Kirjoitukset avainsanalla vaatteet

Matkailin Norjan länsirannikolla kesäkuun puolivälissä seitsemän päivää, joista vajaat viisi päivää postilaiva Hurtigrutenilla. Suomessa oli lähtiessä täysi kesä, mutta laiva ylitti napapiirin ja tiesin saaristoretkiltä, että vesillä tuulee usein kylmästi. Siksi mietin jo etukäteen ekstratarkasti, mitä kannattaisi pakata mukaan. 

Siltikin pakkasin osittain väärin. Olisin pärjännyt vielä paljon vähemmällä, jos olisin jättänyt kesävaatteet suosiolla kotiin. Esimerksi varustamon nettisivuillaan suosittelemille sortseille ei olisi ollut mitään tarvetta. Lyhyt trikoohame jäi käyttämättä ja mekkoon pukeuduin vain kahdesti illalliselle.

Tästä lähin aion matkustaa aina villaneuleissa

Matkani lykkääntyi kahdella vuodella koronarajoitusten takia, ja tällä välin tuli markkinoille paljon houkuttelevan näköisiä, ohuita merinovilla- ja kasmirneuleita. Ne oli varmaan ajateltu etätyöskentelijöiden tarpeisiin, mutta katselin niitä sillä silmällä, että ne sopisivat hyvin myös matkavaatteiksi. Hankin kokeeksi collegehousut merinoa+bambua ja t-paidan merinoa. Vaatteet osoittautuivatkin reissussa kevyiksi, mukaviksi, rypistymättömiksi ja päivästä toiseen siisteiksi. Tästä lähin aion aina matkustaa merinoneuleissa säähän katsomatta.

Villainen t-paita näyttää, tuntuu ja tuoksuu vielä kolmantena käyttöpäivänä samalta kuin ensimmäisenä. Jos olisin ollut vielä vähän järkevämpi, olisin pakannut vain kaksi villaista paitaa, kun nyt minulla oli mukana yksi t-paita villaa, yksi viskoosia ja yksi puuvillaa – ja lisäksi turhia toppeja. Kuuden yläosan sijasta olisin oikeasti tarvinnut vain kaksi tai kolme. 

Olen matkan jälkeen käyttänyt merinohametta ja t-paitaa myös helteellä, ja voin vakuuttaa, että hyvin toimii. Ei tullut hiki, näytti hyvältä.

Katso lisää: Collegehousuni ovat tällaiset. Linkki vie North Outdoorin verkkokauppaan. 

Käytin norjalaista villapaitaani joka päivä

Nousin lentokoneeseen Helsingissä Kainon tunikamittaisessa puuvillaneulepaidassa. Ymmärsin kuitenkin jo Bergenissä, ettei sillä pitkälle pötkittäisi napapiirin yläpuolella, joten hankin turistirysästä aidon norjalaisen villapaidan. Käytin sitä joka päivä paitsi paluumatkalla. Pelkkä villapaitakin olisi riittänyt, jos minulla olisi ollut se alusta saakka. Ohuempi tunika oli kuitenkin käytännöllisempi kotimatkalla, koska Suomessa oli helle ja minulla oli lentokentältä vielä junamatka Turkuun.

Sääennusteen mukaan matkallani olisi satanut joka päivä. Se ei onneksi toteutunut enkä kastunut kuin kerran. Minulla ei ollut sateenvarjoa, koska päättelin, ettei sitä juuri voisi käyttää tuulen takia. Hupullinen ulkoilutakki piti hiukset ja yläosan kuivina, ja lopusta piti villa huolen. Vaatteet eivät tuntuneet märältä iholla kosteinakaan.

Villaisten collegehousujen lisäksi minulla oli mukana vanhat Kainon villaleggingsit. Kylmimmissä tilanteissa eli käytännössä Lofooteilla vedin neulehousujen päälle tuulta ja kosteutta pitävät ulkoiluhousut. Muita alaosia en tarvinnut ja yksilläkin villahousuilla olisin pärjännyt.

Katso lisää: Villapaitani on eri värisenä saatavana Dale Norwayn verkkokaupassa täällä.

Kaiken varalta monikäyttöinen mekko mukaan

Vaikka tiesin, että laivalla pukukoodi olisi rento, varauduin myös astetta paremmalla asulla. Luottomekkoni matkoilla on Masain täysvinoon leikattu tummansininen viskoosimekko, joka yltää nilkkoihin. Sen voi asustaa hellemekoksi tai fine dining -kelpoiseksi tilanteen mukaan. Käytin sitä kahdesti illallisella. Molemmilla kerroilla puin sen päälle ohuen, tummansinisen Kaino-villaponchon. Tuntui puetummalta niin ja sitä paitsi koskaan ei voinut tietää, milloin tulisi tarvetta rynnätä ulkokannelle.

