Ulkonäön pilkkaamisen sietäisi olevan seuraava #metoo. Idean ulkonäköelämäkertaan sain Helsingin Sanomien kuukausiliitteen jutusta, joka kertoi Galleria Lapinlahdessa Helsingissä avoinna olevasta valokuvanäyttelystä. Valokuvaaja Outi Törmälä on ottanut muotokuvia naisista, jotka ovat omasta mielestään rumia, ja Venla Rossi on haastatellut heitä ja kirjoittanut ulkonäköelämäkerrat.
Huomasin jo alle kouluikäisenä, etten ole yhtä viehättävä kuin muut. Valokuvausta harrastava tätini otti joka kerta rullakaupalla filmiruutuja rasavilleistä veljistäni, jotka virnistelivät kuvauksellisesti poikamaisissa puuhissaan. Minun touhujani hän tallensi huomattavasti harvemmin. Ja kun hän sitten otti minusta kuvan, hän otti sen juuri silloin, kun olin sotkenut paitani mustikkaan ja seisoin nyreissäni mattolaiturilla pelkissä sortseissa. Inhosin sitä kuvaa. Olisin halunnut olla edes vaatteet päällä.
/etlehti.fi/s3fs-public/wysiwyg_images/nuoruuskuvat_blogiin.jpg?itok=pB63X-JH)
En muista, että olisin kotona kuullut yhtään hyvää sanaa ulkonäöstäni, päinvastoin. Isoveljet tekivät kyllä selväksi, kuinka vastenmieliseltä näytin ja kuinka hävettävä pelkkä olemassaoloni oli. Nuorempi sisareni toivoi, ettei hänestä vain tulisi samannäköistä kuin minä ja pettyi karvaasti, kun alkoikin murrosiässä näyttää ihan liikaa minulta.
Äitini on kaunis ja isäni oli nuorena komea. Miten minulle kasaantuivatkin molempien sukujen vähiten viehättävät piirteet? Väritön olemus, leveä nenänselkä, matala otsa, kapeat sirrisilmät, paksut kulmakarvat, jotka kasvoivat keskeltä yhteen, albiinonvaalea, huono iho, paljon luomia, iso suu, yläleuassa valtavan isot ja alaleuassa ristiin kasvaneet hampaat, liian pieni leuka, olematon kaula ja hörökorvat sekä helposti rasvoittuvat, epämääräisen väriset hiukset, jotka matoivat pitkin päätä. Lisäksi ymmärsin, mitä peilistä näin. En olisi tarvinnut ilkeitä veljiä sitä kertomaan.
Minulla oli kova kaipaus kauneuteen. Mitään en olisi halunnut niin paljon kuin sitä, että olisin seuraavana aamuna herännyt kauniina. Jos olisi ollut mahdollista liikkua paperipussi päässä, olisin sen mieluusti tehnyt.
Ihastukseni kohde välitti enemmän naapurintytöstä, jolla oli paksu letti ja säännölliset kasvonpiirteet.
Paikkani kylän tyttöjen ranking-listalla tuli selväksi heti ensimmäisellä luokalla kansakoulussa. Yhdistetyssä eka- ja tokaluokassamme oli vain yksi poika, joka ei ollut minulle sukua. Ihastuin häneen, koska en tiennyt paremmasta. Hän välitti kuitenkin enemmän naapurintytöstä, jolla oli paksu, vaalea letti ja säännölliset kasvonpiirteet. Sain silti kulkea mukana kolmantena pyöränä, koska naapurintyttö ei halunnut jäädä pojan kanssa kahden.
/etlehti.fi/s3fs-public/wysiwyg_images/mv.jpg?itok=RWOBs4aI)
Sama asetelma toistui myöhemmin monta kertaa. Minä olin se kauniin tytön vaatimattomamman näköinen kaveri, joka kulki aina mukana. Lukioaikainen paras ystäväni oli tavattoman suloinen, hauska, itsevarma ja vallaton tyttö. Olin häneen verrattuna kolho tapaus. Kadehdin hänen ulkonäköään, vaaleita, kuohkeita hiuksiaan, muodikkaita vaatteitaan ja poikaystäviään, mutta pääsin hänen siivellään mukaan moneen mukavaan, jota ilman olisin muuten jäänyt.
