Kirjoitukset avainsanalla sukupolvet

Syyskuun alussa minulla tuli täyteen 20 vuotta samassa työpaikassa. 

Merkkipaalu on herättänyt minussa ajatuksia. Olen miettinyt, mitä annettavaa minulla vielä on työyhteisössäni viimeisinä vuosina ennen eläkkeelle jäämistä. Olen myös pohtinut, vieläkö kannattaa opiskella uusia tietoja ja taitoja, joita en enää ehdi käyttää kovin pitkään.

Sekin on käynyt mielessä, mitä työpaikaltani aikanaan poistuu minun mukanani. Miten helposti minut voi korvata? Vai olenko dinosaurus, jonka kaaduttua koko ekologinen lokero lakkaa olemasta?

En osaa vastata kaikkeen. Yhden kuitenkin tiedän: minulla on suomen kielen taito ja sen seurauksena kirjoittajan ja editorin ammattitaito, jollaista kukaan ei voi enää saada itselleen. Minunlaisiani ei tehdä enää, koska elin nuoruuteni ja opin ammattini olosuhteissa, jotka eivät ole enää olemassa eivätkä ne palaa.

Minulle kehittyi hyvä kielikorva.

Lapsuuteni oli läpikotaisin suomenkielinen. En kuullut natiivin puhuvan vierasta kieltä muualla kuin koulun kielinauhoilla ennen kuin olin täysi-ikäinen. En ollut kertaakaan käynyt ulkomailla, kun hain opiskelemaan Turun kieli-instituuttiin vuonna 1978. En tietenkään päässyt sisään, koska useimmat muut hakijat olivat olleet vaihto-oppilaina tai kielikursseilla. Minä en tuossa vaiheessa edes tuntenut ketään, joka olisi oleskellut ulkomailla.

Meillä ei ollut kotona televisiota. En tiedä syytä – se ei liittynyt uskontoon eikä tekniikanvastaisuuteenkaan, olihan meillä esimerkiksi astianpesukone ensimmäisenä koko kylällä. Mutta se tarkoitti, etten viettänyt nuoruuttani Peyton Placea ja Bonanzaa katsoen vaan kirjoja ja lehtiä lukien.

Minulle kehittyi noina vuosina hyvä kielikorva. Tiedän, miten sanat kirjoitetaan oikein, osaan panna välimerkit melkein aina kohdilleen ja tunnen vakiintuneet sanonnat. Voin tarvittaessa kertoa, mitä eroa on tippumisella ja putoamisella, isolla ja suurella tai pistämisellä ja panemisella.

Kun koululaisena epäröin oikeinkirjoituskokeessa, kysyin itseltäni, miten tämä lukisi kirjassa. Päädyin yleensä oikeaan vastaukseen, koska kirjat olivat vielä siihen aikaan huolellisesti toimitettuja ja oikoluettuja. Myös lehtitaloissa oli tuolloin vielä oikolukijoiden ammattikunta.

En todellakaan ollut ylpeä yksikielisestä nuoruudestani. Minähän olen hävennyt sitä aivan näihin vuosiin asti. Oli tosi noloa kasvaa peräkylällä pullossa.

Lehtityö opetti, ettei teksti ole valmis ennen kuin se on käsitelty.

En silti hakeutunut vielä opiskeluaikanakaan ulkomaille. Opiskelijavaihtoa ei tunnettu, mutta kaverit lähtivät kyllä kesätöihin Tukholman sairaaloihin ja jäätelötehtaisiin. Sillä välin minä pestauduin maakuntalehtiin hankkimaan oman alani työkokemusta. Siellä toimitussihteerit viimeistelivät mallioppimisen tulokset. Jos käsikirjoituksessa oli jokin vialla, toimitussihteeri huusi isoon ääneen kirjoittajan nimen, minkä jälkeen seurasi kirjoittamisen oppitunti hänen työpöytänsä ääressä.

Minulla oli onni varttua kirjoittamisen ja editoinnin ammattilaiseksi sanoma- ja aikakauslehtien kultakaudella. Etenin alueellisista valtakunnallisiin lehtiin ja sain koko ajan valmennusta kokeneemmilta. En ole varma, onko tuota urapolkua enää olemassa.

