Aikamoiseen pakkorakoon taas lykkäsin itseni. Tiesin, että kankaanrakentamisen peruskurssi pidettäisiin kevätkauden kiireisimpien työviikkojen aikana. Ilmoittauduin silti, koska tiesin, että kursseja on vain kaksi vuodessa, ja halusin taidon kesäksi. Ja nyt sitten kävi niin, että kutomisvuoroni osui täsmälleen samalle viikolle kuin ruuhkahuippukin.

On perjantaiaamu. Kangaspuuni ovat odottaneet toimettomina tiistai-illasta saakka, koska en pystynyt minään päivänä tulemaan kutomaan ennen viittä. Minun olisi pitänyt tulla ennen viittä, jotta opettaja olisi ollut vielä paikalla varmistamassa, että pääsen alkuun kuviomallin kudonnassa. Emme ehtineet tiistain kurssi-illan aikana niin pitkälle, koska olin tyhmästi valinnut mattooni päärmeet. Päärmeiden kutomista varten piti halkoa pitkät pätkät trikookudetta, jotta päärmeestä ei olisi tullut liian paksu. Halkominen oli uskomattoman hidasta. Siksi kerkisin kutoa vasta kalalankakerrokset maton alkuun sekä muutaman sentin päärmettä.

Eläkeläispäiväni aamuna olen siis tikkana paikalla Brinkkalan talossa, kun Taitokeskus Turun ovet avataan kymmeneltä. Mukanani on kassillinen iltamyöhällä kotona kerittyä kudetta, villasukat, syväterävät ja evästä. Aion kutoa niin pitkään kuin pysyn penkillä.

Ennen kuin pääsee kutomaan, pitää keriä kude. Ostokude on yleensä vyyhteinä, joiden selvittäminen ei aina suju kuten Strömsössä. Yläkuvassa esimerkki. Toimin mielestäni keltaisen vyyhdin kanssa ihan samalla tavalla, mutta sen keriminen oli paljon helpompaa. Alakuvassa vasemmalla ensimmäinen oma keräni ja oikealla kurssikaverin kerä. Keltaisesta kuteesta osasin jo tehdä siistimmät kerät.
Ennen kuin pääsee kutomaan, pitää keriä kude. Ostokude on yleensä vyyhteinä, joiden selvittäminen ei aina suju kuten Strömsössä. Yläkuvassa esimerkki. Toimin mielestäni keltaisen vyyhdin kanssa ihan samalla tavalla, mutta sen keriminen oli paljon helpompaa. Alakuvassa vasemmalla ensimmäinen oma keräni ja oikealla kurssikaverin kerä. Keltaisesta kuteesta osasin jo tehdä siistimmät kerät.

Malli on helppo, mutta onnistun silti tekemään kaikki mahdolliset virheet.

Ensin heittelen ohutta, harmaata kudetta päärmeen loppuun saakka, suih suih! Sen jälkeen kiedon tavallista harmaata kudetta yhteen sukkulaan ja keltaista kudetta toiseen. Kudon kolme kerrosta palttinaa harmaalla. Ja sitten se juhlava hetki, kun keltainen kuviokude sukeltaa viriöön. Nappaan sukkulan viriön toiselta laidalta. Kiristän reunan, annan kuteelle sopivasti syötösvaraa, painan vasemmalla jalalla seuraavaa polkusta ja sitten pum pum! Luhan lyönti sinetöi kerroksen.

Kuvioni on nimeltään Orvokki, ja teen sitä koko maton pituudelta. En tajunnut mallia valitessani, että matostani tulisi lähes tuplasti paksumpi, painavampi ja hitaampi kutoa kuin useimpien muiden kurssilaisten matoista. Minulla ei ollut aikaa eikä tarmoa suunnitella harmonisesti vaihtuvia värejä eikä villejä kuvioita, vaan bongasin opetustilan seinältä kivan näköisen maton ja päätin lennosta tehdä samanlaisen. Vaihdoin vain pohjavärin harmaaksi. Mietin, että värit sopivat varmaan hyvin puutarhamajaani – ja ovathan keltainen ja harmaa myös tämän vuoden Pantone-nimikkovärit. Trendien huipulla mennään, mutta menköön.

