Olen allerginen kissoille. Juuri nytkin kurkkuani kuristaa hieman ja silmäni ovat turvoksissa, vaikka olen ottanut allergialääkkeen. Kannan kuitenkin oireeni ylpeänä, sillä kissaterapia on minusta just parasta. Varsinkin, kun terapeuttina on Lilith ”Lilli” Serafina Silmarillion Hiisku, kissa, jolla on 60 Facebook-kaveria.

”Mutta… En tiennytkään, että olette NIIN hyviä ystäviä”, kommentoi muuan tuttava tästä kuullessaan. Juu ihan totta, en kuulu Lillin vakituisten ihmispalvelijoiden laajan ystäväpiirin ydinjoukkoon, vaan haahuilen jossakin sen laitamilla. Asumme kuitenkin lähekkäin, melkein naapureina. Minä tykkään kissoista, mutten voi allergian takia ottaa omaa kissaa. Olen myöskin paljon kotona, koska liikkuminen aiheuttaa kipuja. Heillä taas on ajoittain tarve saada lemmikilleen viikonloppuhoitaja. Yhtälö on minun mielestäni oikein toimiva. Utilitaristisissa ihmis- ja kissasuhteissa ei minun mielestäni ole mitään väärää silloin, kun ne palvelevat molempien osapuolten vilpittömiä tarkoitusperiä ja yhteistä hyvää.

Kissan läsnäolossa on jotakin palkitsevaa. Kaunista eläintä on hauska seurata, ja pehmeää turkkia silittää mielellään. On terapeuttista, kun kotiin tullessa joku juoksee kohti. Öisin valvoessa yöeläimestä on seuraa.

Lilli on aivan huippuyksilö. Valtavan ihmisrakas, vaikkakin arka. Se kaipaa paljon silitystä ja kiepsahtaa helposti selälleen piehtaroimaan vatsapuolen rapsutusta varten. Sen kehräysääni on voimakas. Pur pur! Se ei kuitenkaan tule mielellään syliin eikä viihdy kenenkään sängyssä. Allergiaa ajatellen hyvä niin.

Lillin turkki on tuuhea ja hyväkuntoinen, viikset pitkät ja valkoiset ja posket paksut. Se on perinteisen maalaiskissan näköinen. Sen tavat ovat kuitenkin varsin kaupunkilaiset. Se ei tietääkseni suostu syömään juuri muuta kuin kissanraksuja, ja se juo vain vettä. Se ei ole kiinnostunut herkkuina myytävistä kosteista kissanruuista, ei maistele ihmisten ruokapöydältä yhtään mitään ja nyrpistää välillä nenäänsä jopa katkaravuille. Se ei hotki ja syö vain harvoin ruokakuppinsa tyhjäksi. Kumma kissa.

Lilli rakastaa ulkoilua. Kun illalla satoi kovaa ja tuuli läheni myskylukemia, se yritti avata ulko-oven käpälällään ja vetosi minuun miukunalla ja mourunalla. Kun sitten päivällä vein sen valjaissa ulos, se pelästyi oravaa ja kiiruhti juosten takaisin sisään. Orava taisi kyllä päästää pienen ärräpään ihan eläinten kesken, mutta silti.

Hassuinta Lillissä on sen tapa kelliä selällään lattialla kaikki raajat pitkiksi ojennettuina. Luulin, että kissa näyttää tuolta vasta puuhkana. Parasta taas on, että se tykkää minusta. Kissan kiintymys, sitä ei saa mielistelemällä. Ei, vaan nöyristelemällä. Olen alamaisin palvelijanne, Lilith Hiisku!

--

Päivän kuvat: Lilli, Lilli, Lilli.

Kommentit (0)

Seuraa 

Tietyssä iässä olet, kun tiedät menettäneesi jotakin tärkeää ikääntymisen takia, eikä se jokin tule enää koskaan takaisin. Minä menetin terveyteni, yöuneni, juoksemisen, joogan, 7 pahvilaatikollista huolellisesti kerättyjä vaatteita ja identiteettini.

Vastalahjaksi sain krooniset kivut ja 15 kiloa läskiä sekä vakaumuksen, että ikä on kaikkea muuta kuin numero. Nukun jo paremmin enkä enää tarvitse kipulääkkeitä päivittäin, mutta toivon, että pystyn vielä joskus kävelemään yli puoli tuntia kerralla.

Blogi kertoo kaikesta, mitä tietty ikä mukanaan tuo: ainakin krempoista ja niiden hoitamisesta lääkkeellisin ja lääkkeettömin keinoin, uuden vaatevaraston keräämisestä, kodinhoidosta ja parvekepuutarhan vaalimisesta. Vähän myös kiukusta, joka herää, kun joka puolella kehotetaan ikääntyviä liikkumaan. Ikään kuin se olisi ratkaisu kaikkeen.

Tietyssä iässä -blogi jatkaa  Dementin omainen -blogini ja Parveke länteen -blogini jalanjäljillä, mutta aihepiiri on laajempi. Olen Maija Rauha, 57-vuotias brunetti. Kirjoittaminen on minulle sekä ammatti että harrastus. Tervetuloa tiettyyn ikään!

--

Oletko Facebookissa? Käy tykkäämässä Tietyssä iässä -sivusta, niin saat uutisvirtaasi tiedon uusista blogikirjoituksista!

--

Tavoitat minut osoitteesta maijarauha@gmail.com

--

Blogiarkisto

2017
2016

Instagram