Kirjoitukset avainsanalla parveke

Esittelin jo viime keväänä oranssinkukertavan papukaijatulppaanin Rasta Parrotin, joka kukki parvekkeeni viljelylaatikossa aivan hulvattomasti. Olin kuitenkin istuttanut myös toista papukaijatulppaanilajiketta, Irene Parrotia. Ajattelin, että Rasta ja Irene sopisivat väritykseltään hyvin yhteen, kun molemmissa olisi oranssia. Rasta olisi vaaleampi, Irene tummempi.

Hämmästykseni oli suuri, kun oranssin ja tumman liilan sijasta kukat avautuivatkin kerman ja punaisen sävyissä. En ollut varma, olivatko ne edes papukaijatulppaaneja, kun ensimmäisen avautuvan kukan terälehdet olivat aika sileitä. Oli selvää, että Irene-sipulipussissa oli jotakin ihan muuta.

Kun lisäksi kymmenestä sipulista vain kuudesta kehittyi tulppaani, katsoin, että yhteydenotto myyjään oli perusteltua. Kerroin tilanteesta, lähetin valokuvia ja kysyin heiltä, mitä olin saanut. Mikä lajike tämä oikein oli?

Myyjä pahoitteli, että oli lähettänyt väärät tulppaanit. Hän ilmoitti myös ottaneensa yhteyttä sipulien kasvattajaan ja lupasi palata asiaan, kun tietää asiasta enemmän. Olen odottanut tuota yhteydenottoa nyt jo yhdeksän kuukautta.

En ole myöskään saanut mitään korvausta myyjän virheestä – joka toki oli kasvattajan virhe. Eihän sipuleista näe päältä, mitä lajiketta ne ovat. Voin kuvitella, että virhemahdollisuuksia on paljon, kun kasvattaja yrittää pitää pellolta kokoamiaan sipuleita erillään toisistaan ja pysyä kärryillä siitä, mikä laari sisältää mitäkin lajiketta.

Lue lisäähttps://www.etlehti.fi/blogit/tietyssa-iassa/rasta-parrot-vappurieha-parvekkeella

Kun näytti selvältä, etten myyjän kautta saa tietää tulppaanin lajiketta, ryhdyin selvittelemään sitä itse. Tein kuvahaun mysteeritulppaaneista ottamieni valokuvien avulla, jolloin sain Googlelta vastaukseksi suuren määrän kuvia punavalkoisesta Tulipa Estella Rijnveldistä. Kasvatin sitä parvekkeella edellisenä keväänä, joten tiesin tasan tarkkaan, että vastaus oli väärä.

Tämänvuotinen tulppaanini ei voinut olla Estella, koska vihreä raita puuttui, terälehtien reunat eivät olleet yhtä rispaantuneita ja, mikä tärkeintä, valkoisen sijasta pohjaväri oli vaaleankeltainen.

Seuraavaksi googlasin eri sanayhdistelmillä. Sain esiin kuvia useista valko-punaisista ja kelta-punaisista lajikkeista, mutta mikään niistä ei mielestäni vastannut täysin sitä, mikä kasvoi parvekkeellani.

Ensin ajattelin, että tulppaanini olisi World Expression. Mutta ei se ole: World Epressionissa on usein vähän vihreää, eikä se ole ripsureunainen Parrot. Toinen mahdollinen lajike oli mielestäni Sorbet. Sen väritys on oikea, mutta sekään ei ole Parrot.

Seuraavaksi tein haun papukaijatulppaaneista. Tällä hollantilaisen tulppaanikasvattajan Dutch Grown -sivustolla esitellään 11 papukaijatulppaania, joista yksi, Flaming Parrot, on kuvan perusteella melko lähellä parvekkeellani kasvavaa kaunotarta.

En olisi kyllä ikinä antanut noin tulista nimeä näin viileälle kukalle. Kuvahaku nimellä Flaming Parrot paljastikin, että Flaming Parrotin kukat ovat useimmiten tällaiset räiskyvän keltaiset eivätkä kermanväriset, jotka vielä vanhetessaan hiipuvat valkoisiksi. Tuo värin vaaleneminen on kuitenkin tyypillistä Flaming Parrotille.

Johtopäätökseni on, että parvekkeellani kukki joko Flaming Parrotin uusi, vaaleampi versio, joka ei ole vielä tullut markkinoille omalla nimellään, tai sitten olin saanut pussillisen viallisina hylättyjä Flaming Parroteja. Miksi ne olivat Irene Parrotin pussissa, sitä en osaa sanoa.

Jos tämä tulppaani tulee markkinoille uutena lajikkeena, mikähän sen nimi on? Parrot Strawberry Sorbet?