Ensimmäinen kukkarivi näyttää niin hienoilta, että pitää pysähtyä valokuvaamaan. Kylläpä onkin kaunis malli! Kuin pieni rinkeli. Pian on myös ensimmäisen tauon paikka. Rojahdan selälleni luokkahuoneen sohvalle, suljen silmäni, rentoutan reiteni ja teen kivunhallintamindfulnessin. Ihan sama, kuka näkee ja mitä ajattelee. Tämä on minulle yhtä välttämätöntä kuin muille kutojille kahvi. Yritän pitää tauon joka tunti, tai ainakin melkein.

En odota kutomisessa vaikeuksia, koska olen tehnyt sitä ennenkin – tosin vain kahdella polkusella. Orvokissa poljenta menee näin: 5-6-5 ja sitten kuvio: 2-3-1-3-1-3-2. Malli on helppo, mutta onnistun silti tekemään kaikki mahdolliset virheet. Kuudesta polkusesta ei aina osu päkiän alle se oikea. Reunaan pullahtaa paikoitellen ikävä lenkki. Sitten kudon vahingossa kaksi peräkkäistä riviä samalla värillä. Onneksi malli on niin selkeä, että virheet on helppo huomata ja korjata.

Lue lisää: Miten opin luomaan, niisimään, sitomaan ja mokaamaan

Poljentakaavio kiinnitetään yleensä kangaspuiden vipustelineeseen kutojan muistilistaksi. Käytin yläkuvan kaaviosta vain alaosaa. Keskimmäisessä kuvassa näkyvät alkusolmut, tasoittavat kuteet ja päärmeen alku. Alimmassa kuvassa olen päässyt jo kuvioon asti.
Poljentakaavio kiinnitetään yleensä kangaspuiden vipustelineeseen kutojan muistilistaksi. Käytin yläkuvan kaaviosta vain alaosaa. Keskimmäisessä kuvassa näkyvät alkusolmut, tasoittavat kuteet ja päärmeen alku. Alimmassa kuvassa olen päässyt jo kuvioon asti.

Matostani on ilmiselvästi tulossa vino. Mikä avuksi?

Ensimmäisenä päivänä menee paljon aikaa reunojen pähkäilyyn. Jokainen kangaspuita vähänkin louskuttanut tietää, miten tarkasti muut kutojat katsovat kudonnaisen reunoja. Suorat, tasaiset ja kauniit reunat kertovat, että kutoja on taitava. Valitsemani sidos, ruusukas, on kuitenkin reunojen suhteen konstikas.

Opettaja auttaa irrottamalla reunimmaiset loimilangat niisistään. Kun nyt veisin sukkulan vuorotellen reunalangan yltä ja alta, saisin kelpo reunat. Kokeilen kaikenlaista ennen kuin tajuan, mitä hän tarkoitti. Sukkula viedään joka kerta viriöön reunalangan yläpuolelta, mutta se otetaan aina vastaan viriön toiselta reunalta reunalangan alta. Näin riippumatta siitä, kummassa kudonnaisen reunassa ollaan. Helppoa, kun sen hoksaa, mutta matostani näkee kyllä, missä kohtaa se tapahtui.

Vaikeinta tänään on kuitenkin loimen päästäminen. Kanssakutojat auttavat mielellään, mutta opin tekemään sen kokonaan itse vasta neljännellä yrityksellä. Kurssikaveri tunnustaa, että hänelle kävi samoin. Sunnuntaina pystyisin melkein tekemään sen silmät kiinni.

Toisen ongelman huomaan juuri, kun Taitokeskuksen opastajat ovat lähteneet viikonlopun viettoon. Matostani on ilmiselvästi tulossa vino. Mikä avuksi? Kanssakutojat ovat yhtä ymmällä kuin minäkin. Hetken päästä muistan, mitä opettaja sanoi käsien asennosta: luhaan kannattaa tarttua keskeltä, koska käsien voima voi olla erilainen. Jos satakin kertaa lyö luhaa vasemmalta eri voimalla kuin oikealta, niin onhan selvää, että matto lähtee vinoon. Samoin käy, ellei istu penkin keskellä.

