Kirjoitukset avainsanalla puutarha

Totuus tomaattiruukuista ja muita havaintoja tomaatin kasvatuksesta seinustalla

17.1.2025 klo 12:17

Tomaatin tuoksu kuuluu parhaisiin lapsuusmuistoihini. Mummi ja pappa kasvattivat tomaatteja ja kurkkuja myyntiin kasvihuoneessa, jonne oli käynti suoraan heidän eläketalonsa alakerrasta. En oppinut heiltä tomaatin kasvatuksesta mitään, koska kasvihuone oli jyrkästi lapsilta kiellettyä aluetta. Pääsin tuohon lämpimään ja kosteaan paratiisiin vain pari kertaa lyhyesti mummin kanssa. Sain kuitenkin sieltä elinikäisen kaipuun tomaattien tuoksuun.

En hankkinut siirtolapuutarhapalstaani Villa Palasta kasvattaakseni tomaatteja, vaan täyttääkseni sen kukilla. Tomaatin kasvatusmahdollisuus tuli yllättäen ja pyytämättä. Tiesin, ettei sinne voi pystyttää kasvihuonetta, koska tontilla on jo varastomökki ja vain yksi lisärakennus sallitaan. Huomasin kuitenkin, että mökin länsiseinusta on kesäisin hyvin lämmin ja suojaisa. Siis sopiva tomaateille.

Viime keväänä ryhdyin tuumasta toimeen. Tässä kasvukauden havainnot:

Luomutomaattilajike Matina tuotti kiinteitä tomaatteja, joista oli helppo leikata viipaleita leivälle.

1. Tomaatti tuottaa kelpo satoa mökin seinustalla

Hyötykasviyhdistyksen verkkosivuilla mainittiin, että runkotomaatti Matina on perinnelajike, jota voi kasvattaa sekä avomaalla että kasvihuoneessa. Kylvin maaliskuun puolivälissä kymmenkunta siementä, joista kolme iti, mutta vain yksi taimi näytti elinkelpoiselta. Sillä siis mentiin jatkoon.

Sungold-kirsikkatomaattia sanottiin Impectan siemenpussissa yhdeksi maailman makeimmista, ja se on voittanut joitakin epävirallisia makutestejäkin. Sitä suositeltiin kasvihuoneeseen tai lämpimälle seinustalle. Siemeniä oli seitsemän ja kylvin kaikki. Terhakoita taimia tuli kuusi, joista pidin neljä ja annoin kaksi myytäviksi siirtolapuutarhayhdistyksen taimitorille. Yhden taimen jätin kaupunkiin parvekkeelle.

Kesän tärkein havainto oli, että tomaatinkasvatus ylipäätään onnistui. Molemmat lajikkeet tuottivat satoa ruukuissa mökin seinustalla. Matina teki ison ja pienen tertun lisäksi yhden tertun, joka meni pilalle. Kaikki Sungoldit tekivät viisi pitkää terttua, joista neljä kypsyi kokonaan tai lähes kokonaan. Satokauden keskellä sain poimia kourallisen herkullisia tomaatteja noin joka toinen päivä. En ostanut torilta kirsikkatomaatteja koko kaudella.

Ja tuoksu, siitähän tietysti saatoin nauttia joka päivä keväästä syksyyn pelkästään hipaisemalla kasveja ohi kulkiessani.

Sungold-tomaatit kasvoivat kesän mittaan melkein kiinni räystääseen.

2. Pienet tomaatit kasvavat usein jättimäisessä rungossa

Tein keväällä hassun aloittelijan virheen, kun kuvittelin, että kirsikkatomaatit kasvavat pienissä, pensasmaisissa tomaattikasveissa ja isot tomaatit korkeissa, kasvihuoneen kattoon tuettavissa kasveissa. Olisin oikeastaan halunnut pensastomaatteja, mutta sainkin todella korkeita ja rotevia runkotomaatteja. Ne tavoittelivat jo kuistin kattoa, kun viidennen kukkatertun jälkeen latvoin ne. Ensi kesäksi minulla on varattuna sekä pensas- että runkotomaatin siemeniä ja tiedän, miten ne eroavat toisistaan.

Kesäkuun lopulla ja heinäkuun alussa tomaattien pituuskasvu oli nopeaa ja lopulta tuin ne räystään alle, kun telineet eivät enää pystyneet tukemaan runkoja.

3. Tomaattiruukut ovat liian hentoja runkotomaateille

Mökin seinustalla kulkee laatoitettu käytävä, joten taimien istuttaminen maahan ei ollut mahdollista. Hankin niitä varten erityisesti tomaateille tarkotetut altakasteluruukut, joihin kuului kolmikerroksiset, taimen kasvaessa osista koottavat tukikehikot.

Pieleen meni. Tukikehikon kokoaminen tukevaksi oli vaikeaa, ellei mahdotonta. Osaset eivät kiinnittyneet toisiinsa riittävän tiukasti, joten pyramidi oli jatkuvasti vaarassa sortua ja sortuikin. Paikkailin liitoksia aluksi jeesusteipillä, mutta lopulta luovutin. Kehikko oli myös naurettavan matala runkotomaateille. Tomaatit kasvoivat hujauksessa sen ohi, joten rungot oli pakko tukea myös ylhäältäpäin.