Minulla oli mukana myös ohut, valkoinen neulebolero ja iso, sininen pellavapaita, jotka olisivat sopineet kaikkien alaosien ja mekon kanssa. Ne jäivät lähes käyttämättä, kun aina teki mieli vetää vain paksu villapaita ylle.

Katso lisää: Sama tai lähes identtinen mekko on saatavana Masain verkkokaupassa täällä

Uudetkin kengät voivat olla hyvät jalassa

Takkina minulla oli Raiskin vuoriton ja kevyt, mutta tuulta ja vettä pitävä kuoritakki. Se riitti ihan hyvin, mutta jos olisin jatkanut vielä pohjoisempaan, olisi paksumpi tuulitakki ja/tai kevyttoppatakki ollut tarpeen. Pipo ja hanskat olivat mukana ja käytössä Lofooteilla.

En ottanut vaelluskenkiä tai lenkkareita, vaan tavalliset Ecco-kävelykengät. Enhän ollut lähdössä vaeltamaan vaan risteilylle. Vaihtokenkinä minulla oli upouudet, puhtaanvalkoiset Skechers-tennarit. Sanotaan, ettei matkalle pitäisi ikinä ottaa uusia kenkiä, mutta nämä osoittautuivat vielä mukavammiksi kuin Eccot. Villasukille oli käyttöä hytissä, mutta sandaaleita en olisi tarvinnut eikä niitä ollut mukanakaan.

Katso lisää: Uudet, supermukavat kenkäni ovat tällaiset - linkki vie Skechersin verkkokauppaan.

Katso lisää: Tuulitakkini on tämä - linkki vie Raiskin verkkokauppaan.

Pakkauslistani Hurtigruten-risteilylle

(nämä ottaisin jos nyt lähtisin)

- collegehousut merinovillaa tai villaa+bambua

- leggingsit merinovillaa

- 2-3 t-paitaa merinovillaa (riippuen matkan pituudesta)

- 1-2 toppia

- mekko

- poncho, bolero tai huivi ohutta villaa

(- neuletunika puuvillaa tai villaa)

- paksu villapaita

- vuoriton tuulitakki

- tuulihousut

- ohut pipo ja hanskat

- kävelykengät ja tennarit

 

Lisäksi tietenkin lääkkeet, hammasharja ja muut henkilökohtaiset tarvikkeet, puhelin ja kamera sekä niiden laturit. Pienet sakset ja puinen kenkälusikka minulla on aina mukana.

Matkustin pelkän käsimatkatavaran kanssa, kuten yleensäkin yksin kulkiessani. Laukkuni on kevyt, pehmeä ja maksimikabiinikokoa. Sen voi nostaa olalle tai selkään, jolloin molemmat kädet vapautuvat toimintaan. Laukku painaa täytenä noin kuusi kiloa, minkä jaksan hyvin kantaa. Kun käsimatkatavaran maksimipaino on 8 kiloa, jää kaksi kiloa vielä käsilaukulle. Pyörällisiä laukkuja en suosi, koska pelkkä mekanismi painaa noin kilon.

--

Päivän kuva: Tuntemattomaksi jäänyt kanssamatkustaja nappasi kuvan matka-asustani Bergenin astamassa. Yllä Kainon puuvillaneule, jonka alla Nanson valkoinen Tasku-t-paita, Kainon moneen kertaan parsitut leggingsit ja Skechers-tennarit.

--

Tämä ei ole kaupallinen blogikirjoitus eikä sisällä mainoslinkkejä. En ole saanut mitään ilmaiseksi enkä kirjoita vastikkeellisesti, vaan ihan puhtaasti rehentelen mainioilla ostoksillani. 

Kommentit (3)

Vierailija
1/3 | 

Tosi hyvän näköinen matkapuvusto, ja jos vielä oli toimiva ja riittävän lämmin, ei voi kuin onnitella hyvistä valinnoista.

tvasc
2/3 | 

Mainioita käytännön vinkkejä! Suunnittelemme vastaavaa matkaa, joten tulevat tarpeeseen. Olen ihaillut myös muita järkeviä ja perusteellisia esittelyjäsi eri aiheista. Kiitos!

