Hyvänlaatuinen asentohuimaus (benign paroxysmal positional vertigo) jää kuulemma helposti havaitsematta. Ja höpö höpö! Miten sitä voisi olla havaitsematta, että huone alkaa pyöriä vimmatusti silmissä ja keho hakeutuu kohti lattiaa kuin kosminen pölyhiukkanen kohti mustan aukon kaikennielevää ydintä?  Ainoa parannuskeinokin on niin raju, että pelkäsin kuolevani, kun kokeilin sitä ensi kertaa. Päätin, että mieluummin keskeytän kuin tukehdun omaan oksennukseeni.

Se alkoi ihan tavallisena aamuna noin viikko sitten. Heräsin kesken painajaisunen, mutta valveilla odotti vielä pahempaa. Kumarruin lattialle kohti villasukkiani, kun huone lähti pyörimään. Tuntui kuin romahtaisin lattialle saman tien. Tarrasin kaksin käsin kiinni sängystä ja haukoin henkeä. Mitä hittoa! On minua joskus satunnaisesti saattanut pyörryttää ennenkin, mutta ei tällä tavalla. Eikä se mennyt ohi.

Kului puolitoista tuntia ja kaksi tuoretta voipullaa, että uskalsin siirtyä pehmustetusta olinpaikastani suihkun ja vaaterekin kautta työmatkalle. Muutama tunti sujui töissä ongelmitta, mutta iltapäivällä päätin oikaista sohvalle tekemään mindfulness-harjoitukseni. Pyörrytys alkoi lievänä jo siinä selälläni maatessani, mutta kun yritin nousta sohvalta, olotila paheni. Huone pyöri enkä pystynyt liikahtamaan pitkään aikaan. 

Kotona vimmattu googlaus ja todennäköiset tulokset: joko hyvänlaatuinen asentohuimaus tai Menièren tauti. Jälkimmäiseen viittasi kohtausten pituus sekä tinnitus, mutta kyllä asentohuimauksessakin pää humisee. Varasin ajan työterveyslääkäriltä seuraavaksi päiväksi. Tuli mieleen, että mitenkähän nopeasti saisin apua, jos olisin jo eläkkeellä.

Asentohuimaus johtuu korvan rakenteiden rappeutumisesta – korvat huijaavat aivoja.

Lääkäri kyseli oireet ja teki neurologisen perustutkimuksen. Sen perusteella ei ollut syytä epäillä aivoverenvuotoa tai -kasvainta, eikä hän Menièren tautiinkaan uskonut. Näytti kuulemma aika tyypilliseltä asentohuimaukselta. Lääkäri lupasi, että huimaus menee ohi ja vakuutti, että potilasohjeessa mainittu 10 viikon kesto on vahvasti liioiteltu.

Asentohuimaus johtuu siitä, että tasapainoelimen kaarikäytävään on kertynyt tasapainokivistä irronnutta hiekkaa, joka liikkuessaan saa aikaan harha-aistimuksen. Korvat huijaavat aivoja luulemaan, että huone pyörii. Kaarikäytäviä on molemmissa korvissa kolme. Oireet ja niiden hankaluus riippuvat siitä, missä kaarikäytävässä hiekka on. Kyse lienee korvan rakenteiden rappeutumisesta. Ikääntymisen ihmeitä siis tämäkin.

Hiekka pyritään ravistelemaan pois kaarikäytävistä liikesarjalla, jota sanotaan Epleyn manööveriksi. Lääkäri antoi minulle kuvalliset ohjeet manööverin suorittamiseksi ja varasi seuraavaksi aamuksi ajan fysioterapeutille, joka varmistaisi, että osaan tehdä sen oikein. Hän vannotti, että kokeilisin liikesarjaa jo samana päivänä ja kirjoitti kaksi päivää sairauslomaa.

Jätin harjoituksen kesken. Nousin istumaan ja itkin.