Olen mielestäni tarttunut luhaan keskeltä, joten nyt siirrän otteeni oikealle. Näin saankin maton suoristumaan. Jatkossa pidän lyödessäni vasenta kättä luhan keskellä ja oikeaa oikealla. Aika yllättävää, että vasen käteni olisi voimakkaampi kuin oikea, mutta nähtävästi näin on.

Istun kutomassa seitsemään saakka illalla, ja saan valmiiksi 75 senttiä mattoa. Selkäni on tulessa. Eteenpäin ja sivuille kurkottelu on kipeyttänyt fileeni pahan kerran. Päätän silti kävellä kotiin – tarvitsen raitista ilmaa. Kotimatkalla ostan kolme voipullaa, koska olen sen arvoinen.

Olisi voittajan olo, ellen olisi niin väsynyt ja kipeä.

Lauantaiaamu valkenee aurinkoisena. Moni muu suuntaa hiihtämään, mutta minä painelen taas päin Brinkkalaa. Istun penkille kuin vanha tekijä, ja saan kuudessa tunnissa valmiiksi 85 senttiä mattoa. Lähden hyvillä mielin viideksi saunaan. Illalla kerin vielä kaksi vyyhtiä kudetta, koska on pakko saada sunnuntaiksi lisää kudottavaa.

Meitä on viikonloppuna kutomassa kaksi kurssilaista ja neljä muuta. Tunnelma on oikein mukava; tuntuu kuin kuuluisimme samaan salaseuraan. Sunnuntaina jään puoliltapäivin yksin kutomaan ja kudon halki koko iltapäivän puoli seitsemään saakka. Työ luistaa rikospodcastien tahdissa. Ainoa vaikeus on lyhyissä pätkissä oleva kude. Usein toistuva kuteen jatkaminen hidastaa kutomista olennaisesti.

Illan jo pimennyttyä saan kuin saankin maton 2,5 metriin ja päärmeet päälle. Irrotan pingottimet ja löysään lointa vähän. 24 tuntia siihen meni kaikkiaan tauot mukaan lukien.

Olisi voittajan olo, ellen olisi niin väsynyt ja kipeä.

Isoin ihmetyksen aihe on, että ylipäätään pystyin siihen. Olin vielä perjantaina aika varma, että hamstring-jänteeni estävät työskentelyn, ja mattoni jää kesken. Ilmeisesti polkusten painelu ja pepun painopisteen vaihtelu kuitenkin pumppaavat sopivasti pakaraa siten, että kutominen onnistuu huomattavasti paremmin kuin toimettomana tuolilla istuminen. Vähän sama kuin olisi keinulaudalla, mutta keinulauta onkin takapuolen eikä jalkojen alla.

Jouduin ottamaan Voltaren Rapidin kesken kutomisen vasta sunnuntaina. Kaikki yöt nukuin suosiolla Panacodin avulla. Selkäni oli niin järkyttävän kipeä, etten varmasti olisi saanut unta muuten. Sunnuntaina luhan paukuttelu tuntui myös käsivarsissa, ja lisäksi sain varvasta tikun sormeeni.

Lue lisää: Huomio pakaravaivaiset! Keinulauta auttaa

Yläkuvassa on maton irrotus kangaspuista kesken. Viimeistelin maton päät solmimalla loimilangat, leikkaamalla päät lyhyiksi ja ompelemalla päärmeen ohuella kalalangalla. Reunasta tuli ihan riittävän siisti.
Yläkuvassa on maton irrotus kangaspuista kesken. Viimeistelin maton päät solmimalla loimilangat, leikkaamalla päät lyhyiksi ja ompelemalla päärmeen ohuella kalalangalla. Reunasta tuli ihan riittävän siisti.

Nyt on minun vuoroni kantaa sukkulaa naispolvien ketjussa.

Tiistaina on taas kurssi-ilta, ja matto otetaan pois puista. Löysään lointa reilusti ja vinssaan maton pään rintapuun luo. Jätän noin 15 sentin hapsuvaran ja leikkaan loimen poikki. Solmin loimet nippuina vetosolmuille (jonka tekemisen vihdoinkin opin) seuraavaa kutojaa varten. Maton päähän teen yksinkertaiset väliaikaiset solmut.

