Parvekepuutarha parhaimmillaan - katso kuvat ja video!

klo 0:22 | 25.7.2016

Koko viikonlopun ajan on ollut poikkeuksellisen kova liikenne - en ymmärrä miksi - mutta en halunnut enää pitkittää videon kuvaamista, vaikka yksi kunnon mopoauto olisi voinut pilata pärinällään koko jutun. Gladiolusten kukat ovat yllättävän lyhytikäisiä. Ensin avautuneita kuihtuu sitä mukaa kuin uusia aukeaa kukkavarren yläosassa.

Video on täysin editoimaton ja leikkaamaton. Päädyin siihen, koska YouTube-videoiden taso on joka tapauksessa niin heikko, ettei maksa vaivaa ruveta keskellä yötä hifistelemään. (Olisin kyllä leikannut yhden pienen pätkän pois, jos olisin osannut.)

Koska kaikki eivät kuitenkaan katso videota, laitan tähän myös muutaman valokuvan.

Gladiolukset ja liljat kasvatin sipuleista. Miljoonakelloamppeli on kasvanut neljästä Kodin Kukista tilaamastani pikku taimesta. Hajuherneet, mansikat ja sinivaulan kasvatin siemenestä asti. Yrtit ovat Livonsaaren Osuuspuutarhasta.

Lajikkeet: gladiolus Flovo Cosmic, ruusulilja Sweet Rosy, hajuherne Purple Cupid, miljoonakello Pink Passion, amppelimansikka Rainbow Treasure. Sinivaula on peräisin Turun yliopiston kasvitieteellisestä puutarhasta Ruissalosta.

Päivän kuvat: Gladiolus Flovo Cosmic.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Tietyssä iässä

200 metriä kävelyä

klo 15:52 | 21.7.2016

Kun leikkauksesta on nyt kaksi viikkoa, ovat kävely- ja istumisharjoitukset alkaneet. Tuuli tuntui ihanalta iholla, kun pääsin ensi kertaa ulos ilman kyynärsauvoja. Oli leppeän kesäinen ilta, aurinko jo matalalla, ja tervapääskyt huutelivat. Huomasin nopeasti, etten pystyisikään kävelemään korttelin ympäri.

Niinpä otin kohteeksi viereisen korttelin lähikaupan. Halusin välttää ontumista ja pitää kävelyasennon hyvänä, joten askeleet olivat hyvin lyhyitä ja eteneminen hidasta. Oli siinä autoilijoilla ihmettelemistä, kun ylitin suojatien etanan vauhdilla. Jokaisella askeleella leikkauskohtaan koski. 200 metrin kauppareissu vei kaikkiaan melkein puoli tuntia. Tuliaisina minulla oli colajuomaa ja maitosuklaajäätelöä, mitäpä muuta.

Seuraavana päivänä kävely oli ehkä himpun verran nopeampaa, ja kolmantena päivänä kipu ei tuntunut enää yhtä selvästi.

Neljäntenä päivänä aloitin istumisharjoitukset 20 minuutista eli yhdestä mainoskatkon välistä. Istuminen sujui melkein kivutta, mutta kun nousin ylös, tunsin, että kävely ja istuminen samana päivänä olivat ehkä hieman liikaa. Arpi tuntui selvästi ärtyneeltä. Sitä kiristi.

Mitenkäs arpia nyt hoidetaankaan?

Joku saattaa muistaa, että vammakierteeni alkoi siitä, kun kaaduin pari kertaa juostessani. Sain silloin poskeeni haavan, jonka arpea hoidin Bio-Oililla. Muistin, että minulla on sitä vielä jossakin. Löytyi! Mieheni hieroi arpea varovasti öljyllä. Arven koskettelu tuntuu epämiellyttävältä, mutta luulen, että öljyäminen on tehnyt arvesta joustavamman ja vähemmän kiristävän. Miehen mukaan se on myös vaalentunut selvästi.

Luultavasti tavallinen rypsiöljy olisi vaikuttanut samoin, mutta olihan tuosta pienestä pullosta ainakin helppo annostella. Tuoksukin on miellyttävä.

Istumisen apuvälineenä olen käyttänyt jo parin vuoden ajan terveydenhoidon erikoisliikkeestä hankkimaani puhallettavaa tyynyä. Kangaspäällisen sisällä on ikään kuin uimarengas. Jos minulla ei olisi ollut sitä ennestään, se olisi pitänyt ostaa nyt. Kovalla alustalla en vielä saa istua.

Professori O. neuvoi, että nilkkaa, polvea ja lonkkaa saa (ja pitää) taivutella rauhallisesti kivun sallimissa rajoissa. Olenkin vähitellen ottanut joogamaton jälleen käyttöön. Aika monia liikkeitä pystyn jo tekemään. Takareiden suora venytys on kuitenkin kielletty, eikä kipu sitä sallisikaan.

Seuraavaksi on vuorossa professori O:n kontrolli elokuun ensimmäisellä viikolla. Siihen asti hoito ja kuntoutus jatkuvat näitä samoja latuja.