Lehtityö opetti, ettei teksti ole valmis ennen kuin se on käsitelty. Toimituksissa tiedettiin, että paraskin kirjoittaja tekee virheitä. Toimitussihteeri tai muu käsittelijä korjaa lyönti- ja pilkkuvirheet, huolehtii kongruenssista, karsii kielen maneerit ja oikoo mahdolliset epäloogisuudet.

Nykyään tekstin ajatellaan usein olevan valmis heti, kun se lähtee näppäimiltä. Nuoret voivat pitää outona ajatusta, että somepäivitys pitäisi tarkistaa ja oikolukea ennen julkaisua. Sehän on vastoin somen spontaania ideaa.

Tunnen välillä myötähäpeää päivityksiä ja blogeja lukiessani. Yksityinen ihminen saa toki julkaista mitä haluaa, mutta jos rivit julkaistaan yrityksen tai laitoksen nimissä, niiden tulisi olla hyvää, selvää ja oikein kirjoitettua suomea. Useimmiten ne toki ovatkin, koska joku minunkaltaiseni on kirjoittanut tai editoinut ne. Mutta miten kauan se on mahdollista?

Se, mitä häpesin, onkin ylpeyden aihe.

Olen vasta nyt ymmärtänyt, miten ainutlaatuinen ammattitaito minulla ja muilla ikäisilläni kirjoittamisen ammattilaisilla on. Se, mitä häpesin, onkin ylpeyden aihe.

Nuorten suomen kieli on harvoin yhtä puhdasta kuin meidän dinosaurusten, koska se ei voi olla. Useimmat ovat eläneet lapsesta saakka englanninkielisen puheen ja musiikin ympäröiminä. Monikaan ei ole lukenut yhtä paljon kuin me entiset nuoret, koska meillä oli vähemmän muita harrastuksia eikä nettiä ja somea ollut keksitty.

Nuorten kielikorva ei läheskään aina kerro, mitkä sanonnat ja rakenteet ovat käännettyä englantia ja mitkä suomea. He eivät enää tiedä, miten asiat sanotaan eivätkä he aina ymmärrä kirjoittavansa sekakieltä. Väärin kirjoitetut yhdyssanat ovat tähän verrattuna pikkuasia.

Kirjoittamaan oppiminen voi olla työlästä, jos vahva kielen taju puuttuu, mutta on se mahdollista. Valmennusta voi saada meiltä dinosauruksilta. Mutta onko työelämässä kohta enää ketään, joka pystyy opettamaan?

Jaa että miksi pitäisi osata kirjoittaa? Sen takia, että hyvin kirjoitettu teksti tulee ymmärretyksi ilman lisäselityksiä. Se taas säästää kaikilta aikaa ja vaivaa.

Toisaalta jos olemme siirtymässä kirjoitetun sanan aikakaudesta takaisin puhutun viestinnän ja nuotiotarinoiden valtakauteen, mitäpä sillä on väliä. Meidän jälkeemme vedenpaisumus.

--

J.K. Unohdin kokonaan pikkuserkkuni Julien. Hän poikkesi vanhempiensa kanssa meillä, kun olin noin 15-vuotias, ja hän puhui aitoa amerikanenglantia. Koulussa oli myös silloin tällöin vaihto-oppilas, muttei koskaan minun luokallani.

--

Päivän kuvat: Daalioita.

Kommentit (4)

Topi62
2/4 | 

Minulle tuli tuosta 20 vuodesta mieleen ajatuksia kokemuksen ilmaisemiseen liittyvistä vaikeuksista. Maailmassa, jossa kehityksen vauhti on huima, kokemusta arvostetaan yhä vähemmän. Kymmenen vuoden kokemuksen kehtaa vielä mainita, mutta jo 20 vuoden kokemuksesta puhuminen saa etenkin nuoremman keskustelukumppanin silmät kapenemaan. Onko tuo enää kiinni tässä päivässä ja ymmärtääkö uusista jutuista yhtään mitään? Itse en kehtaa enää asiakkaille ääneen sanoa olleeni alalla 30 vuotta. Olen mielestäni erittäin hyvin ajan valtimolla ja perillä kaikista alani virtauksista, jopa nettimeemeistä ja nuorisoslangista, mutta jos keskustelukumppanini alkaa laskea vuosikymmeniä taaksepäin, hän näkee mielessään minut tekemässä töitä päreen valossa tai kivityökaluilla. Ei suoranaisesti mielikuva, jonka toivoisi liitettävän omasta mielestään vielä täydessä iskussa olevaan ammattilaiseen. 
Kiitos osuvasta kirjoituksesta :)