Sitten levitän maton luokkahuoneen lattialle kaikkien nähtäväksi. On se hieno, vaikka itse sanonkin. Varsinainen työvoitto. Reunat voisivat olla paremmatkin, mutta opettaja sanoo silti niistä jotakin nättiä. Kotoa olen jo saanut vuolaita kehuja valokuvien perusteella.

Mutta niin vain mattokateus iskee, kun muut kurssilaiset esittelevät mattonsa kukin vuorollaan. Voi kuinka upeita! Olisiko sittenkin pitänyt panostaa vähän enemmän ja suunnitella mattonsa itse? No, sitä vettä melotaan, joka on kanootin alla. Ensi kerralla sitten.

Viimeisellä viikolla matot viimeistellään hapsuilla tai päärmeillä. Siinäkin onnistun mokaamaan: päärmeen taittokohdan osoittava kalalankakerros kiertyy näkösälle maton päälle, vaikka sen pitäisi olla näkymättömissä. Tämän pystyy kuitenkin korjaaman höyryttämällä. Myös yksi liian pitkä lankalenkki eli nasta löytyy. Vastaavasta kohdasta maton paraatipuolelta puuttuu nasta. Opettaja neuvoo, miten sen voi korjata neulaan pujotetun kuteen avulla, mutta jätän sen tekemättä. En kotona enää löydä koko kohtaa.

Opettaja kertaa lopuksi ne noin 30 työvaihetta, jotka pitää osata tehdä oikein ennen kuin pääsee kutomaan. Oloni on ollut jo melko luottavainen, mutta nyt havaitsen kuvitelleeni turhia. Isoimmat työvaiheet muistan ja ymmärränkin, mutta niiden väleihin jää kaikenlaista hähmäistä. Milloin nostetaan ja lasketaan mitäkin varpaa ja palikkaa, sidotaan ja avataan nyörejä sinne tänne. Saas nähdä, miten selviän näistä itsekseni tai äitini kanssa. Joudun myös nyörittämään kangaspuut alusta loppuun sitten aikanaan, kun kokoan ne.

Olen kuitenkin kurssista ja sen kokemuksista tosi iloinen. Jos pystyn tällaiseen maratonkudontaan, pystyn oikein hyvin myös kutomaan pienemmissä pätkissä loimen alusta loppuun. Siitä avautuu kokonainen uusi maailma. Mattoja, huiveja, pöytäliinoja, verhoja. Palttinaa, kuvikasta, toimikasta ja vaikka mitä. Ei ollut yhtään hölmöä valita kurssitehtäväksi jotakin muuta kuin helpointa mahdollista palttinaa. Uskon, että opimme kuvikasta tekemällä paljon enemmän, ja kutominen oli joka tapauksessa kurssin helpoin osuus.

Kutoessa maailma avautuu myös taaksepäin. Äitini ei kudo enää, mutta hänestä olisi ollut nuorena vaikka ammattilaiseksi. Mummini kutoi myös paljon. Joka talossahan maaseudulla ennen vanhaan oli kangaspuut. Nyt on minun vuoroni kantaa sukkulaa naispolvien ketjussa.

Lue lisää: Minä kudon

Lue lisää: Tällainen ryijyni on.

Maton pinta on pitävä, koska se on hieman nystyräinen. Puoliso pyysikin sen heti jumppamatokseen. Oikealle paikalleen puutarhamajaan se pääsee vasta sään lauhduttua.
Maton pinta on pitävä, koska se on hieman nystyräinen. Puoliso pyysikin sen heti jumppamatokseen. Oikealle paikalleen puutarhamajaan se pääsee vasta sään lauhduttua.

Kiitos, Taitokeskus Turun asiantunteva ope Elina Helminen ja kivat kanssakurssilaiset! Kireitä loimia!

--

Jos joku lukijoista haluaa maton tekemisestä vain nautinnon eikä kaipaa kurssitusta, kannattaa varata kutomisaika Taitokeskuksesta. Siellä on mahdollista istua valmiin loimen ääreen ja paukutella menemään. Neuvot kuuluvat hintaan. Voi olla, että sieltä minäkin itseni vielä löydän. Kankaanrakentamisen peruskurssini oli Taito Varsinais-Suomen ja Auralan kansalaisopiston yhdessä järjestämä.

