Kirjoitukset avainsanalla hamstring-syndrooma

Sain vuosi sitten työpaikalla käyttööni sähköpöydän, mutta olen hyödyntänyt sitä aika vähän. Jouduin elokuussa työfysioterapeutilla käydessäni tunnustamaan, etten tykkää seistä, koska se rasittaa. Yllättäen hän ei ruvennutkaan saarnaamaan vaan myönsi, että kovalla betonilattialla seisominen tosiaan väsyttää jalkoja. Mitä jos kokeilisin tällaista pehmentävää seisonta-alustaa. 

Toinen uusi suositus oli aktivointilauta. Se on muovinen kaareva levy, jolla voi seistä paikoillaan tai keinutella puolelta toiselle, ja se taipuu hieman myös eteen ja taakse. Se on melko jäykkä, joten keinuttelu panee pakaralihakset töihin. Pelkkä seisominen laudalla aktivoi syviä vatsalihaksia ja selkälihaksia eli kehon korsettia. Gymba-niminen lauta on suomalainen keksintö.

Mikäpäs siinä sitten. Sain välineet ripeästi tilatuiksi alan liikkeestä, ja ne tuotiin minulle suoraan työpaikalle. Lasku oli yhteensä noin 250 euroa.

Aktivointilaudan pakkauksessa luvattiin reippaasti, että tämä saa sinut nousemaan tuolistasi. Vähän epäilin, mutta sepä toimikin! Tykästyin heti keinuttelemaan kirjoitustyötä tehdessä ja oikolukiessa. Ensimmäisenä päivänä taisin temppuilla laudalla vain puolisen tuntia, kun pakaroissa alkoi tuntua siltä, että parasta lopettaa.

Pakaralihakset ja jänteet väsyivät selvästi, mutta rohkeana tyttönä kävelin vielä töistä kotiin. Illalla pakarat tuntuivat rennoilta enkä tarvinnut särkylääkettä ollenkaan! Sama toistui seuraavana päivänä, jolloin keinuttelin jo kaksi puolen tunnin jaksoa.

Lautaani käyttävät ihan huvikseen myös työkaverit, joilla ei ole minkäänlaisia vaivoja.

Parin viikon käytön jälkeen voin todeta, että väline on erittäin hyvä. Se ei ole vienyt pakarakipujani kokonaan pois, mutta se on vähentänyt niitä selvästi. Ilmeisesti tuo takapuolen keikuttelu on täsmäliikuntaa jänteilleni. Veri kiertää oikeassa paikassa ja panee kuona-aineet liikkeelle. Viikonloppuna, kun en voinut keinutella, olin selvästi kipeämpi.

Minun pitäisi kai nostaa pöytäni yläasentoon vähintään kerran tunnissa, mutta ihan siihen en ole päässyt. Jos en käyttäisi aktivointilautaa, minun pitäisi seistä seisonta-alustalla. Sillä ei kuitenkaan ole ollut paljonkaan käyttöä, koska melkein aina kun nousen, haluan gymbailla.

Jos olisin tajunnut hankkia keinulaudan jo kolme vuotta sitten, olisinko välttynyt jännetulehduksen kroonistumiselta ja pysynyt poissa leikkauspöydältä? Kenpä tietää. Mahtoiko sellaista olla silloin markkinoillakaan? Nyt tekee mieli hankkia lauta myös kotiin.

Suosittelen aktivointilautaa lämpimästi kaikille, joilla on hamstring-syndrooma tai muuten kipeytyneet takareisilihasten jänteet. Mikseipä se voisi muihinkin pakaravaivoihin auttaa. Lautaani käyttävät ihan huvikseen myös työkaverit, joilla ei ole minkäänlaisia vaivoja. Se vaan on niin kiva seisten työskentelyn apuväline. Ja minähän en sitä pysty koko aikaa käyttämään, joten siitä riittää useammalle.

Lisätietoja aktivointilaudasta löytyy tämän linkin takaa: http://gymba.fi/

Tällä kertaa kävelyssäni oli vikana, etten käyttänyt riittävästi pakaralihaksiani.