Tuuletar
3/4 | 

Oli ilo lukea tekstisi! Rakastan oikeakielisyyttä pilkunviilaamiseen asti, mutta tykkään silti leikkiä sanoilla. Ainakin opetustyössä ja kustannustoimittajan hommissa tästä on ollut hyötyä. Toki tunnistan myös tuon myötähäpeän nykyisten sanomalehtien ja somekeskustelujen kieliasun vuoksi. Pitäisi malttaa tehdä asiatarkastus ja kielenhuolto, niin vältyttäisiin monelta väärinkäsitykseltä. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Sosiaalisessa mediassa on viime viikkoina keskusteltu 50 vuotta täyttäneistä työnhakijoina. Henna Mikkilä aloitti keskustelun twitterissä, ja on siihen tarttunut Taloussanomatkin. Pistänpä minäkin lusikkani soppaan ja kerron omat näkemykseni.

1. Yli 50-vuotiaita ei kutsuta työhaastatteluihin

TOTTA. Näin olen itsekin kokenut. Alle 50-vuotiaana sain kutsun haastatteluun joka kerta, kun hain jonnekin, mutta 50 vuotta täytettyäni kutsuja on kertynyt nolla. Hakukertoja ei ole ollut useita, koska minulla on koko ajan ollut työ, jossa viihdyn, mutta trendi on kyllä nähtävissä.

2. Yli 50-vuotiaiden arvoa ei ymmärretä työpaikoilla

TARUA. Se, että yli 50-vuotiaita ei kutsuta haastatteluihin, ei johdu siitä, ettei työpaikoilla ymmärrettäisi kokeneiden työntekijöiden arvoa. Syy on muualla. Koska yli 50-vuotiaiden työmarkkinat eivät toimi, kokeneet kehäketut jämähtävät helposti sinne, missä sattuvat olemaan 50 täyttäessään. Koska heitä on jo, heitä ei tarvita lisää. Ikädiversiteetti ei nimittäin ole sitä, että palkataan yli 50-vuotiaita, vaan sitä, että työpaikalla on eri-ikäisiä, eri sukupolvia edustavia työntekijöitä, joilla on erilaisia näkökulmia asioihin.

Miksi työmarkkinat eivät toimi? Siihen en osaa suoralta kädeltä vastata, mutten usko, että työnantajien nihkeys olisi ainoa syy. Voi siinä olla vähän sitäkin, että tietyssä iässä työpaikan vaihtaminen ei enää kiinnosta pelkän vaihtelun vuoksi. On kaivettu itselle sopiva kolo organisaatiosta, eikä haluta enää aloittaa alusta muualla. Ei ole vetoa eikä työntöä. Kun kukaan kokenut ei lähde, ketään kokenutta ei voida ottaa tilalle. 

3. 50-vuotias on parhaassa työiässä

TOTTA. Useimmat 50-vuotiaat ovat elämänsä huipulla: hyväkuntoisia fyysisesti ja henkisesti, pystyviä ja osaavia. Lapset ovat jo isoja tai muuttaneet pois kotoa, eivätkä vanhemmat ehkä ihan vielä tarvitse jokapäiväistä hoivaa. Millään ikäryhmällä ei ole keskimäärin yhtä hyvät edellytykset antaa huippuluokan työpanos kuin 50-vuotiailla. Huipulta on kuitenkin vain yksi suunta: alaspäin.

4. Yli 50-vuotias työntekijä on riski

TOTTA. Milloin alamäki alkaa, on yksilöllistä. Sitä ei pysty kukaan ennustamaan vielä 50-vuotiaana, eikä sen olemassaoloa hevin usko, ennen kuin sen kokee itse. Yksi tasapainoilee 55-vuotiaasta saakka sairauksien ja jaksamisvajeen kanssa, toinen on 60-vuotiaana jo kuollut, kun taas kolmas pääsee terveenä eläkkeelle 68-vuotiaana. Työnantajan kannalta ikääntyvä on riski, sillä sairauslomat tulevat kalliiksi.