Lue lisäähttps://www.etlehti.fi/blogit/tietyssa-iassa/tulppaanipenkki-onnistui-parvekkeella-yli-odotusten

 

p.s. Luulen, ettei toisessakaan pussissa ollut puhtaita jauhoja. Parrot Rastan sijasta parvekkeellani kukki kuvista päätellen ehkä sittenkin Parrot King. Rastassa olisi ollut vielä enemmän värikirjoa. Mutta saatan olla väärässäkin - papukaijatulppaanien värit näyttävät vaihtelevan kovin paljon,  varmaankin myös kasvatuspaikasta ja valaistusolosuhteista riippuen. Pääasia, että ovat kauniita.

Kommentit (1)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Parvekepuutarhani siirtyi talviasetuksiin hyvässä järjestyksessä, mutta puuhaa siinä oli yllättävän paljon. Näin se kävi:

1. Amaryllikset autotalliin

Minulla oli nyt kaksi isoa ja kaksi pientä hippeastrumia, amaryllistä eli ritarinkukkaa lihomassa parvekkeella kesän ajan. Lakkasin lannoittamasta ja kastelemasta niitä jo elo-syyskuun vaiheessa, mutta vain kaksi pienintä näytti nahistuneelta lokakuuhun mennessä. Jouduin katkomaan mehevät, vihreät lehtiruusukkeet, jotta sain ne autotalliin pimeään lepäämään. Viimeistään tammikuun lopulla käyn katsomassa, mitä tuli: kukkia vai roskaa. En ole ennen kukittanut amarylliksiä uudestaan edes tässä mittakaavassa, vaan vain yhden kerrallaan.

Amaryllikset maastoutuivat kesällä parvekkeella hyvin, mutta kyllä niitä siellä vilahtaa lähes joka kuvassa.
Amaryllikset maastoutuivat kesällä parvekkeella hyvin, mutta kyllä niitä siellä vilahtaa lähes joka kuvassa.

2. Pelargonit ikkunalle ja valon alle

Autotallissa olisi tilaa myös pelargonien talvetukseen, mutta siellä ei ole niille riittävän viileää. Tallista poistettiin putkiremontin yhteydessä vesipiste, joten niiden kasteleminen olisi vaikeaa. Mitä lämpimämpää, sitä useammin niitä pitäisi kastella. Olen aikaisemmin talvettanut pelakuut onnistuneesti ikkunalaudalla, mutta nyt niitä on liian monta. Mallailin talvetuspaikkaa joka huoneeseen, mutta päädyin lopulta omaan työhuoneeseeni. Siinä ne ovat jatkuvasti silmieni alla tarkkailtavina.

Viritin ikkunan eteen uuden hyllyn kellarista löytyneistä vanhoista Lundia-hyllyn osista. Valaisimiksi ostin Motonetistä neljä 1 600 lumenin työmaavalaisinta, jotka kiinnitimme hyllyjen alapinnoille näppärästi nippusiteillä. (Joo, katkaisen nippusiteiden päät sitten ihan kohta.) Olisi ne voinut ruuvatakin, mutta halusin mahdollisuuden siirtää valoja vapaasti. Kasvit tarvitsevat kuulemma noin 1 000 luksia noin 12 tunnin ajan päivässä. Suunnilleen sen verran tuosta varmaan kertyy, kun lamput ovat käytännössä aivan kasveissa kiinni.

Jää nähtäväksi, osaanko kastella pelakuita sopivasti. Kerron sitten, moniko kuoli.

Lumenia löytyy ja lukseja riittää.
Lumenia löytyy ja lukseja riittää.

3. Eikä yksikään pelastunut – paitsi yksi

Pois heitettäviä kesäkukkia oli nyt poikkeuksellisen vähän, ainoastaan muhkea aprikoosinsävyinen begonia ja innokkaasti kukkiva Laura-pienoisverenpisara. Laurassa oli niin usein kirvoja, että sen lehdet olivat toistuvasta mäntysuopaveden suihkuttelusta tahmeat. En edes harkinnut sen talvettamista, vaikka periaatteessa verenpisarat ovat monivuotisia. Myös begonia kukki viimeiseen asti, mutta se oli jo alkanut abortoida versojaan. Pelastin sen paleltumiskuolemalta ja sulloin jätesäkkiin.

Niin, ja pelargoneista Rosebud Appleblossom sai mennä. Yritän keskittyä jatkossa edes vähän pienikokoisempiin lajikkeisiin. En ottanut pistokkaita, koska lajike on niin yleinen, että pystyn helposti hankkimaan keväällä pistokkaan, jos tulen katumapäälle. Parvekkeelle jäi vain yksi elävä vihreä kasvi: muratti, joka on talvehtinut siellä jo kaksi kertaa aikaisemminkin.

Vielä viimeiset kuvat ennen suurta puhdistusta.
Vielä viimeiset kuvat ennen suurta puhdistusta.

