Parvekkeelleni tulee tänä kesänä täysin eri istutukset kuin koskaan ikinä, ellei pelargoneja lasketa. Valitsin amppeleihin ja viljelylaatikkoon valkoisia ja pinkkejä aurinkoliisoja, tavallisten ahkeraliisojen paremmin paahdetta kestäviä serkkuja. Koetan tällä valinnalla ehkäistä viime kesän tilanteen, jossa rehevä kasvusto kuihtui käsiin helteiden vyöryessä yli.
Länsiparvekkeelle paistaa aurinko suoraan vain muutaman tunnin ajan, mutta lämpötila kohoaa silti helposti 35 asteeseen ja ylikin. Viileässä viihtyville kasveille olosuhteet voivat olla liikaa valoaläpäisevistä vekkikaihtimista ja tuuletuksesta huolimatta. Toisaalta erittäin paljon valoa vaativat kukatkaan eivät ole ihan oikeassa paikassa.
Tilasin aurinkoliisat ja verenpisarat pikkutaimina, jotka esikasvatin itäisellä ikkunalla istutuksia varten. Niiden lisäksi minulla oli juurtumassa Apple blossom -pelargonin pistokkaita sekä muratin ja köynnösvehkan oksia. Oli siinä ruukku poikineen.
Aurinkoliisoissa on nyt jo nuppuja, mutta vielä niin pieniä, etten odota niiden aukeavan pariin viikkoon. Jätin istutuksiin reilusti tilaa leviämiselle, sillä aurinkoliisan sanotaan kasvavan hyvissä olosuhteissa isokokoiseksi. Minulla on ollut aikaisemmin taipumusta aliarvioida kasvien kokoa. Pieni parvekkeeni kasvaa helposti aivan täyteen.
Istutin jalallisen viljelylaatikon päätyyn pistokkaista kasvatetun muratin. Lisäksi laatikossa on neljä pelargonin pistokasta ja neljä aurinkoliisaa. Viime kesänä minulla oli omissa ruukuissaan kolme pelakuuta, ja kaikki viihtyivät hyvin, vaikka periaatteessa pelargoni pitää enemmän hieman viileämmästä. Apple blossom ei selvästikään ota kovin helposti nokkiinsa.
Kevään hirmuisin hetki oli se, kun latvoin pelargonit. Kaikki pistokkaat olivat hyvässä kasvussa ja yhdessä oli jo kukkanuppukin, kun tartuin uusiin, Lidlistä hankittuihin sekatööreihini ja raa’asti napsaisin jokaisesta latvan pois. Latvoin jopa Ansbrook Mulberry Blotchin! Voin jo sanoa, että operaatio onnistui: taimet ovat selvästi tuuhettumassa. Ilman typistämistä niistä olisi kasvanut pelkkiä pitkiä sojoja. Tai ainakin pelkäsin niin.
Parvekkeen sivustan tangoilla riippuvissa pienissä Ikean metalliastioissa olen kasvattanut enimmäkseen pikkuorvokkeja, viime kesänä myös krassia. Nyt keksin tilata Kodin kukista kahta lajiketta Bella Fuchsia -miniverenpisaroita. Hollantilainen kauppapuutarha on tuotteistanut nämä nätit lajikkeet. Minulla on vaaleanpunaista Sophiaa ja kerrottua, kaksiväristä Juliaa.
Olen tosi tyytyväinen valintaan, sillä pieni tila näyttää olevan näille kasveille ihan riittävä. Kutsun kukkia ballerinoiksi, koska Julioiden terälehdet tuovat mieleen monikerroksisen tutun. Juliat ovat heiveröisempiä kuin Sophiat, joista tuli nopeasti pieniä, pyöreitä kukkapuskia. Sophia on kasvutavaltaan pystympi, kun Julia riippuu mieluummin alaspäin.
Kuljin tammikuussa Amsterdamin lentokentän kautta, ja ostin sieltä matkamuistoksi daalian ja jaloleinikin juurakoita. Molemmat daaliat punnersivat pintaan, mutta vain toinen niistä lähti kunnolliseen kasvuun. Se onkin jo oikein paksuvartinen ja roteva. Ja jokos tuolla mahtaisi kukkanuppukin olla? Tuskin vielä sentään.
Luulen, että jaloleinikeille parvekkeeni on liian lämmin. Ne tekivät ihan mukavasti lehtiä, mutta kasvu on nyt lähes tyrehtynyt, vaikka olen lannoittanut niitä hieman ja huolehtinut kasvualustan sopivasta kosteudesta. Siinä puuhassa minua auttaa kosteusmittari, joka näyttää, onko multa kuivaa, kosteaa vai märkää.
Orvokit olivat impulssiostos torilta, kun parvekkeelle piti äkkiä saada jotakin kukkivaa vieraiden tullessa. Olen poikkeuksellisesti antanut niiden olla omissa amppeleissaan, joiden multatila kylläkin on surkean pieni. Kukkaparat nuupahtavat, ellei niitä kastele kaksi kertaa päivässä.
Kukkaportaallani on kaksi vapaata hyllyä, eivätkä kaikki amppelipaikatkaan ole käytössä. Muutama impulssiostos siis sallittaneen vielä ennen kesää.
--
Päivän kuva: Bella Fuchsia Sophia.