Vierailija
3/3 | 

Olipa hyvä postaus. Tilasin tuon valkean tuulitakin postauksesi perusteella. Toki luin ensin kaikki mitä takista sanotaan tuolla Raiski-sivustolla.

Tykkään asiallisista ja mielenkiintoisista kirjoituksistasi. Olen vähän vanhempi naisihminen,  seitsemissä kymmenissä.

Jään taas odottamaan juttujasi, kiitos!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Bergenin yliopistomuseon puutarha, Muséhagen, on aivan kaupungin keskustassa ja auki ympäri vuorokauden. Olin jalkeilla aikaeron takia jo seitsemältä, joten 120 vuotta sitten perustettu pikku puutarha oli luonteva aamun ensimmäinen käyntikohde.

Bergenissä on myös uudempi ja isompi kasvitieteellinen puutarha, Bergen botaniske hage, mutta se on kaupungin ulkopuolella Mildessä enkä ehtinyt sinne asti. Muséhageniin oli hotellistani alle kymmenen minuutin kävelymatka. Ei toki sattuma.

Olin Bergenissä odottamassa Hurtigruten-risteilyn lähtöä. Matkatoimistosta oli lämpimästi suositeltu saapumista kaupunkiin varmuuden vuoksi jo edellisenä päivänä, ja noudatin neuvoa, vaikka pidinkin sitä hätävarjelun liioitteluna.

Bergen on rakennettu kallioiseen maastoon, vuorten rinteille, laaksoihin ja soliin. Paljon jää aina seuraavan vuoren taakse, mistä syntyy vaikutelma pienestä kylästä. Oikeasti Bergen on Norjan toiseksi suurin kaupunki, jossa on noin 270 000 asukasta. Se on siis isompi kuin esimerkiksi Tampere tai Turku.

Norjan länsirannikolla, jossa Bergenkin on, on lauhkea meri-ilmasto. Opin myöhemmin, että Norjassa kasvatetaan jopa aprikooseja ulkona hyvällä menestyksellä, koska vuorten väleissä on suojaisia taskuja, joissa vallitsee kasveille suotuisa mikroilmasto. Toisaalta vuonoissa voi olla erittäin kylmä.

Myös Muséhagen on pienessä, suojaisessa laaksossa. Sitä suojaa toiselta puolelta yliopiston luonnonhistoriallisen museon majesteettinen rakennus. Vastapäisen mäennyppylän päällä on puutarhaan kuuluva vanha kasvihuone, johon ei tällä hetkellä päästetä vierailijoita. Nähtävästi pelätään, että jotakin putoaa kävijöiden niskaan.

Muséhagen on kasvitieteellinen puutarha pienoiskoossa. Siellä on kompakti keittiöpuutarha, kaksi kivikkopuutarhaa, alppiruusurinne, vesipuutarha, paljon perennapenkkejä ja pensaita, pieni ruusukokoelma sekä sadan puun puulajipuisto. Kasvilajeja on kaikkiaan noin 3 000.

Ikävä kyllä myöhästyin puiston alppiruusujen kukinnasta muutamalla päivällä. Siitä oli kesäkuun puolivälissä enää rippeet jäljellä. Kameliat olivat tietenkin jo kuihtuneet ja tulppaanit lakastuneet. Vesipuutarhassa puolestaan ei vielä kukkinut mikään. Ja kun en ymmärrä paljonkaan puiden päälle niin katsottavaa ja kuvattavaa oli oikeastaan aika vähän. Oli kuitenkin vehreää, rauhallista ja kaunista.

Viereisen museon kahvila oli auki, mutta itse museo ja museokauppa aukesivat vasta kymmeneltä.

Bergen on Norjan villantuotantoalueen keskus. Paikallinen matkailutoimisto Visit Bergen on laatinut oikein päiväretkireitin (wool heritage route) villan ja neuleiden ystäville. Koska olin liikkeellä jalan, tyydyin vierailemaan neule- ja lankaliikkeissä kaupungilla.

Oli minulla missiokin. Sateinen sää sai minut pelkäämään, etten pärjäisi napapiirin ylittävällä risteilyllä ilman kunnollista villapaitaa. Norjassa kasvatettiin lampaita jo 5 000 vuotta sitten, joten heillä lienee ollut aikaa hioa villapaidan taide äärimmilleen. Viikingit valmistivat kuulemma sadetakkinsakin villasta.