Alkukesällä siirtelin ruukkuja sateelta suojaan terassille vain huomatakseni, että tuulenpuuskat olivat tarttuneet kehikoihin ja tomaatit viruivat pitkin pituuttaan terassin lattialla. Siirsin ruukut lasikuistille, jossa ne viettivät muutamia päiviä kuin kasvihuoneessa. Samalla havaitsin, että tomaatin runko on taipuisa eikä taitu pienestä. Peruuttamatonta vahinkoa ei tapahtunut.

Kasvit alkoivat kuitenkin olla liian isoja kuistille. Kiinnitin rungot pehmustetulla metallilangalla mökin räystään alle koukkuihin tai törröttäviin nauloihin, joita siellä sattui olemaan melko sopivin välimatkoin. Näin tuettuina runkotomaatit kestivät loppukesän myrskyt.

Aion käyttää ruukkuja jatkossakin, mutta tuskin runkotomaateille. Saatan myös jättää kehikot pois.

Heinäkuun lopulla tutustuin latvamätään ja suojasin ruukut paahtavalta auringolta kangasriekaleilla.

4. Tomaatit vaativat katkeamatonta paapomista

Sitä luulisi, että altakasteluruukussa olevan tomaatin voisi jättää pariksi päiväksi oman onnensa nojaan. Väärin! Havaitsin, että heinäkuun helteillä aamulla täytetty vesitila oli usein illalla jo tyhjä. Järjestin matkoilla ollessani tomaateille kastelun joka kolmas päivä, ja se ei todellakaan ollut tarpeeksi usein.

Tomaatit reagoivat epäsäännölliseen kasteluun latvamädällä. Raakileiden kärjet ja lopulta koko raakileet mustuivat ja muuttuivat syömäkelvottomiksi. Menetin latvamädälle Matinan toisen ison tomaattitertun ja pari tertullista kirsikkatomaatteja.

Latvamätä johtuu siitä, että kasvi ei saa riittävästi tarvitsemiaan ravintoaineita, ja se taas johtuu siitä, että juuristolla on vaikeuksia toimittaa niitä kasvin käyttöön. Ongelmana voi olla kuivuuden ohella mullan kuumentuminen auringossa. Näin kävi epäilemättä Palasessakin. Sidoin mustien ruukkujen ympärille ensiavuksi kangassuikaleita, jotka revin käytöstä poistetuista valkoisista lakanoista. Näytti kamalalta, mutta toivottavasti toimi. Ainakin satoa alkoi jälleen tulla.

Ensi kesänä järjestän kastelun säännöllisemmäksi ja suojaan multatilan paahtavalta auringonpaisteelta.

Syyskuussa kasvustot näyttivät kaikkea muuta kuin terveiltä. Uskoakseni ne kärsivät isoista lämpötilanvaihteluista, muun muassa. Satokausi oli kuitenkin jo päättymässä, ja keräsin viimeiset raakileet sisälle kypsymään.

5. Ruukkutomaatin lannoittaminen on taitolaji

Tiesin, että tomaatti tarvitsee paljon vettä ja ravinteita. Sekoitin ruukkuihin kasvualustaksi Puutarhan mustaa multaa, tomaattien erikoismultaa ja ripauksen kompostotua pollen potkua. Kun tomaattimulta loppui kesken, laitoin vähän enemmän kompostia. Lisäksi lannoitin pakkauksen ohjeiden mukaisesti kasteluveteen liuotettavalla tomaattilannoitteella.

Ohjeessa ei mainittu, että lannoittamisen voisi jossakin vaiheessa lopettaa. Heinäkuun lopulla kasvustot olivat kauttaaltaan aivan tummanvihreitä ja lehdet olivat käpertyneet sisäänpäin. Käpertymiseen voi olla muitakin syitä, mutta varsinkin uusien versojen tumma väri on merkki liiasta lannoittamisesta. Vähensin lannoittamista heti, kun ymmärsin tämän.

Kun kasvien veden tarve oli helteellä iso ja jokainen vesilitra oli lannoitettu, kasvuvoimaa kertyi nähtävästi liikaakin. Ensi kerralla vähemmän on enemmän.

Jokainen tomaatti on ihme

Yhteenveto: Molemmat lajikkeet pärjäsivät seinustallakin, vaikka kasvihuone olisi tarjonnut niille vakaammat olot. Sungold oli maineensa veroinen, isohko, erittäin herkullinen ja makea kirsikkatomaatti. Matina oli tavallisempi lajike eikä yhtä satoisa kuin Sungold.

