Vuosi sitten vietin koko joulunajan poissa kotoa Espanjan Aurinkorannikolla. Sukulaiset jäivät kokonaan vaille joululahjoja, koska en ollut paikalla niitä jakamassa. Rahatkin olivat vähissä.

Sen verran tunsin laiminlyönnistäni syyllisyyttä, että hamstrasin perillä varmuuden vuoksi matkalaukkuun ison pinon paikallisen laatutavaratalon teettämiä maustepakkauksia.

Kanelia, neilikkaa, inkivääriä, mahtavia isoja laakerinlehtiä, oreganoa, useita chililajikkeita, pippureita, timjamia. Kaikkien sanottiin olevan puhtaasti kasvatettuja ja valtaosin kotimaisia, siis espanjalaisia.

Tuomisille tuli käyttöä, kun sisareni tammikuussa kutsui sukulaiset juhlimaan erästä saavutustaan. Siellähän saisin tilaisuuden jakaa käytännölliset lahjani. Mutta miten tekisin sen niin, ettei lahjusten vaatimaton rahallinen arvo loukkaisi saajia? Jotakin pitäisi keksiä.

Arpajaiset olivat suurmenestys!

Penkoessani joulukoriste- ja paketointitarvikevarastoani sen sitten hokasinkin. Pitäisin lahjaonginnan!

Sujautin maustepussit anopin jäämistöstä pelastamiini vanhanaikaisiin, kuviopainettuihin joulupaperipusseihin itsekseni myhäillen: arvasinhan, että näille tulisi vielä käyttöä! Ongintalangaksi valitsin puna-valkoista puuvillanarua, jota olin jonakin jouluna käyttänyt voimapaperilla päällystettyjen kirjalahjojen koristeena.

Lahjapussit olisivat näkymättömissä isossa, valkoisessa paperikassissa. Miten saisin ongintanarut pysymään siististi esillä paperikassin ulkopuolella?

Sidoin jokaisen narun päähän erilaisen pikku joulukoristeen. Käytin Ikean kevyitä muovitähtiä, lasisia prismoja, puusydämiä ja punaisia koristemarjoja - mitä ylimääräistä nyt laatikosta sattui löytymään. Helyt näyttivät oikein koristeellisilta roikkuessaan paperikassin päällä.

Arpajaiset olivat suurmenestys, vaikka itse sanonkin. Nuoret ja vanhat nauttivat yhtä lailla oikean helyn valinnasta, ja joulupussien sisältöjä vertailtiin innoissaan. En olisi osannut jakaa lahjoja paremmin, vaikka olisin laittanut pussien päälle nimet. Iäkkäämpi väki sai kaneleita ja kardemummaa, kokeilunhaluiset nuoret tulisia chilejä. Erikoisimmat mausteet, joita en itsekään olisi osannut käyttää, osuivat ruoka-alan ammattilaisille. Siinäpä heille haastetta!

Pienellä rahalla saatiin paljon hauskuutta aikaan. Ideaa saa vapaasti kopioida.

--

Päivän kuvat: Lahjaonginnan valmistelua.

Kommentit (0)

Seuraa 

Tietyssä iässä olet, kun tiedät menettäneesi jotakin tärkeää ikääntymisen takia, eikä se jokin tule enää koskaan takaisin. Minä menetin nelisen vuotta sitten terveyteni, yöuneni, juoksemisen, joogan, 7 pahvilaatikollista huolellisesti kerättyjä vaatteita ja identiteettini.

Vastalahjaksi sain hermokivut ja 15 kiloa massaa sekä vakaumuksen, että ikä on kaikkea muuta kuin numero. Nukun jo paremmin enkä tarvitse kipulääkkeitä päivittäin, mutta pitkille kävelyretkille en enää tässä elämässä pääse. Identiteettini sain takaisin erilaisena.

Blogi kertoo kaikesta, mitä tietty ikä mukanaan tuo: ainakin krempoista ja niiden hoitamisesta lääkkeellisin ja lääkkeettömin keinoin, uuden vaatevaraston keräämisestä, kodinhoidosta ja parvekepuutarhan vaalimisesta. Vähän myös kiukusta, joka herää, kun joka puolella kehotetaan ikääntyviä liikkumaan. Ikään kuin se olisi ratkaisu kaikkeen.

Tietyssä iässä -blogi jatkaa  Dementin omainen -blogini ja Parveke länteen -blogini jalanjäljillä, mutta aihepiiri on laajempi. Olen Maija Rauha, 58-vuotias brunetti. Kirjoittaminen on minulle sekä ammatti että harrastus. Tervetuloa tiettyyn ikään!

--

Oletko Facebookissa? Käy tykkäämässä Tietyssä iässä -sivusta, niin saat uutisvirtaasi tiedon uusista blogikirjoituksista!

--

Tavoitat minut osoitteesta maijarauha@gmail.com

--

Hae blogista

Blogiarkisto

2018
2017
2016