Ensimmäinen kohteeni oli  Husfliden Bergen, eräänlainen paikallinen Käsityön Ystävät, Helmi Vuorelma ja Taito Shop. Esillä oli hienoja norjalaisia kansallispukuja (bunad) sekä niiden kaavoja, raaka-aineita ja valmiita osia. Upeita valkoisia paitoja, koruja ja nauhoja. Lisäksi oli useiden norjalaisten valmistajien villalankoja, kirjontalankoja, kudontalankoja ja monenlaista käsintehtyä pikkutavaraa.

Jos minulla olisi ollut muutakin kuin käsimatkatavaraa, olisin ehkä valinnut myymälästä vyyhdin pari jotakin ihanaa villalankaa. Valmiit villapaidat eivät kuitenkaan herättäneet ostohaluja. Taidokkaita mustavalkoisia tähtikuvioita, joo, mutta minun oli vaikea nähdä itseäni niissä.

Seuraavaksi kävin matkailuinfon lähellä satamassa sijaitsevassa Oleanan liikkeessä. Oleanan ohuita kirjoneuleita on tähän kesään asti myyty Suomessakin, Tammisaaren Kompanietissä, ja olen joskus hivellyt niitä himoiten. Nyt Bergenissä esillä ollut valikoima ei ollut minun makuuni – ehkä hyvä niin, koska nämä design-neuleet ovat hurjan kalliita. Siispä eteenpäin.

Matka värikkäiden puutalojen Bryggeniin kulki Bergenin kuuluisan kalatorin halki. Sattui sadekuuro, joten tunnelma oli tiivis. Viereisen matkailijaseurueen söpö pikkutyttö osoitteli estottomasti sormella myyntitiskin merisiilejä ja jättirapujen saksia huudahdellen: WHAT IS THAT! Kyllä niissä olikin katsomista.

Bryggen on Unescon maailmanperintökohde ja ainoa säilynyt Hansaliiton toimipaikka eli hansakonttori. Hansaliiton muodostivat vahvat saksalaiset kauppakaupungit ja se hallitsi  Itämeren alueen kauppaa 1200-luvulta 1400-luvulle. Bergenin satama on edelleen Pohjoismaiden suurin tavaraliikenteen satama.

Bryggenissä on myös hansamuseo, mutta siellä en poikennut. Sen sijaan väistelin sadepisaroita puutalokortteleiden kapeilla  kujilla, joista osa on katettuja. Nykyään alueella on ravintoloita, baareja, käsityöläisten liikkeitä, taidegallerioita, matkamuistokauppoja, hotelleja ynnä muuta matkustavaista kiehtovaa. Puutalojen lisäksi on koristeellisten kivitalojen kortteli.

Lounastin Bryggeloftet & Stuene -ravintolassa, jonka seinämaalaukset kuvaavat vanhaa Bergeniä. Katkarapuset olivat narskuvan tuoreita ja paikallinen olut hyvää. Parasta oli kuitenkin jälkiruoka, lakkapavlova. Se maistui aidoilta suomuuraimilta eikä ollut pilattu liialla sokerilla.

Törmäsin myös kolmeen villapaitakauppaan. Yksi niistä oli perinteisen, vuonna 1872 perustetun Dale of Norwayn nimikkokauppa. Valikoima oli erittäin laaja. Mutta voi! Osa paidoista oli liian paksuja, osa ohuita, jotkut karuja ja toiset turhan koristeellisia. Olin vähällä hankkia kevyttoppatakin villapaidan sijasta, sillä tässä kaupassa myytiin neuleiden ohella myös muita retkeilyvarusteita. Sellainenhan norjalainen villapaita on.

Seuraavassa putiikissa myytiin perinteisinä villapaitoina myös neuleita, joissa oli 20 % akryyliä. En langennut tähänkään kiusaukseen. Olin jo vähällä luopua toivosta, mutta päätin vielä kurkistaa todelliseen turistirysään, valtavaan matkamuistomyymälään aivan Bryggenin alkupäässä. Ja sieltä norjalainen villapaitani sitten löytyikin huolellisen sovittelun tuloksena.

Paitani on Dale of Norwayn perinteisiä neulekuvioita hyödyntävää, mutta kaavoitukseltaan modernia mallistoa. Mallin nimi on Vågsöy. Hurtigruten-risteilyni kävi Vågsöyn kunnan keskuksessa Målöyn kylässä, mutta se ei ollut valintaperuste. Koko oli sopiva, paita oli riittävän pitkä eikä pääntie ollut liian kireä. 