Riskejä liittyy kuitenkin kaikenikäisiin työntekijöihin. Nuoresta ei voi vielä tietää, mihin asti hänen siipensä kantavat. Lapsiperheiden vanhemmilla on usein mustat silmänaluset ja äkillisiä poissaoloja lasten sairastuessa, ja he saavat itsekin flunssan tai pari joka vuosi. Perhevapaat eivät ole työnantajille täysin ilmaisia, jos olen oikein ymmärtänyt.

Työntekijä on aina yritykselle riski, mutta koetapa tulla toimeen ilman.

5. Yli 50-vuotiaat eivät tule toimeen tekniikan kanssa

TARUA. Nykyiset 50-vuotiaat ja useimmat sitä vanhemmatkin ovat kokeneet isompia teknisiä murroksia kuin se, että ohjelmisto tai käyttöjärjestelmä vaihtuu toiseen. Itse aloitin toimittajan työn kirjoituskoneella, kolmikymppisenä käytin PC:tä ja Macia vuorotellen, ja nyt 60. ikävuoden lähestyessä olen saanut perehtyä sähköisen julkaisemisen saloihin. Valmiuteni omaksua uusia ohjelmia ja järjestelmiä ei ole kadonnut. Oppiminen on yhtä hauskaa kuin ennenkin, vaikka ehkä hivenen hitaampaa. Yksilöllistä vaihtelua on kaikissa ikäluokissa. Myös diginatiivit ovat välillä sormi suussa tekniikan kanssa, ja tekoälyn tuoman työn murroksen kanssa olemme kaikki samalla viivalla. 

6. Yli 50-vuotiaiden kielitaito ei ole riittävällä tasolla

TOTTA. Kun 60. ikävuosi lähestyy, väite pitää aika usein paikkansa. Otan taas esimerkin läheltä: olen kielellisesti lahjakas ja kirjoitin kielistä aikanani 5 laudaturia, mutta en silti solahtaisi vaikeuksitta työyhteisöön, jonka arkikieli on englanti. Niitähän on Suomessakin jo paljon.

En ole kasvanut vieraiden kielten keskellä, kuten nykynuoret. En ollut vaihto-oppilaana, kielikurssilla Englannissa tai kesätöissä ulkomailla. Käytän tällä hetkellä työssäni englantia päivittäin, mutta suullista kielitaitoa vaativissa tehtävissä olen heikoilla jäillä, enkä tietenkään kirjoita natiivitasoista asiatekstiä englanniksi. Jo nykyiset 50-vuotiaat ovat kielitaidon suhteen hieman eri asemassa, nuoremmista puhumattakaan.

Toisaalta suomen kieleni on niin puhdasta englannin vaikutuksista, että nuoret yltävät samaan vain harvoin.

5. Yli 50-vuotiaat ovat hankalia johdettavia

TOTTA. Kokeneet työntekijät ovat nähneet jo useita esimiehiä ja organisaatioita ja ymmärtävät, etteivät muutokset johda väistämättä parannuksiin. Siinä voi yli 50-vuotiaalle iskeä muutosväsymys: taasko tätä, vastahan tätä kokeiltiin 15 vuotta sitten. Kyseenalaistaminen toimii työyhteisön parhaaksi, koska se toivottavasti karsii pahimmat ylilyönnit. Toppuuttelijoita tarvitaan – ja on heitä nuoremmissakin, mutta kokeneemmilla oi olla enemmän uskallusta sanoa asiat ääneen.

Yli 50-vuotiaasta voi tehdä hankalan johdettavan myös se, että hän ymmärtää saavuttaneensa uransa huipun. Ei ole helppoa nähdä nuorempien ajavan vierestä ohi, vaikka on itse pätevämpi. Niin kuitenkin tapahtuu, koska myös esimiestehtäviin halutaan diversiteettiä. Alalla, jossa ostopäätöksen tekevät asiakkaat ovat nuoria tai kaiken ikäisiä, ei ole järkevää, että kaikki pomot ovat senioreja.

Kun ammattitaitonsa huipulla oleva 50-vuotias ohitetaan nimityksessä, hänestä saattaa tulla nuorelle esimiehelle erittäin hankala johdettava. Koin tämän itse kolmikymppisenä. Olin täysin valmistautumaton ja ihan pihalla. Kokeneella ammattilaisella voi olla paljon vaikutusvaltaa työpaikalla myös ilman pomon natsoja tai englanninkielistä titteliä.