Juu ei, se ei tarkoita mustikanpoimintaa. Ei vadelmapuskissa rymyämistä. Ei mitään, mikä edellyttää tuntikausien autossa istumista. Eikä vielä edes samppanjalasillista ravintolassa. Lähden kyllä liikkeelle heti kun pystyn, mutta se ei ole ihan heti.

Päivän kuvat: Mansikkasatoa parvekkeella. Lajike on Rainbow Treasure.

Kommentit (0)

Tietyssä iässä

Voi kuinka näppärä! Nuoriso kokeili kirjoituskonetta

klo 11:04 | 19.7.2016

Oli hupaisaa katsella, kun nuoriso kumartui innoissaan mekaanisen matkakirjoituskoneen ylle. Kokeiltiin rivinvaihtoa, kummasteltiin sarkaimia ja ihasteltiin musta-punaista värinauhaa. Saatiin sormet mustiksi, kun värinauha yhtäkkiä teki tenän. Mistä sen oikein kuuluukaan kulkea?

En ole koskaan ennen nähnyt näiden nuorten katsovan mitään käyttöohjeista. Nörtti kirjoitti binäärikoodia, hipsteri ihasteli pykälän kaunista muotoilua. Kokeilut dokumentoitiin älypuhelimella.

Miten hymiön muodostus onnistuu? Mitäh, mistä täällä saa sydämen? Vaikka käytin kirjoituskonetta vuosien ajan päivittäin, en ollut keksinyt, että koneella todellakin pystyy kirjoittamaan pienen sydämen. Jopa punaisen sydämen. Vai olinko vain unohtanut?

Nuoriso keksi nopeasti, että se tehdään kirjoittamalla akuutti ja gravis päällekkäin. Noita sanoja he tuskin ovat koskaan kuulleetkaan.

Sitten he halusivat vaihtaa paperia. Miten paperi saatiinkaan menemään täsmälleen haluttuun kohtaan, jotta marginaalista tulisi halutun levyinen. Miten paperi pysyi pystyssä niin, että kirjoitetun tekstin lukeminen helpottui? Ja mitä tehdään, kun halutaan deletoida?

Ennen kuin korjausliuskat tulivat, käytettiin valkoista korjauslakkaa, joka oli kynsilakan tapaisessa pullossa.

Puolisoni näytti, miten korjausliuska toimii. Nuoret olivat ihastuksissaan. Kuinka näppärää! Minä selostin, että vielä aikaisemmin käytettiin valkoista korjauslakkaa, joka oli kynsilakan tapaisessa pullossa. Päivittäisessä työssä kuitenkin vain viivattiin yli tai kirjoitettiin xxxx erheen päälle.

Olin itsekin jo melkein unohtanut, millaista kirjoituskoneella oli työskennellä. Kun harjoittelin toimittajan töitä maakuntalehdissä, ei missään vielä käytetty tietokoneita. Olin saanut käytetyn sähkökirjoituskoneen ylioppilaslahjaksi, mutta nekin olivat kalliita ja melko harvinaisia. Ei niitä rivitoimittajilla ollut.

Mekaaniset kirjoituskoneet olivat raskaita, mutta hyvin rasvattuja ja kevyesti kulkevia. Niitä oli ilo naputella, joskin delete-näppäimen puute kieltämättä johti välillä melkoisen sekaviin, moneen kertaan leikattuihin ja liimattuihin käsikirjoituksiin.

Internetin kehittymisellä kattavaksi tietolähteeksi oli kauaskantoiset seuraukset ikääntyvien toimittajien arvostuksen ja työtilanteen kannalta.

Työurani alku osui taitekohtaan, jossa kirjoituskoneet korvattiin tietokoneilla. Viimeisessä harjoittelupaikassani kirjoitin kirjoituskoneella, mutta ensimmäisessä vakituisessa työpaikassani tietokoneella, joista minulla toki oli silloin jo aiempaa kokemusta. Muutaman vuoden kuluttua katselin vierestä, kun aikakauslehtien graafikot alkoivat alansa ensimmäisinä tehdä työtään tietokoneilla ja sivuntaitto-ohjelmilla.

Kului vielä muutama vuosi, ja internet yleistyi mullistaen toimittajien tiedonhankinnan täydellisesti. Kaikki tieto, jota kokeneet toimittajat varjelivat mustasukkaisesti ja luovuttivat nuorille vain armosta tai pomon nimenomaisesta käskystä, tuli saataville verkkoon. Sillä oli kauaskantoiset seuraukset ikääntyvien toimittajien arvostuksen ja työtilanteen kannalta. Jos olisin jäänyt toimittajaksi, tuskin olisin itsekään säästynyt suuren luudan pyyhkäisyltä.

Tuntui valtavan hyvältä nähdä, miten nuoret arvostivat tuota vanhaa työvälinettä. Ja kyllähän kirjoituskone tekee sen, mihin tietokone ei pysty: siirtää ajatukset suoraan paperille ilman erillistä tulostamista. Voi miten näppärää!

