Väkisinkin näin joulun alla osuu silmään hyvää tarkoittavia listauksia ihanista ja ylellisistä lahjaideoista, jotka sopivat nirsoimmallekin vastaanottajalle. Just sille, jolle on vaikeaa keksiä mitään, mikä kelpaisi. No, nekin voivat mennä pahasti pieleen. Lahjainhokkini, joista monet kuitenkin pitävät:

1. Tuoksukynttilät. Luksuslahja, joka ilahduttaa vaativintakin ystävää? No ei! Ensinnäkin kynttilät jo sinänsä luovuttavat huoneilmaan melkoisesti haitallisia pienhiukkasia, joten hiukankin herkän kodissa niitä poltetaan vain parvekkeella. Ja toiseksi tuoksukynttilöiden lemua ei kestä kukaan, jolla on hajuaisti tallella. Minulla on näitä parvekkeella vino pino, enkä vain saa sytytetyksi.

2. Omatekoiset palasaippuat. Kun olen kerran päässyt sivistyksen ja nestemäisen saippuan pariin, en halua enää ikinä palata kivikaudelle, jossa liasta tummunut löllökasa lilluu vetisessä saippuakotelon puolikkaassa. Luotaantyöntävää! Ei auta, vaikka saippua näyttäisi käyttämättömänä syötävän suloiselta. Osta mieluummin leivos, jos haluat lahjoittaa jotakin nelikulmaista ja söpöä.

3. Lahjakortit hoitoihin, joissa joku tuntematon koskettelee minua. Käyn kampaajalla, mutten nauti siitä. Olen kokeillut hierontaa, fysioterapiaa, osteopatiaa, hermoratahierontaa ja akupunktiota, mutta en ole vielä tavannut yhtään ammattilaista, jonka kosketuksesta en tulisi kipeäksi. Kehoni on ilmeisen yliherkkä, ja hemmotteluhoidot ovat minulle kidutusta. Onneksi lähipiirini tietää tämän.

Jottei tule väärää käsitystä, niin minulle kelpaavat kyllä monenlaiset lahjat, eikä niiden tarvitse olla erityisen kummallisia tai oivaltaviakaan. Melkein päinvastoin: mitä perinteisempi, sitä varmemmin kelpaa. Suklaa, lakritsi, marmeladit, kakut, leivokset, kukat, viini, rommi, samppanja? Tänne vaan kaikki! Kirjat, lehdet, korut, kyllä kiitos! Miksen ole vielä koskaan saanut lahjaksi yhtään ihonhoito- tai kosmetiikkalahjapakkausta? Lahjakortti lankakauppaan, vaatekauppaan tai puutarhamyymälään - mahtavaa! Unelmien lahja: uusi kamera.

Mitkä ovat sinun yllättävät lahjainhokkisi, siis sellaiset, jotka monille ovat unelmien täyttymys?

--

Päivän kuvat: Joulukoristeita kartiovalkokuusessa parvekkeellani.

Kommentit (3)

JattaM

Ihanaa, en olekaan ainoa: pysykööt minusta loitolla tuoksukynttilät, itsetehdyt saippuat ja myös kaikki kosmetiikkalahjat. Pieleen menevät kuitenkin. Karmein on muutaman vuoden takainen "kosmetiikkahoitolan lahjakortti" joka puolisoparalle oli myyty paikallisen ostoskeitaan käytävällä.

Ideasi lahja-arpajaisista edellisessä postauksessa oli aika mainio, ja kauniisti toteutettu.

Maija
Liittynyt15.10.2015

Huh Jatta, arvasin että täytyy meitä joku muukin olla. Mutta aina kun joku esittelee Facebookissa tai muualla ihania itse valmistamaan saippuoita, kymmenet naiset tykkävät eikä kukaan kehtaa sanoa mitä mieltä oikeasti ovat. Sillä ei kai kukaan nitä oikeasti käytä?

MarjattaP

Täällä vielä yksi aivan samaa mieltä oleva!   Tuoksukynttilät, huh!  Toivottelen sulle ja läheisillesi oikein mukavaa Joulua ja pelkästään mieluisia  lahjoja!  

Seuraa 

Tietyssä iässä olet, kun tiedät menettäneesi jotakin tärkeää ikääntymisen takia, eikä se jokin tule enää koskaan takaisin. Minä menetin nelisen vuotta sitten terveyteni, yöuneni, juoksemisen, joogan, 7 pahvilaatikollista huolellisesti kerättyjä vaatteita ja identiteettini.

Vastalahjaksi sain hermokivut ja 15 kiloa massaa sekä vakaumuksen, että ikä on kaikkea muuta kuin numero. Nukun jo paremmin enkä tarvitse kipulääkkeitä päivittäin, mutta pitkille kävelyretkille en enää tässä elämässä pääse. Identiteettini sain takaisin erilaisena.

Blogi kertoo kaikesta, mitä tietty ikä mukanaan tuo: ainakin krempoista ja niiden hoitamisesta lääkkeellisin ja lääkkeettömin keinoin, uuden vaatevaraston keräämisestä, kodinhoidosta ja parvekepuutarhan vaalimisesta. Vähän myös kiukusta, joka herää, kun joka puolella kehotetaan ikääntyviä liikkumaan. Ikään kuin se olisi ratkaisu kaikkeen.

Tietyssä iässä -blogi jatkaa  Dementin omainen -blogini ja Parveke länteen -blogini jalanjäljillä, mutta aihepiiri on laajempi. Olen Maija Rauha, 58-vuotias brunetti. Kirjoittaminen on minulle sekä ammatti että harrastus. Tervetuloa tiettyyn ikään!

--

Oletko Facebookissa? Käy tykkäämässä Tietyssä iässä -sivusta, niin saat uutisvirtaasi tiedon uusista blogikirjoituksista!

--

Tavoitat minut osoitteesta maijarauha@gmail.com

--

Hae blogista

Blogiarkisto

2018
2017
2016