Kesän 2024 sää oli tomaatin kasvatukselle erityisen sopiva: lämpöä riitti ja sateet enimmäkseen kiersivät Peltolan kaukaa, joten ruukuista ei tullut tulva-altaita. Kasvatus onnistui, mutta todennäköisesti minusta huolimatta, koska taitojahan minulla ei ollut. Opin paljon, mutta en silti pidä onnistumista ensi kesänä itsestäänselvyytenä. Jokainen tomaatti on ihme.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Tietyssä iässä

Vaikeinta mitä tiedän siirtolapuutarhalla on kompostointi

klo 20:34 | 7.9.2023

Olen nyt kolme kesää yrittänyt ratkaista kompostoinnin arvoitusta, mutta pähkinä ei ole paljastanut sisintään. Mitä enemmän olen kompostoinnista lukenut, sitä enemmän ymmälleni olen mennyt. Olen osallistunut jopa paikallisen jätehuoltoyhtiön neuvontailtaan, jossa on toisteltu samoja asioita kuin kompostorifirman, Marttojen ja puutarhalehtien kompostointiohjeissa. Viisasten kivi jäi löytymättä sieltäkin.

Minun kokemukseni mukaan on täysin epärealistista, että siirtolapuutarhuri saisi kompostinsa pöhisemään yli +55-asteisena useita viikkoja peräkkäin. Näin kuuma käsittely tarvittaisiin, että rikkakasvien siemenet kuolisivat. +40 riittää, jos halutaan vain, että kasvitaudit lakkaavat olemasta. Minun kompostoreistani yksikään ei ole tietääkseni ylittänyt +32 astetta paitsi yhden ainoan kerran.

Lämpökompostorini toimi täydellisesti ohjeiden mukaan, kun täytin sen ensimmäisen kerran vuonna 2021. Lämpötila nousi hetkellisesti jopa +70 asteeseen laskeakseen sitten hiljalleen alle +30 asteen. Tämä oikeaoppisuus ei ole toistunut myöhemmin.

Siirtolapuutarhan säännöt kuitenkin sanelevat, että kaikki puutarhajäte kompostoidaan omalla tontilla. Myös rikkaruohot, niiden juuret ja siemenet sekä kasvitautiset kasvit kompostoidaan, ja tietenkin myös muumiotautiset omenat. Tuhoutuvatko ne puutarhajätekompostoreissani tosiaan, en osaa sanoa. Kokemukseni ei ole siihen vielä tarpeeksi pitkä. Pidän kuitenkin mahdollisena, että niin ei käy. Pelkäänpä, että levittäessäni kompostimultaa kukkapenkkiin siirtelen tosiasiassa rikkakasvien siemenpankkia.

Näinä aikoina komposteja halutaan tuoda joka omakotitalon pihalle pakollisen biojäteastian vaihtoehtona, mutta ihmettelen suuresti, jos nämä laitteet saadaan toimimaan yli 55 asteessa joka niemessä, notkossa ja saarelmassa. Väitteet kompostoinnin helppoudesta ovat minun mielestäni enemmänkin markkinointipuhetta kuin elävää todellisuutta.

Ehkä halutaankin joka pihalle koko rivi hitaasti maatuvia komposteja, kun nopeaan ja tehokkaaseen kompostointiin eivät juuri kenenkään taidot ja muut edellytykset riitä?

Puutarhan todellisuus ei noudata kompostointiohjeita

Kompostointiohjeissa on se vika, että puutarhan todellisuus ei noudata niitä. Ohjeiden mukaan lehtikomposti pitäisi koota kerroksittain niin, että kehikkoon tai kompostoriin ladotaan vuorotellen kosteaa ja typpipitoista, vihreää jätettä kuten kitkettyjä kasveja tai ruohosilppua sekä kuivaa, hiilipitoista, ruskeaa jätettä kuten haketettuja oksia tai syksyn lehtiä. Vihreää saa olla enemmän kuin ruskeaa. Lisäksi pitää huolehtia kompostin ilmankierrosta ja kosteudesta. Jos ei näillä eväillä toimi, lisätään laimennettua virtsaa, kanankakkarakeita tai kompostivirkistettä.

Näin olen yrittänyt tehdä, mutta olen havainnut, että se on mahdotonta. Kompostia ei voi koota noin, koska puutarhan jäte ei synny kompostoinnin kannalta oikeassa järjestyksessä. Ruskeaa jätettä syntyy keväällä, kun poistan talventörröttäjät kukkapenkeistä ja palastelen ne kompostiin, sekä hedelmäpuita leikattaessa syksyllä ja/tai kevättalvella. Ei koskaan muulloin. Kesäkaudella syntyy melkein pelkästään vihreää kitkentäjätettä, kasvien osia ja muumio-omenoita. Minun kompostorini vihreä kerros mitataan metreissä, ei senteissä.

Esimerkiksi syksyn lehdet eivät ole vielä tähän mennessä kertaakaan mahtuneet kompostoriin, koska se on lehtien pudotessa täpösen täynnä vihreää kitkentäjätettä ja muumio-omenoita. Olen säilönyt lehdet talveksi isoihin puutarhasäkkeihin ja kipannut keväällä uuden kompostin pohjalle.

Vaikuttaa siltä, että jos haluaisi kuumana käyvän kompostin, pitäisi ainekset ensin kerätä ja varastoida erikseen jonnekin ja sitten kasata kompostiin kerralla. Tällainen täytekakku ilmeisesti kuumenisi ensin kunnolla ja sitten jäähtyisi. Kompostorien lisäksi pitäisi vielä olla säilytyspaikat kerättäville aineksille. Ja mitä muuta kerättävän aineksen kasa olisi kuin komposti?

