Ensin murretuissa oranssin sävyissä kukkivat ojakellukka Mai Tait, sitten tuoksuvat pikkusyreeni Tinkerbellet ja sävy sävyyn sädehtivät vaaleanpunaiset, valkoiset ja viininpunaiset tähtiputket. Seuraavaksi yli kaksimetriset, vaaleanpunaiset preeriamesiangervot Venusta Magnifica. Elokuussa hortensiapilvet. Siinä muutamia siirtolapuutarhapalstani Villa Palasen keskiosan kaarevan perennapenkin kesän kohokohtia. 

Lähtökohtana oli ruohokenttä ja muutama villiintynyt perenna. Kerron nyt, millaisten yritysten ja erehdysten kautta istutusalue rakentui vuosi vuodelta. Alla oleva piirros näyttää "lopputuloksen" eli istutusalueen tänä vuonna. Ensi vuodesta en mene takuuseen.

Ensimmäinen vuosi (2021): Jasmikkeita näkösuojaksi

Siirtolapuutarhamökit rakennetaan yleensä siten, että naapurin suuntaan olevilla seinillä ei ole ikkunoita. Palasen länsinaapurilla on kuitenkin poikkeuksellisesti ikkuna Palaseen päin. Siitä on suora näkymä Palasen ovelle, tuvan ikkunaan, kuistille, terassille ja tärkeimmille piha-alueille. Aiempi asukas oli hoitanut asian naulaamalla avokuistin suojaksi verhot valkoisesta lakanakankaasta. Lisäksi raja-alueelle oli pystytetty bambuaita. Tältä Palasen piha näytti synkkänä talvipäivänä:

Minun ratkaisuni näkösuojan parantamiseksi oli istuttaa naapurin ikkunan eteen jokin nopeakasvuinen ja rehevä pensas. Päädyin pihajasmikkeeseen, jonka kavereiksi hankin kameliajasmikkeen ja söpön pikkujasmikkeen, kaikki puutarhamyymälän syysalennusmyynnistä. Siitä kaareva perennapenkki sai alkunsa, ja näin se lähti liikkeelle:

Istutin pensaat entiselle nurmikolle. Lapioin nurmikkopaakut kompostiin, poistin vadelman ja syysasterin juurakot ja paransin maata ostomullalla, hiekalla ja luujauholla. Omaa kompostimultaa minulla ei ehkä tuolloin vielä ollut. Sijoitin taimet huolellisesti niin, että niille jäi tilaa kasvaa leveyttä ilman, että oksat osuisivat ihan heti naapurin puolelle.

Koska taimien ympärille jäi reilusti vapaata multatilaa, istutin kolmea lajia narsisseja sekä kevätkurjenmiekkoja, liljoja ja Tipped in Blue -kurjenmiekan juurakoita. Nämä kaikki katosivat ensimmäisen talven aikana jäljettömiin. Narsissit ovat ylipäätään olleet Palasessa erittäin lyhytikäisiä, mutta tämä ensimmäinen talvi oli ennätys siinä suhteessa.

Melkein yhtä ikävästi kävi jasmikkeiden taimille. En ymmärtänyt suojata niitä nelijalkaisilta ystäviltämme, joten kameliajasmike tuli täysin syödyksi ja muista napsittiin noin kaksi kolmasosaa. Pikkujasmike kukki seuraavana kesänä, mutta kuivui pystyyn toisen talvensa aikana. Tässä kuvassa pihajasmike kukkii eräänä hämäränä kesäiltana 2024:

Sitkeä pihajasmike on siis edelleen hengissä. Viime kesä oli sille hyvä ja se kasvoi jo melkein naapurin ikkunan tasalle. Tänä kesänä (2025) kirvat kuitenkin söivät sen koko vuosikasvun ja osan viimevuotisistakin oksista niin pahasti, että osa oksista kuivui ja kuoli. Eli se niin kovin nopeakasvuinen pensas sitten ollutkaan. Nämä kuvat ovat syksyltä 2021, kun jatkoin istutusalueen muokkaamista tontin takareunaan päin:

Syksy oli leuto, joten heiluin rautakangen kanssa vielä loka-marraskuussa poistamassa vadelman versoja ja juurakoita tulevan perennapenkin alueelta. Jätin ainoastaan bambuaidasta irrottamani, parimetrisen villiviinin verson, jonka siirsin terassin kylkeen vasta vuonna 2024.