Harmitti, etten ollut kaunis. Kokemukseni viittasivat siihen, että hyvännäköisillä on helpompaa, koska heille tarjoutuu enemmän ja parempia mahdollisuuksia. Uskoin silti, että elämässä voi menestyä muillakin avuilla kuin ulkonäöllä, joten panostin koulumenestykseen ja itseni kehittämiseen. Valinta, jota ei ole tarvinnut katua.
/etlehti.fi/s3fs-public/wysiwyg_images/vaasakollaasi_1981.jpg?itok=qnusb5zt)
Yliopistossa ulkonäköpaineet hellittivätkin selvästi. Sain paljon ystäviä, joille kelpasin sellaisena kuin olin. Liikuin edelleen usein itseäni kauniimman kaverin kanssa, mutta opiskelijapojat malttoivat välillä myös kuunnella, mitä sanottavaa sillä toisella tytöllä oli. Aloin saada korjaavia kokemuksia. Löytyi nuoria miehiä, joiden mielestä vikanikin olivat viehättäviä, puhumattakaan parhaista puolistani, joita oli kaksi. Kelpasin sittenkin.
En ole enää pitkään aikaan pitänyt itseäni rumana.
Jos ihminen on oikeasti ruma, se näkyy kyllä peilissä, mutta usein rumuus elää vielä voimakkaammin uskomuksissa. Jos sopivalla hetkellä kuulee ohi kävelevien poikien kommentoivan toisilleen, että kato kuinka ruma ämmä, sen saattaa helposti uskoa loppuikänsä.
En usko väitettä, että jos käyttäydyt kuin kaunis, olet kaunis. On siinä kuitenkin pientä perää. Pääsin rajoittavimmista ulkonäköäni koskevista uskomuksista eroon 1990-luvulla NLP-kursseilla. Uskomus, että olen ruma, istuu nyt pienenä patsaana kansallismuseon varaston pölyisimmässä nurkassa, jonne sen eräällä kurssilla passitin. Se on kansanperinnettä, josta minun ei tarvitse välittää.
/etlehti.fi/s3fs-public/wysiwyg_images/p9039479.jpg?itok=HNClz2Kc)
Sen jälkeen minusta luultavasti tuli hieman itsevarmempi, enkä ole enää pitkään aikaan pitänyt itseäni rumana. Kun katson peiliin, näen aina jotakin kaunista. Minulle on tärkeää myös, että puolisoni muistaa tämän tästä sanoa, että olen kaunis. En haluaisi elää ihmisen kanssa, joka ei ala hymyillä minut nähdessään.
Koen, että olin kauneimmillani hieman alle 50-vuotiaana. Olin silloin hoikka ja hyväkuntoinen, kiikutin kampaajalle kaksi euroa päivää kohti ja pukeuduin värianalyysin ja vartalotyyppini mukaisesti. Huomasin, että minua katsottiin joskus jopa ihaillen, ja nautin siitä. Se oli palsamia vanhoille haavoille.
/etlehti.fi/s3fs-public/wysiwyg_images/maija_vaakanetti_fix.jpg?itok=L58OdNs4)
Ylipäätään ikääntyminen on tehnyt ulkonäölleni pelkästään hyvää. Minulla on yhä huulet ja kulmakarvat toisin kuin niillä ikätovereilla, joiden ei tarvinnut nuorena tuskailla paksuja huuliaan ja rehottavia kulmiaan. Rasvoittuva ihoni ei ole rypistynyt yhtä pahasti kuin monen muun. Olen omasta mielestäni ulkoisesti paljon lähempänä ikäisteni keskiarvoa kuin nuorena.
Ikääntyminen voi olla tragedia kaunottarelle, jolle nuorena olivat kaikki ovet ja sylit avoinna. Minä en ole menettänyt mitään, kun minulla ei nuorena mitään ollutkaan.
Ai katkera? Vahingoniloinen jopa? Minäkö!
Painaessani Julkaise-nappia toivon usein, että näyttäisin paremmalta.