En minä tiedä, ihmettelen vaan.

Eri komposteja käytetään eri tavoin

Ohjeissa on usein myös se vika, että niissä ei erotella biojäte-, käymäläjäte- ja puutarhajätekomposteja, vaikka niitä käytetään eri tavoin. Puhutaan vain ylipäätään kompostoinnista. Kesti kauan ymmärtää, mitä kompostia hoidetaan mitenkin, mutta siitä olen nyt jo jonkin verran hajulla.

Villa Palasessa on kaksi lehtikompostoria, jotka vuorottelevat aktiivisessa täyttövaiheessa ja muhimisvaiheessa eli jälkikompostoitumassa. Tämän kesän aktiivikompostori on ollut aivan täynnä heinäkuun lopulta saakka, mutta se laskee varsin nopeasti, mikä kertonee siitä, että kompostoitumista kyllä tapahtuu.

Ruskean aineksen puutteen saattaa tällä erää korvata multa, jota kompostiin joutuu nurmikasvien mukana, kun raivaan nurmikoista kukkapenkkejä ja vien paakut kompostoriin. Käänneltäessä kompostin keskiosa höyryää ja tuntuu käteen lämpimältä, muttei todellakaan yhtä polttavalta kuin 60-asteiseksi lämmitetty tiskivesi.

Nyt lepovuorossa on kompostori, johon keräsin viime kesänä kitkentäjätteet. Se oli syksyllä täpötäynnä, mutta tällä hetkellä noin puolillaan ja multaantuminen näyttää olevan siellä hyvällä tolalla. Uskon, että saan sieltä keväällä multaa perennapenkkeihin.

Pöhinän aikaansaaminen lehtikompostiin ei ole helppoa vaan vaikeaa.

Puutarhajätteen kompostointi siis toimii, muttei sillä tasolla kuin haluaisin. Kunnollisen pöhinän aikaansaaminen lehtikompostiin ei minusta ole helppoa vaan vaikeaa.

Ensimmäisenä kesänä lehtikompostorini oli luullakseni liian kuiva, koska en ymmärtänyt kastella sitä. Nykyään heitän sinne valtaosan mökkitalouden harmaista vesistä ja jätän välillä kannen auki sateella. Olenpa kerran kastellut sitä vesiletkustakin. Miten oikeaoppista tämä on, en tiedä. Koska siirtolapuutarhan perinneympäristössä ei sallita viemäreitä, pesuvedet nyt vaan on laitettava jonnekin, miksei sitten osin kompostoriin. En lämmitä vettä erikseen kompostiin kannettavaksi.

Ruskeaa ainesta saa ostaa kaupasta kompostikuivikkeen nimellä. Tuntuisi kuitenkin järjettömältä ostaa rahalla tehotuotettua haketta vain saadakseen naatit ja rikkaruohot kompostoitua. Ei se kuulosta minusta luonnonmukaiselta, ja siksi olen pidättäytynyt siitä. Sain täksi kesäksi käyttööni oksasilppurin, mikä parantaa omavaraisuuttani ruskean aineksen suhteen jatkossa. Haketta ei kuitenkaan synny riittävän paljon eikä tarpeeksi usein, että sen voisi kerrostaa kitkentäjätteen kanssa.

Tänä kesänä olen varmistanut kompostoitumisen käynnistymisen kalliilla kompostivirkisteellä. Virtsaa minulla ei ole käytettävissä, koska se menee jäätyneenä lämpökompostoriin.

Lämpökompostori toimii ostokuivikkeen varassa

Villa Palasessa on pakastava vessa, jossa syntyvän jätteen kompostointia varten tarvitaan umpinainen lämpökompostori. Tämä kompostori nielee myös kaikki mökin ruokahuollossa syntyvät biojätteet. Lisään kompostikuiviketta periaatteessa joka kerta, kun täytän kompostoria. Silloin tällöin laitan myös kompostivirkistettä, jonka avulla sisällön lämpötila alkoi keväällä kohota. Se on ollut koko kesän noin 30 asteessa. Siis toimii, muttei tämäkään niin hyvin kuin ohjeiden mukaan pitäisi.

Luulen, että lämpökomposti ei kuumene enempää, koska täytän sitä säännöllisesti jääkylmällä aineksella. Mutta jos en tekisi niin, minne laittaisin käymäläjätteen? Sitä vartenhan minulla lämpökompostori on, että kompostoin nimenomaan vessatavaran.

Se on myönnettävä, että lämpökompostori on lempeässä lämpötilassakin varsin nopea. Kun se alkaa täyttyä – kaksi kertaa kesässä – tyhjennän sen alaosan ja humautan puoliksi kompostoitunutta jätettä yläosasta alas.

Olen kuullut, että jotkut tyhjentävät lämpökompostorin kerralla kokonaan, mutta minusta se on outoa, koska kompostorissa on päällimmäisenä vielä täysin tunnistettavaa jätettä. Ellei sitten ideana ole, että päällä oleva aines laitetaan takaisin kompostoriin. Mutta eihän kompostorin sisältö silloin eroa yhtään siitä, mitä siellä minun menetelmälläni on. Miksi nähdä turhaa vaivaa, kun tulos ei ole entistä parempi?