Piha näytti myöhään syksyllä uskomattoman tyhjältä, eikö totta? Perennathan katoavat lähes näkymättömiin, kun niiden kuihtuneet varret poistetaan.

Toinen vuosi (2022): Tinkerbelle-syreenit oli pakko saada

Olin jo päättänyt, että istutusalue olisi kaareva ja suippeneva, lähes pisaran muotoinen, ja talven aikana istutussuunnitelmani täsmentyi. Puutarha Auringontähdestä tilaamassani OmaKassu-kasvisuunnitelmassa ehdotettiin penkin kapean pään katseenvangitsijoiksi kahta riippahernepuuta ja niiden alle verikurjenpolvien mättäitä. Idea oli mielestäni muuten hyvä, mutta en halunnut lisää keltaisia kukkia. Vaihdoin hernepensaat rungollisiin pikkusyreeneihin.

Konsultoimallani puutarhurilla oli hyviä kokemuksia kahdestakin eri pikkusyreenistä, mutta olin jo törmännyt netissä ihaniin, Yhdysvaltain pohjoisella järvialueella jalostettuihin Tinkerbelle-syreeneihin. Niiden kukkien piti olla kauniimpia kuin yleisemmin käytetyn Palibinin, ja lisäksi niissä olisi aito syreenin tuoksu. Kuin sattumalta niitä tuli keväällä myyntiin Viherlassilaan. Tilasin heti kaksi. Tältä Tinkerbellet näyttivät tänä vuonna (2025) kukkiessaan:

En ole varma, oliko lajikkeen valinta viisas. Syvän viininpunaiset nuput ovat kauniita samoin kuin kukatkin, eikä lupaus tuoksusta ollut valetta. Pensaan muoto on kuitenkin pyöreän sijasta luutamainen eikä lajike kestä kovin hyvin pakkasta. Versot heräävät usein liian aikaisin ja halla vie niiden päät. Toissa talvena osa toisen pensaan oksistakin paleltui. Toisaalta kaikki vartetut pikkusyreenit tuppaavat hakeutumaan luutamuotoon. Aika usein ne näyttävät hyviltä vain mainoskuvissa, mitä en toki tuolloin tiennyt. Seuraavassa kuvia heti istutuksen jäkeen:

Istutin syreenien alle esimmäiset verikurjenpolvet saman tien, keväällä 2022. Ne eivät tahtoneet millään juurtua. Monet kituivat ja kuolivat, joten jouduin ostamaan jatkuvasti lisää taimia. Laskujeni mukaan hankin niitä kaikkiaan noin 25. Vasta, kun olin jo luopunut toivosta ja pienentänyt verikurjenpolville varattua alaa, ne kasvattivat kunnolliset mättäät ja tekivät reilusti kukkia.

Istutin penkin kapeaan päähän raparperi Red Champagnen sekä kolme herkkää, valkoista akileijaa. Ne kukkivat seuraavana kesänä, mutta katosivat sitten. Red Champagne on vankistunut pikku hiljaa, ja tänä kesänä sen varsista leivottiin ensimmäiset raparperipiirakat.

