Tänä vuonna useimmat viettävät vappua samoin kuin minä melkein aina eli kotona. Olen kyllä nähnyt teekkareiden kastajaiset Tammerkoskeen ja Mantan lakituksen Helsingissä, mutta turkulaiseen vapunviettoon en ole osallistunut koskaan. Vappu ei ole minun juhlani.

Jaa miksei? No mikä ettei. Syitä on yhtä monia kuin vappuhuiskassa silkkipaperisuikaleita. Osa pinnallisia, osa perustavanlaatuisia. Osa täysin yksityisiä, osa suhteellisia. Monet vanhoja. Siinä on ainakin liian pieni ylioppilaslakki, joka näyttää typerältä (En ollut koskaan nähnyt läheltä lakkia kenenekään päässä, joten en tiennyt, miten sen pitäisi istua. Todistukseni lensivät pitkin lukion jumppasalin lattiaa, kun lakkiaispäivänä olisi yhtäkkiä pitänyt huiskaista liian pieni kotsa paasikampaukselle elegantisti yhdellä kädellä. Kuuden ällän maalaistollo!), dramaattiset bänät ensirakkaudesta eräänä vappuaattona ja muutamia myöhempiä traumoja.

Elämä on opettanut, että vappuna on parasta vain kastella kukkia. Niin säästyy monelta pettymykseltä. Viljelin viime vuonna parvekkeellani ensi kertaa onnistuneesti papukaijatulppaaneja, ja syksyllä päätin panna elämän oikein risaiseksi. Hankin kahta lajia hurjia, oranssin, keltaisen ja punaisen sävyissä hehkuvia papukaijatulppaaneja. Tai siis niiden sipuleja.

Toinen lajike on nimeltään Rasta Parrot. Sipuleja oli kymmenen, ja niistä kehkeytyi parvekkeelleni varsinainen vappurieha. Voi sitä tosin pääsiäisriehaksikin kutsua, koska ensimmäiset kukat aukesivat silloin. Toisen lajikkeen piti olla Irene, mutta ei se ollut. Kerron sen tarinan toiste. Nyt haluan vain kylpeä oranssissa vappu-unohduksessa. Täs on teille yksi juttu, ehkä outo homma täällä. Re-gee, o-kee!

--

Päivän kuvat: Tulipa Rasta Parrot kukkii parvekkeellani. Otin kukista satoja kuvia.

Kommentit (1)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Tietyssä iässä olet, kun tiedät menettäneesi jotakin tärkeää ikääntymisen takia. Itse en enää pysty esimerkiksi kävelemään pitkiä matkoja. Olen krooninen kipupotilas ja minulla on verenpainetauti. Blogin vakioaiheita ovatkin krempat ja niiden hoidot sekä kaikenlainen kiukuttelu ja kummastelu. Erityisesti minua harmittaa, kun liikuntaa pidetään ratkaisuna vähän kaikkeen, vaikka minulle se toi elinikäiset vammat. Iloa minulle tuottavat kaunis koti ja vaatteet sekä parvekepuutahan hoito ja kukat. Kirjoitan vuorotellen näistä teemoista.

Olen Maija Rauha, 60-vuotias ja eläkkeellä perjantaisin. Kirjoittaminen on minulle sekä ammatti että harrastus. Tervetuloa tiettyyn ikään!

--

Oletko Facebookissa? Käy tykkäämässä Tietyssä iässä -sivusta, niin saat uutisvirtaasi tiedon uusista blogikirjoituksista!

--

Tavoitat minut osoitteesta maijarauha@gmail.com

--

 

Hae blogista

Blogiarkisto

2019
2018
2017
2016