7 syytä iloita tulevasta leikkauksesta

klo 22:29 | 13.6.2016

1.

En jaksanut enää jatkuvaa valvomista ja kipua. Olin ihan poikki, kun menin työterveyslääkärille kertomaan, että tämä kortti on nyt katsottu. Hän totesi, että olen ollut todella sinnikäs ja urhea ja suositteli kiireellistä leikkausta, koska kipulääkkeet ovat lakanneet vaikuttamasta.

2.

Jos vakuutusyhtiö suo, minut leikkaa yksi maan kokeneimmista ja taitavimmista jännekirurgeista, professori O. Uskon, että hän tietää mitä tekee.

3.

Kesällä kukaan ei odota, että kanssaihmiset olisivat koko ajan töissä. Iso osa sairauslomastani tulee menemään kuin huomaamatta, ja sijaisen tarve on pienempi kuin talvella.

4.

Kyynärsauvojen kanssa ei tarvitse liukastella, kuten talvella pitäisi. Ne pari viikkoa sujuvat nopeasti.

5.

Tarkenee vaikka peppu paljaana. Ei tarvitse kiskoa villahousuja leikkaushaavan päälle.

6.

Parveke tarjoaa sairauslomalaiselle ilmaista iloa ja kevyttä tekemistä. Paikallinen kauppias kustantaa sanomalehden 6 viikoksi ilmaiseksi, ja ehdin lukea sen!

7.

Professori O. lupasi, että pystyn istumaan joulukuussa lentokoneessa Malagaan asti. Yritän säästää sinne vähän kesälomaa. Voi olla, että siellä onnistuu jopa kävely!

Päivän kuvat: Mansikka kukkii parvekkeellani.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (2)

MarjattaP

1/2 |

klo 22:01 | 14.6.2016

Eipä taida sinulle enää muusta olla apua kuin leikkauksesta, koska olet niin monet asiat kokeillut. Toivottavasti aika tulee pian ja kaikki menee hyvin!

Maija

Liittynyt15.10.2015

2/2 |

klo 22:52 | 14.6.2016

Sepä se, Marjatta. Työterveyslääkäri sanoi, että hoitovaihtoehdot ovat nyt niin kaventuneet, että leikkausta on hyvä harkita. Professori O. puolestaan totesi, että tila on krooninen eikä hoidoista ole ollut olennaista apua, joten leikkaus on perusteltu. Saan huomenna tietää leikkauspäivän.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Tietyssä iässä

Mitä, pitäisikö naisen muka kävellä kuin mies?

klo 21:49 | 10.6.2016

Olen tainnut aina ajatella, että naisen lantion kuuluu keinua hivenen kävellessä. Näin minulle opetti myös itämaisen tanssin opettajani joskus 30 vuotta sitten. Hänen mielestään suomalaiset naiset eivät kävele luonnollisesti, vaan pingottavat lantionsa paikoilleen ja töpöttelevät menemään kuin puu-ukot.

Hän arveli sen olevan nais- ja seksikielteisen uskonnon vaikutusta. Hänen omassa lähi-idän kulttuurissaan naiset arvostavat ja nauttivat naiseudestaan, ja heidän lantionsa liikkuu lapsesta asti. Heille ei tarvitse erikseen opettaa kahdeksaa eri kahdeksikkoa, jotka lantiollaan voi piirtää ilmaan. Vai montako niitä nyt olikaan - useita joka tapauksessa.

Eihän naisen kuulu olla kuin mies, hän paasasi. Miehet kävelevät lantio liikkumatta. Naisen lantio on leveämpi kuin miehen, ja siksi kävelyyn kuuluu luonnollisena ja jopa välttämättömänä osana pieni keinunta.

Se, että lantio on liikkuva, ei tarkoita, että se on holtiton. Päinvastoin itämaisessa tanssissa tähdätään pieneen ja hallittuun liikkeeseen.

Keskimmäisten pakaralihasten kuuluu pitää lantion kori vakaasti paikoillaan kävellessä.

Kaksi eri fysioterapeuttia on viime vuoden aikana esittänyt minulle itämaisen tanssin harrastajat esimerkkinä huonosta lantion hallinnasta. Asiakkaaksi tulleilla naisilla ovat kuulemma olleet sen lajin alkeetkin aivan hukassa - aivan kuten heidän mielestään minullakin.