Ai että kuinka on mahdollista, että pyrstöni ylipäätään on yhä kipeä, vaikka minut leikattiin jo kaksi vuotta sitten?

Hyvä kysymys. Nyt on kipeänä se peffan puolisko, jota ei leikattu. Se ärtyi hirveästi kesän helteillä, vaikken rasittanut sitä juuri ollenkaan. Sekä työterveyslääkäri että fysioterapeutti vahvistivat, että lämmin sää ihan oikeasti pahenta tulehduksia, ja tulehdushan siellä jänteen kiinnityskohdassa lienee. Minulle helteen ja kivun yhteys paljastui vasta sään viilennyttyä, kun kivut hellittivät. Ajattelin, että joku yhteys siinä täytyy olla, ja kysyin ammattilaisilta.

Työfysioterapeutti tutkaili taas myös kävelyäni. Tällä kertaa oli vikana se, etten käyttänyt kävellessä riittävästi pakaralihaksiani. Kävelyn pitäisi kuulemma tuntua joka askeleella pakaroissa, mutta minä en kyllä tuntenut kankuissani yhtään mitään. Sain pientä tuntumaa vasta lopettamalla hissuttelun ja pidentämällä askelta reilusti taaksepäin. Fyssari muistutti, että askeleen pitäisi lähteä liikkeelle rullaamalla kantapäästä suoraan päkiälle ja ponnistamalla päkiällä, jolloin askel saa voimaa ja pakaralihakset tulevat mukaan liikkeeseen.

Aikaisemmin minulle on huomautettu takakenossa kävelystä ja painotettu, että joka askeleen pitää tuntua selkälihaksissa. Nyt askelluksen siis pitäisikin tuntua pakaroissa. Sain tehtäväksi harjoitella tätä kävellessäni aina kun muistan.

Korostunut päkiän käyttö kipeytti kuitenkin välittömästi vaivaisenluuni, jota taannoin kävin näyttämässä jalkafysioterapeutillakin. Jumppaohjeilla sain silloin kivut pois ja pottuvarpaan kääntymisen pysähtymään, mutta treenaus tietenkin lopahti, kun akuutti tilanne meni ohi.

Tällä viikolla menen uudestaan fyssarille. Joudun tunnustamaan, että kävelytreenit ovat tauolla ja lihaskuntotreenejä en ole edes aloittanut. Treenaan ainoastaan jalkapyöydän pieniä lihaksia. Ei nyt sentään kaikkea kerralla.

--

Päivän kuvat: Iloisen oranssi Gymba on työpäivän piristys.

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Aloitin PhysioPilateksen tammikuussa intoa uhkuen: mahtavaa, että löytyi ryhmäliikunta, joka sopii minullekin. Jouduin kuitenkin keskeyttämään jo ennen kuin 10 kerran korttini oli kulunut loppuun. Miksi kävi näin?

1. Vetäjä nosti tunnin rasitustasoa liian nopeasti

Alussa meni monta kertaa ihan hyvin, kun pakara- ja takareisiliikkeitä tehtiin kohtuullinen määrä. Ohjaaja kuitenkin lisäsi rasitusta kerta kerralta olettaen ehkä kaikkien lihaskunnon kehittyvän. Minulla lihaskunto ja takareisilihasten jänteiden kunto eivät kehity tasatahtia. Ryhmä eteni kipeiden jänteideni kannalta aivan liian nopeasti, ja parin kuukauden kuluttua tunti oli jo minulle liian vaativa. Olin maanantain tunnin jälkeen jälkeen koko loppuviikon kipeä. Lopetin vähin äänin.

2. Tunnilla kävi tervettä jumppakansaa

Vaikka tunnin nimi oli PhysioPilates, minusta tuntuu, että iso osa osallistujista oli terveitä ja krempattomia, monet jo valmiiksi aika hyväkuntoisia. Uskon, että tunti vastasi enemmän paljon liikkuvien kehonhuoltotarpeisiin kuin minun vaatimattomiin kuntoutustarpeisiini.

