Kirjoitukset avainsanalla parveke

Molemmat keväällä huutokaupasta hankkimani pelargonit ovat yhä hengissä. Jo se on mielestäni saavutus, mutta suomalaisiin perinnepelargoneihin kuuluva Askola kaiken lisäksi kukkii! Ja juuri niin ihanasti kuin pitikin, korallinvärisin, vaaleareunaisin, puolikerrotuin kukin. Kukkavanoja on ainakin toistaiseksi vain yksi, eikä kukinto ole järin runsas, mutta on tämäkin jotakin.

Brittikaunotar Ansbrook Mulberry Blotch ei kuki. En sitä kyllä odottanutkaan, kun tämä pienoispelargoni kuulemma kukkii harvoin. Lehdissä ei myöskään ole näkyvissä lajikkeelle tunnusomaista punaruskeaa keskustaa. En tiedä, olisiko jotakin pitänyt tehdä toisin. Onko kasvi kenties saanut liikaa tai liian vähän valoa? Olisiko sitä pitänyt lannoittaa tietyllä tavalla? Jos tiedätte, kertokaa. Siihen asti tyydyn näihin vihreä-valkoisiin lehtiin.

Mulberry blotchin latvominen oli todennäköisesti virhe. Askolan kasvu virkistyi latvomisesta kovasti, ja se sai kolme uutta, paksua haaraa. Myös Mulperi alkoi pukata uutta oksaa joka välistä. Niistä kuitenkin vain yksi jäi henkiin, ja sen vahvistuessa alkuperäinen runko pudotti lehtensä ja lopetti kasvunsa. Pelargoni on nyt hieman yli 20 cm korkea, yksirunkoinen ja vino.

Itse leikkaamani Apple blossom -pelargonin pistokkaat vahvistuivat parvekkeen viljelylaatikossa niin hitaasti, että olin jo menettää uskoni. Pelkäsin, ehtivätkö ne kukkaan koko kesänä. Ihan turhaan. Tällä hetkellä kasvit ovat monihaaraisia ja noin 80 cm korkeita. Neljässä rungossa on hätäisesti laskien 50 kukintoa, joista osa nupulla.

Nyt mietin vain, minne tänä syksynä istutan tulppaanin sipulit, kun viljelylaatikko näyttäisi olevan erittäin varattu pakkasiin saakka.

--

Päivän kuvat: Pelargoni Askola kukkii.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Ostin daalian juurakon Schipholin lentokentältä katsomatta juuri muuta kuin pakkauksen kuvaa. Nyt en mahdu kapealla parvekkeellani kunnolla edes kääntymään. Monsteridaalia on ruukkuineen 150 cm korkea, ja sen isoimman kukan läpimitta on 24 senttiä.

Kolme yli 20-senttistä kukkaa on nyt täysin auki, niistä ensimmäinen ja isoin jo kuihtumaan päin. Kaksi isoa nuppua on avautumassa. Niiden lisäksi on kehittymässä vielä viisi nuppua. Kukinnan pitäisi kestää neljä kuukautta – ans kattoo.

Pakkauksen mukaan daalia Avignon kasvaa metrin korkuiseksi ja tekee 20-senttiset kukat, joten minulle on sattunut poikkeuksellisen roteva yksilö. Sen ruukku oli alun perin istutuspöydän päällä, mutta kun kukat alkoivat avautua katon rajassa, tuntui järkevältä siirtää koko hoito lattialle. Muutenhan kukkia ei olisi päässyt ihailemaan ollenkaan.

Lattialla ei kuitenkaan ollut tilaa muualla kuin aivan oven vieressä. Korituolin suuntaan ja parvekelaseja säätämään pitää nyt hivuttautua daalian ja jalallisen viljelylaatikon välistä. Kukkavarsia pitää työntää hieman syrjään, että siitä mahtuu kastelukannun kanssa.

Ruukkuun työnnetyt, 80-senttiset kukkakepit eivät ole enää pitkään aikaan riittäneet daalian tueksi, joten olen sitonut sen kukkalangalla kiinni viereiseen seinään. Sillä kohtaa sattuu olemaan ikkunan puitteessa hieman ulospäin työntyvä ruuvin kanta, johon kiinnitin langat. Ei optimaalista, mutta saa kelvata.

Kukat ovat kyllä kerrassaan ihanat. Jokainen kermanvärinen terälehti on yksilöllisesti raidoitettu viininpunaisella, tai oikeastaan mustaviinimarjan punaisella. Kukinnot ovat myös keskenään erilaisia – toiset vaaleampia, toiset punaisempia yleissävyltään. Kukan keskustassa on hieman keltaista ja oranssia.

