Suomalaisen, Lahdessa tehdyn tutkimuksen mukaan vanhukset tykkäävät hoivaroboteista enemmän kuin hoitohenkilöstö. Tämä yllätti tutkijat, mutta minua ei.

Tietenkin hoitajat kokevat, ettei vanhuksille kelpaa tai pitäisi kelvata mikään muu kuin ihmisen antama hoiva. Muutenhan he olisivat väärällä alalla. Hoitajan kuuluu pitää antamaansa hoivaa korvaamattomana, jotta hän jaksaisi tehdä usein raskastakin työtään suhteellisen pienellä palkalla.

Hoitoalan ammatteihin valikoituu, tai ainakin pitäisi valikoitua, ihmisiä, jotka kokevat hoivaamisen tärkeäksi. He eivät kuitenkaan edusta suomalaisia keskimäärin.

On meitäkin, joiden hoivavietti ja hoivan tarve ovat vähemmän kehittyneitä. Me emme halua hoivata muita emmekä tarvitse hoivaa tunteaksemme olevamme kokonaisia ihmisiä. Emme koe helposti yksinäisyyttä emmekä kaipaa kovin paljon ihmiskontakteja. Moni meistä jopa kärsii kontakteista ja tarvitsee niiden jälkeen lepoaikaa.

Yksin viihtyviä introverttejä lienee suomalaisissa aika paljon, ehkä enemmän kuin monissa muissa maissa. Siksikään tutkimustulos ei yllätä. On luontevaa, että robotteja tuodaan osaksi hoitolaitosten arkipäivää juuri meillä.

Ymmärrän myös, että hoitajat ovat huolissaan työpaikoistaan. Eikö kuitenkin hoitoalaa ole uhkaamassa työvoimapula, kun suuret ikäluokat kaipaavat yhä enemmän hoivaa? Luulisi siinä riittävän tehtävää roboteillekin.

Lääkkeenjakelurobotin ottaisin vaikka heti.

Olen aika varma, että nauttisin robotin seurasta. Parin-kolmenkymmenen vuoden kuluttua robotti varmaan pystyy pitämään seuraa yhtä hyvin kuin netti nyt. Luultavasti nivelrikkoni on siihen mennessä edennyt niin, että äänikomentoinen tai vain muutamia painikkeita sisältävä robotti on helpompi käyttää kuin näppäimistöllä toimiva tietokone.

Lääkkeenjakelurobotin ottaisin vaikka heti. Salolaisen Evondosin kehittämä hoivarobotti sai äsken innovaatiopalkinnon. Se ilmoittaa lääkkeenotosta ja jakelee oikeat lääkkeet oikeaan aikaan. Huomasin joululomalla keuhkokuumelääkkeiden kanssa, että tehtävä vaikeutuu eksponentiaalisesti, kun käytettävien lääkkeiden määrä ylittää neljä. Robotti on ihmistä tarkempi lääkkeiden annostelija. Valitettavasti sitä ei vielä voi ostaa yksityiskäyttöön, vaan se on tarkoitettu kotihoidon asiakkaille.

Ja kyllä, paljon mieluummin otan lääkkeeni robotilta kuin ihmiseltä, joka ryntää avaimilla kotiini pelkästään laittamaan lääkkeet pikku kippoon ja valvomaan, että nielen ne sillä sekunnilla.

--

Päivän kuvat: Jatkan tutulla kukkaislinjalla. Nämä kameliat kukkivat parhaillaan Ruissalon kasvihuoneissa.

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (3)

JattaM
1/3 | 

Hoivarobotteja. Hmm. Oletkohan lukenut Minna Lindgrenin kirjan  Ehtoolehdon tuho ja mitä siitä ajattelet?

Maija
Liittynyt15.10.2015

En ole lukenut, mutta muista  Ehtoolehto-kirjoista olen nauttinut kovasti. Voin kuvitella, että oivateknologian ja muun esineiden internetin kustannuksella saa hyvät naurut, kun taitava kirjoittaja on puikoissa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Tietyssä iässä olet, kun tiedät menettäneesi jotakin tärkeää ikääntymisen takia. Itse en enää pysty esimerkiksi kävelemään pitkiä matkoja. Olen krooninen kipupotilas ja minulla on juuri todettu verenpainetauti. Blogin vakioaiheita ovatkin krempat ja niiden hoidot sekä kaikenlainen haikailu ja kiukuttelu. Erityisesti minua harmittaa, kun liikuntaa pidetään ratkaisuna vähän kaikkeen, vaikka minulle se toi elinikäiset vammat. Iloa minulle tuottavat kaunis koti ja vaatteet sekä parvekepuutahan hoito ja kukat. Nämä aiheet näkyvät myös blogissani.

Olen Maija Rauha, 59. Kirjoittaminen on minulle sekä ammatti että harrastus. Tervetuloa tiettyyn ikään!

--

Oletko Facebookissa? Käy tykkäämässä Tietyssä iässä -sivusta, niin saat uutisvirtaasi tiedon uusista blogikirjoituksista!

--

Tavoitat minut osoitteesta maijarauha@gmail.com

--

 

Hae blogista

Blogiarkisto

2019
2018
2017
2016