Olen nähnyt komeita kukkaryöppyjä Suomessakin, mutta Savill Gardenissa Windsorissa alppiruusujen kukinta on jotakin ihan muuta. Atsaleat ja rodot ovat siellä osa huolellisesti suunniteltua puutarhaa, jossa kasvien värit ja muodot täydentävät toisiaan. Polut polveilevat istutusten lomassa siten, että joka askeleella avautuu uusi pienoismaisema.

Savill Garden on osa samaa Windsor Great Parkia kuin se Long Walk, jota pitkin Sussexin herttuapari Harry ja Meghan  ajoivat häidensä jälkeen hevoskärryillä väkijoukon hurratessa. 2 000 hehtaarin laajuinen puisto on Windsorin linnan entistä metsästysmaata ja nyt avoinna yleisölle lähes kokonaisuudessaan. Saville Gardeniin on Windsorista noin 10 minuutin ajomatka taksilla.

Atsaleat, rodot, magnoliat ja kameliat istutti puiden katveeseen sir Eric Savill 1930-luvulla kuningas Yrjö V:n toimeksiannosta, ja ne kukkivat yhä. Yrjö VI nimesi puiston sen perustajan mukaan vuonna 1951. Istutuksia on laajennettu useaan otteeseen, ja esimerkiksi ruusutarha on niinkin uusi kuin vuodelta 2010.

Savill Gardenissa on kasveja kaikkialta maailmasta, mutta se ei ole kasvitieteellinen puutarha. Kasvien sijoittelu on luovaa ja vapaata, eikä läheskään kaikissa kasveissa ole nimilappuja. Täällä on ajateltu enemmän katsojan nautintoa kuin tiedonhalua. Kasvien yhdistelemisestä täällä voi varmasti oppia paljon.

Uskoakseni valtaosa Windsorin linnan ja mahdollisesti myös osa Buckinghamin palatsin kukka-asetelmista tehdään Savill Gardenin kukista. Lontooseenhan on tästä vain vajaan tunnin ajomatka.

Puutarha on niin laaja, että pystyin näkemään kahden tunnin aikana vain noin kolmasosan. Suuntasin ensin atsaleapolulle (The Azalea Walk) ja sieltä kesäpuutarhan (The Summer Gardens) läpi kevätmetsään (The Spring Woods). Sieltä palasin keskikäytävää (The Middle Ride) pitkin takaisin lähtöpisteeseen The Savill Buildingiin. Enempää en pystynyt kävelemään.

En todennäköisesti menettänyt kovin paljon, koska puutarha on suunniteltu siten, että samaan aikaan kukkivat kasvit ovat lähekkäin. Kevätkukkien kedon olisin halunnut nähdä, mutta todennäköisesti sipulikukkien kukinta oli jo ohi. Kasvihuoneissa en käynyt ollenkaan, koska oli hieno kevätsää ja ulkonakin oli nähtävää yllin kyllin.

Atsaleojen ja alppiruusujen kukintojen väri- ja kokokirjo oli suuri. Kuvista ei saa kovin hyvää käsitystä kokoeroista, mutta pienimpien kääpiöalppiruusujen yksittäisen kukan läpimitta oli ehkä sentin pari, kun isoimmat kukinnot muodostuivat viisisenttisistä kellokukista.

Minulle täysin uusi laji oli kevätkotakuusama, Weigela praecox variegata, kukkiva pensas, jolla on valkoreunaiset lehdet kuin kuunliljalla. Puolisolleni puska oli tuttu lapsuuden kotipihalta Ghanasta, jossa hän asui 1960-luvulla. Tokkopa tuo kasvi Suomessa pärjäisikään? Kaisaniemen kasvitieteellisessä puutarhassa Helsingissä on nettitietojen mukaan yksi, mutta sen lehdet ovat yksiväriset.

Toinen uusi tuttavuus oli enkianthus, puu, joka kukat muistuttavat mustikan tai puolukan kukkia isossa koossa. Kaikkivaltias internet tietää, että enkianthus kuuluu kanervakasveihin ja on siten sukua sekä mustikalle, puolukalle että alppiruusuille ja suomenkieliseltä nimeltään kellopensas. Kellopensaita on 16 lajia, jotka ovat kotoisin Japanista ja Etelä-Kiinasta. Savill Gardenissa on useita kellopensaita, ja niiden kukinta on ollut tänä keväänä poikkeuksellisen runsas.