Ostin samalla kertaa toisenkin juurakon, ja istutin ne samaan, soikeaan ruukkuun. Toinen daalia lähti kuitenkin hitaammin alkuun, ja jäi täysin Avignonin varjoon. En usko, että se kukkii ollenkaan tänä kesänä. Enkä ole ihan varma, kukitanko Avignoniakaan toista kertaa. Sille ei yksinkertaisesti ole sopivaa paikkaa.

Luulen, että ensi kerralla tutkin daaliapakkaukset tarkemmin ennen ostopäätöstä. Joku 50-senttinen sopisi pieneen tilaan huomattavasti paremmin. Vai mitä mieltä olette?

--

Päivän kuvat: Daalia Avignon kukkii.

Kommentit (1)

Parvekkeelleni tulee tänä kesänä täysin eri istutukset kuin koskaan ikinä, ellei pelargoneja lasketa. Valitsin amppeleihin ja viljelylaatikkoon valkoisia ja pinkkejä aurinkoliisoja, tavallisten ahkeraliisojen paremmin paahdetta kestäviä serkkuja. Koetan tällä valinnalla ehkäistä viime kesän tilanteen, jossa rehevä kasvusto kuihtui käsiin helteiden vyöryessä yli.

Länsiparvekkeelle paistaa aurinko suoraan vain muutaman tunnin ajan, mutta lämpötila kohoaa silti helposti 35 asteeseen ja ylikin. Viileässä viihtyville kasveille olosuhteet voivat olla liikaa valoaläpäisevistä vekkikaihtimista ja tuuletuksesta huolimatta. Toisaalta erittäin paljon valoa vaativat kukatkaan eivät ole ihan oikeassa paikassa.

Tilasin aurinkoliisat ja verenpisarat pikkutaimina, jotka esikasvatin itäisellä ikkunalla istutuksia varten. Niiden lisäksi minulla oli juurtumassa Apple blossom -pelargonin pistokkaita sekä muratin ja köynnösvehkan oksia. Oli siinä ruukku poikineen.

Aurinkoliisoissa on nyt jo nuppuja, mutta vielä niin pieniä, etten odota niiden aukeavan pariin viikkoon.  Jätin istutuksiin reilusti tilaa leviämiselle, sillä aurinkoliisan sanotaan kasvavan hyvissä olosuhteissa isokokoiseksi. Minulla on ollut aikaisemmin taipumusta aliarvioida kasvien kokoa. Pieni parvekkeeni kasvaa helposti aivan täyteen.

Istutin jalallisen viljelylaatikon päätyyn pistokkaista kasvatetun muratin. Lisäksi laatikossa on neljä pelargonin pistokasta ja neljä aurinkoliisaa. Viime kesänä minulla oli omissa ruukuissaan kolme pelakuuta, ja kaikki viihtyivät hyvin, vaikka periaatteessa pelargoni pitää enemmän hieman viileämmästä. Apple blossom ei selvästikään ota kovin helposti nokkiinsa.

Kevään hirmuisin hetki oli se, kun latvoin pelargonit. Kaikki pistokkaat olivat hyvässä kasvussa ja yhdessä oli jo kukkanuppukin, kun tartuin uusiin, Lidlistä hankittuihin sekatööreihini ja raa’asti napsaisin jokaisesta latvan pois. Latvoin jopa Ansbrook Mulberry Blotchin! Voin jo sanoa, että operaatio onnistui: taimet ovat selvästi tuuhettumassa. Ilman typistämistä niistä olisi kasvanut pelkkiä pitkiä sojoja. Tai ainakin pelkäsin niin.

Parvekkeen sivustan tangoilla riippuvissa pienissä Ikean metalliastioissa olen kasvattanut enimmäkseen pikkuorvokkeja, viime kesänä myös krassia. Nyt keksin tilata Kodin kukista kahta lajiketta Bella Fuchsia -miniverenpisaroita. Hollantilainen kauppapuutarha on tuotteistanut nämä nätit lajikkeet. Minulla on vaaleanpunaista Sophiaa ja kerrottua, kaksiväristä Juliaa.

Olen tosi tyytyväinen valintaan, sillä pieni tila näyttää olevan näille kasveille ihan riittävä. Kutsun kukkia ballerinoiksi, koska Julioiden terälehdet tuovat mieleen monikerroksisen tutun. Juliat ovat heiveröisempiä kuin Sophiat, joista tuli nopeasti pieniä, pyöreitä kukkapuskia. Sophia on kasvutavaltaan pystympi, kun Julia riippuu mieluummin alaspäin.

