykkäämässä Tietyssä iässä -sivusta, niin saat uutisvirtaasi tiedon uusista blogikirjoituksista!

--

Tavoitat minut osoitteesta maijarauha@gmail.com

--

Blogiarkisto

2017
2016

Instagram