Ehdotin puolisolleni retkeä Matildaan jo pari vuotta sitten, mutta hän ei suostunut lähtemään. Hän kuulemma tunsi paikan eikä siellä ole MITÄÄN. Samaa mieltä oli tuttava. Miksi ihmeessä kukaan haluaisi mennä Matildaan? Siellä on vain ja ainoastaan ränsistyneitä vanhoja tehdasrakennuksia. Ei mitään nähtävää, ei minkäänlaisia palveluja. Teijon kansallispuistossa sentään voisi nähdä rämettä ja lettosuota, kenties jopa itkevän kallion. Mutta Matilda! Varma pettymys.

Eikä mennyt kuin pari viikkoa ehdottamastani retkipäivästä, kun Helsingin Sanomat julkaisi ensimmäisen ison kuvajuttunsa Mathildedalista. Sen jälkeen kyläpahasta on hehkutettu lukemattomissa blogeissa ja lehtijutuissa niin Suomessa kuin kansainvälisestikin. Sen kehutaan olevan Suomen toiseksi hipsterein paikka heti Kallion jälkeen. Siellä asuu ilmiselvästi joku, joka taitaa markkinoinnin.

Nimittäin pari vuotta sitten siellä ei ehkä ollutkaan vielä järin paljon mitään, ja kylä tosiaan on pieni. Matildan palvelut ovat kuitenkin kehittyneet ja monipuolistuneet vuosi vuodelta niin, että kun retki viimein toteutui, emme ehtineet vuorokauden aikana nähdä ja tehdä kaikkea, mitä olisi ollut tarjolla. Kokonaisuus hahmottuu ehkä helpoiten Mathildedalin verkkosivuilta täältä tai Salon kaupungin matkailusivuilta täältä.

Mathildedalin ruukkialueen halki kulkee puro, josta ruukki alun perin sai voimansa, tai kenties osan siitä. Tämä on Mathildedalin voimauoma, pikku Tammerkoski. Jäljellä on pieni pato ja vesiratas.
Mathildedalin ruukkialueen halki kulkee puro, josta ruukki alun perin sai voimansa, tai kenties osan siitä. Tämä on Mathildedalin voimauoma, pikku Tammerkoski. Jäljellä on pieni pato ja vesiratas.

Alussa Matildassa oli Hummeldalin kylä ja sen halki kulkeva puro, jossa oli mylly jo 1600-luvulla. Ruukkikylä alkoi muotoutua, kun läheisen Teijon ruukinpatruuna Viktor Zebor Bremer rakennutti puron alajuoksulle putlauslaitoksen ja valssaamon 1850-luvulla. Niissä jalostettiin teräkseksi takkirautaa, joka oli peräisin Teijon, Vantaan ja Taalintehtaan masuuneista. Voimaa saatiin ainakin jonkin verran puron vedestä. Myös polttopuuta käytettiin siitä päätellen, että halkojen kuivaamiselle on tarvittu viisi uunia. Niistä on jäljellä yksi.

Bremer nimesi ruukin vaimonsa Mathildan mukaan: siitä tuli Mathildedals bruk eli Mathildedalin ruukki. Koko kylän nimeksi vakiintui vähitellen Mathildedal, suomeksi Matilda. Museovirasto on määritellyt Mathildedalin ruukkikylän valtakunnallisesti merkittäväksi rakennetuksi kulttuuriympäristöksi. Nykyisin kokonaisuudesta käytetään nimeä Mathildedalin Ruukkitehtaat. Se on markkinointinimi, brändi. Kylä on edelleen Matilda. 

Mathildedalin ruukin historiasta kertova näyttely on alueen vanhimmassa rakennuksessa, putlaamossa. Putlattaessa sulaa rautaa hämmennettiin ja sen yli puhallettiin ilmaa, jolloin saatiin keittoterästä.
Mathildedalin ruukin historiasta kertova näyttely on alueen vanhimmassa rakennuksessa, putlaamossa. Putlattaessa sulaa rautaa hämmennettiin ja sen yli puhallettiin ilmaa, jolloin saatiin keittoterästä.