4. Juurakot pehkuihin kylmäkellariin

Pari metriä korkea daalia Gold Crown kärsi kirvoista, mutta kukki silti hämmästyttävän sitkeästi ja runsaasti viljelylaatikon päädyssä. Leikkasin sen viimeiset kukat maljakkoon ja saksin varret pätkinä biojätepussiin. Sitten seurasi yllätys. Osasin toki odottaa, että tällä kertaa saisin ehkä daaliastani juurakon talteen, mutta en tiennyt, miltä se näyttäisi. Sehän tuotti mukuloita kuin satoisa peruna! Muhkeat mukulat olivat tosin kiinni varressa tiukemmin kuin perunat, ja hyvä niin.

Toinen yllätys tuli esiin, kun kaivelin suutariksi jääneen oriental-lilja Playtimen ylös viljelylaatikosta. Keväällä ostamani liljanjuurakot ehtivät homehtua ennen kuin pääsin istuttamaan ne, koska viljelylaatikko oli varattu tulppaaneille. Siksi kaikki liljat eivät kukkineet, vaikka tekivät varren ja lehtiä. Nyt sain talteen yhden melko kookkaan, suomuisen liljanjuurakon (vai sipulin?). Vein sekä daalian että liljan juurakot kylmäkellariin, jossa minulla on turvetta isossa Ikean muovilaatikossa. Olen joskus säilyttänyt siellä juureksia, ja nyt piilotin sinne juurakoita. Saapa nähdä, miten niiden käy. Tällä vauhdilla minusta tulee lähivuosina melkein omavarainen parvekekasvien suhteen.

Daalian ja liljan juurakot ovat täynnä kasvuvoimaa. Toivottavasti vielä keväällä.
Daalian ja liljan juurakot ovat täynnä kasvuvoimaa. Toivottavasti vielä keväällä.

5. Matot reippaasti pesukoneeseen

Sitten olikin jo siivouksen vuoro. Finarten kierrätysmuovista tehtyjä Pispala-mattoja ei saisi pestä itse, mutta ostin keväällä yhden pitkän sijasta kaksi lyhyempää ihan vasiten sen takia, että matot mahtuisivat mahtavaan Mieleeni. Pesin ne koneessa 40 asteessa silkkiohjelmalla, niukalla pesuaineella yksi kerrallaan. Tuli puhdasta ja matot kuivuivat nopeasti tavallisella pyykkitelineellä huoneilmassa.

Pyyhin tietysti myös kaikki parvekkeen pinnat. Siellä tulee kyllä käsittämättömän likaista lyhyessä ajassa. Tämän puuhailun jälkeen meni taas pari yötä särkylääkkeiden varassa. Ei tulisi mitään, jos joutuisin sisälläkin siivoamaan. Minulle riittää hyvin tämä parvekkeen putsaus muutaman kerran vuodessa.

Yläkuvassa Tulipa Greigii Toronton itse kerättyjä sipuleja, alakuvassa kirjopikarililjan sipuleja.
Yläkuvassa Tulipa Greigii Toronton itse kerättyjä sipuleja, alakuvassa kirjopikarililjan sipuleja.

6. Tulppaanit, iirikset ja kirjopikarililjat mullan alle

Kukkasipuleiden istutus kuuluu lempipuuhiini. Pakkausten värikkäiden kuvien ja muhkeiden, kasvuvoimasta melkein halkeavien sipuleiden äärellä on hauska suunnitella väriyhdistelmiä ja haaveilla kevään kukkaloistosta. Olen oppinut kokemuksistani enkä enää edes yritä kukittaa narsisseja. Ne nyt vain eivät onnistu parvekkeellani. Tulppaanien kanssa sen sijaan on tähän asti mennyt aina tosi hyvin. Iirikset onnistuvat tai sitten eivät, ja kirjopikarililjat ovat uusi kokeilu ja puolison toive.

Istutin kirjopikarililjat omaan, melko tilavaan ruukkuunsa. Keväällä keräämäni Toronto-tulppaanin sipulit menivät samaan isoon muovipaljuun josta ne poiminkin. On kiinnostavaa nähdä, tuleeko niistä kukkia. Osa sipuleista oli mielestäni yhtä isoja kuin kaupan pussissa. Pienimmät jätin suosiolla kylvämättä.

Viljelylaatikkoon valitsin kevättä varten kahta eri lajiketta varhaisia iiriksiä, kahta lajiketta viridiflora-tulppaaneja, joiden terälehtien keskellä on vihreä raita, sekä yhden pussillisen papukaijatulppaaneja. Viljelylaatikko on nyt nurkassa ja kauempana parvekkeen ulkoseinästä kuin aikaisemmin, joten voi olla, etteivät tulppaanit saa siinä tarpeeksi valoa. Mietin laatikon siirtämistä entiselle paikalleen, mutta päätin kuitenkin kokeilla. Eihän sitä koskaan tiedä.

