Miksi bloggaan, vaikka kirjoitan muutenkin päivät pitkät? Koetan selittää:

1. Blogissa päätän aiheeni ja niiden käsittelytavan itse.

Päivätyössäni viestintätoimistossa pyrin kirjoittamaan asiakkaille tilauksesta juuri sellaisia tekstejä kuin he haluavat. Otan sen haasteena, josta nautin. On toisella tavalla ihanaa, kun ei tarvitsekaan kirjoittaessaan ajatella ketään muuta kuin itseään ja mahdollisesti parhaita kavereitaan. Aiheet, esitystapa ja sanavalinnat ovat täysin päätettävissäni. Tämä on loistavaa vastapainoa työlle.

2. Missään ei voi kirjoittaa niin vapaasti kuin blogissa.

Kunhan ei loukkaa ketään, yllytä väkivaltaan eikä paljasta liikaa läheistensä yksityisasioita, kaikki on blogissa sallittua. Journalistin pitää tarkistaa faktat, erottaa tosiasiat mielipiteistä ja turinoinnista sekä suhtautua tietolähteisiin kriittisesti. Bloggarin ei tarvitse tehdä mitään näistä, jos ei huvita. Bloggarin vapaus on niin suurta, että sitä on vanhan toimittajan vaikea täysin edes käsittää. Ajatella, täällä saan temmeltää ihan mielin määrin, eikä kukaan kutsu aamulla puhutteluun kulmahuoneeseen!

3. Narsismi saa blogissa sallitun muodon.

On varmaan inhimillistä toivoa, että joku lukisi ja näkisi. Ehkä jopa jakaisi ja kehuisi. Tiedän ihmisiä, joiden mielestä omien ajatusten ja kuvien julkinen esillepano olisi vihoviimeinen keino hakea toisten hyväksyntää. Hävettävää jopa. Minua ei hävetä. Uskon, että ajatukseni ovat kiinnostavia siinä missä muidenkin. Mitä kuviin tulee, minun mielestäni maailma liikahtaa joka kerta millimetrin tuhannesosan verran hyvään suuntaan, kun joku kaltaiseni arkipäiväisen näköinen, ylipainoinen keski-ikäinen nainen julkaisee itsestään käsittelemättömän valokuvan. Kybertodellisuus ei saa olla varattu vain nuorille, hoikille ja kauniille. Sekaan vaan!

4. Ajatukseni ovat jo valmiiksi blogin muotoisia.

Olisin varmasti perustanut blogin jo teininä, jos blogeja olisi ollut olemassa, koska minulla on bloggaajalle sopiva mielenlaatu. Olen pohjimmiltani pitkäjänteinen, mutta pintatasolla sytyn ja sammun nopeasti. Teen havainnon, josta huvitun, innostun tai tuohdun. Kehittelen ajatusta kirjoittamalla. Tunnemyrsky menee kuitenkin nopeasti ohi ja siirryn seuraavaan asiaan. Aiemmin pidin päiväkirjaa, nyt bloggaan.

5. Olen hirmuinen besserwisser.

Toimittajan työ, jota tein nelikymppiseksi saakka ja jota nykyinenkin työni liippaa läheltä, on sikäli etuoikeutettua, että se tarjoaa jatkuvasti oppimisen mahdollisuuksia, kun vain pitää silmänsä ja korvansa auki. Minulla oli nuorempana oikein hyvä muisti, ja ehdin kerätä korvieni väliin varsin suuren yleistietoarkiston ennen kuin alamäki alkoi. Olen myös aina mielelläni käyttänyt käsiäni, joten osaan tehdä monenlaista. Niinpä olen aivan hirmuinen besserwisser. Se ei ole järin suosittu ominaisuus. Blogissa pystyn hiukan päästelemään niitäkin höyryjä. Saan tietää ihan itse, eikä tarvitse haalia vahvistuksia haastateltavilta tai tuhrata lähdeviitteiden kanssa, jos ei ehdi tai viitsi.

6. Olen paljon yksin kotona.

Minulla on aikaa ja tarvetta blogata, koska olen paljon yksin kotona. Kun tulen työpäivän jälkeen kotiin, siellä ei ole ketään, jolle kertoisin päivän kuulumiset. En myöskään liiku kovin paljon kodin ulkopuolella. Siihen on vuosien mittaan ollut monia syitä, mutta viime vuosina tärkein syy ovat olleet krooniset kivut. Bloggaaminen luo minulle illuusion yhteydestä ulkomaailmaan, vaikken juurikaan poistu kotoa.

7. Rakastan kirjoittamista.

Tykkään pysytellä mukavuusalueellani. Mukavuusaluehan on se, jossa homma luistaa, aika kuluu kuin siivillä ja tulosta syntyy. Adrenaliiniaddiktit tarvitsevat säännöllistä kylmään veteen heittämistä pysyäkseen hereillä. Minun aivoni toimivat parhaiten, kun saan puuhailla omassa rauhassani tehtäviä, jotka tiedän osaavani jo valmiiksi hyvin. Nautin siitä, että asetan riman vielä hiukan korkeammalle ja ylitän sen. No joo, nautin, vaikka rima putoaisikin. Ihan sama, kunhan saan kirjoittaa. Se vaan on niin kivaa.

--

Päivän kuvat: Narsist - eiku narsisseja.

Kommentit (3)

JattaM

Aika hyvät selitykset.  Jatka siis rauhassa besserwisseröintiä meidän kaikkien  iloksi  :)

Seuraa 

Tietyssä iässä olet, kun tiedät menettäneesi jotakin tärkeää ikääntymisen takia, eikä se jokin tule enää koskaan takaisin. Minä menetin terveyteni, yöuneni, juoksemisen, joogan, 7 pahvilaatikollista huolellisesti kerättyjä vaatteita ja identiteettini.

Vastalahjaksi sain krooniset kivut ja 15 kiloa läskiä sekä vakaumuksen, että ikä on kaikkea muuta kuin numero. Nukun jo paremmin enkä enää tarvitse kipulääkkeitä päivittäin, mutta toivon, että pystyn vielä joskus kävelemään yli puoli tuntia kerralla.

Blogi kertoo kaikesta, mitä tietty ikä mukanaan tuo: ainakin krempoista ja niiden hoitamisesta lääkkeellisin ja lääkkeettömin keinoin, uuden vaatevaraston keräämisestä, kodinhoidosta ja parvekepuutarhan vaalimisesta. Vähän myös kiukusta, joka herää, kun joka puolella kehotetaan ikääntyviä liikkumaan. Ikään kuin se olisi ratkaisu kaikkeen.

Tietyssä iässä -blogi jatkaa  Dementin omainen -blogini ja Parveke länteen -blogini jalanjäljillä, mutta aihepiiri on laajempi. Olen Maija Rauha, 57-vuotias brunetti. Kirjoittaminen on minulle sekä ammatti että harrastus. Tervetuloa tiettyyn ikään!

--

Oletko Facebookissa? Käy tykkäämässä Tietyssä iässä -sivusta, niin saat uutisvirtaasi tiedon uusista blogikirjoituksista!

--

Tavoitat minut osoitteesta maijarauha@gmail.com

--

Blogiarkisto

2017
2016

Instagram