Ryhdyin kirjoittamaan postausta sormieni nivelrikosta, joka on jälleen ilmoittanut olemassaolostaan monen vuoden tauon jälkeen. Viimeksi kerroin siitä vuonna 2015. Silloiset ongelmat menivät ohi, kun pakaroiden jännevaivoja alettiin hoitaa tulehduskipulääkkeillä ja kortisonipistoksilla. Kipu tuli kuitenkin takaisin, ja tälläkin hetkellä sormiin sattuu, kun kirjoitan. Niveliä kuumottaa ja ne ovat kipeät.

Kesken naputtelun huomasin aiheeni vaihtuneen. Olinkin ryhtynyt kirjoittamaan kivun mukanaan tuomasta elämänmuutoksesta, identiteettini vaihtumisesta ja tulevaisuudesta, joka minulla taas on. Huomasin siinä kirjoittaessani, miten paljon ajatteluni oli muuttunut viidessä vuodessa.

Ei minusta ole tullut terve. Iskiashermoni ilmoittavat edelleen kärkkäästi kaikesta liiasta puuhailusta, mutta yritän olla kiinnittämättä siihen liikaa huomiota. Otan särkylääkettä, kun tarvitsee. Olen jo luopunut kaikesta erityisen kuormittavasta, ja nyt vain pyrin pelaamaan niillä korteilla, jotka jäivät jäljelle.

Tapio Ojala on hoitanut kipukroonikkoja 20 vuotta, väitellyt aiheesta ja kirjoittanut kirjan Kivun kanssa, jonka Vastapaino julkaisi vuonna 2018. Hän antaa kirjassa kymmenen kohdan vinkkilistan siitä, miten parhaiten voi tulla toimeen kroonisen kivun kanssa. Huomasin, että ne kaikki toteutuvat elämässäni.

Kipu ei hallitse minua. Olen lakannut tavoittelemasta terveyttä tai edes kivuttomuutta, olen hyväksynyt, etten voi tehdä kaikkea samaa kuin ennen, olen pysynyt työelämässä ja etsinyt uusia onnen aiheita.

Lue lisää: Näin kerroin nivelvaivoistani vuonna 2015:  https://www.etlehti.fi/blogit/tietyssa_iassa/vikaa_15_nivelessa

Lue lisää: Tapio Ojalan ajatuksiin voit tutustua Yleisradion sivuilla täällä: https://yle.fi/uutiset/3-10404979

Ei tulekaan joogamummo. Tulee kukka- ja kässämummo!

Ennen kaikkea identiteettini on muuttunut. Se, että luovuin pystyvän, urheilullisen ja nuorekkaan ihmisen identiteetistä ja tulevaisuudesta jäntevänä joogamummona, oli vasta ensimmäinen askel.  Minulla ei tuolloin ollut vielä hajuakaan siitä, mihin suuntaan lopulta lähtisin kulkemaan. Taivaanrannassa ei näkynyt mitään houkuttelevaa, joka olisi kutsunut luokseen. Ajattelin olevani kipupotilas, ja sillä hyvä.

Nyt tiedän taas, mitä minusta tulee isona.

Minusta olisi hienoa, jos pystyisin muutaman vuoden, ehkä jopa 10 vuoden ajan puuhaamaan puutarhassani kipujen liikaa estämättä. Olen varautunut siihen, että työskentelyjaksot ovat lyhyitä. Puoli tuntiakin on nivelilleni ja jänteilleni pitkä aika, ja on hyvä, jos pystyn heti puuhaamisen päälle harjoittamaan mindfulnessia makuulla. Tämän takia en ole voinut harkita viljelypalstan vuokraamista. Tarvitsen paikan, joka houkuttelee yhtä lailla lepoon kuin työhönkin.

Puutarhanhoidossa riittää haastetta lopuksi ikää. Jos kuitenkin sorminivelet sallivat, aion tehdä myös käsitöitä. Ihan ensimmäiseksi pitää kutoa puutarhamajaani matot. Ja onko pitsiverhojakaan tarpeeksi varastossa? Vintiltä löytyy varmasti tekstiili jos toinenkin, jotka voin nyt ottaa käyttöön. Lopuista leikkaan matonkudetta.

Voi voi kuulkaa, nyt on tekemistä vuosiksi! En minä mitenkään ehdi joogamummoksi enkä maratonille, kun pitää viherpeukaloida ja tehdä käsitöitä. Minusta tuleekin kukka- ja kässämummo. Ihan sama, milloin koronarajoitukset väistyvät, minun ei tarvitse välttämättä hievahtaa minnekään.

--

Päivän kuvat: Kesäinen hiekkatie lapsuuteni maisemista.

Kommentit (2)

Yks keski-ikäinen täti
3/2 | 

Ihanaa! On mukavaa kuulla, miten suunnittelet (uusittua) tulevaisuuttasi.

Sanon myös, että blogiasi on ilo lukea, kun kirjoitat niin hyvin ja ammattimaisesti. Teksti kulkee vaivattoman oloisesti, vaikka työstämisvaiheessa näin ei varmaan ole. Ammattitaito näkyy!

Maija
Liittynyt15.10.2015
4/2 | 

Kiitos keski-ikäinen täti,  tulevaisuuden suunnittelu on tosiaan mukavaa, kun se sisältää muutakin kuin omaa ja läheisten rappeutumista. Kirjoittaminen on minulle vaivatonta, ajatuksia joudun välillä työstämään. Välillä on vaikeaa saada joka viikko valmiiksi uutta ajatusta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Tietyssä iässä olet, kun tiedät menettäneesi jotakin tärkeää ikääntymisen takia. Itse en enää pysty esimerkiksi kävelemään pitkiä matkoja. Olen krooninen kipupotilas ja minulla on verenpainetauti. Blogin vakioaiheita ovatkin krempat ja niiden hoidot sekä kaikenlainen kiukuttelu ja kummastelu. Erityisesti minua harmittaa, kun liikuntaa pidetään ratkaisuna vähän kaikkeen, vaikka minulle se toi elinikäiset vammat. Iloa minulle tuottavat kaunis koti ja vaatteet sekä parvekepuutahan hoito ja kukat. Kirjoitan vuorotellen näistä teemoista.

Olen Maija Rauha, 61-vuotias ja eläkkeellä perjantaisin. Kirjoittaminen on minulle sekä ammatti että harrastus. Tervetuloa tiettyyn ikään!

--

Oletko Facebookissa? Käy tykkäämässä Tietyssä iässä -sivusta, niin saat uutisvirtaasi tiedon uusista blogikirjoituksista!

--

Tavoitat minut osoitteesta maijarauha@gmail.com

--

 

Hae blogista

Blogiarkisto

2020
2019
2018
2017
2016
Sisältö jatkuu mainoksen alla