Istutin tulppaanit ja iirikset lasagnemenetelmällä: isommat alle, pienemmät päälle.
Istutin tulppaanit ja iirikset lasagnemenetelmällä: isommat alle, pienemmät päälle.

Parvekkeen talvinen koristelu on vielä työn alla. Vein sinne kynttiläkruunun ja kaivoin lyhdyt esille, mutta muuta lavastusta pitää vielä miettiä. Kunhan muutama viikko kuluu, pystytän sinne ehkä pienen joulukuusen. Jouluunhan on enää yksi pitkä, pimeä yö.

--

Päivän kuva: Tulppaanin sipulit myydään pakkausten kauniilla kuvilla. Harvoin niistä täysin saman näköisiä tulee - joskus vielä kauniimpia.

Kommentit (0)

Lasitettu länsiparvekkeeni osoittautui tänä kesänä mainioksi paikaksi pelargoneille – koko 10 lajikkeen kokoelmani viihtyi erittäin hyvin. Myös amaryllisten kesätys onnistui, sillä kaikki neljä lajiketta kasvattivat muhkeat sipulit. Olen jo lakannut kastelemasta niitä. Pian katkaisen lehdet ja vien ruukut pimeään autotalliin muutaman kuukauden lepotaukoa varten.

Kokeilin toki muutakin. Osa kasveista viihtyi hyvin, osa tuotti pettymyksen. Epäonnistumisetkin tietysti olivat oma vika: en onnistunut luomaan olosuhteita, joissa kasvit olisivat viihtyneet.

Tavoittelin englantilaisen puutarhan tunnelmaa kokeilemalla ruusun ja kärhön kasvatusta. Ruusuksi valitsin keltaisen peittoruusun nimeltä Yellow Fairy. Kukkakuvaston kuvassa ruusu kasvoi ruukussa kompaktin näköisenä ja pikku pensaan muotoisena. Se oli täysin kukkien peitossa.

Minun keltakeijuni oli aivan toista maata. Taimena se näytti söötiltä, mutta heti lannoitetta saatuaan se kasvatti eri suuntiin töröttäviä, suoria versoja, joista osa oli varsin pitkiä. Tuuheudesta ei voi tämän kasvin kohdalla puhua. Se teki kyllä kukkia, mutta kukat olivat surkean pieniä. Kasvi oli myös arka. Ensin siihen iskivät kirvat ja sen jälkeen härmä tai jokin muu sienitauti.

Ruusu ei siis viihtynyt hoidossani ollenkaan. Syynä oli varmaan se, että jouduin nostamaan sinänsä tilavan ruukun amppeliksi, kun tarvitsin kaiken pöytätilan pelargoneille. Kun alkukesä oli vielä helteinen, ruusun juuret olivat todennäköisesti liian lämpimässä. En kokeile ruusua ihan heti uudestaan.

Toinen pettymys oli kärhö, kuinka ollakaan. Tangutica-ryhmään kuuluvan tarhakeltakärhö Little Lemonsin piti olla aivan täydellisesti ruukkukasvatukseen ja amppeleihin sopiva kääpiölajike, jonka piti kasvaa reheväksi, pyöreäksi kukkamättääksi.

Kaikkea muuta! Minun taimeni kasvatti yksittäisiä, pitkiä versoja, jotka kiipesivät amppelin vaijereita pitkin kohti kattoa. Kärhön kukat olivat kauniin lyhtymäisiä, mutta niiden määrän pystyi laskemaan kahden käden sormilla. Tunnustin tappioni ja vein sekä ruusun että kärhön jo juhannukselta maalle istutettavaksi oikeaan multaan. Siellä kärhö saa kiipeillä tammen runkoa pitkin niin paljon kuin huvittaa.

Jalalliseen viljelylaatikkooni kylvin kehäkukkaniityn. Suuruudenhulluus varmaan iski siemenkaupassa, kun otin kokeiluun peräti kolme eri lajiketta, toinen toistaan isompia ja korkeampia ja hieman eri värisiäkin, hehkuvan oranssista hienostuneeseen aprikoosiin.

Alku näytti lupaavalta: taimia nousi runsaasti ja hieman harvensinkin niitä. En kuitenkaan uskonut siemenpussin ohjetta, jossa väitettiin sopivaksi taimiväliksi 20 cm. Iso virhe! En muistanut ollenkaan, miten roteva ja haaroittuva kasvi kehäkukka parhaimmillaan on. Taimeni olivat liian tiheässä. Joten kun kirvat saapuivat, ne näkivät edessään loputtoman ruokapöydän.

Taistelin urheasti tuholaisia vastaan mäntysuopaliuosta sisältävän suihkupullon kanssa. Taimet eivät tykänneet toistuvista vesisuihkuista. Osa lakosi kokonaan maahan, toisten varret alkoivat mutkitella. Ihme kyllä onnistuin kasvattamaan osan kehäkukista kukintoon asti. Haaveideni kaltaista oranssia niittyä siitä ei kuitenkaan koskaan tullut.