Minä kokeilin. Liikesarja alkaa siten, että makoillaan selällään vuoteella ja pää työnnetään sängyn reunan yli niin, että se retkottaa hieman alaspäin. Olin kuullut, että liikesarjan tarkoitus on tavallaan siedättää huimaukselle, mutta olin täysin valmistautumaton siihen, mitä seuraavaksi tapahtui.

Luulin, että huimaus tulisi päälle vasta myöhemmin, joten hakeuduin muitta mutkitta ensimmäisen kuvan osoittamaan asentoon. Huone alkoikin välittömästi pyöriä vinhaa vauhtia, ja kuvottava tunne nousi kohti kurkkua. Vaihtoehdot olivat jatkaminen ohjeiden mukaisesti siihen asti, että pyöriminen lakkaisi, tai oksentaminen ja kenties tukehtuminen siihen. Pelkäsin, että kuolen.

Jätin harjoituksen kesken. Nousin istumaan ja itkin. Huimaus ja kuvotus jatkuivat lievempinä vielä puolisen tuntia, ja olo oli hutera koko loppuillan. Liikuin kotona pidellen seinistä tukea.

Huone heitti kuperkeikkaa ja syöksyin mahalleni hoitopöydän päälle, jotta en olisi pudonnut lattialle.

Kun fysioterapeutti ehdotti seuraavana aamuna, että menisin hoitopöydälle ja hän ohjaisi minua tekemään harjoituksen kokonaan, aloin taas itkeä. Pelotti, että kauhun hetket toistuisivat. Sanoin, etten pidä ehdotusta turvallisena, koska minun pitäisi pystyä palaamaan terveysasemalta kotiin enkä pystyisi huimauskohtauksen jälkeen kävelemään ainakaan tuntiin.

Fyssari totesi, että hän oli varannut minulle tunnin, joten huimaus ehtisi hyvin rauhoittua ennen kuin minun tarvitsisi liikkua minnekään. Hän olisi koko ajan vieressäni, pitelisi päätäni ja varmistaisi, etten loukkaisi itseäni. Uskaltaisinko kokeilla?

Uskalsin. Tällä kertaa huimausta ei tullutkaan vielä, kun työnsin pääni hoitopöydän reunan yli. Seuraavaksi käänsin päätäni oikealle. Pyörrytti, muttei kovin pahasti. Fyssari laski sekunteja. Taisi kertyä noin viisitoista, kun olo oli jo ok. Sitten päätä vasemmalle. Pyörrytti hieman voimakkaammin, mutta musta aukko pysyi rauhallisena. Noin 30 sekuntia. Tuskin mitään.

Sitten piti kääntyä kyljelleen, viedä leuka olkapäähän ja katsoa maahan. Ei tuntunut juuri missään. Ja sen jälkeen nousta istumaan.

Silloin se hurrikaani taas iski. Huone heitti kuperkeikkaa ja syöksyin mahalleni hoitopöydän päälle, jotta en olisi pudonnut lattialle. Kuvotti, muttei yhtä paljon kuin edellisenä iltana kotona. Muutenkaan kohtaus ei ollut ihan yhtä paha. Pääsin lähtemään kotiin tunnin kuluessa, kuten fysioterapeutti lupasi. Nenäliinoja kului vain kaksi, joskin ne olivat isoja.

Toimiston lattia heilui kuin Viking Amorella syysmyrskyssä.

Iltaan mennessä tuntui kuin asentohoito alkaisi jo vaikuttaa. Pystyin nostamaan sukan lattialta ja täyttämään astianpesukoneen vaikeuksitta. Mahtavaa! Lääkäri olikin lupaillut, että mitä useammin tekisin manööverin, sitä nopeammin huimaus helpottaisi.

Ikävä kyllä seuraava aamu oli edellisiä vaikeampi. Olisi pitänyt mennä töihin, mutta huone vain pyöri ja keinui. Onnistuin kokoamaan itseni toimistolle vasta yhdentoista maissa. Jätin lääkärille soittopyynnön, koska en mielestäni ollut aivan iskussa. Toimiston lattia heilui kuin Viking Amorella syysmyrskyssä, mutta pystyin kävelemään, kun keskityin keskivartalon tukeen ja pidin katseen suoraan eteenpäin.