Elokuussa jatkoin istutuksia, mutta en vielä saanut aluetta täyteen, kuten tästä syyskuussa otetusta kuvasta näkyy. Voikukat tekevät kyllä parhaansa:

Penkin takalaitaa hallitsee kaksi valkoista särkynyttäsydäntä, ja etureunassa pörhistelee keijunkukkien rivi. Alun perin siinä oli kolme Fire Chiefiä, kolme Marmaladea, yksi Little Cuties Peppermint, kaksi vihreää, vaaleasuonista amerikankeijunkukkaa ja niiden jatkona kolme ojakellukkaa Mai Tai. Peurat ja rusakot ovat kuitenkin napostelleet niitä niin ahkerasti, että reunuksen koostumus on vaihdellut vuodesta toiseen.

Tässä särkyneetsydämet sekä keijunkukat Fire Chief ja Marmalade:

Keskemmälle penkkiin istutin lisää Mai Tai -kellukoita sekä kolme keltaista punakellukka Sunrisea. Jälkimmäisistä yksi on edelleen hengissä. Penkkiin pääsi myös muutama ”tavallinen” punakellukka, joiden oli tarkoitus siirtyä myöhemmin toiselle istutusalueelle. Tässä Mai Tai:

Myöhään syksyllä lisäsin pihajasmikkeen viereen ryhmän pallohortensioita: yhden Pink Annabellen, kaksi valkoista Candybelle Marshmallowta ja yhden Ruby Annabellen. Ne pitäisivät enemmän happamammasta ja kosteammasta kasvualustasta, mutta ovat sentään suostuneet kukkimaan. Kukinnot ovat niin kauniita kuihtuessaankin, ettei haittaa, että ne jäävät melko pieniksi. Tältä hortensiat näyttivät seuraavana vuonna:

Ruokakaupassa käydessä käsiini osui pussillinen hyasintin sipuleita, jotka istutin hortensioiden väleihin. Mietin, että sipulikukat ehtivät hyvin kukkia ennen kuin hortensiat heräävät, ja paikka onkin ollut niille oiva.

Kolmas vuosi (2023): Preerian kuningattaret keinuivat paikalle

Talven aikana yksi reunuksen keijunkukista tuli syödyksi, ja korvasin sen lajikkeella Silver Scrolls. Tähtiputkien valikoimaa täydensin punaisella lajikkeella Ruby Wedding ja kahdella valkoisella Snowflakella, koska aiemmat valkoiset Alba-tähtiputket olivat mystisesti kadonneet. Tilasin penkin keskiosaan kolme koreakärsämöä The Pearl, jotka kuuluivat alkuperäisen istutussuunnitelmaan. Näissä kuvissa keijunkukka Silver Scrolls, tähtiputket Roma (kaksi kuvaa) ja Ruby Wedding sekä  koreakärsämö The Pearl:

Kasvatin reunusta varten siemenistä valkoisia marjoja tekeviä kuukausimansikoita. Jo niiden ensimmäisenä kesänä kävi ilmi, että linnut tosiaan eivät ymmärrä, että ne ovat kypsiä, eivätkä syö niitä. Taimia oli 12 ja ne tuottavat edelleen maukasta satoa. Tältä ne näyttivät elokuussa 2023:

Pihajasmike oli hidaskasvuisempi kuin luulin ja lisäksi epäonnistuin useita kertoja yrityksissäni kasvattaa siemenestä purppurapunalatvoja. Olin toivonut niistä vahvistusta näkösuojalle. Ehkä hyvä niin, koska löysin paremman perennan. 

Mistä idea tuli, olen unohtanut, mutta sen muistan, että tilasin kuusi preeriamesiangervoa, Filipendula rubra Venusta Magnifica, Paratiisin taimitarhasta. Taimet olivat melko pieniä, mutta olin lukenut, että savimaassa viihtyvä Preerian kuningatar kasvaisi isoksi ja korkeaksi.