Myös liljat näyttivät aluksi epäonnistuvan. Olin tilannut pussillisen myöhään kukkivan oriental-lilja Playtimen sipuleita, mutta valtaosa niistä ehti homehtua ennen kuin tajusin istuttaa ne. Sain kymmenestä sipulista vain kaksi kukkivaa kasvia. Niistä tuli kylläkin erittäin komeita. Kukkien läpimitta oli melkein 20 senttiä, ja niiden tuoksu täytti avoimen parvekkeen oven kautta myös ison olohuoneen.

Yksi viljelylaatikkoon kehäkukkien joukkoon istuttamistani liljoista ei jaksanut kukkia, mutta jätin sen kesäksi keräämään voimia. Luulen, että saan siitä pian sipulin talteen ensi kevättä varten. Aion viedä sen amarylliksen sipulien kanssa pimeään autotalliin. Tosin jääkaappi olisi todennäköisesti lämpötilaltaan parempi paikka.

Jos pelargoneja ei lasketa, parvekkeeni väriteema oli tänä kesänä keltainen, kuten ehkä jo huomasittekin. Keltaista linjaa jatkoi valtavan kokoinen amppelibegonia Apricot Shades. Se oli puolisoni valinta kukkapuutarhalta, jossa vierailimme kesäkuussa. En periaatteessa pidä begonioista, koska niiden karvaiset varret ja peikon korvaa muistuttavat lehdet ovat minusta rumia. Mutta onhan tämä komea.

Kerrotut kukat muistuttavat niin paljon ruusua, että kun etsin lajikkeen nimeä Googlen kuvahaulla, sain vastaukseksi pelkkiä ruusun kuvia. Lopulta löysin hollantilaisen puutarhan kuvastosta nämä upeasti kukkivat ja kestävät begoniat. Syksyä kohti kukkien koko on pienentynyt eikä isoja, kerrottuja kukkia enää juuri näy, mutta kasvi kukkii edelleen.

Verenpisaroita ei saa keltaisina – miltähän sekin näyttäisi? Monivuotiset kokeiluni ovat kuitenkin osoittaneet, että parvekkeen sivuseinän pienissä istutuslaatikoissa viihtyvät parhaiten juuri miniverenpisarat. Tämänvuotinen lajike oli uusi, Laura, ja osui täysin nappiin.

Pienoisverenpisarat ovat kukkineet ahkerasti koko kesän ja ovat edelleen runsaassa kukassa. Lajikkeen kasvutapa on seinustalle juuri sopivan rento.

Oli minulla isompikin verenpisara. Ihastuin puutarhamyymälässä upeisiin kukkiin ja istutin kaksi tainta altakasteluamppeliin. Päättelin googlaamalla, että kysymyksessä on lajike nimeltä El Camino. Kymmeniä verenpisaralajikkeiden kuvia katsellessani päädyin siihen, että juuri tämä on eniten minun makuuni: kukat ovat isot ja kauniit, mutta eivät räikeät, ja niissä on hienoja sävyvaihteluja.

Ikävä kyllä El Camino ei tykännyt altakasteluruukusta. Se kukki upeasti muutaman viikon ajan, mutta sen voimat eivät riittäneet jatkuvaan kukintaan. Havaitsin syyn vasta kasvia hävittäessäni, kun se oli jo melkein pystyyn kuivunut. Sen juuret eivät ilmeisesti koskaan kasvaneet riittävän alas, että se olisi päässyt hyödyntämään ruukun vesivarantoja. Harmi. Olisi pitänyt kastella ahkerammin päältä.

Jo siirtäessäni viljelylaatikon paikkaa ajattelin, että sen nurkassa olisi hyvä paikka daalialle. Katossa on nimittäin sillä kohtaa koukku, johon ison kasvin voisi sitoa, ja seinät suojaisivat sitä kahdelta puolelta. Niinpä istutin laatikon päätyyn Gold Crown -nimisen kaktusdaalian juurakon.

Kirvat iskivät daalian taimeen, mutta sain ne pidettyä ahkeralla suihkuttelulla sen verran kurissa, että kasvi onnistui kasvamaan täyteen mittaan eli lähes katonrajaan asti. Sieltä se nyt kumartaa kohti parvekkeen ikkunoita. Kukat ovat niin isoja ja painavia, että varret taittuisivat ja katkeaisivat, jos niitä ei pystyisi tukemaan.

Daaliassa on tällä hetkellä kahdeksan avonaista kukkaa. Olen jo ottanut siitä kaksi oksaa leikkokukiksi ja poistanut 3-4 kuihtuvaa kukkaa. Voi sanoa, että kukinta on runsas.

