Kuten moni varmasti muistaa, minulta leikattiin lähes kaksi vuotta sitten takareiden jänteiden paksuuntumaa (tendinoosia) ja samalla vapautettiin kudokseen takertunut iskiashermo. Leikkauspäätöstä tehdessään professori O. puntaroi muun muassa sitä, miten todennäköisesti leikkaus tuottaa uutta arpikudosta ja siihen liittyviä kiinnikkeitä, jotka voivat pahimmillaan olla yhtä hankalia kuin leikattava vaiva.

Olen leikkauksen jälkeen pyrkinyt liikkumaan päivittäin edes vähän, enkä ole varonut kipuakaan. Fysioterapeutilla tai hierojalla en ole käynyt, koska professori ei pitänyt sitä tarpeellisena. Hän totesi, että tunnen varmasti riittävästi tuota aluetta vahvistavia liikkeitä ennestään, ja totta se onkin. Osaan pakarajumpat vaikka unissani.

En ole kuitenkaan parantunut ennalleni, ja halusin varmistaa, ettei se johdu laiminlyönneistä arven hoidossa. Verkosta poimimieni tietojen mukaan osteopaatti voi ehkäistä kiinnikkeiden muodostumista mobilisoimalla arpialueen sidekudosta, ja ihanteellinen aika tälle olisi kolmesta viikosta kolmeen kuukauteen leikkauksen jälkeen. Näin varmistetaan faskioiden mahdollisimman hyvä liikkuvuus jatkossa. Liian voimakas liikuttelu liian varhain voi kuitenkin haitata paranemista.

Sidekudosten täysi paraneminen vie ainakin vuoden, ja arpea voi hoidattaa sen jälkeenkin. En siis ollut välttämättä vielä liian myöhässä.

Ajatuksena oli tarkistaa faskioiden liikkuvuus ja kokeilla, miltä leikkausalue tuntuisi.

Minähän kävin ennen oikeaa diagnoosia osteopaatilla, joka yritti hoitaa minut kuntoon käsittelemällä faskioitani. Faskiat ovat lihaksia, luita ja elimiä ympäröiviä sidekudoskalvoja, joissa on kerroksellinen rakenne ja paljon tuntohermopäätteitä. Faskiat/sidekudokset kiinnittävät lihakset toisiinsa jatkumoiksi ja isommiksi kokonaisuuksiksi, ja liikkuessa ne siirtävät voimaa. Lihasten tulehdukset ja vammat sijaitsevat usein oikeasti juuri faskioissa.Terveet faskiat ovat  joustavat ja niiden kerrokset liukuvat helposti toisiaan vasten.

Minulta oli voima täysin kadonnut pakara- ja takareisilihaksista, ja kipuni tulivat rasituksen jälkeen viivästyneesti, mikä on tyypillistä faskiaongelmissa. Oli siten ihan pätevää päättelyä fysiatrilta lähettää minut osteopaatille. Valitettavasti en saanut faskioiden käsittelytä pysyvää apua, koska ongelman ydin oli jännettä ympäröiviin kudoksiin takertunut iskiashermo, joka ärsyyntyi käsittelystä.

Nyt palasin hoitopöydälle. Ajatuksena oli tarkistaa faskioiden liikkuvuus ja kokeilla, miltä leikkausalue tuntuisi. Olisiko siellä kiinnikkeitä? Päätimme, että käsittely aloitetaan jalkapohjista ja päätetään leikkausalueelle.

Tunti meni kuin siivillä. Kipeitäkin kohtia löytyi, mutta minusta tuntui, ettei mitään kovin hälyttävää ollut meneillään. Osteopaatti kertoikin käsittelyn jälkeen, että kireimmät faskiat löytyivät heti jalkapohjista. Se ei yllättänyt, onhan viimeisin jänneongelmani ollut plantaarifaskiitti, jossa  kantapäähän kiinnittyvä vahva jalkapöydän faskia on ärtynyt. Jalkapöydän ja akillesjänteen venytyksiä ja hierontaa kannattaa siis jatkaa.

Leikkaus poisti kivusta 90 %, mutta kävelykyvystäni on jäljellä vain noin 20 %.

Leikatulla alueella oli osteopaatin arvion mukaan kaikki hyvin. Iho ja kudokset olivat liikkuvia eikä kiinnikkeitä tullut esiin. Hyvä, hyvä! Toisaalta huono, koska nyt en tiedä, miksen ole parantunut ennalleni. Ehkä olen vain liian vanha ja kulunut sen lisäksi, että jänteeni ovat kautta linjan syntyjään kireät.

Leikkaamattoman reiden ja pakaran tilanne oli huonompi. Siinä, missä leikattu pakara oli rento ja pehmeä, leikkaamaton oli pinkeä ja tiukka. Kaupungin piukimmista pakaroistahan jo fysiatri aikoinaan vitsaili. Pinkein tilanne oli kuulemma sisäreidessä paikassa, jota suojaamassa minulla on muhkea rasvapatja. Osteopaatti kehotti kokeilemaan kotona varovasti, pääsisinkö pilatesrullalla käsiksi tuohon alueeseen. Sinne pitäisi saada hieronnalla parempi verenkierto.

Leikkaamaton pakara ei siis ole parantunut itsestään entiselleen. Oma arvioni on silti, ettei se ole tarpeeksi kipeä, että kirurgi leikkaisi sitä. Enhän tarvitse edes särkylääkettä säännöllisesti. Ja jos leikattukaan puoli ei ole tämän parempi, mitä järkeä olisi leikata toinen puoli. Lopputuloshan olisi korkeintaan näin hyvä kuin nyt eli vielä kaukana terveen suorituskyvystä.

En missään nimessä kadu leikkausta, koska se poisti 90 % lepokivuista. Kävelykyvystäni olen saanut kuitenkin takaisin vain noin 20 %. En ole varma, paranenko tästä enää. Kyllä tämäkin minulle riittää - paitsi niinä hetkinä, kun joku ehdottaa viattomasti patikkaretkeä, koko päivän vaeltelua kaupungilla, kunnon rohmureissua marjametsään, kitkemistä osuuspuutarhalla tai lomaa laskettelukeskuksessa.

Ja silloinkin ottaa päähän, ei takapuoleen.

--

Päivän kuvat: Lumikuningatar Ruissalon kasvitieteellisestä puutarhasta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Tietyssä iässä olet, kun tiedät menettäneesi jotakin tärkeää ikääntymisen takia. Itse en enää pysty esimerkiksi kävelemään pitkiä matkoja. Olen krooninen kipupotilas ja minulla on juuri todettu verenpainetauti. Blogin vakioaiheita ovatkin krempat ja niiden hoidot sekä kaikenlainen haikailu ja kiukuttelu. Erityisesti minua harmittaa, kun liikuntaa pidetään ratkaisuna vähän kaikkeen, vaikka minulle se toi elinikäiset vammat. Iloa minulle tuottavat kaunis koti ja vaatteet sekä parvekepuutahan hoito ja kukat. Nämä aiheet näkyvät myös blogissani.

Olen Maija Rauha, 59. Kirjoittaminen on minulle sekä ammatti että harrastus. Tervetuloa tiettyyn ikään!

--

Oletko Facebookissa? Käy tykkäämässä Tietyssä iässä -sivusta, niin saat uutisvirtaasi tiedon uusista blogikirjoituksista!

--

Tavoitat minut osoitteesta maijarauha@gmail.com

--

Hae blogista

Blogiarkisto

2018
2017
2016