3. Ryhmäpaine toimi väärään suuntaan

Ryhmäliikunnassa on ideana, että porukan paine saa treenaamaan kovemmin ja jaksamaan enemmän. Olen sen verran kilpailullinen, että ryhmäpaine toimi liiankin hyvin. Vaikka alussa muuta luulin, en lopulta pystynyt olemaan tekemättä (sanotaan nyt vaikka) 100 pakaraliikettä, kun kaikki muutkin tekivät ja lihaskuntoni siihen riitti. Jänteeni kuitenkin olisivat kestäneet vain 60 liikettä ja kipeytyivät jälkeenpäin. Käynti joka toinen viikko ei auttanut, koska sillä välin ohjaaja oli jälleen kiristänyt tahtia.

4. Minua ei hävetä jättää kesken, jos jatkaminen olisi tyhmää

Tositekijät naureskelevat niille, jotka aloittavat kuntoilun syksyllä tai joulun jälkeen, mutta jättävät nopeasti kesken. Minusta luovuttaminen on kaunista. Se kertoo, että ymmärtää kehonsa ja mielensä asettamat rajat ja pystyy arvioimaan tilanteen uudestaan, kun rajat tulevat vastaan. Aina ei kannata jatkaa. Ryhmäliikunnassa ei myöskään ole järkevää vaatia, että koko ryhmä alkaisi toimia yhden jäsenen toiveiden mukaan.

5. En välttämättä tarvitse ryhmää liikkumiseen

Olen treenannut joogaa vuosien mittaan paljon enemmän kotona kuin salilla. Välillä vain vaihtelu virkistäisi. Olisi kiva ulkoistaa jumppaohjelman suunnittelu ja antaa ohjat osaavammalle. Työnantajan avokätisesti tarjoamia liikuntaseteleitäkin olisi mukava käyttää. Mutkun ei minulle taida sopia sellaisenaan edes ikäihmisten tuolijumppa. Joten pitäkää tunkkinne, palaan omalle matolleni.

--

Päivän kuvat: Pelargoni Apple Blossom kukkii parvekkeellani.

Kommentit (2)

Helin
1/2 | 

Hei, samaa mieltä kanssasi. Ei ehkä yhtä tehokasta yksin treenatessa, mutta eipä myöskään tarvitse yrittää pysyä muiden tahdissa. Liikutaan me vaan omaan tahtiimme ja olkaamme siitä iloisia. Mukavaa liikuntasyksyä.

Maija
Liittynyt15.10.2015

Niinpä! Niin kauan on asiat hyvin, kun pystyy edes omin nokkineen liikkumaan.  Iloitkaamme siitä.

En lähtisi oma-aloitteisesti paikkaan, jossa vihreää on vain sammal. Tulin kuitenkin työporukan mukana poikenneeksi turrena (muotisana joka tarkoittaa suomalaista turistia eli vähemmän omatoimista matkailijaa) Islannissa, ja opettihan se reissu kieltämättä jotakin. Kuten:

1. Kävely mannerlaatalta toiselle vie noin tunnin.

Islanti sijaitsee kahden toisistaan erkaantuvan mannerlaatan päällä. Pohjois-Amerikan laatta ja Euraasian laatta loittonevat  noin 2,5 senttiä vuodessa, mikä näkyy parhaiten Thingvellirin (en jaksanut etsiä oikeaa kirjainta th:n tilalle) luonnonpuistossa. Tässä Unescon maailmanperintökohteessa voi kävellä polkua ja siltoja pitkin mannerlaattojen repeämän poikki toiselle puolelle. Tai ainakin sinne päin.

Islantilaiset tunnistivat paikan erityislaadun jo muinoin, vaikkeivät välttämättä tienneet, mikä siinä on niin erityistä. Thingvellirissä kokoontui nimittäin allting eli kenties maailman ensimmäiset valtiopäivät vuosittain 900-luvulta sakka. Uskon islantilaisten ymmärtäneen, että selviytyminen karuissa oloissa edellyttää luonnon kunnioittamista, yhteistyötä ja sopua - sekä niitä turvaavia lakeja. Lainrikkojien rankaisemista varten Thingvellirissä oli tarjolla käytännöllinen veteen päättyvä rotko.