Toisaalta nuoret voivat olla hankalia johdettavia tavoilla, jotka eivät tulisi kokeneemmille mieleenkään. Mutta se on jo toinen juttu.

--

Blogin julkaisun jälkeen sain toimittaja, kolumisti ja tietokirjailija  Asta Lepältä vinkin Jyrki Kasvin blogitekstistä, jossa Jyrki selittää, miksi ikäsyrjintä kannattaa. Minulla oli itsellänikin mielikuva, että työkyvyttömyyseläkemaksut liittyvät asiaan jotenkin, mutta henkinen laiskamato iski, enkä jaksanut kaivaa faktoja esille. Jyrkin teksti löytyy täältä

--

Päivän kuvat: Lupiineja kesäyössä jossakin Keski-Suomessa.

Kommentit (0)

Siihen nähden, miten paljon kirjoitin toimistani omaiseni edunvalvontavaltuutettuna edellisessä blogissani täällä, voi olla yllättävää, ettei minulla ole ollut omaa edunvalvontavaltuutusta. Ei ole ollut. Mutta nyt on.

Mielestäni edunvalvontavaltuutus kannattaa tehdä jokaisen aikuisen, jolla on lähipiirissään valtuutetuksi sopiva luotettava henkilö, koska elämä on arvaamatonta. Jos jään vaikkapa ensi viikolla auton alle ja vaivun koomaan tai dementoidun iän myötä, valtuutuksesta selviää, kenellä on oikeus hoitaa taloudellisia asioitani ja päättää hoidostani.  

Jos valtuutusta ei olisi, omaisteni pitäisi vastaavassa tilanteessa hakea minulle edunvalvojaa maistraatilta. Maistraatti voi määrätä edunvalvojaksi myös omaisen, mutta valtuutettu pystyy toimimaan huomattavasti joustavammin ja vapaammin kuin maistraatin määräämä edunvalvoja. 

Varavaltuutetun on hyvä olla perheen ulkopuolinen.

Edunvalvontavaltuutuksessa voi varautua vaihtuviin tilanteisiin nimeämällä useamman kuin yhden mahdollisen valtuutetun. Esimerkiksi minun ensisijainen edunvalvontavaltuutettuni on puolisoni tytär. Jos hän kieltäytyy roolista, hänen sijaansa tulee toissijainen valtuutettu eli puolisoni. Tämä voi olla järkevä menettely, jos menetän kykyni hoitaa asioitani jo lähivuosina, kun puolisoni vielä kykenee tehtävään. 

Kolmassijainen edunvalvontavaltuutettuni on samalla varavaltuutettu, jolla on oikeus hoitaa valtuutetun tehtävää, kun tämä on tilapäisesti estynyt tai esteellinen. Vain varavaltuutettu voi tehdä päätöksiä puolestani tilanteessa, jossa minun ja valtuutetun taloudelliset edut ovat ristiriidassa. Varavaltuutetun on hyvä olla perheen ulkopuolinen eli käytännössä joku, joka ei peri.

Mitä, jos olen puolisoni hoidosta eri mieltä hänen edunvalvontavaltuutettunsa kanssa?

Mietin viimeiseen asti, pitäisikö minun ja puolisoni sittenkin olla toistemme ensisijaisia valtuutettuja. Mehän toistemme tahdot ja taloudet parhaiten tiedämme. On kuitenkin todennäköistä, että jos näitä valtuutuksia joskus käytetään, olemme molemmat jo varsin iäkkäitä. Ei ole mitään takeita, että meistä kumpikaan kykenee silloin hoitamaan edes omia saati toisen asioita. Siksi päädyimme asettamaan nuoremman sukupolven etusijalle.

Pohdin sitäkin hypoteettista tilannetta, että puolisoni dementoituisi ja olisin hänen omaishoitajansa. Oletetaan, etten enää jaksaisi hoitaa häntä, vaan haluaisin hakea hänelle laitospaikkaa. Mitä, jos puolisoni edunvalvontavaltuutettu eli hänen tyttärensä onkin eri mieltä ja kieltäytyy? Valtahan on hänellä. Painostaisiko hän minua hoitamaan isäänsä kotona pidempään kuin mihin voimani riittäisivät? Siihen tilanteeseen en haluaisi.