Turhamaisuudestani en ole päässyt, joten meikkaan yhä päivittäin. En mielelläni lähde edes lähikauppaan ilman ihon väriä tasoittavaa voidetta. En kuitenkaan tarvitse rasvaimua, silareita, kestopigmentointeja, hiustenpidennyksiä enkä ripsilisäkkeitä. En myöskään photoshoppaa valokuviani 20 vuotta nuoremman näköisiksi. Sellaistakin kyllä näkee.
/etlehti.fi/s3fs-public/wysiwyg_images/huonoilme.jpg?itok=jDsjRtIP)
Sen myönnän, että valitsen julkaisemani kuvat erittäin huolellisesti. Kymmenien kuvien satsista kelpaa usein vain yksi tai kaksi julkisesti näytettäväksi. Tosi monissa kuvissa hapan perusluonteeni paljastuu samaan tapaan kuin tuossa yllä. Painaessani Julkaise-nappia toivon usein, että näyttäisin paremmalta.
Blogin pitäminen ja kuvien julkaiseminen on siedätyshoitoa sekä minulle että digitaaliselle yhteisölle. Kuten olen jo aiemmikin sanonut, en halua jättää blogimaailmaa ja sosiaalista mediaa pelkästään nuorten ja kauniiden käsiin. Toivon, että joku ajattelee kuvani nähdessään, että jos tuo ylipainoinen, arkisen näköinen täti uskaltaa niin kyllä minäkin voin. Ja taas internetin naiskuva muuttuu yhden piirun realistisempaan suuntaan.
En ole tässä käsitellyt lainkaan ulkonäön merkitystä työelämässä. Totean vain, että olin siitäkin nuorena huolissani, vaikkei olisi tarvinnut. Olen saanut ne työpaikat, jotka olen ansainnut. Olen kyllä ollut se rumempi tyttö, mutta minulla on ollut muita lahjoja, joiden varaan olen voinut rakentaa niin yksityis- kuin työelämässäkin. Saan olla paljosta kiitollinen.
--
Lisätietoja Outi Törmälän valokuvista täältä: https://www.hs.fi/kuukausiliite/art-2000005807982.html
Anu Silfverbergin essee, jossa Outi Törmälän kuvat ja kuvattavat ovat mukana: https://www.apu.fi/artikkelit/miksi-toteuttaa-kauneusihanteita-joita-inhoaa-anu-silfverbergin-hieno-essee
Lisätietoja ulkonäköpääomasta: https://www.kauppalehti.fi/uutiset/suomalaiset-ovat-uudessa-tilanteessa--sanoo-ulkonaon-yhteytta-palkkaan-ja-tyottomyysriskiin-tutkiva-outi-sarpila/bXsK9vt8
--
Päivän kuvat: Enemmän ja vähemmän onnistuneita kuvia takavuosilta ja lähempääkin.
Sanotaan että kauneus on katsojan silmässä. Tunsin erään miehen, joka ei ollut komea eikä edes tavallisen näköinen, vaan ruma. Mutta sydän oli puhdasta kultaa ja sisäinen kauneus muuttui myös ulkoiseksi hyvin nopeasti. Minusta hän oli komea mies ja aivan ihana. Hän oli työtoverini.
En ole koskaan kokenut olevani ruma mutta en kauniskaan. Kiinnitin vasta teini-iässä ja sen jälkeen huomiota siihen, että pojat/miehet olivat kiinnostuneita kauniista likkakaveristani eivätkä niinkään minusta. Esimerkiksi kun mentiin yhdessä jammailemaan niin kavereitani haettiin tanssiin ja minä jäin usein seinäruusuksi. Vasta silloin ymmärsin kuinka paljon kaunis ulkonäkö merkitsee ensivaikutelmassa. Näin oli ennen ja kaunis ulkonäkö on vain korostunut nykyaikana. En sano tätä katkerana mutta kyllä kauniin ihmisen elämä on helpompaa jopa työpaikkaa hakiessa. Jos kaksi saman koulutuksen saanutta ja yhtä pätevää henkilöä hakee samaa työpaikkaa niin yleensä vaakakuppi kääntyy silloin sen kauniimman ja miellyttävämmän näköisen eduksi.