Jaa missä kuva? Tulee aikanaan. Olen aikeissa tehdä omat postaukset vielä Tromssasta sekä matkapuvustosta, jonka osaksi villapaita tuli. Puvustoni päävärit olivat vähän tylsät sininen ja valkoinen, ja neule lisäsi niihin okrankeltaisen. 

--

Päivän kuva: Muséhagenin vesipuutarha on suorakulmainen muotopuutarha, mutta pieneen tilaan on saatu mahtumaan myös keittiöpuutarha ja vapaasti polveileva arboretum sekä kivikkopuutarhoja.

Kommentit (0)

Kaikki villaneulehousuni ovat elämänkaarensa siinä vaiheessa, että jos niitä käyttää, parsinneulaan saa tarttua tämän tästä. Ja minähän en ole lokakuun alun jälkeen käyttänyt muita housuja. Korjasin joka housuparin persukset huolellisesti viime keväänä villakauden päättyessä, mutta jouluun mennessä parsittavien pinoni oli jälleen korkea.

Sattuipa hyvin, että parsiminen ja paikkaaminen on Taitoliiton Vuoden käsityötekniikka. Liitto on juuri julistanut suomalaisille haasteen, että jokainen korjaisi tänä vuonna ainakin yhden tavaran, olipa se sitten vaate, huonekalu tai polkupyörän rengas. Minulla tuota korjattavaa riittää, joten haasteeseen vastaaminen on helppoa kuin heinänteko.

Tiedän asiasta, koska kävin alkuvuonna Turun taitokeskuksessa kankaanrakentamisen peruskurssilla. Siellä oli esillä opemme, käsi- ja taideteollisuusopettaja Elina Helmisen värkkäämiä hienoja parsittuja sukkia ja muitakin tekstiilejä. Parsintailtojakin järjestettiin, kunnes kaikki ovet pantiin koronasyistä säppiin (korjaus: kurssien ovet, ei kaikkia ovia).

Vaatteiden korjaaminen on kuulemma ollut nousussa käsityöpiireissä maailmalla jo jonkin aikaa. Ja onhan se ekologista, että pidennetään tekstiilien käyttöikää. Miten sitä aina osunkin trendien harjalle? Että parsiminen on muodikasta juuri silloin, kun joudun tekemään sitä joka tapauksessa?

Uutta tässä on käytännössä se, että paikat saavat nyt näkyä. Villasukat ja muut neuleet voi korjata reippaasti erottuvilla, värikkäillä paikoilla, ja vaatteissakin paikat ja korjauspistot saavat pistää silmään.

Nappasin eräänä kurssi-iltana mukaani Taitoliiton pienen esitteen, jossa esitellään parsimisen uusia tuulia. Olen aikaisemmin tyytynyt parsimaan korinpohjatekniikalla, jonka äitini opetti, kun olin koulussa alaluokilla. Olen aina parsinut nurjalta puolelta, jotta paikka jäisi mahdollisimman näkymättömäksi.

Mutta nyt otin uudet opit käyttöön ja pujotin kanavaneulaan värikkäintä, mitä lankakopastani löytyi. Ja sieltähän löytyi, koska olen tehnyt kanavatöitä villalangalla. Oikeastaan pitäisi parsia tekokuituvahvisteisella langalla, joka on kestävämpää, mutten viitsinyt lähteä lankakauppaan.

Parsin nyt neuleen etupuolelta ja käytin paikkaamiseen ketjupistoja, joista olen muutenkin aina tykännyt. Villakalsareista, joihin jokin tuholainen oli tehnyt reikärivin, tuli aika hauskat. Punaisten villahousujen pyöreän reiän ympärille ompelin ensin ketjusilmukoilla ympyrän ja täytin keskustan sitten korinpohjalla. Viimeistelin muutamalla keltaisella auringonsäteellä.

Pahasti reikiintyneet ja ohentuneet harmaiden villahousujen persukset olisi kannattanut vahvistaa lähes kauttaaltaan tekniikalla, joka näytetään Novitan neulekoulussa. Siellä opetetaan myös hauska kutomalla/neulomalla paikkaaminen, jossa paikattava kohta otetaan puikoille. Näitä tekniikoita kokeilen sitten ensi kerralla. Nyt tyydyin neulomaan ketjusilmukoita koko paikka-alueelle, myös vanhan, jo kuluneen paikan yli.

Ehkei tullut kaikin paikoin kovin kaunista, mutta käyttökelpoista kuitenkin. Eiköhän näillä kesän alkuun asti pärjää. Ja haaste hoidossa!