Lupasin keväällä, ettei parvekkeelleni tulisi tänä kesänä viidakkotunnelmaa vaan kyseessä olisi kokoelmahuone. Tämä ei aivan toteutunut. Epäonnistumisista huolimattakin parvekkeesta tuli erittäin rehevä, runsaasti kukkiva ja kaunis. Olipa hienoa, että kesällä oli runsaasti aikaa hoitaa ja ihailla sitä.

Kommentit (1)

Pelargoniharrastukseni on kehittynyt eksponentiaalisesti. Aloitin kaksi vuotta sitten yhdellä lajikkeella. Viime vuonna minulla oli lisäksi kaksi Pelargoniyhdistyksen huutokaupasta ostamaani erikoisuutta. Ja juuri nyt parvekkeellani kukkii kaikkiaan kymmenen pielikukkaa. Olen alkanut ymmärtää, mikä niissä viehättää. Mikä sinun mielestäsi on pelargoneistani kaunein?

1. Appleblossom Rosebud – roteva superkukkija

Ensimmäinen pelargonini. Tilasin Kodin Kukista kolme taimea, joista jokaisesta kasvoi roteva, runsaasti kukkiva pelakka. Talvetin niistä vain yhden. Otin siitä keväällä neljä pistokasta, joista syntyi elokuuhun mennessä viljelylaatikkooni mahtava kukkavyöry. Jälleen talvetin vain yhden ja otin pistokkaita.

Nyt olen jo vähän kyllästynyt Appleblossomiin. Se vie valtavasti tilaa, ja kukista tulee lasitetun parvekkeen lämmössä punareunaisia. Tykkään niistä enemmän valkoisina, vihreinä ja hennon vaaleanpunaisina nuppuina, ja toivoisin niiden pysyvän sellaisina. Ensi kesäksi minulla onkin juurtumassa April Snow -pistokas. Sen kukissa pitäisi olla valkoinen keskusta ja roosat reunat.

2. Askola – muhkeat, lohenväriset kukkapallot

Tämä oli puolisoni valinta Pelargoniyhdistyksen huutokaupasta. Ensimmäisenä kesänä nuori pelargoni teki ikkunalaudalla yhden vaivaisen kukkasen. Tänä keväänä vaihdoin sille uuden, melko pienen ruukun – ajattelin, että se on pieni kasvi - ja pelargonimullan ja sijoitin sen parvekkeelle. Ja nyt se kukkii runsaasti isoin, pallomaisin, lohenpunaisin kukin.

Askolan kukat ovat niin isoja, tiheitä ja painavia, että pelkään koko ajan varsien katkeavan. Olen tukenut niitä viereisten ruukkujen puolelta. Ensi kesäksi siirrän sen isompaan ruukkuun, koska nyt ymmärrän, että se onkin suurisieluinen suomalainen perinnepelakka eikä mikään muualta tullut, pitkälle jalostettu kääpiölajike. Ainutlaatuista Askolassa on, että kukkien terälehdet vaalenevat reunaa kohti. Yleensä pelakuissa on päinvastoin. Oranssiin vivahtava väri on luonnossa erittäin kaunis.

3. Ansbrook Mulberry Blotch – ihanimmat lehdet ikinä

Tällä pelargonilla on kyseenalainen maine hankalana tapauksena, joka voi kuolla mihin vuodenaikaan tahansa eikä kuki juuri koskaan. Moni sitä kuitenkin yrittää kasvattaa, koska sen lehdet ovat kauneimmat ikinä. Niiden reunat ovat kermanvaaleat, keskusta tumman punaruskea ja siinä välissä on vihreän eri sävyjä. Värikirjo ei valitettavasti toistu kovin hyvin kuvissa.

Sain huutokaupasta ostamani pistokkaan pidetyksi hengissä viime kesän ja talven yli, vaikka kitukasvuisena. Mietin, että heitän sen pois, ellei se pian ala viihtyä. Siitä tulikin tänä kesänä yllättävän nopeasti erittäin tuuhea, ja tällä hetkellä siinä on yhtä aikaa neljä kukintoa, kussakin 6-12 kukkaa. Nuppuja on vielä runsaasti. Koen päässeeni pelargoniurani huipulle!

Istutin Ansbrook Mulberry Blotchin keväällä pieneen saviruukkuun Plantagenin pelargonimultaan. Olen lannoittanut sitä noin joka toinen kastelukerta Kekkilän vaaleanpunaisella kesäkukkalannoitteella ja joka toinen kerta Nelsonin pelargonilannoitteella. Olen antanut sille valoisimman kasvupaikan ja pitänyt huolta, ettei se ole kuivunut liikaa eikä ollut liian märkä. Ja sitten olen vain jännittänyt nuppujen aukeamista. Ainakin kolmet nuput kuivuivat ennen kuin ensimmäinen kukinto kasvoi täyteen mittaan.