Puolisoni huomautti, ettei tytär varmasti haluaisi jättää häntä minun hoitooni, jos hoito olisi huonoa. Ja huonoahan se olisi, jos olisin voimieni äärirajoilla. Toki hän haluaisi siinä tilanteessa pelastaa isänsä laitokseen. No, niinhän siinä tosiaan taitaisi käydä.

Luotan valtuutettuni toimivan etuni mukaisesti ilman maistraatin säännöllistä valvontaakin.

Valtuutuksessani on erikseen mainittu, että se koskee myös kiinteän omaisuuden hoitoa, koska jos maininta puuttuisi, tätä oikeutta ei olisi. Minulla ei tällä hetkellä ole mitään kiinteää omaisuutta, mutta on mahdollisuuksien rajoissa, että perin palan maata tai metsää. Maininta oli paikallaan, jotta tuon palan voisi tarvittaessa esimerkiksi myydä.

Lisäksi valtuutukseeni liittyy lausuma, ettei valtuutetun tarvitse tehdä vuosittaista tilitystä maistraatille eikä päätöstiliä perillisille. Tämä säästää paljon paperisotaa, ja luotan valtuutettuni toimivan etuni mukaisesti ilman maistraatin säännöllistä valvontaakin. Päätöstili on tarpeeton, koska sama henkilö tulee todennäköisesti ilmoittamaan omaisuuteni perunkirjoituksessa. Se riittäköön tilitykseksi.

Edunvalvontavaltuutuksen tai testamentin voi tehdä myös verkkopalvelun avulla.

Muistiasiantuntijoiden verkkosivuilla on linkki oppaaseen nimeltä Miten turvaan tahtoni toteutumisen? Opas oikeudelliseen ennakointiin. Siinä on käsitelty valtakirjoja, edunvalvontavaltuutusta, hoitotahtoa, testamenttia ja edunvalvontaa perusteellisesti ja havainnollisesti. Suosittelen opasta lämpimästi.

Edunvalvontavaltuutuksen voi nykyään tehdä myös verkkopalvelun avulla. Asiakirjaan liittyvät perustiedot, kuten henkilöiden nimet, annetaan lomakkeella täällä. Tämän jälkeen lakiasiaintoimistosta soitetaan, ja asia käydään keskustellen läpi. Valmiit paperit tulevat postitse tai sähköpostitse allekirjoitettaviksi. Toki he palvelevat myös perinteiseen tapaan kasvokkain. Itse hoidin alun verkossa, keskikohdan sähköpostitse ja viimeistelyn tapaamalla. Puolisoni tuntee yhden toimiston nuorista juristeista, joten uskalsin kokeilla. Ihan hyvin se toimi.

Muistatteko muuten omistajattoman tilan testamenttini, josta kirjoitin täällä? Vaihdoin sen nyt samalla tavalliseen keskinäiseen hallintaoikeustestamenttiin. Omistajattomasta tilasta olisi kyllä ollut perijälle veroetua, mutta toisaalta oikeuskäytäntö omistajattoman tilan testamentin suhteen ei ole vakiintunutta. Perijälle olisi voinut tulla odottamattomia vaikeuksia, jos kotimme olisi ollut tarpeen myydä tai vuokrata sen ollessa omistajattomassa tilassa.

Ongelmaton ei nykytilannekaan ole. Jos puolisoni jää asumaan kodissamme leskenä, perijä joutuu kaapimaan jostakin kokoon melko huomattavat perintöverorahat (koska hän ei ole minulle sukua, hän joutuu maksamaan tavallista enemmän perintöveroa), vaikkei saa perimäänsä huoneistoa vielä hallintaansa. Eiköhän pankki kuitenkin tarvittaessa tule apuun ja anna lainaa siihen asti, että asunto voidaan myydä.

--

Päivän kuvat: Omenapuut kukkivat.

Kommentit (0)

Sain viimein aikaiseksi teettää geenitestin, josta jo vuosi sitten täällä uhosin. Valitsin suomalaisen, terveyteen ja hyvinvointiin keskittyvän testin, koska en ole kiinnostunut sukujuuristani – minulla on paljon tunnettuja sukulaisia, joihin en pidä mitään yhteyttä, enkä tarvitse enempää laiminlyötäviä. Turkulaisen Negenin sijasta tilasin kuitenkin jyväskyläläisen Evogenomin testin. Negenin testi olisi ollut diabeteksen suhteen kattavampi, mutta halusin myös muuta.