Tyhjennettäessä massa muistuttaa jo kovasti multaa eivätkä kompostiin laitetut ainekset ole erotettavissa. Nenäänsä ei tarvitse pidellä, sillä haju on multainen, ellei jopa raikas.

Tähän asti olen siirtänyt massan puutarhajätekompostoriin, mutta jatkossa varaan sille todennäköisesti kannellisen saavin. Näin saan pidettyä käymäläjätettä sisältävän kompostin erillään puutarhajätteestä. Käymäläkompostia ei pitäisi levittää maahan, jossa viljellään syötäviä kasveja, ainakaan ilman vähintään kahden vuoden jälkikompostointia. Ja nykyään minulla on myös kasvimaa.

Pikkuisen puutarhan takaosa alkaa olla aika lailla varattu mullantuotannolle, jos ja kun siellä on kolme kompostoria, 1-2 jälkikypsytyssaavia ja paikat kuivikkeelle, virkisteelle ja työvälineille mukaan lukien kahdet kottikärryt. Kompostien tyhjentämistä varten pitää lisäksi olla vähintään yhden lehtikompostorin verran tyhjää tilaa, johon kehikon voi nostaa.

Minä ajattelin vain kasvattaa kukkia. Miten minä tällaiseen jouduin?

Päivän kuvat: Kukkia Villa Palasesta 9. elokuuta 2023.

Tietyssä iässä

Sen piti olla helppoa – kootut epäonnistumiseni taimikasvatuksessa

klo 22:15 | 21.4.2023

Sanon heti kärkeen, että olen kasvattanut jo aika paljon kukkien taimia siemenistä ja olen enimmäkseen onnistunut. Tälläkin hetkellä parvekkeellani ulkoilee yhteensä noin 50 hyvinvoivaa kiinanasterin, leijonankidan ja keijunmekon tainta sekä noin 25 kuukasimansikan ja köynnöspinaatin tainta.

Onnistuminen on kuitenkin aina samanlaista, kun taas epäonnistua voi lukemattomin eri tavoin. Onnistuminen on tylsää ja siitä kertominen aiheuttaa kateutta. Myötähäpeä ja vahingonilo – paljon kivampia tunteita. Tarjoan niihin nyt teille mahdollisuuden, olkaa hyvät, eipä kestä kiittää.

Asiaan: missä kaikessa olenkaan epäonnistunut ja mitä olen siitä oppinut?

Yksi onnistumisista: pidin köynnöspinaatti Järvensivun kylvöstä neljä viikkoa 5-asteisessa jääkaapissa, minkä jälkeen siemenet itivät huoneenlämmössä noin viikossa. Kuukausimansikoille riitti viikon kylmäkäsittely. Molemmat siemenet ja kylvöohjeet olivat Siementarhasta.

1. Jätin pikkutaimet paahteiselle ikkunalle ja lähdin reissuun

Tämä tapahtui jo siihen aikaan, kun kasvatin kukkia pelkästään parvekkeella. Olin tilannut valmiita pikkutaimia puutarhalta ja hoivasin niitä ikkunan edessä. Sitten pääsin työpaikan opintoretkelle Islantiin. Aivan mahtava paikka ja ikimuistoinen reissu. Sillä aikaa kuitenkin valtaosa taimista kuoli. Syy: taimet olivat valoisalla ikkunalla, sälekaihtimet olivat auki ja sattui monta aurinkoista päivää peräkkäin. Olin neuvonut kastelemaan joka päivä, mutta kastelija ei ollut kuullut sanoja ”joka päivä”. Valon säätelystä en ollut maininnut mitään.

On helpompaa pidättäytyä matkustelusta kuin ennustaa säätä tai opettaa ummikko hoitamaan taimia. Pikkutaimia pitää katsoa tarkasti monta kertaa päivässä ja päätellä pienistä merkeistä, miten ne voivat ja mitä tarvitsevat.

Lue lisää: Pikkutaimia postimyynnistä

Lue lisää: Turrena Islannissa – Kävelin mannerlaatalta toiselle

2. Kasvatin rumia kukkia ja tajusin sen vasta seuraavana vuonna

Akileijat ovat ihania monivuotisia kukkia eli perennoja. Olen yrittänyt kasvattaa niitä siemenestä jo monta kertaa, ja vain kerran olen onnistunut. Ikävä kyllä juuri se lajikevalinta (Winky double red and white) oli epäonnistunut enkä tykkää kukista yhtään. Olisin halunnut hienostuneita huituloita enkä vulgaareja cancan-hameita.

Pussin kyljessä oli kyllä valokuva, mutta sieluni silmät eivät kai uskoneet sitä. Mikä pahinta, totuus paljastui vasta seuraavana vuonna. Akileijat kasvattavat nimittäin ensimmäisenä vuonna vasta lehtiruusukkeen ja kukkivat seuraavana kesänä. Toisaalta valinnan varaakaan ei ollut – tuo oli ainoa akileija, jonka siemeniä silloin löysin. Myöhemmin olen kylvänyt toista akileijalajiketta kolme kertaa turhaan. En vain saa sen kylmäkäsittelyä onnistumaan.