Kiitos blogistasi :) Ihanaa, että meitä on muitakin kuin minä :)
Kiitos kommenteista! Ulkonäöllä on tosiaan merkitystä juuri ensivaikutelmassa, mikä johtaa siihen, että ruma lähtee kaikkiin ihmissuhteisiin takamatkalta. Meillä ihmisillä on taipumusta olettaa, että kaunis on myös mukava ja osaava, eikä ruma välttämättä saa mahdollisuutta osoittaa, millainen on. Tiedän kyllä, että myös virallisesti kauniilla on ulkonäköpaineita ja kauneudesta voi olla myös haittaa. Vähän samalla tavoin kuin rikkaudesta. Mutta kyllä minäkin mieluummin itkisin kauniina loistoauton takapenkillä kuin rumana ruosteisessa Ladassa.
"Ikääntyminen voi olla tragedia kaunottarelle, jolle nuorena olivat kaikki ovet ja sylit avoinna. Minä en ole menettänyt mitään, kun minulla ei nuorena mitään ollutkaan. Ai katkera? Vahingoniloinen jopa? Minäkö!"
Ikääntyminen ei ole kaunottarelle tragedia vaan kaunis osa luonnollista elämän kiertokulkua.
Mikään ei ole niin kaunista kuin naururypyt silmieni ympärillä. Parempi ilon, surun ja naurun rypyt silmien ympärillä, kuin suupielissä jotka ovat suuntaavat alaspäin aina kyynisesti ja katkerana kommentoiden ympärillä olevaa maailmaa.
Olen havainnoinut jo lapsesta kauneuden paineita äitini kautta ja olen tullut siihen tulokseen että vain harva tietää kauneuden oikean hinnan.
Kaunis ei kerro ilkeistä kommenteista, jotka kohdistuvat esim ulkonököön, vaatteisiin.
Kaunis ei kerro kuinka alentuvia kommentteja voi saada miehiltä ja naisilta.
Kaunis ei kerro kuinka naiset kohtelevat häntä vain koska toiset kokevat ulkonäön uhaksi ja ovat kateellisia/katkeria.
Kaunis ei ole samalla lähtöviivalla koskaan, vaan aina on ennakkokäsitys.
Kaunis saa tehdä paljon töitä sen eteen, että hänen ammatillinen taitonsa huomataan.
Kaunis saa tehdä kymmenen kertaa enemmän töitä miehisellä alalla, että voit saada tunnustusta ahkeruudesta ja olet "hyvä jätkä" ja voit kuulua joukkoon. Samaisessa porukassa kaunis joutuu kuuntelemaan sovinistisia kommentteja, ja jos inahdat saat kahta kauheammin kuraa niskaan.
Kauniilla on harvoin oikeita ystäviä. On aina niitä jotka haluavat hyötyä, tulla mukana siivellä ja
kun ovat saavuttaneet jotain kauniin suhteilla, kaunis heitetään kuin halkokoppaan pois kaveripiiristä.
Kauniilla on ympärillään aina ihmisiä (sukulaiset, tuttavat, naapurit, harrastusyhteisöt jne) jotka kommentoivat hänelle ilkeästi. Ihmisillä ei ole oikeasti mitään suodatusta turpakopassaan. Olen useat kerrat tuntenut syvää surua kuullessani ilkeitä, kyynisiä ja katkeria kommentointeja.
Onko se kauniin vika että hän on saanut geenit että on ulkoisesti kaunis ja sopusuhtainen?
Onko se kauniin vika että hän on myös miellyttävän ulkomuotonsa lisäksi ystävällinen ja muut huomioonottava?
Ruma lähtee elämään takamatkalta vain koska käyttäytyy muita kohtaan rumasti.
Ja rumalla tarkoitan käytöstä.
En välitä henkilökohtaisesti ihmisten ulkonäöstä. Vähemmän minua tuntevat ihmiset pitävät minua jotenkin ulkonäkökeskeisenä koska äitini on jumalallinen kaunotar ja olen myös saanut kehuja ulkonäöstä.
Voi olla että olen kaunis, omasta näkökulmasta en kiinnitä siihen paljoakaan huomiota.
Ympärillä olevat ihmiset kyllä. Liikaakin.
Onko se minun vikani? Ei.