Lue lisää muualta: Taito Varsinais-Suomi, Auralan kansalaisopisto

 

Kommentit (6)

Susaanna
7/6 | 

Upea matto! Keväiset ja tyylikkäät värit sekä kuvioltaan mielestäni aika harvoin vastaan tuleva.

Ja kudontajälkesi on oikein kaunista ja tasaista, ei voi yhtään moittia. Kannattaa kyllä harrastusta jatkaa, jos vain kroppa antaa periksi, koska ensimmäiseksi matoksi ihan todella hieno suoritus!

Maija
Liittynyt15.10.2015
8/6 | 

Kiitos Susaanna! Ilman muuta aion jatkaa. Sen verran täytyy kuitenkin korjata, että tämä ei ollut ensimmäinen mattoni, vaikkakin ensimmäinen matto pitkään aikaan. Meistä kurssilaisista tuskin kukaan oli täysin pystymetsästä, vaan useimmilla oli tuntumaa kutomiseen ja omat kangaspuut kotona tai muuten helposti saavutettavissa.  Kurssin pointti oli oppia lukemaan ja soveltamaan kudontaohjeita, luomaan loimia ja laittamaan niitä kangaspuihin. Kutominen oli kirsikka kakun päällä.

Eppu
9/6 | 

Maija, ihailen taitoasi. Niin kaunis matto. Minunkin piti kutoa matto puukkokurssin päätteeksi, mutta korona tuli väliin. Sinun kirjoituksesi oli todellinen innoitus!

Maija
Liittynyt15.10.2015
10/6 | 

Puukkokurssi, hui! Itse taidan pysyä kudonnassa :) Kangaspuut ovat sen verran isot, että kahden metrin koronavälit pystyy kudontasaleissa pitämään ihan hyvin. Nyt vaan mattoa suunnittelemaan! Mulla syyhyävät sormet nyt matonkudetta leikkaamaan, vaikken ikinä olisi uskonut. Lapsena sitäkin tuli tehtyä.

Seija M
11/6 | 

Onnea upeasta matosta.

Olipa kiva nähdä kuvista, että yli 10 vuotta sitten opintojeni yhteydessä tekemäni ohjeet ovat edelleen käytössä.

Onnellisia hetkiä kankaankudonnan parissa.

Maija
Liittynyt15.10.2015
12/6 | 

Kiitos Seija! Uskon, että saan vielä monta onnellista hetkeä kangaspuiden penkillä. Ruusukasmallien kansio oli  tosiaan kovassa käytössä, kun kurssilaiset suunnittelivat mattojaan. Itsehän hyppäsin aidan yli matalimmasta kohdasta ja valitsin mallini suoraan seinältä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Tietyssä iässä olet, kun tiedät menettäneesi jotakin tärkeää ikääntymisen takia. Itse en enää pysty esimerkiksi kävelemään pitkiä matkoja. Olen krooninen kipupotilas ja minulla on verenpainetauti. Blogin vakioaiheita ovatkin krempat ja niiden hoidot sekä kaikenlainen kiukuttelu ja kummastelu. Erityisesti minua harmittaa, kun liikuntaa pidetään ratkaisuna vähän kaikkeen, vaikka minulle se toi elinikäiset vammat. Iloa minulle tuottavat kaunis koti ja vaatteet sekä parvekepuutahan hoito ja kukat. Kirjoitan vuorotellen näistä teemoista.

Olen Maija Rauha, 61-vuotias ja eläkkeellä perjantaisin. Kirjoittaminen on minulle sekä ammatti että harrastus. Tervetuloa tiettyyn ikään!

--

Oletko Facebookissa? Käy tykkäämässä Tietyssä iässä -sivusta, niin saat uutisvirtaasi tiedon uusista blogikirjoituksista!

--

Tavoitat minut osoitteesta maijarauha@gmail.com

--

 

Hae blogista

Blogiarkisto

2020
2019
2018
2017
2016
Sisältö jatkuu mainoksen alla