Kuten jo aikaisemmin kerroin, nykyisen fysioterapeuttini mielestä lantion tärkeimmät lihakset ovat keskimmäiset pakaralihakset. Niiden kuuluu pitää lantion koria paikoillaan. Jos ne ovat liian heikot, tietyt muut lihakset alkavat hoitaa niiden tehtävää, rasittuvat siinä työssä ja kipeytyvät. Kipu heijastuu joko ylöspäin alaselkään tai alaspäin reisilihasten kiinnityskohtaan, kuten minulla.

Kun nämä korvaavatkin lihakset väsyvät, ketjureaktio etenee kolmanteen asteeseen, jolloin reisien ulkosivut kipeytyvät.

Minun on vaikeaa hyväksyä ajatusta, että minun pitäisi kävellä kuin mies.

Olen nyt treenannut pakaralihaksiani päivittäin jo usean viikon ajan. Enää harjoittelu ei ole aivan yhtä pahaa kidutusta kuin alussa, mutta tuntuu kyllä jänteissä.

Palaamme yhä uudestaan myös oikeaan kävelytekniikkaan, jossa lantio pidetään tiukasti paikoillaan vetämällä napaa hiukan sisään- ja ylöspäin. Kyllä minä yritän, mutta minun on vaikeaa hyväksyä ajatusta, että minun pitäisi kävellä kuin mies. Se ei vain tunnu oikealta eikä luonnolliselta.

Mitenkäs teillä, keinahteleeko lanne?

Päivän kuvat: Ensimmäiset hajuherneet kukkivat jo parvekkeellani. Lajike on Villa Roma.

Kommentit (0)

Tietyssä iässä

Vihreitä kasvun ihmeitä

klo 18:31 | 5.6.2016

Vaikka kesä on ollut aikaisessa, parvekkeellani ei juuri nyt kuki paljon mikään. Torilta saisi kyllä kukkaloistoa rahalla, mutta tänä vuonna olen turvannut entistä enemmän omaan taimituotantooni. Ilahduinkin kovasti, kun näin ensimmäisen, pikkuruisen sinivaulan nupun. Amppelissa on kymmenkunta siemenistä kasvanutta versoa, jotka kasvavat nyt noin viisi senttiä päivässä.

Sinivaulalla on kaunismuotoiset lehdet, eikö teistäkin? Sillä ei ole kärhiä, vaan se kiipeää kiepauttamalla lehden kannan kohteensa ympäri. Irrottelin taipuisat versot amppelin vaijereista ja kannustin niitä mieluummin tarttumaan toisiinsa ja kääntymään alaspäin. Sainkin ne melko helposti kasvamaan toivottuun suuntaan.

Hajuherneen taimet ovat vankistuneet kovasti (vasemmalla ennen, oikealla jälkeen), ja niissä on jo ensimmäiset nuput. Ne pääsivät yllättämään minut täysin. Viime kesänä hajuherneeni kasvattivat puolitoistametrisen varren ennen kuin alkoivat kukkia, mutta nämä ovat tuskin 15-senttisiä! Hyvä niin, kääpiölajikkeita näiden pitikin olla. Karusellissa on Villa Roman nuppuja, yllä olevassa kuvassa Purple Cupid.

Siemenestä kasvattamani mansikat eivät vielä kuki, mutta ne ovat juurtuneet amppeliin niin hyvin, että kasvattavat kyllä varmasti myös kukkia ja marjoja. On aina yhtä iso ihme, miten pienestä ne lähtevät alkuun. Amppelissa on kaksi isoa ja yksi kääpiökasvuiseksi jäänyt taimi. Se on jännäää, että osa taimista ei vain ikinä lähde kunnolliseen kasvuun. Tämä pätee niin mansikoihin kuin sinivaulaankin. Hajuherneet taas joko itävät tai eivät, mutta kaikki taimet kyllä kasvavat.

Myös freesioiden ja gladiolusten kasvu on ollut komeaa. Niissä ei ole vielä tietoakaan kukkavanoista. Gladiolushan kukkii usein vasta elo-syyskuussa. Nyt on ollut niin lämmintä, että freesiat ovat tainneet vähän jopa kärsiä siitä. Jännä nähdä, onnistuuko kukinta.