Kuljin tammikuussa Amsterdamin lentokentän kautta, ja ostin sieltä matkamuistoksi daalian ja jaloleinikin juurakoita. Molemmat daaliat punnersivat pintaan, mutta vain toinen niistä lähti kunnolliseen kasvuun. Se onkin jo oikein paksuvartinen ja roteva. Ja jokos tuolla mahtaisi kukkanuppukin olla? Tuskin vielä sentään.

Luulen, että jaloleinikeille parvekkeeni on liian lämmin. Ne tekivät ihan mukavasti lehtiä, mutta kasvu on nyt lähes tyrehtynyt, vaikka olen lannoittanut niitä hieman ja huolehtinut kasvualustan sopivasta kosteudesta. Siinä puuhassa minua auttaa kosteusmittari, joka näyttää, onko multa kuivaa, kosteaa vai märkää.

Orvokit olivat impulssiostos torilta, kun parvekkeelle piti äkkiä saada jotakin kukkivaa vieraiden tullessa. Olen poikkeuksellisesti antanut niiden olla omissa amppeleissaan, joiden multatila kylläkin on surkean pieni. Kukkaparat nuupahtavat, ellei niitä kastele kaksi kertaa päivässä.

Kukkaportaallani on kaksi vapaata hyllyä, eivätkä kaikki amppelipaikatkaan ole käytössä. Muutama impulssiostos siis  sallittaneen vielä ennen kesää.

--

Päivän kuva: Bella Fuchsia Sophia.

Kommentit (0)

Olin marraskuussa laiska enkä jaksanut tehdä mitään parvekkeella koko kesän kasvaneelle amaryllikselle. Kannoin sen sellaisenaan astiassaan Ikea-kassissa kerrostalon autotalliin ja unohdin sinne. Tammikuun lopulla tuli mieleen, tarvitsisiko se kenties lirauksen vettä. Pyysin puolisoa tuomaan kassin ja kasvin ylös tallissa käydessään. Näin tapahtui.

Näky yllätti. Amaryllis oli pudottanut kaikki vanhat lehtensä. Ruskeiden jäänteiden keskeltä nousi komea kukkanuppu, joka oli jo yli viisi senttiä pitkä. Huh! Mitenkähän se olisi siellä pimeässä kukkinut? Istutin sipulin uuteen multaan ja nostin ikkunalle. Eikä aikaakaan, kun se kukki ennennäkemättömän hienosti. Kukinnoissa oli suuri määrä värisävyjä vihreästä kermanvalkoisen kautta punaiseen.

Kukkavanoja oli kaksi. Kukinnan jälkeen katkaisin ne ja siirsin kasvin itäikkunalle odottamaan parvekekauden alkua. Lehdet lähtivätkin heti kasvuun.

Minulla ei ole ollenkaan perinteisiä kukkivia huonekasveja. En ole kovin innostunut kasvilampuista enkä kasvien kiduttamisesta pimeässä. Taidan ajatella huonekasveista samoin kuin kotieläimistä: ne ovat kerrostaloasunnossa vähän väärässä paikassa, joten parempi, kun jätän väliin. Silti iloitsen kovasti kissavieraista ja tykkään kukista.

Tänä talvena minulla on ollut peräti kolme huonekasvia, kaikki köynnöksiä. Muratti kasvoi kesällä parvekkeella parista pikku oksasta muhkeaksi puskaksi, jonka nostin syksyllä sisään ja sijoitin ikkunan eteen. Joulun aikaan se näytti upealta valotettuna. Muratti on istutettu Lechuza-altakasteluamppeliin.

Muratin nykyisellä paikalla oli marraskuuhun asti köynnösvehka, jonka kasvatin 20 vuotta vanhan kasvin pistokkaista. Ostin aikanaan vehkan somistamaan työhuonettani, mutta kun toimisto siirtyi avokonttoriin, en saanut kiinnittää koukkua kattoon. Nyt siirsin hyvän kokoisen kasvin kylpyhuoneeseen, jossa se onkin viihtynyt yllättävän hyvin. Katon led-valot riittävät hyvin pitämään sen elinvoimaa yllä. Pidämme sen takia kylpyhuoneessa jatkuvasti valot päällä päivisin.

Köynnösvehka on Gunvor Olin-Grönqvistin suunnittelemassa Arabian kauniissa Suvi-amppelissa, joka ei ole kovin iso, mutta riittää vehkan juurille hyvin. Siron ripustimen ryöväsin parvekkeelta Lechuza-amppelista.

Minulla oli kesällä parvekkeella kaksi Apple Blossom -pelargonia, jotka kasvoivat tosi isoiksi ja kukkivat pitkään. Nostin yhden niistä ennen joulua olohuoneen länsi-ikkunalle, jossa kasvi alkoi pikkuhiljaa pudottaa lehtiään. Päätin ottaa siitä pistokkaita ennen kuin kasvi kokonaan kuolisi. Samalla leikkasin valtavaa runkoa reippaasti, mutta en sentään kymmensenttiseksi, kuten joissakin ohjeissa sanotaan.  