Myös Islannin kääntyminen katoliseen kristinuskoon vahvistettiin alltingissä. Thingvellirin nykyinen luterilainen kirkko ja maatila ovat laakson ainoat rakennukset. Ne muodostavat maisemaan luonnollisen kiinnekohdan katseelle ja kameran etsimelle. Laakson pienet, kirkasvetiset joet laskevat Thingvallavatn-järveen. Kesällä laakso on varmasti ihana kukkakeidas.

Laakson molemmin puolin on dramaattisia kalliojyrkänteitä, rotkoja ja solia sekä pieniä vesiputouksia. Eipä ihme, että Game of Thrones -tv-sarjan kuvauksiakin on tehty Thingvellirin alueella.

2. Kun Strokkur purkautuu, kaikilta pääsee VOUUH!

Maan kuori on Islannissa ohutta ja vulkaaninen toiminta eli maanjäristykset, tulivuorenpurkaukset, kuumat lähteet ja kallioperän kaasupurkaukset yleisiä. En ole varma, haluaisinko asua aivan näin jännittävässä paikassa, mutta turrena geotermisiä ilmiöitä on hauskaa seurata.

Maailman tunnetuin maasta ryöppyävä kuuma höyrypatsas, Geysir, on vetäytynyt eläkkeelle, mutta samalla Geysirin alueella on koko joukko muitakin geysireitä. Strokkur syöksee kuumaa höyryä jopa 20 metrin korkeuteen muutaman minuutin välein. Vaikka sen tietää olevan tulossa, purkaus tapahtuu yllättäen ja on parissa sekunnissa ohi. Katsojien suusta pääsee spontaani VOUUH!

Samaa geotermistä ilmiötä voi seurata minimuodossa aivan polun vieressä olevassa kuumassa lähteessä. Ensin se on aivan tyyni, sitten alkaa kiehua ja kuplia, kunnes tsuh! Ja vesipatsas hälvenee nopeasti höyrynä ympäröivään ilmaan.

Opas varoitti vakavasti kokeilemasta alueella virtaavien pienten purojen veden lämpötilaa sormella. Vesi voi olla jopa 80-100-asteista. Viisas väistää myös Strokkurin kuumaa vesihöyryä, jonka tuuli puskee haluamaansa suuntaan.

3. Gullfoss murisee kuin tuhat moottoria  

Kun on jäätiköitä, vuoria ja rotkoja, on myös vesiputouksia. Langjökullin sulamisvedet ryöppyävät Gullfossin vesiputouksessa kahden portaan kautta 32 metriä alaspäin jyrkkäreunaiseen, 70 metriä syvään kanjoniin. Koko vesiputous ei ole kerralla näkyvissä. Sen ääntä on vaikea kuvailla, mutta kumu iskee jonnekin syvälle liskonaivoihin, ellei suorastaan munaskuihin asti. Se on pelottavaa ja samalla kiehtovaa.

Luonnonvoimien kanssa ei ole leikkimistä. Keskimäärin kolme turrea vuodessa kuolee retkeillessään Islannin luonnossa, kun liikenneonnettomuuksia ei lasketa. Omatoimimatkailijoiden määrän kasvu huolettaa Islannin viranomaisia, koska turvallisuutta koskeva tieto ei välttämättä tavoita oman tiensä kulkijoita. Gullfossillakin turret temppuilevat talvisin jäisillä rinteillä ohjeita ja kieltoja uhmaten ja henkensä kaupalla, kertovat luotettavat islantilaislähteet.

Turvallisuusohjeita retkeilijöille löytyy täältä: https://safetravel.is/

4. Nuoruuden lähde sijaitsee Laugarvatnissa

En ole vuosiin näyttänyt yhtä hehkeältä kuin kylpylä Fontanan pukuhuoneessa leijuttuani kahden tunnin ajan lähes painottomana geotermisen lähteen vedessä. Jotakin taikaa siinä oli.