Hämmästyttävin näky oli kuitenkin pihlajaa muistuttava, vähintään kolme metriä korkea puu, jonka latvassa keikkui isoja, kermanvärisiä ruusunkukkia! Jokin upea köynnösruusu oli vuosien mittaan onnistunut kipuamaan sinne asti ja kukki tyytyväisenä. Sellaista tuskin voi tapahtua pakkastalvien Pohjolassa.

Tuon jälkeen ei suuni enää loksahtanut ammolleen, kun kevätmetsässä kolmekin isoa puuta näytti tuottavan vaalean violetteja, puolen metrin pituisia, riippuvia kukintoja. Vanha, iso kiinansinisade (wisteria) oli alun perin tukeutunut lehtipuuhun, josta oli jäljellä enää kanto. Isäntäpuun lahotessa köynnöskasvi oli säilynyt elossa naapuripuiden oksilla, ja sen puumaiset varret kohoavat nyt maasta paksuna köytenä ilman tukea. Todella erikoinen näky!

En tiennyt myöskään, että magnoliat voivat olla näin valtavan kokoisia. Tämä avautumassa oleva magnolian kukka on läpimitaltaan noin 20 senttiä! Pensaan alimmat oksat viistivät maata, joten kukkia oli helppo tarkastella läheltä. Osa magnolioista puolestaan kukki niin korkealla, että kukat jäivät lähes piiloon ihmissilmältä.

Gardenia sentään näytti lähes samalta kuin Ruissalon kasvitieteellisessä puutarhassa. Mitä nyt pensas oli kolme kertaa isompi ja kasvoi avoimen taivaan alla eikä kasvihuoneessa.

Kuvani eivät tee oikeutta vuonna 2006 valmistuneelle Savill Buildingille, joka on puutarhan ja koko Great Parkin palvelujen keskipiste. Rakennuksen ison lehden muotoinen, aaltoileva tammikatto on rakennettu oman puiston puusta. Useita arkkitehtuuripalkintoja keränneen rakennuksen on suunnitellut Glenn Howells.

Savill-rakennuksessa on miellyttävä kahvila isoinen nojatuoleineen, iso lounasravintola, ekohenkistä ja puutarhatavaraa myyvä kauppa sekä taimimyymälä, josta voi ostaa kuninkaallisen puutarhan taimia. Nautimme kahvilassa kuninkaallisen meijerin kermasta tehtyä jäätelöä. Oli oikein hyvää.

Savill Buildingissa kuten Gardenissakin kaikki on hyvin suunniteltua, kestävää ja kaunista. Jopa vessat ovat maininnan arvoiset: istuinten kannet ovat tietenkin umpipuuta, ja jokaisessa eriössä on seinällä kehystetty painokuva, ellei peräti grafiikan vedos.

Täällä näkee, millaista jälkeä syntyy, kun joku tietää, mitä tekee eikä rahasta ole pulaa. Kävijän mukavuutta on ajateltu alusta loppuun. Savill Gardenista jäi hyvä maku suuhun - ja kameran muistikortille noin 300 kuvaa.

Lisätietoja Savill Gardenista täältä.

--

Päivän kuvat: Savill Gardenin alppiruusuryöppyjä.

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Tietyssä iässä olet, kun tiedät menettäneesi jotakin tärkeää ikääntymisen takia. Itse en enää pysty esimerkiksi kävelemään pitkiä matkoja. Olen krooninen kipupotilas ja minulla on juuri todettu verenpainetauti. Blogin vakioaiheita ovatkin krempat ja niiden hoidot sekä kaikenlainen haikailu ja kiukuttelu. Erityisesti minua harmittaa, kun liikuntaa pidetään ratkaisuna vähän kaikkeen, vaikka minulle se toi elinikäiset vammat. Iloa minulle tuottavat kaunis koti ja vaatteet sekä parvekepuutahan hoito ja kukat. Nämä aiheet näkyvät myös blogissani.

Olen Maija Rauha, 59. Kirjoittaminen on minulle sekä ammatti että harrastus. Tervetuloa tiettyyn ikään!

--

Oletko Facebookissa? Käy tykkäämässä Tietyssä iässä -sivusta, niin saat uutisvirtaasi tiedon uusista blogikirjoituksista!

--

Tavoitat minut osoitteesta maijarauha@gmail.com

--

Hae blogista

Blogiarkisto

2019
2018
2017
2016