4. Bob Newing – tähtipelargonien aatelia

Otin Pelargonipäivillä kuvan erityisen sykähdyttävästä kukasta. Tänä keväänä sen pistokkaita oli myynnissä paikallisessa puutarhamyymälässä, Viherlassilassa, jolloin selvisi nimikin: Bob Newing. Sain kuin sainkin sieltä oman, Pelargonitaivaassa kasvatetun taimen.

Ansbrook Mulberry Blotchin tavoin Bob Newingin pääviehätys on lehdissä eikä niinkään kukissa. Tavallisten vyöhykepelargonien lehdet ovat piparkakkureunaisia, mutta tähtipelargonien lehtien reunat ovat särmikkäämpiä, tähden muotoisia. Sama pätee kukkiin: niiden terälehdet ovat pyöreän sijasta sahalaitaisia. Bob Newingin kukat ovat sähäkän punaiset, valosta riippuen oranssiin vivahtavat tai tomaatinpunaiset.

5.  Vectis Finery – Hienostuneita pikkupalloja

Myös Vectis Finery on tähtipelargoni, mutta sitä jalostettaessa on keskitytty lehtien sijasta kukkiin. Vectis Fineryn vaaleanpunaiset kukat muodostavat kauniin, pyöreän pallon ja kukat ovat sahalaitoineen suloiset. Kukissa on viehättäviä värieroja. Lehdet ovat melko vaatimattomat.

Pelakka kukkii runsaasti, muttei kasva ainakaan yhdessä kesässä kovin isoksi. Hyvä niin – mahtuu parvekkeelle paremmin. Fineryn kasvutapa on sellainen, että kukat sojottavat pallon muotoisesta kasvista eri suuntiin, joten vaikka kukintoja olisi kasvissa useita, niitä on vaikea saada siististi samaan kuvaan. Myös Vectis Fineryni on Pelargonitaivaan tuotantoa ja hankittu Viherlassilasta tänä keväänä.

6. Madame Salleron – Kun on kaunis ja tuoksuva, ei tarvitse kukkia

Madame Salleron on Englannissa 1800-luvun lopulla kehitetty pelargonilajike, joka ei kuki lainkaan. Jos Madame Salleronina myyty kasvi kukkii, se on väärennös. Ostin Madameni Ruissalon kasvitieteellisestä puutarhasta viime tammikuussa. Siellä se oli kehittynyt keinovalossa tuuheaksi pikku puskaksi. Pensas harveni murto-osaan entisestä ennen kuin kevät koitti ja sain sen siirretyksi parvekkeelle, mutta siellä se onneksi voi hyvin ja pulskistui uudelleen.

Madame Salleron on jalostettu englantilaisten puutarhojen kukkapenkkien (herbaceous border) reunuskasviksi. Sen kasvutapa on mätäsmäinen ja rönsyilevä, joten siitä muodostuu helposti yhtenäinen vihreä-valkoinen kaulus kukkiville kasveille.

Huomasin vasta ihan äsken, että Madame tuoksuu vienosti sitruunalta. Minulla ei olekaan varsinaisia tuoksupelargoneja, joten tämä oli iloinen yllätys.

7. Dronning Ingrid – Melkein Mårbacka

Vaaleanpunainen, runsaasti kukkiva Mårbacka on niin haluttu, että moni puutarhamyymälä myy Mårbackana muitakin samanvärisiä pelargoneja. Minunkin Dronning Ingridissäni oli kasvattajapuutarhan jäljiltä tarra Dronning Ingrid, mutta hintalapussa luki Mårbacka. Kasvi oli alkukesän silmänilo, joka kukki upeasti, kun muut pelakat vasta miettivät, kasvattaisivatko vielä juuria vai joko olisi kukkanuppujen vuoro. Ja juu, kyllä kuningatar kukkii edelleen.

Dronning Ingridin kukkapallot ovat vähän pienemmät ja kukat kerrotummat kuin Mårbackan, ja sillä on eri väriset heteet (keltaiset, kun Mårbackalla on muistaakseni punaiset tai oranssit). Harrastajat tietävät, että aitoja Mårbackoja on puutarhamyymälöissä myynnissä vain harvoin, Plantagenista niitä tosin voi löytää. Ruotsissa on tarjolla vaaleanpunaisen lisäksi valkoisia ja punaisia Mårbackoja. Dronning Ingrid on tanskalaisen kasvattajan kehittämä lajike, jota voi sanoa vaikka Mårbackan siskoksi tai tyttäreksi.

8. Nimismies – Kaunotar itärajan takaa

Tarina kertoo, että rajantakaisessa Vepsässä matkaillut pelargoniharrastajien porukka ihastui paikallisen viranomaisen akkunalla kasvaneeseen pelargoniin niin, että pyysivät pistokkaan. Kukalle annettiin Suomessa nimeksi Nimismies, koska suunnilleen sellainen oli viranomaisen asema. Venäjällä sama pelakka tunnetaan nimellä Nevesta eli morsian, ja sitä tiedetään kasvatettavan myös Ruotsissa. Sama kukka lienee tullut Suomeen sekä itä- että länsirajan takaa.