Kylpylän kaikki altaat ovat ulkoilmassa. Kylmäverisenä suomalaisena viihdyin parhaiten viileimmissä, 32-asteisissa vesissä.  Piipahdin myös altaassa, jonka vesi lämpeni toista päätä kohti 40 asteeseen asti, mutta en uskaltautunut sinne saakka. Kuumotti liikaa.

Näitä kylpylöitä ei ole suunniteltu uimista, vaan rentoutumista ja seurustelua varten. Kylpylässä on myös kolme erilaista saunaa, mutta niitä en kokeillut. Yhden nurkassa pulputti aito kuuma lähde, ja haju oli tiemmä sen mukainen. Lähteistä lähtevä mädän kananmunan vieno tuoksu on yksi Islannin omaperäisimmistä erityispiirteistä.

Vain 200 metrin päässä Fontanasta on yksi Islannin kuuluisimmista kuumista lähteistä, Vigdalaug eli kastelähde. Tarina kertoo, että kun Islanti kääntyi kristinuskoon noin vuonna 1 000, osa päälliköistä kieltäytyi kasteesta Thingvallavatnin jääkylmässä vedessä. He vaativat, että kaste tulee toimittaa 20 kilometrin päässä Laugarvatnissa, mikä toteutuikin.

Lisää kylpylästä täältä: https://www.fontana.is/

5. Sääennusteisiin ei ole luottamista

Sään vaihtelut ovat Islannissa erittäin nopeita. Retkipäivänämme sateen mahdollisuus oli sääennusteen mukaan 90 prosenttia, ja lämpötilan piti olla muutaman asteen verran alempi kuin Suomessa. Olin varautunut kastumiseen, kylmään ja viimaan goretexillä ja kerrospukeutumisella - täysin turhaan. Sää oli paljon lempeämpi kuin odotin.

Kyllä päivän aikana myös satoi, useammin kuin kerran. Olimme silloin kuitenkin aina autossa matkalla kohteesta toiseen. Thingvellirissä aurinko paistoi aluksi niin lämpimästi, että jätin takin autoon ja patikoin pelkässä puuvillaneuleessa ja leggingseissä. Taivas meni kuitenkin nopeasti pilveen ja tunnin kuluttua jo ripsi sadetta, kun kömmimme takaisin bussiin.

6. Luontokohteissa tarvitaan liikuntakykyä

Olen jäänyt monilta työporukan reissuilta pois hamstring-syndrooman takia, koska niiden ohjelmat on yleensä suunniteltu tervejänteisille. Nyt päätin uskaltautua mukaan, koska sentään pystyn liikkumaan jo jonkin verran.

En kuitenkaan tiennyt, että Golden Circle -kokopäiväretken jokaiseen kohteeseen liittyisi kävelyä ja useimpiin myös portaita ja korkeuseroja. Päivittäinen kivuttoman kävelyn kiintiöni tuli täyteen jo ensimmäisellä pysähdyksellä Thingvellirissä. Harmitti aika tavalla, etten voinut mennä lähemmäs putousta Gullfossilla, koska matkaa ja korkeuseroa oli liikaa.

Rentoutus lämpimissä altaissa ei riittänyt sulattamaan rasitusta kokonaan pois. Vietin seuraavan päivän Reykjavikissa näkemättä kaupungista mitään, koska hermosärky iski leikkaamattomaan koipireiteen jo ensimmäisessä kadunkulmassa. Palasin hotellille makoilemaan ja lukemaan islantilaista dekkaria (Yrsa Sigurdadottirin Perimä - hyytävän hyvä!). Olihan edessä vielä kotimatka ja noin 6 tuntia istumista lentokoneessa ja bussissa.