Lue lisää Taitoliiton verkkosivuilta: https://www.taito.fi/kasityoohjeet-ja-jutut/parsiminen/

Lue lisää Novitan verkkosivuilta: https://www.novitaknits.com/fi/neulekoulu/novita-parsinta

 

Kommentit (1)

Tykkäsin pienenä kovasti paperinukeista. Sovittelin niille asuja ja piirsin vaatteita myös itse. Minusta oli kiehtova ajatus, että pukeutumalla voisi ilmentää taipumuksia, toiveita ja mielialaa. Merimiesasussa nukke näytti reippaalta, taiteilijan kaavussa luovalta, tanssiaisasussa huikentelevaiselta. Harmitti, että paperinukkeni katosivat mystisesti säilytyspaikastaan, kun en enää käyttänyt niitä aktiivisesti. Prännin pesä oli varmaankin niiden viimeinen sijoituspaikka.

No, revanssin paikka koitti kuusikymppisenä. Puhelimella pelattavassa Covet Fashion -pelissä toistan lapsuuden paperinukkeleikkejä oikeiden vaatteiden kuvilla. Se on ihanaa! Pelaan tätä nykyä joka päivä ja käytän pelaamiseen oikeaa rahaa.

Jaa että mikä siinä noin koukuttaa?

Osallistuin tällä asulla keijukaiskisaan. Sain yllättävän huonot pisteet - nähtävästi röyhelöitä ja blingblingiä oli liian vähän.
Osallistuin tällä asulla keijukaiskisaan. Sain yllättävän huonot pisteet - nähtävästi röyhelöitä ja blingblingiä oli liian vähän.

Pelin idea on hyvä ja se on huolellisesti rakennettu. Aloittaessaan pelaaja saa pelirahapotin, jolla hän hankkii vaatteita komeroonsa. Fantasia-asuja lukuun ottamatta pelin vaatteet ovat oikeasti olemassa ja niitä voi tilata nettikaupoista kotiinsa – Suomeen niitä ei toki kannata eikä välttämättä voikaan tilata. Tosielämän ulottuvuus antaa kuitenkin peliin kivan lisän.

Uusia vaatteita ja asusteita lisätään peliin päivittäin. Uutta pelattavaa tulee niin ikään muutaman tunnin välein. Pelitehtävissä annetaan tilanne, jota varten mallinukke puetaan, ja kerrotaan, mitä tai millaisia vaatteita, asusteita tai koruja pitää käyttää. Vaatimukset kannustavat tietenkin pelaajia ostamaan lisää maksuvälineitä oikealla rahalla. Ilmaiseksikin voi pelata, mutta peli on rakennettu niin, että osa haasteista on silloin jätettävä väliin. 

Asuilla osallistutaan haasteisiin, joista saa tyylipisteitä sen mukaan, miten paljon kanssapelaajat pitävät asusta. Osallistuakseen peliin pitää myös äänestää. Kahdesta satunnaisesti näytölle tulevasta asusta valitaan aina se, joka miellyttää enemmän.

Pelissä etenee nopeimmin pelaaja, jolla on käytössä paljon maksuvälineitä asujen kokoamiseen ja jonka vaatemaku vastaa äänestäjien valtaosan eli amerikkalaisten nuorten naisten vaatemakua. Haasteiden palkintoina on vaatteita ja pelirahaa. Kohotessaan tasolta toiselle pelaajan bonukset nousevat, joten hän voi saada huonommallakin asulla hyvät pisteet.

Pelasin aluksi ilman rahaa. Muutin mieltäni, koska halusin päästä etenemään mahdollisimman nopeasti tasolle, jossa käytössäni olisi kunnon bonukset. Tällä hetkellä olen tasolla 17, ja saan jo vaatepalkinnon yhdeksällä kierroksella kymmenestä. Pisimpään pelanneet ovat tasolla 94.

Kerro, kerro, kuvastin! Tässä, jo äänestysvaiheessa olevassa tehtävässä piti pukea purkkasuvun perijätär mintunvihreään asuun edustustilaisuutta varten.
Kerro, kerro, kuvastin! Tässä, jo äänestysvaiheessa olevassa tehtävässä piti pukea purkkasuvun perijätär mintunvihreään asuun edustustilaisuutta varten.