Aivosumu oli sitä luokkaa, että mitään vähemmän kiireellistä en uskaltanut tehdä. Hoidin vain aivan välttämättömät työt kieli keskellä suuta ja palasin kotiin. Lääkäri soitti. Kerroin, että edellisenä päivänä meni jo paremmin, ja hän kehotti sinnikkyyteen. Kyllä varmasti viikonlopun jälkeen olisin jo ihan kunnossa. Siihen saakka sain kuitenkin levätä.

Kävelyni on edelleen epävarmaa ja horjahtelen, jos en keskity joka askeleeseen.

Keskiviikon massiivinen huimauskohtaus fysioterapeutin luona jäi viimeiseksi tällä erää. Perjantaina keinutti yhtä paljon kuin torstaina, mutta Epleyn manööveristä tuli kerta kerralta helpompi. Uudet verhot jäivät viikonloppuna ripustamatta, kun en uskaltanut nousta tuolille. Eilen maanantaina olin jo muuten työkunnossa, mutta kävelyni oli edelleen vähäsen epävarmaa ja jouduin laskeutumaan kierreportaat alas selkä edellä. Illalla tuntui normaalilta ensi kertaa viikkoon.

Vaikuttaa siltä, että ensimmäinen asentohuimausjaksoni on nyt ohi. Mutta miten tämä jatkuu?

Ikkunoiden pesu jäänee osaltani lopullisesti historiaan. Puoliso pelkää liikaa, että putoan viidennestä kerroksesta kadulle, eikä se omastakaan mielestäni ole houkutteleva ajatus.

Mitään lääkettä asentohuimaukseen ei ole, eikä tiedetä, miten sen voisi estää. Uusiutuminen on todennäköistä, mutta  kohtauksista tuskin enää tule niin rankkoja, koska vaivan voi pitää kurissa asentohoidolla. Vai mitä sanotte tähän, kohtalotoverit?  Miten selviydytte arjessa? 

--

Päivän kuva: Daalia.

Kommentit (1)

Taneli
2/1 | 

Minä heräsin pari vuotta sitten pahoinvointiin ja huimaukseen. Oksensin ja kömmin takaisin sänkyyn. Nukuin vessareissuja lukuunottamatta vuorokauden. Vasta sitten menin lääkäriin, joka totesi asentohuimauksen. En pystynyt kääntymään oikealle kyljelle. Hän neuvoi menemään selälleen lattialle ja kääntymään nopeilla liikkeillä oikealle, jotta sakka liikkuu. Tein niin useita kertoja ja huimaus loppui seuraavana päivänä. Takaisin vaiva ei ole tullut. Inhottava vaiva!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Tietyssä iässä olet, kun tiedät menettäneesi jotakin tärkeää ikääntymisen takia. Itse en enää pysty esimerkiksi kävelemään pitkiä matkoja. Olen krooninen kipupotilas ja minulla on verenpainetauti. Blogin vakioaiheita ovatkin krempat ja niiden hoidot sekä kaikenlainen kiukuttelu ja kummastelu. Erityisesti minua harmittaa, kun liikuntaa pidetään ratkaisuna vähän kaikkeen, vaikka minulle se toi elinikäiset vammat. Iloa minulle tuottavat kaunis koti ja vaatteet sekä parvekepuutahan hoito ja kukat. Kirjoitan vuorotellen näistä teemoista.

Olen Maija Rauha, 60-vuotias ja eläkkeellä perjantaisin. Kirjoittaminen on minulle sekä ammatti että harrastus. Tervetuloa tiettyyn ikään!

--

Oletko Facebookissa? Käy tykkäämässä Tietyssä iässä -sivusta, niin saat uutisvirtaasi tiedon uusista blogikirjoituksista!

--

Tavoitat minut osoitteesta maijarauha@gmail.com

--

 

Hae blogista

Blogiarkisto

2019
2018
2017
2016