Evogenom suhtautuu tietoturvaan huolellisesti. Se ei esimerkiksi analysoi geneettistä dataa tietokoneella, joka on kytkettynä internetiin. Dataa ei säilytetä netissä eikä sitä saa käyttöönsä verkon kautta, ellei erityisesti pyydä. Tulokset postitettiin minulle muistitikulla, jonka salasana koostui tekstiviestillä lähetetystä osasta ja osasta, joka oli merkitty muistitikkuun.

Datani on todennäköisesti nyt jo hävitetty, sillä yhtiö lupaa tuhota sen, kun tulokset on lähetetty tilaajalle. Uskon, että yhtiö myös tekee niin kuin lupaa eikä esimerkiksi myy tietojani salaa jonnekin. Hävittäminen tarkoittaa, etten myöskään voi myöhemmin teettää datasta mitään muuta kuin minkä nyt tilasin.

Geenien vaikutus siihen, mikä vaihtoehto toteutuu, on arviolta 20-50 prosenttia.

Evogenom kävi läpi perimäni noin kolmesta miljardista emäsparista vähän yli 700 000 muunnosta, ja  tulkitsi tulokset tämänhetkisen tutkimusnäytön valossa. Tulkinta kertoo tietenkin enemmän mahdollisuuksista kuin todellisesta tilanteesta. Geenien vaikutus siihen, mikä vaihtoehto toteutuu, on arviolta vain 20-50 prosenttia. Loppu on ympäristön vaikutusta ja omien valintojen tulosta.

Monen mielestä geenitestin teettäminen on turhaa, koska ilman testiäkin tiedetään, miten pitäisi elää, jos haluaa välttyä sairauksilta. Sama resepti suojaa niin diabetekseltä, sydän- ja verisuonitaudeilta kuin muistisairauksiltakin. Kun pitää itsensä normaalipainoisena, syö terveellisesti, liikkuu suositusten mukaan, välttää stressiä ja nukkuu hyvin, on tehnyt sen, mikä tehtävissä on.

Mutta kun minä nyt vain olen utelias. Haluan tietää, mihin suuntaan geenit kallistavat vaakaa.

Osa raportin tuloksista on tyyppiä kyllä/ei. Eli minulla joko on tietyn ominaisuuden aiheuttava geneettinen muunnos tai sitä ei ole. Osa vastauksista sisältää tiedon siitä, miten vahvasti geenit viittaavat tiettyyn suuntaan.  Asteita on silloin yleensä kolme.

Geenitieto voi olla myös ristiriitaista. Minulla on esimerkiksi geneettinen tekijä, joka tekee minusta alttiin painonnousulle. Ne, joilla on tämä geenimuoto, ovat keskimäärin lihavampia kuin muut. Toisaalta eräs toinen geneettinen tekijä on minulla siinä muodossa, että en ole poikkeuksellisen altis painonnousulle. Kumpaa nyt sitten olen? Vaaka näyttää tämän selvemmin kuin geenitesti.  Painoani selittää myös se, että minulta puuttuu muuan painonnousulta suojaava geneettinen tekijä.

Geenitesti kertoi terveydestäni muun muassa seuraavaa:

  • Vastustuskyky: Keskiverto.
  • Allergiat: Kohonnut perinnöllinen alttius siitepölyallergialle. Tämä ei ollut uutinen, koska olen voimakkaasti leppä- ja koivuallerginen. Maapähkinäallergiaan minulla ei ole alttiutta.
  • Addiktiot: En ole erityisen herkkä kehittämään riippuvuuksia. Minulla ei ole geneettistä alttiutta edes alkoholismiin, vaikka saan viinaksista tavallista enemmän iloa. Kyllä vain, minulla tosiaan on miellyttävät nousuhumalat. Se johtuu siis geeneistä.
  • Metabolinen oireyhtymä: Ei kohonnutta perinnöllistä riskiä.
  • Verenpaine: Suola ja unenpuute nostavat verenpainettani tavanomaista enemmän. Jos siis haluan verenpaineeni kuriin, suolan vähentäminen ja pidemmät yöunet ovat osa ratkaisua.
  • Lääkkeiden metabolia: Kaikki muut tutkitut lääkevasteet olivat normaalit paitsi yksi. Entsyymi CYP1A2 pilkkoo maksassa muun muassa kahvin vaikuttavaa ainetta kofeiinia, verenohennuslääke varfariinia, rintasyövän hoidossa käytettävää tamoksifeeniä ja monia psyykenlääkkeitä. Minulla on siitä nopeasti toimiva muoto, joten nuo aineet poistuvat kehostani tavallista ripeämmin.