Pelaaja saa valita mallinukkensa ihon ja hiusten värin, kampauksen sekä kasvojen piirteet ja meikin, ja edetessään hänen ulottuvillaan olevat vaihtoehdot monipuolistuvat. Pukea voi valintansa mukaan pitkiä ja hoikkia hahmoja tai realistisempia malleja, joiden kokonumero saattaisi olla suunnilleen 46.

Tehtävänannossa näytetään viitteellinen kuva, jonka mahdollisimman täydellinen toistaminen antaa usein hyvät pisteet. Lisäksi tekstissä kerrotaan vaatetettavan naisen elämäntilanteesta.

Haasteet ovat hauska yhdistelmä fantasiaa ja fantastista todellisuutta. Prinsessoja, keijukaisia, haltioita ja jumalattaria puetaan pelissä päivittäin – selvähän se, kun pelin vaatevalikoimassa on suhteettoman paljon iltapukuja. Noitia, sotureita, merenneitoja, merirosvoja, manalan vartijoita ja lampun henkiä esiintyy niin usein, että tehtäviä varten kannattaa koota fantasiavarusteita varastoon.

Realistisemmat tehtävät kuvaavat yleensä nuoren, omaa elämää aloittelevan, mutta silti hyvin toimeentulevan naisen elämää, johon kuuluu opiskelua, työssäkäyntiä, kavereita, poika- ja tyttöystäviä, matkustelua ja maksullisia harrastuksia. Jos naisella on omaa perhettä, lapset ovat pieniä. Morsiamia puetaan lähes päivittäin. Menestyvän pelaajan valikoimassa onkin useita rahalla ostettavia huntutyyppejä ja hääkimppuja.

Muistan vajaan puolen vuoden peliuraltani vain kaksi tehtävää, joissa piti pukea yli 60-vuotias nainen. Toinen oli menossa luokkakokoukseen ja toinen oli kybermummo. Mikä se sitten onkin. Epäsuhta ei häiritse ihmeemmin - nuorten amerikkalaisnaisten elämä on minulle lähes yhtä kaukaista kuin merenneitojen, joten on melkein sama, kumpia puen. Ehkä en edes haluaisi vaatettaa ikäisiäni silmälääkärin vastaanotolle, kuoroharjoituksiin ja K-Martiin.

Tuskin kovin moni elää Covet-elämää edes USA:ssa, mutta eivät lapsuuteni paperinuketkaan vastanneet todellisuutta. Ja jos ajattelee, millaisia sotapelien hahmot (joita tosin en yhtään tunne) ovat ja mitä peleissä tehdään niin en näe suurta syytä paheksuntaan tai huoleen. Tyttökulttuurinakin tätä varmaan voi pitää.  

Kaupallinen tämä peli on, ja pelaaja saattaa saada sen väärän käsityksen, että uusien vaatteiden jatkuva ostaminen on menestyksen tae. Peli ei edistä kierrätysaatetta eikä ajatusta luonnonvarojen järkevästä käytöstä. Mutta on siinä jatkuvasti myös haasteita, joissa on nimenomaan tarkoitus käyttää aikaisempien sesonkien vaatteita.

Pelin ylläpitäjillä on selvää yritystä monimuotoisuuteen ja ajankohtaisuuteen. Kaikki ihonvärit ovat edustettuina viitekuvissa, joista noin puolet esittää mustia naisia. Tehtävänannoissa tutustutaan myös muihin kulttuureihin: pukeudutaan thaimaalaiseksi tanssijaksi, kiinalaisiin uuden vuoden juhliin tai ruotsalaiseen juhannukseen. Pelin maailmassa on myös naispareja, joskin heteropareja on paljon enemmän.

USA:n presidentinvaalien jälkeen pelissä koottiin varapresidentti Kamala Harrisille työasu. Vaaleista oli kehitetty myös useita äänestämiseen kannustavia haasteita. Joskus ajankohtaista julkisuuden henkilöä ei mainita nimeltä, mutta valveutunut pelaaja voi arvata, kenestä on kysymys. Yhdysvaltain mustien historiaa käydään läpi järjestelmällisesti nostamalla esiin ansioituneita naisia eri aikakausilta.

Peli tarjoaa mahdollisuuden myös yhteisöllisyyteen. Pelaaja voi liittyä ”muotitaloon”, joka osallistuu yhteishaasteisiin, ja ryhtyä toisen pelaajan kaveriksi. Olen aktiivinen jäsen muotitalossani, koska himoitsen palkintovaatteita, mutta en haali ystäviä enkä käytä chat-toimintoa. Seuraan kyllä sivusilmällä muutamia muita suomalaispelaajia.