Valssaamo valmistui vuonna 1857. Valssaamalla ohennetaan kuumennettua terästä.
Valssaamo valmistui vuonna 1857. Valssaamalla ohennetaan kuumennettua terästä.

Mathildedalin putlauslaitos ja valssaamo lopettivat toimintansa 1900-luvun alussa, minkä jälkeen ruukki toimi lähinnä konepajana. Siellä valmistettiin esimerkiksi maatalouskoneita ja moottoreita. Laivanrakennustelakka perustettiin vuonna 1917, joskin siitä tuli myöhemmin purkutelakka.

Mathildedalin ruukki oli 1900-luvun alkupuolella osa Teijon Tehtaat Osakeyhtiötä, joka alkoi vetää toimintojaan Teijoon 1950-luvulla. Matildaan jäi pienteollisuutta. Vähitellen rakennukset kuitenkin tyhjenivät ja jäivät odottamaan aikaa parempaa. Odotus kesti noin 25 vuotta.

Puusepänverstas on vuodelta 1926. Siihen on kunnostettu tilat kehräämölle, kutomolle ja kahdelle putiikille. Kyläkissa rakastaa ihmisiä.
Puusepänverstas on vuodelta 1926. Siihen on kunnostettu tilat kehräämölle, kutomolle ja kahdelle putiikille. Kyläkissa rakastaa ihmisiä.

Ruukkikylä tarkoittaa tehdasrakennusten, työväen asuntojen ja ruukinkartanon muodostamaa kokonaisuutta. Matihildedal on yksi Teijon neljästä lähekkäin sijaitsevasta ruukkikylästä, joilla on yhteinen kyläyhdistys, omat verkkosivut ja yhtenäiset opasteet. Kylät kuuluivat Perniön kuntaan, kun kunta ja kyläyhdistys vuosituhannen vaihteessa havahtuivat kylien nuhruiseen ilmeeseen ja opasteiden puutteeseen. Nythän kylät ja koko Perniö kuuluvat Saloon.

EU:lta ja TE-keskukselta haettiin kehittämisrahaa, jolla pantiin toimeksi sinipohjaiset viitoitukset pääteiden varsille sekä Teijon Ruukkikylien omat soikeat, vihreäpohjaiset opasteet. Niiden yläosassa näkyy Teijon vanha rautaleima. Opasteet helpottavat matkailijan elämää Matildassa olennaisesti. Yrittäjät saavat oman kyltin maksamalla omavastuuosuuden. 

Harjansitoja Kai Heiskari myy Kaarnalaivassa käsin tehtyjä harjoja. Toinen paikka, josta hänet voi tavoittaa, on Berliini.
Harjansitoja Kai Heiskari myy Kaarnalaivassa käsin tehtyjä harjoja. Toinen paikka, josta hänet voi tavoittaa, on Berliini.

Mathildedalin ruukkikylän uusi aika alkoi, kun Harri ja Tuula Gustafsson ostivat ruukkitehtaat vuonna 2003 ja alkoivat kehittää siitä kulttuurimatkailukohdetta. Ruukki oli kaavassa merkitty teollisuusalueeksi, mikä tietenkin aiheutti viivytyksiä. Esimerkiksi entiseen koneistamoon remontoidulle hotellille saatiin rakennuslupa vasta vuonna 2013. Hotel Mathildedal ja Café Mathildedal toimivat tällä hetkellä lähes ympäri vuoden, ja kokonaisuutta johtaa Krista Gustafsson.