Kuvan akileijat kylväytyvät itsekseen siirtolapuutarhassani Villa Palasessa, mikä taitaakin olla paras tapa. Viime kesänä annoin periksi ja ostin kolme vakoisen akileijan tainta puutarhamyymälästä. En edes yrittänyt kasvattaa siemenestä.

Keräsin keijunmekon siemeniä Villa Palasen terassilla viime syyskuussa.

3. Keijunmekot kuolivat lähtökuoppiinsa enkä tiedä, miksi

Olin onnistunut tsinnioiden ja kosmoskukkien taimikasvatuksessa niin hyvin, että päätin tänä vuonna kokeilla jotakin vaikeampaa – keijunmekkoja. Vaikeus johtuu pitkästä esikasvatusajasta eli siementaimi pitää pystyä pitämään hengissä tammi-helmikuusta saakka, jotta sen voi istuttaa amppeliin touko-kesäkuussa ja saada ensimmäiset kukat ennen juhannusta. Kokeilin samalla ensi kertaa kukkien kasvatusta omista siemenistä.

Kylvin samaan aikaan syksyllä keräämäni omat siemenet, joissa oli tallella leveät siivekkeet, ja ostosiemenet, jotka olivat paljaita. Olin lukenut, että siivekkeet auttavat pitämään siemenen sopivan kosteana itämiseen asti, ja siksi kuvittelin, että saisin omista siemenistä paremmat taimet tai ainakin ison määrän taimia. Ostosiemenet olivat vain kaiken varalta.

Toisin kävi. Impectan viidestä siemenestä kasvoi neljä käyttökelpoista tainta. Omista siemenistä sain muistaakseni noin 15 tainta, mutta vain muutama niistä kasvatti muutakin kuin sirkkalehdet ja kaikki lopettivat mystisesti kasvamisen alkuunsa. Olosuhteet olivat täysin samat kuin ostosiementaimilla. Epäilen, että harsosääsket, joita parveili muutamia taimien ympärillä, munivat taimimultaan ja toukat söivät taimien juuret. Mutta mikseivät ne syöneet viereisen lokerikon taimia? En ymmärrä.

Leijonankita Twinny Appleblossomin taimet ulkoilevat lasitetulla parvekkeellani. Erotan Appleblossomin ja sisarlajike Peachin erivärisistä koulintaruukuista.

4. Ajattelin, että pääasia kun valoa on paljon, ja taimet melkein paloivat

Taimikasvatuksen harrastaja ei voi tulla toimeen ilman kunnollisia kasvivaloja, mutta valoa voi olla myös liikaa. Opin tämänkin kantapään kautta.

Virittelin ensimmäiset kasvilamppuni viitisen vuotta sitten pelargonien talvetusta varten vanhaan Lundia-hyllykköön. Halusin kiinnittää lamput hyllyjen alapuolelle. Koska sopivan kokoisia ja helposti kiinnitettäviä oikeita kasvivalaisimia ei ollut saatavilla, ostin tavallisia raksavaloja, jotka kiinnitin nippusiteillä. Laskin, että pelargonien lehdille tuleva luksimäärä olisi suunnilleen sopiva. Pelargonit pärjäsivätkin valojen alla pääosin ihan hyvin, mutta tummalehtiset selvästi huonommin kuin vaalealehtiset. Ne tuntuivat viihtyvän paremmin hiukan niukemmassa valossa.

Taimikasvatuksessa kesäpäivänhattujen lehdet kupertuivat viime keväänä oudosti ja osa lehdistä alkoi punertaa. Kun myöhemmin istutin taimet kukkapenkkiin ilman kunnollista karaisua, ne melkein kuolivat valosokkiin: kaikki vanhemmat lehdet muuttuivat tummanpunaisiksi ja vasta uusista, avomaalla kasvaneista lehdistä tuli vihreitä. Sopeutuminen vei useita viikkoja ja hidasti kasvien kehitystä. Tästä ymmärsin, että punertumalla kasvi suojautuu liialta valolta samoin kuin ihminen ruskettumalla.

Kun tänä vuonna näin, että keijumekkojen pikkuruiset taimet muuttuivat punaisiksi, ymmärsin heti, mistä on kysymys ja siirsin ne pois voimakkaiden valojen alta. Vihreys palasi, mutta taimet eivät toipuneet.

Nämä taitavat olla kiinanasterin sirkkalehtiä.

5. Tein syyskylvöt suoraan kukkapenkkiin – kasvatin pelkkiä rikkaruohoja

Syys-, talvi- ja hankikyvöt ovat juuri nyt kuuminta hottia. Edelläkävijät hehkuttavat, miten helppoa ja kätevää on kylvää siemenet ulos jo talvella, kun monien siementen vaatima kylmäkäsittely hoituu luonnostaan, taimet eivät vie tilaa ikkunalla, lisävalaistus on tarpeetonta ja taimista kasvaa tukevia ja olosuhteisiin sopeutuneita ilman karaisua. Maan molemmat johtavat puutarhalehdet kertoivat talvikylvöistä usean aukeaman kuvajutuilla vuoden ensimmäisissä numeroissaan.