Yritin turhaan juurruttaa pistokkaita vesilaseissa, mutta kun juuria ei alkanut ilmaantua, tökkäsin ne lopulta suoraan multaan. Leikkasin samaan syssyyn versoja myös muratista ja köynnösvehkasta. Köynnökset kasvavat helposti liian isoiksi, ja olen epävarma niiden nuorennusleikkauksesta. Yksi muratti kuoli minulta kokonaan, kun leikkasin sitä reippaasti. Siksi ajattelin, että on ihan hyvä olla nuoria kasveja varalla.

Käytin istutuksiin kylvömultaa ja pidin pistokkaiden päällä osan päivästä muovipussia, jotta mikroilmasto olisi kosteampi. En osaa vielä sanoa, onko juurrutus onnistunut, mutta elän toivossa. Uskon, että ainakin muratti ja vehka pärjäävät, pelargoneista en tiedä, kun en ole ennen lisännyt niitä pistokkaista.

Vanhin huonekasvini on kultaköynnös, jonka olen vuosien mittaan herättänyt henkiin pistokkaiden avulla ainakin pari kertaa. Sen versot kasvavat useiden metrien pituuteen, mutta kerin ne ruukun ympärille niin, että kasvi muistuttaa lopulta isoa, vihreää palloa. Kastelun unohtuminen on välillä johtanut siihen, että kasvi on pudottanut ison osan lehdistään ja näyttänyt aika ikävältä.

Nyt vaihdoin kasvin uuteen multaan. Kultaköynnöksen juuret ovat tosi pienet eivätkä ne olleet kasvaneet täyttämään aiempaa ruukkua, joten vaihdoin samalla ruukun pienempään. Kasvi on menestynyt hämmästyttävän hyvin, vaikka matkaa lähimpään ikkunaan on melkein kolme metriä. Sen täytyy olla erityisen sitkeä lajike.

Kevät on alkanut myös parvekkeellani. Istutin marraskuun lopulla 11 pussillista pikkusipuleita istutuslaatikkoon ja muutamaan ruukkuun. Ensimmäisenä punnersi esiin ihana iiris, jonka lajike on Iris reticulata Harmony. Tämän tumman violetin suloisuuden lisäksi istutin vaaleamman lilaa Katharine Hodkinia. Minulla ei ole aikaisemmin ollut iiriksiä kevätkukkina, mutta tämä kerta ei takuulla jää viimeiseksi! Kukka on paljon kauniimpi kuin pakkauksen kuvassa, ja kun se kasvaa korotetussa istutuslaatikossa, sitä on helppo ihailla läheltä.

Jännittyneenä odotan, mitä seuraavaksi tulee kukkaan. En edes kunnolla muista, mitkä sipulit heitin erillisiin ruukkuihin ja mitkä laatikkoon. Paitsi että isot papukaijatulppaanit ovat viljelylaatikon reunalla kahdessa rivissä. Maltan tuskin odottaa!

Päivän kuvat: Iris reticulata Harmony, kevään ensi airut parvekkeellani.

--

Korjaus: puhuin kirjovehkasta, vaikka tarkoitin kultaköynnöstä. Korjasin kasvin nimen 10.3.2019.

Kommentit (0)

Seuraa 

Tietyssä iässä olet, kun tiedät menettäneesi jotakin tärkeää ikääntymisen takia. Itse en enää pysty esimerkiksi kävelemään pitkiä matkoja. Olen krooninen kipupotilas ja minulla on juuri todettu verenpainetauti. Blogin vakioaiheita ovatkin krempat ja niiden hoidot sekä kaikenlainen haikailu ja kiukuttelu. Erityisesti minua harmittaa, kun liikuntaa pidetään ratkaisuna vähän kaikkeen, vaikka minulle se toi elinikäiset vammat. Iloa minulle tuottavat kaunis koti ja vaatteet sekä parvekepuutahan hoito ja kukat. Nämä aiheet näkyvät myös blogissani.

Olen Maija Rauha, 59. Kirjoittaminen on minulle sekä ammatti että harrastus. Tervetuloa tiettyyn ikään!

--

Oletko Facebookissa? Käy tykkäämässä Tietyssä iässä -sivusta, niin saat uutisvirtaasi tiedon uusista blogikirjoituksista!

--

Tavoitat minut osoitteesta maijarauha@gmail.com

--

Blogiarkisto

2019
2018
2017
2016