Sitä odotellessa täydensin penkkiä yksivuotisilla kukilla: koreakärsämöillä, punakosmoksilla ja tsinnioilla. Penkin keskiosaan mahtui myös tuoksuhernepyramidi. Kuvissa preeria-angervon ensikukinta ja vuoden 2025 kukinta:

Kun tuoksuherneet kuihtuivat, istutin pyramidin paikalle kaksi hopeasyysvuokko Robustissimaa. Ne kukkivat vaisusti ja katosivat talven aikana. Hyasintit sen sijaan näyttivät viihtyvän penkissä niin hyvin, että istutin niitä lisää. Hyasintti on toistaiseksi ainoa sipulikukka, joka on lähtenyt Palasessa itsekseen leviämään. Seuraavassa kuvat penkistä kesäkuun alussa ja elokuun alussa, jolloin kanttasin alueen:

Penkin suippoon päähän sijoitin syksyllä siirtolapuutarhayhdistyksen taimitorilta nappaamani pikkuruisen purppuraheisiangervo Diabolon taimen. Tiesin kaivauksieni perusteella, että penkkiä ei voisi jatkaa enempää siihen suuntaan, koska vastaan tuli iso kivi aivan mullan pinnan alla.

Diabolo on viihtynyt kivisessä ympäristössään hyvin ja se näyttää jo oikealta pikku pensaalta. Olen iloinen, koska olen alusta asti halunnut purppuraheisiangervon tai pari. Pikku pensaan jatkoksi tein vielä pienen vauvalan perennojen taimille. Nehän siirretään pois ennen kuin ne tarvitsevat syvää multatilaa. Tämä kuva Diabolosta ja kaunopunahattu Magnuksesta on tältä kesältä (2025).

Neljäs vuosi (2024): Lisätään soppaan syysleimuja ja muita mausteita

Moni perenna oli kesään 2024 mennessä jo juurtunut, ja etenkin kellukoiden ja tähtiputkien alue näytti valmiilta. Penkissä oli silti edelleen tyhjiä paikkoja, koska en ollut osannut päättää, mihin suuntaan sitä kehittäisin. Lisäksi osa syksyllä hankituista taimista tuppasi aina kuolemaan talven aikana. Voi olla, että istutin ne liian myöhään. Eivätpä ne tosin kovin kalliitakaan olleet, kun hankin niitä tyypillisesti puutarhamyymälöiden loppuunmyynneistä.

Verikurjenpolvet ovat ainoa laji, jota olen ostanut lisää Palaseen sen jälkeen, kun ensimmäiset ovat kuolleet. Yleensä ajattelen, että jos kasvi kuolee, Palasen olosuhteet eivät ole olleet lajille sopivat, joten sitä ei kannata hankkia lisää.

Sormustinkukat olivat yksi vuoden 2024 uutuuksista. Ne kukkivat yhtä aikaa tähtiputkien kanssa: 

Päätin kokeilla aukkopaikkoihin syysleimuja. Tilasin Farmer Gracyn kevätalesta Cleopatran ja Orchid Greenin juurakoita ja sain surkean näköisiä rimpuloita, joiden selviytymiseen en ensin uskonut. Istutin ne kuitenkin esikasvatukseen, ja ne yllättivät tarmokkailla versoilla. Kaikki juurakot ovat edelleen hengissä ja kukkivat parhaillaan.

Samalla hankin kolme kääpiömesiangervoa Kahome ja kolme isotähtiputkea Sparkling Stars White. Näistä kaksi Kahomea on hengissä ja kukkii pian. Valkoisia isotähtiputkia on penkissä tällä hetkellä kolme, joista mahdollisesti yksi on Snowflake ja kaksi Sparkling Starseja. Kuvat Cleopatrasta, Orchid Greenistä ja Sparkling Stars Whitesta:

Eikä siinä kaikki: tilasin Viherpeukaloista viisi valkoisen Sweet Surrender -tiikerililjan sipulia ja istutin ne sinne tänne penkkiin. Vain yksi kukki istutusvuonnaan, mutta tänä vuonna kukki jo neljä. Sen sijaan kolme Manitoba Morning -marhanliljaa katosivat kaikki jäljettömiin. Tässä Sweet Surrender:

Poistin kaarevan penkin vierestä vanhan terassin ja hankin sen paikalle koristeellisen rautadivaanin. Päätin, ettei perennapenkki jatku pidemmälle ja viimeistelin sen päädyn rivillä Strawberry Blonde -samettikukkia. Kas näin:

Jotakin tuntui vielä puuttuvan. Miten olisi lintujen kylpypaikka? En löytänyt nettikaupoista mieleistäni, joten päädyin tee se itse -ratkaisuun. Otin kylpyaltaaksi emalivadin ja sille jalustaksi äitini hylkäämän koristeellisen, kiinalaistyylisen, korkean posliiniruukun. Näytti hyvältä, mutta yhdistelmästä tuli epävakaa. Vati keikahtaa helposti, kun harakka hypähtää sen reunalle. Olen silti nähnyt monta kertaa harakan yrittävän kylpyä vadissa. Tässä kuva kylpypaikasta ja yleiskuva, joka on otettu juhannuksen aikaan 2024:

Viides vuosi (2025): Penkki on täynnä ja näyttää paremmalta kuin koskaan

Nyt on meneillään Palasen ja kaarevan kukkapenkin viides vuosi. Tämä on myös ensimmäinen vuosi, kun en ole ostanut siihen yhtään uutta perennaa. En silti koe, että penkki olisi vielä ihan valmis. Melkein kuitenkin.

En vetänyt viime syksynä verkkoaitaa koko penkin ympäri, ja se kostautui: valkohäntäkauriit söivät kevättalvella kolme rehevää keijunkukkaa lähes kokonaan. Tällä kertaa en heittänyt surkean näköisiä juurakoita pois vaan jaoin ne siten, että jokaiseen jakopalaan tuli muutama pieni uusi lehti ja pätkä vartta, josta peurat olivat napsineet lehdet pois.

En uskaltanut vielä jakaa ehjinä säilyneitä keijunkukkia samalla tavoin, vaikka näin, että niissä oli useita uusia alkuja. Ensi keväänä teen sen, koska juurrutus onnistui ja minulla on nyt kuusi hyvinvoivaa Marmaladen tainta ja yksi reipas Fire Chief. Täytin reunuksen aukot reunuspoimulehden ja sormustinkukan taimella, mutta jo elokuun alussa pystyin siirtämään siihen myös kolme pistokkaista kasvanutta uutta keijunkukkaa. Ne näkyvät tässä kuvassa:

En ostanut kasveja, mutta siirsin. Irrotin muista kukkapenkeistä sormustinkukan ja koristeporkkana Daran taimia ja sijoitin ne penkin takaosaan. Lisäksi siirsin pienen syyshortensia Whitelightin ruusupenkistä lähelle pallohortensioita paikkaan, josta poistin punakellukat. Penkin leveään päätyyn istutin tällä kertaa kesäleimuja, koska niille ei ollut muutakaan paikkaa. Kompaktit samettikukat sopivat siihen paremmin. Tässä kuitenkin kesäleimut Cherry Caramel:

Verikurjenpolvet ovat viimein juurtuneet ja kukkivat, ja preerian kuningattaret ovat nostaneet ylväät vartensa yli kahteen metriin. Ne näkyvät hiekkatielle asti ja herättävät ihmetystä. Ainoastaan pihajasmikkeen kohtalo surettaa. Toivon tosiaan, ettei se kuole vaan elpyy ensi keväänä uuteen kasvuun. Tässä muutamia tuokiokuvia kesäkuulta:

Jatkossa aion istuttaa penkin leveään päätyyn jotakin monivuotista reunuskasvia, kuten hopeahärkkiä. Ellen sitten jatka mansikkariviä sinne asti. Aika näyttää. Tässä vielä lopuksi tuore kuva penkin päästä:

Lue lisää: Villa Palasen kukkapenkit osa 3: Pihan pohjapiirros