Mutta uskoisitteko tätä? Kyseessä on sama kasvi! Taimikasvatuksessa se oli pinkki, amppelissa pinkillä marmoroitu vaaleankeltainen. Todella erikoinen tapaus. Maltan tuskin odottaa, että siitä kasvaa iso, tuuhea ja mahdollisesti monivärinen miljoonakellopilvi. En osaa sanoa, mikä muuttaa värin. Osaatteko te?

Tämän kuvan oikeassa alakulmassa kyhjöttää kielo, joka selviytyi talvesta kellarissa, muttei ole kukkinut ollenkaan. Se on kylläkin yrittänyt levittäytyä tekemällä pari sivuversoa. Ruukun reunat tulivat kuitenkin vastaan, eivätkä versot ole kasvaneet täyteen mittaan.

Ai niin, viimeisessä karusellin kuvassa on kerrottu lilja, jonka odotan kukkivan parin viikon sisällä. Siitä pitäisi tulla komea. Minulla on niitä itse asiassa kolme, joten eiköhän tässä ihan kohta saada muutakin kuin vihreää ihasteltavaa.

Kommentit (0)

Tietyssä iässä

Kun tämä asuste alkaa kiinnostaa, olet tietyssä iässä!

klo 14:06 | 4.6.2016

Yksi tietyn iän kynnys on taas ylitetty. Huomasin, ettei hihaton mekko enää näytä hyvältä, koska kyynärpäideni yläpuolelle on yllättäen ja täysin kutsumatta ilmestynyt jotakin kuhmuraista. Se jokin vieläpä elää aivan omaa elämäänsä kävellessä. Allit siellä on ennenkin ollut, mutta eivät ne ole tältä näyttäneet. Jotakin oli tehtävä!

Onneksi Facebook-mainonta, tuo kaikkien ikääntyvien ylin ystävä, tajusi tarpeeni jo ennen kuin olin ilmaissut ne ääneen. Paikallisen vaatetusliikkeen ilmoituksessa mainittiin, että myymälään oli juuri tullut uusi lähetys silkkihihoja useissa eri väreissä. Jo seuraavana päivänä minusta tuli luonnonvalkoisten Kati-Riina-hihojen onnellinen omistaja.

Ohuet irtohihat myydään rypytettyinä, mutta ne voi halutessaan silittää auki. Rypytys säilyy pesun jälkeen, kun ohuen kankaan kiertää solmulle. Kokeilin hihoja sekä rypyssä että sileinä, mutten osaa päättää, kummasta pidän enemmän. Saavat nyt olla sileinä ainakin seuraavaan pesuun asti.

Jos vaate kiristää kainaloista, kuten minullakin kävi, sitä voi säätää ratkomalla osan saumasta auki. Ei se ihan helppoa ole, kun kangas on niin armottoman ohutta, mutta onnistuu kyllä. Valmistaja on varautunut tähän päättelemällä sauman kahteen kertaan, kuten kuvasta näkyy.

Hihat ovat yhtä kokoa ja minulle, lyhytkätiselle, hieman pitkät. Rypytetyssä mallissa se ei haittaa, vaan päinvastoin luo kauniin röyhelön käden päälle. Auki silitettynä taas hihoja voi kääntää.

Silittäessä tuli mieleen, että hihatin olisi helppoa ommella itsekin vanhasta huivista tai muusta silkkipalasta. Tarvittavan kankaan koko on 50 x 170 cm tai omien mittojen mukaan. Tässäpä mainio tuunausidea vanhoille huiveille!

Kokeilin yhdellä vanhalla huivillani ja havaitsin, että kapeampikin, 40-senttinen huivi voisi riittää. Hihan pituuskin olisi sopivampi kuin valmiiden silkkihihojen.

Nyt joku tietysti miettii, että eikö kannattaisi mieluummin mennä salille kiinteyttämään niitä alleja. No kyllä varmaan pikapuoliin jo voisikin. Onhan tämä tilanne sen seurausta, etten ole kolmeen vuoteen pystynyt tekemään käsilläni yhtään mitään. Jäätyneen olkapään kanssa ei painoja nostella eikä punnerreta. Ehkä hankin ennen pitkää käsipainot kotiin. Sitä odotellessa irtohihat tekevät hihattomista mekoista ja topeista jälleen käyttökelpoisia.

Kati-Riinan kuvista näette tarkemmin, miltä rypytetyt silkkihihat näyttävät yllä:

http://www.kati-riina.fi/silkkiasusteet.html