Toiset kertoivat kävelleensä kaupunkipäivän aikana kuka 16 kilometriä, kuka 9 kilometriä. Itse en pystynyt kävelemään kivutta vielä seuraavanakaan päivänä. Sitä saa mitä tilaa. Olisin voinut jäädä kotiinkin, mutta enpä jäänyt. Enkä kadu.

--

Päivän kuvat: Maisemia Golden Circle -kierroksen varrelta Islannista. Yksityiskohtakuvia ei tällä reissulla tullut otetuksi ollenkaan. Islanti on suurten linjojen maa.

Kommentit (0)

Kuten moni varmasti muistaa, minulta leikattiin lähes kaksi vuotta sitten takareiden jänteiden paksuuntumaa (tendinoosia) ja samalla vapautettiin kudokseen takertunut iskiashermo. Leikkauspäätöstä tehdessään professori O. puntaroi muun muassa sitä, miten todennäköisesti leikkaus tuottaa uutta arpikudosta ja siihen liittyviä kiinnikkeitä, jotka voivat pahimmillaan olla yhtä hankalia kuin leikattava vaiva.

Olen leikkauksen jälkeen pyrkinyt liikkumaan päivittäin edes vähän, enkä ole varonut kipuakaan. Fysioterapeutilla tai hierojalla en ole käynyt, koska professori ei pitänyt sitä tarpeellisena. Hän totesi, että tunnen varmasti riittävästi tuota aluetta vahvistavia liikkeitä ennestään, ja totta se onkin. Osaan pakarajumpat vaikka unissani.

En ole kuitenkaan parantunut ennalleni, ja halusin varmistaa, ettei se johdu laiminlyönneistä arven hoidossa. Verkosta poimimieni tietojen mukaan osteopaatti voi ehkäistä kiinnikkeiden muodostumista mobilisoimalla arpialueen sidekudosta, ja ihanteellinen aika tälle olisi kolmesta viikosta kolmeen kuukauteen leikkauksen jälkeen. Näin varmistetaan faskioiden mahdollisimman hyvä liikkuvuus jatkossa. Liian voimakas liikuttelu liian varhain voi kuitenkin haitata paranemista.

Sidekudosten täysi paraneminen vie ainakin vuoden, ja arpea voi hoidattaa sen jälkeenkin. En siis ollut välttämättä vielä liian myöhässä.

Ajatuksena oli tarkistaa faskioiden liikkuvuus ja kokeilla, miltä leikkausalue tuntuisi.

Minähän kävin ennen oikeaa diagnoosia osteopaatilla, joka yritti hoitaa minut kuntoon käsittelemällä faskioitani. Faskiat ovat lihaksia, luita ja elimiä ympäröiviä sidekudoskalvoja, joissa on kerroksellinen rakenne ja paljon tuntohermopäätteitä. Faskiat/sidekudokset kiinnittävät lihakset toisiinsa jatkumoiksi ja isommiksi kokonaisuuksiksi, ja liikkuessa ne siirtävät voimaa. Lihasten tulehdukset ja vammat sijaitsevat usein oikeasti juuri faskioissa.Terveet faskiat ovat  joustavat ja niiden kerrokset liukuvat helposti toisiaan vasten.

Minulta oli voima täysin kadonnut pakara- ja takareisilihaksista, ja kipuni tulivat rasituksen jälkeen viivästyneesti, mikä on tyypillistä faskiaongelmissa. Oli siten ihan pätevää päättelyä fysiatrilta lähettää minut osteopaatille. Valitettavasti en saanut faskioiden käsittelytä pysyvää apua, koska ongelman ydin oli jännettä ympäröiviin kudoksiin takertunut iskiashermo, joka ärsyyntyi käsittelystä.

Nyt palasin hoitopöydälle. Ajatuksena oli tarkistaa faskioiden liikkuvuus ja kokeilla, miltä leikkausalue tuntuisi. Olisiko siellä kiinnikkeitä? Päätimme, että käsittely aloitetaan jalkapohjista ja päätetään leikkausalueelle.