Kokeilin syyskylvöjä jo viime kaudella, jolloin yksityiskohtaisia ohjeita oli vaikeampi löytää. Kylvin punalatvan ja akileijan siemenet kahteen sievään riviin kukkapenkkiin, jonka olin päällystänyt kaupasta ostetulla kylvömullalla. Peittelin ne kevyesti. Tulos: keväällä penkissä ei näkynyt pitkään aikaan mitään. Sitten toiseen kylvöriveistä ilmestyi rivi sirkkalehtiä. Päättelin, että olin saanut punalatvan taimia ja koulin ne ruukkuihin.

Hoivasin taimia ruukuissa koko kesän vain todetakseni elokuussa, että olin kasvattanut rikkaruohoja. Monta eri rikkaruohoa. Mistäpä minä olisin tiennyt, miltä punalatvan taimet näyttävät, kun en ole koskaan nähnyt täysikasvuistakaan kasvia. Yksi taimista saattoi mahdollisesti olla punalatva. Istutin sen kukkapenkkiin enkä vielä tiedä, onko se selvinnyt hengissä talvesta.

Veikkaan, että jos olisin jättänyt kylvölaatikot tähän koko talveksi, minulla olisi nyt punalatvan, akileijan, koristeporkkanan ja syyssädekukan taimia.

6. Tein syyskylvöt parvekelaatikkoon ja vedin täydellisen vesiperän

Vahingosta viisastuneena tein viime marraskuussa syyskylvöt pitkiin altakastelulaatikoihin, joita olin aiemmin käyttänyt parvekkeella. Itsevarmana kylvin akileijojen ja punalatvojen lisäksi myös koristeporkkanaa ja syyssädekukkaa. Jätin laatikot Villa Palasen katetulle terassille ulkotiskipöydän päälle. Päättelin, että jos on tarkoitus antaa siemenille kylmäkäsittely, ei umpijäätyminen voisi olla fataalia. Peitin laatikot harsolla, jotta linnut eivät söisi siemeniä.

Sitten luin netistä, että tärkeintä on peittää kylvökset lumella ja pitää huolta, että niiden päällä on sitä jatkuvasti. Lounaisessa Suomessa on toki lunta joka talvi, mutta usein pysyvästi vasta helmikuussa. Nytkin lumipeite tuli jo joulukuussa, mutta suli välillä useita kertoja pois. Siirsin hätäpäissäni taimilaatikot mökin kulmalle ja haalin lunta päälle. Lumi suli laatikoihin ja sitten jäätyi. Laatikot jäätyivät kiinni maahan enkä saanut niitä siirrettyä takaisin terassille. Ja sitten satoi paljon lisää lunta.

Kevään koittaessa altakastelulaatikoiden vesitilat hölskyivät täysinäisinä. Kaadoin osan vedestä pois, nostin laatikot jälleen tiskipöydälle toivoin parasta. Toistaiseksi turhaan. Yhtään tainta ei ole näkynyt.

Sen sijaan tammi-helmikuussa tavalliseen taimipurkkiin kylvämäni köynnöspinaatti on itänyt. Pidin purkin visusti tiskipöydällä enkä todellakaan sählännyt lumen kanssa. Toisaalta sisätiloissa kylvämäni köynnöspinaatti on kasvussaan paaljon pidemmällä. Kokemukseni eivät viittaa siihen, että talvikylvöt onnistuisivat helposti tai että niistä olisi etua. Paremmat taimet olen saanut sisällä lampun alla.

En kuitenkaan aio antaa periksi. Ensi talvena yritän talvikylvöjä uudestaan, koska olen varma, etten ole vielä epäonnistunut kaikilla mahdollisilla tavoilla.

Ja vielä ehdin mokata tänä keväänäkin, koska oppineidenkukat, kosmoskukat, kesäleimut, auringonkukat ja ruusupavut ovat yhä kylvämättä. Ettei vaan olisi jo liian myöhäistä!

Päivän kuva: Keräsin viime syksynä keijunmekkojen siemeniä talteen Villa Palasessa.

Kommentit (1)

Vierailija

1/1 |

klo 13:00 | 15.5.2023

Kokeilin myös ensimmäistä kertaa talvikylvöjä. Kylvin siemenet karkkilaatikoihin, joiden kannessa ja pohjassa on reikiä. Karkkilaatikot laitoin ulos isommissa muovilaatikoissa, joiden pohjassa ja sivuseinissä on tuuletus/vedenpoistoreikiä. Tein kylvökset vasta helmi-maaliskuussa ja koitin pitää karkkilaatikoissa lunta niin pitkään kuin sitä oli. Ainakin osa näyttää onnistuneen.

Ilmoita asiattomaksi

Tietyssä iässä

Viisi askelta omaan kukkapuutarhaan

klo 7:07 | 2.2.2021

Joskus on vaikea ymmärtää, mitä haluaa. Jos minulta olisi vuosi sitten kysytty, onko oma puutarha suurin toiveeni, olisin kieltänyt jyrkästi. En ollut ikinä harkinnut sellaisen hankkimista, eikä oma piha ole näytellyt pienintäkään roolia elämäni suurissa ratkaisuissa, kuten asuinpaikan tai asumismuodon valinnassa. Paitsi käänteisesti: en missään tapauksessa ole halunnut asua omakotitalossa. Ei, ei, ja vielä kerran ei.