Hankin tämän kansainvälisen kaunottaren Facebookin Ostetaan, myydään ja vaihdetaan pelargoneja -ryhmästä ja sain sen huolellisesti pakattuna postipakettina, jonka runko oli tehty pizzalaatikosta. Pikkutaimi pudotti valtaosan lehdistään istuttamisen jälkeen, mutta juurtui nopeasti uuteen ruukkuunsa ja ryhtyi kukkimaan. Nimismiehen kukat ovat viileän pinkit, ja värin intensiivisyys vaihtelee kukasta toiseen.

9. Eileen Nancy – Vaaleanpunainen hempukka

Myös Eileen Nancy -yksilöni on peräisin pelargoniharrastajien Facebook-ryhmästä. Pistokkaat maksavat siellä yleensä 4-5 euroa plus postikulut, ja niitä näyttää tulevan myytäväksi melkein kautta vuoden. Niitä syntyy, kun harrastajat leikkaavat liian isoiksi kasvaneita tai muotopuolia pelargonejaan. Monet karsivat kasveja talvisäilöön viedessä tai keväällä kasvukauden alkaessa.  

Eileen Nancy on oikea hempukka, suloinen, isokukkainen, kerrottu pelargoni, ehkä romanttisimman näköinen kaikista pelargoneistani. Väri tuo mieleen mansikat ja kermavaahdon, vaikka kukkien punainen on hyvin vaalea.

10.  Karoliina – Sähäkkä perinnepelargoni

Karoliina on yksi vanhimmista suomalaisista pelargoneista, joiden historia tiedetään. Samanlaista sähäkän pinkkiä, violettiin vivahtavaa pielikukkaa on kasvanut saman talon ikkunoilla Tyrväällä, nykyisessä Sastamalassa, 1800-luvulta lähtien. Karoliinan terälehdet ovat moniin pelargoneihin verrattuna kapeahkot ja kukat kerrotut. Kasvini on vielä pieni, mutta aika näyttää, tuleeko siitä siro, roteva vai jotakin siltä väliltä. Suomalaiset perinnepelargonit ovat usein aika isoja.

Karoliina tuli myyntiin, kun muuan pelargoniharrastaja karsi isoa kokoelmaansa. Ymmärrän, että moni pelargoni viehättää silmää enemmän kuin Karoliina, mutta minä halusin kokoelmaani juuri sen. Olemme nimittäin molemmat pohjimmiltamme Tyrvään tyttöjä. Ulkonäkö ei kerro meistä kaikkea.

--

Päivän kuvat: Tunnistatko pelargonit ryhmäkuvista?

Kommentit (2)

Vierailija
1/2 | 

Yksi ääni Mme Salleronille ja yksi Nimismiehelle. En ole edes tiennyt että pelargoneissakin on eri lajikkeita ja valtava kirjo lehtien ja kukkien muodoissa ja väreissä. Aina oppii.

Vierailija
2/2 | 

Kaikki ovat upeita, mutta erityisen viehättäviä ovat iki-ihana Karoliina sekä Askola; ovat näyttäviä!

Seuraa 

Tietyssä iässä olet, kun tiedät menettäneesi jotakin tärkeää ikääntymisen takia. Itse en enää pysty esimerkiksi kävelemään pitkiä matkoja. Olen krooninen kipupotilas ja minulla on verenpainetauti. Blogin vakioaiheita ovatkin krempat ja niiden hoidot sekä kaikenlainen kiukuttelu ja kummastelu. Erityisesti minua harmittaa, kun liikuntaa pidetään ratkaisuna vähän kaikkeen, vaikka minulle se toi elinikäiset vammat. Iloa minulle tuottavat kaunis koti ja vaatteet sekä parvekepuutahan hoito ja kukat. Kirjoitan vuorotellen näistä teemoista.

Olen Maija Rauha, 61-vuotias ja eläkkeellä perjantaisin. Kirjoittaminen on minulle sekä ammatti että harrastus. Tervetuloa tiettyyn ikään!

--

Oletko Facebookissa? Käy tykkäämässä Tietyssä iässä -sivusta, niin saat uutisvirtaasi tiedon uusista blogikirjoituksista, mikäli algoritmien jumalat ovat suosiolliset!

--

Siirtolapuutarhapalstallani on oma kanava Instagramissa. Se löytyy nimellä villa_palanen. Kerron siellä mökin ja puutarhan kuulumisia useammin kuin täällä blogissa.

--

Tavoitat minut osoitteesta maijarauha@gmail.com

--

 

Blogiarkisto

2020
2019
2018
2017
2016