Tunti meni kuin siivillä. Kipeitäkin kohtia löytyi, mutta minusta tuntui, ettei mitään kovin hälyttävää ollut meneillään. Osteopaatti kertoikin käsittelyn jälkeen, että kireimmät faskiat löytyivät heti jalkapohjista. Se ei yllättänyt, onhan viimeisin jänneongelmani ollut plantaarifaskiitti, jossa  kantapäähän kiinnittyvä vahva jalkapöydän faskia on ärtynyt. Jalkapöydän ja akillesjänteen venytyksiä ja hierontaa kannattaa siis jatkaa.

Leikkaus poisti kivusta 90 %, mutta kävelykyvystäni on jäljellä vain noin 20 %.

Leikatulla alueella oli osteopaatin arvion mukaan kaikki hyvin. Iho ja kudokset olivat liikkuvia eikä kiinnikkeitä tullut esiin. Hyvä, hyvä! Toisaalta huono, koska nyt en tiedä, miksen ole parantunut ennalleni. Ehkä olen vain liian vanha ja kulunut sen lisäksi, että jänteeni ovat kautta linjan syntyjään kireät.

Leikkaamattoman reiden ja pakaran tilanne oli huonompi. Siinä, missä leikattu pakara oli rento ja pehmeä, leikkaamaton oli pinkeä ja tiukka. Kaupungin piukimmista pakaroistahan jo fysiatri aikoinaan vitsaili. Pinkein tilanne oli kuulemma sisäreidessä paikassa, jota suojaamassa minulla on muhkea rasvapatja. Osteopaatti kehotti kokeilemaan kotona varovasti, pääsisinkö pilatesrullalla käsiksi tuohon alueeseen. Sinne pitäisi saada hieronnalla parempi verenkierto.

Leikkaamaton pakara ei siis ole parantunut itsestään entiselleen. Oma arvioni on silti, ettei se ole tarpeeksi kipeä, että kirurgi leikkaisi sitä. Enhän tarvitse edes särkylääkettä säännöllisesti. Ja jos leikattukaan puoli ei ole tämän parempi, mitä järkeä olisi leikata toinen puoli. Lopputuloshan olisi korkeintaan näin hyvä kuin nyt eli vielä kaukana terveen suorituskyvystä.

En missään nimessä kadu leikkausta, koska se poisti 90 % lepokivuista. Kävelykyvystäni olen saanut kuitenkin takaisin vain noin 20 %. En ole varma, paranenko tästä enää. Kyllä tämäkin minulle riittää - paitsi niinä hetkinä, kun joku ehdottaa viattomasti patikkaretkeä, koko päivän vaeltelua kaupungilla, kunnon rohmureissua marjametsään, kitkemistä osuuspuutarhalla tai lomaa laskettelukeskuksessa.

Ja silloinkin ottaa päähän, ei takapuoleen.

--

Päivän kuvat: Lumikuningatar Ruissalon kasvitieteellisestä puutarhasta.

Kommentit (0)

Seuraa 

Tietyssä iässä olet, kun tiedät menettäneesi jotakin tärkeää ikääntymisen takia. Itse en enää pysty esimerkiksi kävelemään pitkiä matkoja. Olen krooninen kipupotilas ja minulla on juuri todettu verenpainetauti. Blogin vakioaiheita ovatkin krempat ja niiden hoidot sekä kaikenlainen haikailu ja kiukuttelu. Erityisesti minua harmittaa, kun liikuntaa pidetään ratkaisuna vähän kaikkeen, vaikka minulle se toi elinikäiset vammat. Iloa minulle tuottavat kaunis koti ja vaatteet sekä parvekepuutahan hoito ja kukat. Nämä aiheet näkyvät myös blogissani.

Olen Maija Rauha, 59. Kirjoittaminen on minulle sekä ammatti että harrastus. Tervetuloa tiettyyn ikään!

--

Oletko Facebookissa? Käy tykkäämässä Tietyssä iässä -sivusta, niin saat uutisvirtaasi tiedon uusista blogikirjoituksista!

--

Tavoitat minut osoitteesta maijarauha@gmail.com

--

Blogiarkisto

2018
2017
2016