Ja sitten yhtäkkiä viime joulukuussa dominopalikat alkoivat vyöryä uuteen suuntaan. Palapelin tutut palaset järjestyivät kuin taikaiskusta uudestaan muodostaen uuden kuvion. Ymmärsin, että puolisoni oli oikeassa: oma puutarha tuottaisi minulle suurta onnea. Olin tietämättäni ollut matkalla kukkapuutarhaan jo pidempään. Tällaisin askelin:

1. Olen harjoitellut kukkien kasvattamista jo vuosien ajan.

Nuorena aikuisena en saanut huonekasveja pysymään hengissä, mutta parvekekukkia olen hoivannut huolellisesti siitä asti, kun minulla on parveke ollut. Vain intensiivisin lapsiperhevaihe kului ilman istutuksia. Viime vuosina parvekkeeni on muistuttanut kesäisin vihreää viidakkoa. Yksi ja toinen on ihmetellyt, miten iso parveke minulla on, kun sinne mahtuu niin paljon kukkia. Mutta sehän on niin pieni, ettei siellä voi tehdä järkevästi mitään muuta.

2. Parveke on käynyt harrastukselleni liian pieneksi.

Siitä lähtien, kun jouduin lopettamaan liikunnan, olen keskittynyt entistä enemmän kukkien kasvattamiseen. Ensin ajattelin erikoistua hajuherneisiin, mutta köynnöksiä ei mahdu parvekkeelle kovin monta lajiketta kerralla. Pelargonit mahtuvat pienempään tilaan ja viihtyvät hyvin lasitetulla parvekkeella. Lajikkeita on loppumaton määrä, osa miniatyyrejäkin. Jo viime kesänä tilanne oli se, että jouduin karsimaan muita kukkaistutuksia pelargonien takia, vaikka kokoelmani oli vielä tosiharrastajiin verrattuna hyvin pieni. Parvekkeen rajat ovat tulleet vastaan.

3. Tiedän jo, mistä monivuotisista kukista pidän.

Olen kasvattanut parvekkeellani useita perennojakin, vaikka talvettaminen ei yleensä olekaan onnistunut - mikä on sitten harmittanut. Tykkään kovasti esimerkiksi kuunliljoista, särkyneistäsydämistä ja pikkusydämistä. Kokeilin viime kesänä myös ruusua ja kärhöä, tosin huonolla menestyksellä. Pioneja en ole uskaltanut edes ajatella, vaikka ne ovat lempikukkiani. Yhtäkkiä minulle kirkastui, että omassa puutarhassa kasvien menestymisen rajoina olisivat vain maan laatu ja puutarhurin taidot. Ai niin, ja ilmasto! Mutta kun satun asumaan Suomen suotuisimmalla ilmastovyöhykkeellä niin en ala valittaa.

4. Olen käynyt kymmenissä upeissa puutarhoissa.

Kasvitieteelliset puutarhat ovat aina olleet vakiovierailukohteita matkoillani. Viime vuosina olen tehnyt myös pelkästään puutarhoihin keskittyneitä retkiä, kuten toissa kesän Sussexin puutarhakierros. Olen kiertänyt myös kotimaan puutarhakohteita, vaikka monia on vielä näkemättäkin. En ole tietoisesti kerännyt vinkkejä puutarhan suunnittelua varten, mutta minulla on valtava määrä valokuvia, joita voin käyttää halutessani siihen tarkoitukseen. Tunnen aika paljon kasveja, koska olen usein kuvannut myös kasvien nimilaput, ja olen nähnyt, millaisissa olosuhteissa ne ovat viihtyneet.

5. Moni on luullut, että minulla on jo puutarha.

Olen niin innoissani kukista ja toisten puutarhoista, että minua on silloin tällöin luultu kokeneemmaksikin puutarhaharrastajaksi. Ilmeet ovat olleet hämmentyneitä, kun olen paljastanut, että käytössäni on vain neljän neliön parvekepuutarha enkä edes haaveile isommasta. Osaan keskustella taimien esikasvattamisesta, kukkasipulien oikeasta istutusajankohdasta ja oksasaksien ominaisuuksista, mikä saattaa toki olla harhaanjohtavaa. Se, että jatkuvasti julkaisen kukkakuvia blogissa ja sosiaalisessa mediassa, ei auta yhtään asiaa. Luulenpa, että jotkut pitävät minua viherpeukalona. Ehkä on aika todistaa se.

Ratkaisevaa oli oivallus, että kaupunkilaisellakin voi olla puutarha, eikä sitä varten tarvitse muuttaa pois kotoaan.

Turha aikailu ei ole minulle tunnusomaista, joten onnistuin hankkimaan puutarhan vain muutamassa viikossa sen jälkeen, kun ymmärsin, että haluan juuri sitä enkä jotakin muuta. Kukkapenkkien päällä on kuitenkin nyt kymmeniä senttejä lunta, joten kerron lisää myöhemmin.

Päivän kuvat: Ruusuja Tähkäpuistossa kesällä 2020. Puutarhani ei ole täältä kovin kaukana.