En käynyt  hotellissa, joka oli täyteen buukattu, mutta kuvista päätellen huoneet ovat tyylikkäät ja viihtyisät. Krista Gustafsson kertoo sisustusratkaisujen taustoista taiteen maisterin tutkinnon lopputyössään, jonka hän teki Aalto-yliopistossa. Esimerkiksi huoneissa käytetyt värit peilaavat ruukin rakennusten värejä. Kirkkaan vihreät ikkunanpuitteet on Museoviraston hyväksymä, perinteeseen pohjautuva yksityiskohta. Kristalle oli tärkeää, että hotelli kuvastaa ruukin kulttuuriperintöä.

Kahvilassa on myös Teijon kansallispuiston infopiste sekä itsepalveluperiaatteella toimiva kyläkirjasto. Tai kirjojen kierrätyskeskus, miten vain. 

Illastimme ravintola Ruukin Krouvissa aivan hotellin vieressä. Paikan à la carte -listalta löytyy muun muassa lohta, burgeri, lehtipihvi, skagen ja pizzaa. Sekä lähiseudun pientuottajan makkaroita, joita pystyn vain harvoin vastustamaan. Jos olisimme halunneet paistettuja ahvenia, sataman Mathildan Marina olisi ollut oikea osoite. Kyläravintola Terhosta olisimme saaneet lankkupizzaa ja paikallista olutta. Kaikilla kolmella ravintolalla on runsaasti pöytiä ulkona.

Terho on pohjimmiltaan baari ja kylän bailupaikka, jossa on usein elävää musiikkia. Emme olleet nyt sitä vailla, joten meiltä jäi tunnelmalliseksi kehuttu Beer Garden näkemättä ja kyläpaahtimon kahvi nauttimatta.

Matidankartano on Elina Rantamäen ja Tuomo Holmin valtakunta. Elina opetteli juurileipuriksi ja perusti Matildaan muutettuaan kyläleipomon. Jollakinhan oli elantonsa ansaittava. Tuomo valmisti kyläpanimossa käsityöläisoluita, mutta on nyt tullut mukaan kartanon toimintaan.

Kartanon leipomoravintolasta puuttuu ruokalista, koska annokset perustuvat tuoreisiin, paikallisiin raaka-aineisiin, joiden saatavuus vaihtelee. Aina on kuitenkin tarjolla juureen leivottua leipää sekä makeita leivonnaisia. Myös pulla leivotaan täällä juureen. Jälkiruoaksi on artesaanijäätelöä, makuina esimerkiksi piimä ja raparperisorbetti. Oluet, siiderit, limonadit ja mehut ovat pienten tuottajien valmistamia. Erityismaininta menee inkivääri-omenamehulle.

Annokset tarjoillaan puutarhan pöytiin tai ruokasaliin, joka on kalustettu rentoon mummolatyyliin. Kartanon väki pakkaa mielellään myös piknik-koreja, joiden kanssa voi vaeltaa puutarhaan ja sen takana sijaitsevalle niitylle. Korin voi halutessaan tilata etukäteen, ja viltin saa lainaksi.

Artesaanipizzaa leivotaan Matildankartanossa vain lauantaisin. Olin lukenut, että se voi loppua kesken, joten varasin meille palat lounaaksi jo etukäteen. Enpä kuitenkaan olisi tunnistanut leivonnaista pizzaksi, jos se olisi tuotu eteeni noin vain. Se muistutti enemmän juustopiirakkaa, jonka päällä oli tuoretta tomaattia, basilikaa, marinoitua sipulia ja ricottajuustoa. Taikinapohjan ja päällisten välissä oli mehevä kerros ties mitä hyvää. Tomaattikastikkeen sijasta pizza oli ilmeisesti silattu vaalealla kastikkeella. Päälliset tiemmä vaihtelevat viikosta toiseen. Palanen oli niin täyttävä, että riitti lounaaksi, ja nälkä tuli seuraavan kerran vasta illalla.