Olinkin ihmetellyt, mitä muut ihmiset oikein saavat kahvista. En juo sitä ollenkaan, koska en ole koskaan kokenut sen hyviä vaikutuksia. Kofeiini nähtävästi poistuu elimistöstäni niin nopeasti, etten ehdi piristyä. Luin muualta, että myös melatoniini pilkkoutuu pääasiassa CYP1A2:n kautta, mikä voi selittää sen, etten aina ehdi nukahtaa ennen kuin melatoniinin vaikutus jo päättyy.

Diabetesriskiin sisältyi yllätys

Lisäsin testipalettiin erityisen diabetesosion, koska olen hieman huolissani sairastumisriskistäni. Tästä testin osasta löytyikin tulosten ainoa varsinainen yllätys: minulla on tavallista korkeampi riski saada tyypin 1 diabetes. Minä ja sukulaiseni kuulumme nähtävästi niihin yhdeksään suomalaiseen kymmenestä, joilla on nämä geenit, mutta ne eivät ole aktivoituneet. En tiedä suvustani ketään, jolla olisi tämä sairaus. (Täsmennys: 1. tyypin diabetekselle altistavaa perimää ei tietenkään ole 90 prosentilla suomalaista. Mutta niistä, joilla se perimä on, 90 prosenttia ei silti sairastu.)

Mitä tyypin 2 diabetekseen tulee, myös sen suhteen riskini on selvästi tavallista suurempi. Minulta tutkittiin kaikkiaan neljä eri geenitekijää, ja niistä kolmesta sain tulokseksi kohonneen riskin. Tuloksissa ei otettu mitään kantaa siihen, miten tämä olisi tulkittava, mutta itse ajattelen niin, että kyllä kolme neljästä on jo aika vahva näyttö kuulumisesta riskiryhmään.

Diabetekselle altistavia geenejä on paljon enemmänkin, mutta tutkimustiedon mukaan juuri nuo yleisimmät, jotka minultakin tutkittiin, selittävät valtaosan diabetestapauksista yhdessä elämäntapojen ja ympäristövaikutusten kanssa.

Nyt sitten tiedän. Miten tästä eteenpäin?

Tärkeimmiksi toimintaani ohjaaviksi tuloksiksi saattavat osoittautua verenpaineeseen liittyvät. Syön mielestäni jo nyt muuten aika terveellisesti, mutta suolan käyttöä olisi mahdollista vähentää. Riittävän unensaannin turvaamiseksi voi myös olla vielä jotakin pientä tehtävissä. 

Geenitesti kertoi paljon kiinnostavaa esimerkiksi liikuntaan ja ravintoon liittyvistä, osittain geneettisesti määräytyvistä asioista. Palaan niihin ensi viikolla.

--

Päivän kuvat: Päivänsini, koreatörmäkukka ja syyssädekukka.

Kommentit (0)

Seuraa 

Tietyssä iässä olet, kun tiedät menettäneesi jotakin tärkeää ikääntymisen takia. Itse en enää pysty esimerkiksi kävelemään pitkiä matkoja. Olen krooninen kipupotilas ja minulla on juuri todettu verenpainetauti. Blogin vakioaiheita ovatkin krempat ja niiden hoidot sekä kaikenlainen haikailu ja kiukuttelu. Erityisesti minua harmittaa, kun liikuntaa pidetään ratkaisuna vähän kaikkeen, vaikka minulle se toi elinikäiset vammat. Iloa minulle tuottavat kaunis koti ja vaatteet sekä parvekepuutahan hoito ja kukat. Nämä aiheet näkyvät myös blogissani.

Olen Maija Rauha, 59. Kirjoittaminen on minulle sekä ammatti että harrastus. Tervetuloa tiettyyn ikään!

--

Oletko Facebookissa? Käy tykkäämässä Tietyssä iässä -sivusta, niin saat uutisvirtaasi tiedon uusista blogikirjoituksista!

--

Tavoitat minut osoitteesta maijarauha@gmail.com

--

 

Blogiarkisto

2019
2018
2017
2016