Päivän kuvat: Puolisoni kunnosti muutamia vanhoja matkakirjoituskoneita eBayssä myytäviksi. Niillä on kuulemma kova kysyntä.

vintage
koti

Kommentit (3)

JattaM

1/3 |

klo 12:51 | 20.7.2016

Tuntuipa nostalgiselta, muistui mieleen IBM:n vanha pallokirjoituskone jolla oli mahtava kirjoittaa. Onneksi kuitenkin on päästy mm kalkkeripapereista ja todella, delete-näppäin on tarpeen eli en mitenkään sitä korjauslakkaa rakastanut. Hienoa jos vanhat taidot kiinnostavat myös nuorisoa, vaikka vain erikoisuuksina.

MarjattaP

2/3 |

klo 9:51 | 21.7.2016

Niinpä! Hiilipaperit, spriimonistaminen, masterkappaleet, korjauskynät, -lakat ja -nauhat. Tulivat minullekin ensimmäiset työvuodet mieleen. Ja sitten alkoi toimistotekniikan hurja muutos. Minä pidin käytössäni tavallisen sähkökirjoituskoneen ihan loppuun saakka, koska sillä kirjoitti ja täytti nopeasti joitakin pieniä lappusia, esimerkiksi tavallisen postin pakettikortin. Sitä konetta sitten useampikin kesälomasijainen ihmetteli.

Maija

Liittynyt15.10.2015

3/3 |

klo 20:00 | 23.7.2016

Pallokirjoituskonehan oli hienouden huippu! Eikä siihen aikaan kenellekään tullut mieleenkään täyttää mitään lomakkeita käsin. Oli niin näppärää kiertää mikä tahansa paperi koneeseen ja naputella sanat siististi oikeille kohdilleen. Myös kirjekuoriin kirjoitettiin osoitteet tietysti koneella.

Tietyssä iässä

Leikkausarpi näyttää hurjalta

klo 14:57 | 17.7.2016

Näversin haavateipin varovasti irti ihosta kylpyammeessa veden alla. Kylvyn jälkeen pyysin puolisoani ottamaan kuvan haavasta, jotta näkisin sen.

Leikkausarpi oli pitkä ja punainen, eivätkä sen reunat näyttäneet aivan täydellisesti kohdistuneilta. Tikkejä laskin ainakin viisitoista. Koska haava on kohdassa, jossa takamus ja reisi kohtaavat, arpi on seistessä hieman haitarilla eikä näy koko matkalta. Teippien liiman jäänteitä oli tarttunut haavaan ja tikkien jälkiin. Ikävimmän näköinen arpi mitä olen koskaan nähnyt.

Toisaalta enpä ole niitä useita nähnytkään. Itse olen ollut leikkauspöydällä aikaisemmin vain kerran, ja silloin operoitiin paikkaa, jota en onnistunut näkemään leikkauksen jälkeenkään. Tikkejä taisi olla vain pari. Enkä ole ollut innokas tiirailemaan toisten arpia.

Minusta ei olisi hoitoalalle. En pystysi mitenkään esimerkiksi nyppimään tuon näköisestä haavasta ompeleita pois, koska se näyttäisi ikävältä ja tietäisin, että se tekee kipeää. Verikokeen ottaminen tai rokottaminen olisi minulle myös vaikeaa. Useimmat hoitajat ja lääkärit näkevät ja tekevät monenlaista paljon pahempaakin koko ajan.

Tähän asti olen voinut ajatella, että kun haavaa nipistää, se johtuu tikeistä tai teipeistä. Nyt tuntemukset johtuvat jostakin muusta, mutta mistä? En taida haluta ajatella. On parempi ajatella vain, että kehon kyky parantua on ihmeellinen.

Että kiinni poltetut verisuonten päät löytävät jälleen toisensa. Että osittain katkaistu jänne ja irrotetut hermot toimivat. Että ihonalainen rasvakerros silottuu kinkkuni päälle siistiksi silavaksi. Ja että ensi vuonna tähän aikaan arpea ei enää edes erota. Se on ihmeellistä, mutta todennäköistä.

Uskon, että leikkaus onnistui. En tiedä, paraniko vaivani. Sen tiedän varmuudella vasta sitten, kun olen kävellyt päivällä tunnin pari yhteen menoon ja saan illalla nukutuksi ilman lääkkeitä. Siihen on vielä matkaa.

Juuri nyt olen hieman hankalassa vaiheessa. Lääkkeiden käyttöä pitäisi vähentää, mutta haava on edelleen arka ja sitä pitää varoa koko ajan. Lisäksi hartiani ovat niin kipeät, että hyvää nukkumisasentoa on vaikea löytää.

Olen kärsimättömämpi kuin luulin. Oletin nauttivani tästä yhtä täysillä kuin mistä tahansa lomasta, mutta ihan niin ei käynyt. Maitosuklaajäätelöä kuluu.

Päivän kuvat: Purple Cupid -hajuherneiden kukkia ei välttämättä heti edes tunnistaisi herneen kukiksi. Tuoksu on hento Villa Romaan verrattuna, mutta ihana. Tämä lajike menee jatkoon.