Sanoinko jo, että Mathildedalin Ruukkitehtaiden kunnostetuissa rakennuksissa on useita viehättäviä puoteja? Palaan niihin tarkemmin kirjoitussarjan seuraavissa osissa, mutta mainitsen jo nyt Huldan Puodin. Riitta Ruohonen myy kunnostettuja huonekaluja, astioita ja muuta kaunista vanhaa. Seurueemme matkaan lähti täältä kokonainen kahviastiasto. Ihastelin mansikkakuvioisia lautasia, mutta muistin onneksi ajoissa mummin ja pappan astiaston, joka täyttää monta hyllyä astiakaapissani. Ehkäpä en tarvitse enempää vanhoja astioita. Huldan Puoti on remontoitu ruukin entiseen kankirautavarastoon, jossa on myös toimistotiloja.

Riitta huolehtii ruukin kukkaistutuksista ja installaatioista. Ne tekevät alueen ilmeelle paljon hyvää. Täällä ei oikeastaan voi ottaa huonoa valokuvaa, koska minne tahansa tähtääkin, etualalla on jokin hauska yksityiskohta. Karunpuoleinen satamakin näyttää paljon paremmalta, kun sen kuvaa kukkaistutusten takaa.

Niin ja sekin vielä täytyy mainita, että Mathildedalin kulttuuriyhdistys perustettiin vuonna 2004 järjestämään tapahtumia ja kulttuuritilaisuuksia ruukilla. Entisessä valimo- ja putlausrakennuksessa on yhdistyksen kokoama, alueen historiasta kertova näyttely. Ruukin alueella on myös kesäteatteri, jossa esitetään tänä kesänä Neil Hardwickin kirjoittamaa näytelmää Sisko ja sen veli.

Matildassa on kuin onkin kaikkea, mitä kesäiseltä retkikohteelta voi vaatia. Myös uimaranta löytyy  tai oikeastaan kaksi: toinen Matildanjärven rannalla aivan PetriS Chocolaten lähellä ja toinen meren rannalla sataman lähellä. Matildanjärvi oli peilityyni, kun kävelimme sitä kautta kesäyönä matkalla majapaikkaan. Minigof-rata oli silloin jo kiinni. Ehkä ensi kesänä Mathildedalissa?

Matidanjärven rannalla voi pulahtaa uimaan.
Matidanjärven rannalla voi pulahtaa uimaan.

--

Sarja jatkuu: Osassa 2 esittelen Second Chance -putiikin, joka oli alkuperäinen syyni lähteä Matildaan. Osassa 3 perehdyn alpakoihin ja alpakanvillatuotteisiin, ja osassa 4 esittelen yöpymispaikkamme PetriS Chocolaten ja sen suklaaherkut.

--

Päivän kuvat: Näkymiä Matildasta ja Mathildedalin Ruukkitehtailta. Ruukin entisessä muuntajassa toimii käsityöläisyritys Kaarnalaiva.

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Tietyssä iässä olet, kun tiedät menettäneesi jotakin tärkeää ikääntymisen takia. Itse en enää pysty esimerkiksi kävelemään pitkiä matkoja. Olen krooninen kipupotilas ja minulla on verenpainetauti. Blogin vakioaiheita ovatkin krempat ja niiden hoidot sekä kaikenlainen kiukuttelu ja kummastelu. Erityisesti minua harmittaa, kun liikuntaa pidetään ratkaisuna vähän kaikkeen, vaikka minulle se toi elinikäiset vammat. Iloa minulle tuottavat kaunis koti ja vaatteet sekä parvekepuutahan hoito ja kukat. Kirjoitan vuorotellen näistä teemoista.

Olen Maija Rauha, 60-vuotias ja eläkkeellä perjantaisin. Kirjoittaminen on minulle sekä ammatti että harrastus. Tervetuloa tiettyyn ikään!

--

Oletko Facebookissa? Käy tykkäämässä Tietyssä iässä -sivusta, niin saat uutisvirtaasi tiedon uusista blogikirjoituksista!

--

Tavoitat minut osoitteesta maijarauha@gmail.com

--

 

Hae blogista

Blogiarkisto

2020
2019
2018
2017
2016