Pelinhoitajat laativat koosteen kussakin tehtävässä parhaat pisteet saaneista asuista. Olen päässyt mukaan koosteeseen yhden kerran, kun asuni sai täydet pisteet ja valittiin tasoni parhaaksi. Tehtävänä oli pukea nainen, joka aikoi pyytää uuden miesystävänsä ensimmäistä kertaa kotiinsa treffien päätteeksi. Asun pakollisina osina oli vaaleanpunainen puolihame ja valkoinen laukku, ja viitekuvassa nainen oli musta. Näette kuvista, miten ratkaisin haasteen, joka ei ollut helpoimmasta päästä ja tuotti hyvin monenlaisia asuja.

Parhaiden asujen kavalkadiin yltää helpoimmin käyttämällä uusia, juuri peliin ladattuja vaatteita, ja mitä kalliimpi vaate, sitä varmemmin saa pisteitä äänestyksessä.  Voittoisassa asussani oli kuitenkin kaikki vanhaa ja halpaa, mikä todistaa, ettei pelissä palkita pelkästä pelirahan käytöstä. Kokonaisuus ratkaisee. Paljon riippuu myös siitä, millaisen asun kanssa oma ehdotus joutuu äänestykseen. Sitä ei saa koskaan tietää. Jos kaunis ja loppuun saakka mietitty asu saa masentavan huonot pisteet, voi arvata, että sitä on verrattu vielä parempaan.

Jatkanko tasolle 100? En osaa sanoa. Alan jo kyllästyä keijukaishaasteisiin, ja olen huomannut, että samoja vaatteitakin tulee kaudesta toiseen tarjolle uudestaan. Vaikka nautin pelistä, valitsen jatkossa luultavasti tarkemmin, mitä pelaan, ja käytän peliin hieman vähemmän aikaa ja rahaa. Veikkaan, että kevään edetessä käytän rajalliset resurssit mieluummin puutarhanhoitoon.

Tämä kirjoitus oli lähipiirin tilaustyö. Nuoremmat sukupolvet eivät kuulemma tiedä eivätkä ymmärrä, että myös iäkkäämmät ihmiset pelaavat puhelimillaan, tableteillaan, läppäreillään ja pöytäkoneillaan muutakin kuin ilmaista pasianssia. Siksi tästä pitäisi kertoa. Tehty!

Kommentit (2)

Vierailija
1/2 | 

Aika mielenkiintoista, ja yllättävää! Kuulun itse noihin iäkkäämpiin ihmisiin ja täytyy myöntää ettei minulla ole ollut aavistustakaan kuvaamistasi peleistä, siis muista kuin pasianssista :).

Maija
Liittynyt15.10.2015
2/2 | 

Juu, peleistä löytyy nykyään monenlaista mukavaa. Voi esimerkiksi rempata ja kalustaa koteja. Ennen Covet Fashioniin hurahtamista pelasin  paljon maatilapelejä, etenkin Farmville II:a: jossa kasvatettiin kukkia, viljaa ja hedelmiä ja osallistuttiin monenlaisiin haasteisiin. Sitä pelasin tietokoneella. Puhelinpeleistä yksi suosikkini on suomalainen Sanapala. Pelaan sitä yhdessä puolison kanssa.

Seuraa 

Tietyssä iässä olet, kun tiedät menettäneesi jotakin tärkeää ikääntymisen takia. Itse en enää pysty esimerkiksi kävelemään pitkiä matkoja, ja minulla on usein jännekipuja hamstring-syndrooman takia. Niinpä minusta ei tulekaan maraton- eikä joogamummoa, vaan tulee kukkamummo ja siirtolapuutarhuri. Päivitän blogia harvakseltaan, koska minulla on tällä erää vain vähän sanottavaa muusta kuin puutarhanhoidosta.

Olen Maija Rauha, 62-vuotias ja eläkkeellä perjantaisin. Tervetuloa tiettyyn ikään!

--

Oletko Facebookissa? Käy tykkäämässä Tietyssä iässä -sivusta, niin saat uutisvirtaasi tiedon uusista blogikirjoituksista, mikäli algoritmien jumalat ovat suosiolliset!

--

Siirtolapuutarhapalstallani on oma kanava Instagramissa. Se löytyy nimellä villa_palanen. Kerron siellä mökin ja puutarhan kuulumisia useammin kuin täällä blogissa.

--

Tavoitat minut osoitteesta maijarauha@gmail.com

--

 

Blogiarkisto

2020
2019
2018
2017
2016