Juuri ennen leikkausta halusin Ruissalon Kuuvannokkaan katselemaan maisemia ja kuuntelemaan merta, koska pian en enää pääsisi. Mies asettui yllättäen vastahankaan. Hän ei uskonut, että pystyisin kävelemään perille. Sitä paitsi oli juuri alkamassa sataa. Tuhlasin kaiken argumentointitaitoni lähdön varmistamiseen. Harmitti.

Kun kaarsimme soratietä Kuuvannokan parkkipaikalle, huomasimme uuden kyltin. Kahvila Villa Kuuva. Tännepäin! Kapean tien ja mutkan takaa löytyi villiintynyt vanha puutarha ja keltainen puuhuvila, jossa toimii kahvila jo toista kesää. Hieno merinäköala ilman kävelyä. Mikä suloinen kompromissi!

 

 

Rakennus näyttää sisältä ja päältä hyvinvoivan porvariston kesähuvilalta, mitä se on ollutkin. Huvila kuuluu Ruissalon vanhimpiin, ja siellä on vieraillut jopa keisari Aleksanteri III perheineen saaristoretkellään vuonna 1884. Huvilan rakennuttaja oli vaurastunut kauppiaana.

Lasiverannan salmiakkikuviot kimmeltävät kuin rubiinit ja smaragdit. Tunnelmallisessa sisustuksessa on kynttiläkruunuja, taidetta, kuivattuja kukkia, koriste-esineitä ja pehmeitä pieluksia. Vanhaa, muttei ikivanhaa. Kalustus on kodikkaasti hieman sattumanvaraista, kuten kenen tahansa kesähuvilalla.

 

 

Eväidemme sijasta nautimme palaset pehmeää ja herkullista valkosuklaa-vadelmajuustokakkua. Oi, jospa palanpainikkeeksi olisi vielä voinut kohottaa lasillisen englantilaista roseekuohuviiniä, olisi hetki ollut täydellinen.

 

 

Tutkin puutarhaa sen verran kuin kehtasin. Löysin leveän, sammaloituneen portaikon, joka vei rantaan päin, mutta päättyi heinikkoon. Sitä pitkin jalosukuinen herrasväki oli varmaan saapunut laiturilta huvilaan. Mitähän kivisissä kukkauurnissa silloin kasvoi?

Lehtipuiden takaa pilkotti koristeellinen vaja. Onko se pikkula, liiteri vai tarkoitettu onkivapojen säilytykseen? Oli mikä oli, kelpasi se varmasti keisarillekin.

 

 

Lasikuistin ovenpielessä kasvaa iso, kaunis kellokuusama - en tunnistanut sitä, vaan tein lajinmäärityksen myöhemmin kotona. Ruusuja löysin kukassa kolmea lajia. Myös kuunliljat ja varjoliljat ovat epäilemättä vanhaa kantaa.

 

 

Muistatteko vielä Eppu Nuotion ja Pirkko Soinisen taidemysteerin Nainen parvekkeella, josta kerroin keväämmällä? Sen päähenkilöistä toinen vietti kesää Ruissalossa, mutta en osannut lukiessani sijoittaa hänen huvilaansa kartalle. Nyt taidan osata.

Villa Kuuvan tunnelmaan leppoisat mysteerit sopivat kuin pitsi pöytäliinan reunaan.

--

Päivän kuvat: Villa Kuuva.

 

Kommentit (1)

MarjattaP

Oikein hyvä, että noin upea paikka on herätetty taas henkiin!  Talolla ja puutarhalla olisi varmasti paljon kerrottavaa jos osaisivat puhua.  Menneisyys tosin puhuttelee tuollaisissa paikoissa ihan ilman sanojakin.

Seuraa 

Tietyssä iässä olet, kun tiedät menettäneesi jotakin tärkeää ikääntymisen takia, eikä se jokin tule enää koskaan takaisin. Minä menetin nelisen vuotta sitten terveyteni, yöuneni, juoksemisen, joogan, 7 pahvilaatikollista huolellisesti kerättyjä vaatteita ja identiteettini.

Vastalahjaksi sain hermokivut ja 15 kiloa massaa sekä vakaumuksen, että ikä on kaikkea muuta kuin numero. Nukun jo paremmin enkä tarvitse kipulääkkeitä päivittäin, mutta pitkille kävelyretkille en enää tässä elämässä pääse. Identiteettini sain takaisin erilaisena.

Blogi kertoo kaikesta, mitä tietty ikä mukanaan tuo: ainakin krempoista ja niiden hoitamisesta lääkkeellisin ja lääkkeettömin keinoin, uuden vaatevaraston keräämisestä, kodinhoidosta ja parvekepuutarhan vaalimisesta. Vähän myös kiukusta, joka herää, kun joka puolella kehotetaan ikääntyviä liikkumaan. Ikään kuin se olisi ratkaisu kaikkeen.

Tietyssä iässä -blogi jatkaa  Dementin omainen -blogini ja Parveke länteen -blogini jalanjäljillä, mutta aihepiiri on laajempi. Olen Maija Rauha, 58-vuotias brunetti. Kirjoittaminen on minulle sekä ammatti että harrastus. Tervetuloa tiettyyn ikään!

--

Oletko Facebookissa? Käy tykkäämässä Tietyssä iässä -sivusta, niin saat uutisvirtaasi tiedon uusista blogikirjoituksista!

--

Tavoitat minut osoitteesta maijarauha@gmail.com

--

Hae blogista

Blogiarkisto

2018
2017
2016